Ropo jälleen framilla

Anonyymi-ap

Perintäyhtiö Ropo Capital, joka on ollut uutisissa vuodesta toiseen väärinkäytöksistään ja huonosta asiakaspalvelusta, on jälleen esillä.
Valtion ja kuntien suurin mainehaitta.

https://yle.fi/a/74-20189963

19

860

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Ylen tietojen mukaan Varha on lähettänyt laskuja myös kuolinpesille, vaikka vainaja on kuollut jo vuosia sitten ja perunkirjoitus tehty. Sosiaalisen median sivustojen mukaan useat ihmiset kertovat saaneensa tuhansien eurojen laskuja."

      - Siinähän sitä on iso potti valtion kassaan kun vainajatkin laitetaan ulosottoon.
      Ei, ei tämän maan suunta ole mihinkään muuhun kuin syvään kuoppaan ja multaa reilusti päälle. RIP.

    • Anonyymi

      Hyvinvointialueiden, valtion, kuntien ja mm. sähköyhtiöiden pakollisten lakisääteisten maksujen laskutus pitää ottaa pois tältä Ropolta. Nyt tarvitaan kansalaisten joukkovoimaa tätä pöyristyttävää käytäntöä vastaan.
      Uutinen on valaiseva sellaisellekin, joka ei ole joutunut tämän perinnän kohteeksi syyttä tai syystä.

      • Anonyymi

        Olisiko asia jotenkin eri, jos perintää hoitaisi joku muu firma?

        Kerrotko lisää, että mikä on sähköyhtiön pakollinen lakisääteinen maksu? En ole tiennytkään, että sähkösopimus on lakisääteinen. Miten iso rikollinen mielestäsi olen, kun aikanaan asuin opiskelija-asunnossa, jonka sähkö kuului vuokraan?


    • Anonyymi

      Näin Ropo kertoo itsestään nettisivulla:

      "Ropolla uskalletaan ajatella rohkeasti eri tavalla ja haastaa olemassa olevaa. Haluamme kasvaa osaajina ja olemme vahvasti sitoutuneita löytämään parhaat ratkaisut asiakkaidemme laskutuksen optimointiin. Lue lisää meistä ja arvoistamme."

      - Haastaa olemassa olevaa, jep :D

      • Anonyymi

        Nykysuomeksi.
        Haastaa = vaikeuttaa. Tehdä ongelmia. Kyseenalaistaa totuutta.


    • Anonyymi

      Just katsoin uutisista tuon, kyllä siinä ainakin haastateltavan 17 000€ lasku oli ihan aiheellinen, oma moka kun ei kysellyt aikanaan laskujen perään...oli siis ihan tietämätön että pitäisi maksaa jotain 1500€/kk maksuja :D Varhalla ollut ongelmia muistutusten kanssa pari kolme vuotta sitten...mutta kyllä ne laskut sieltä olisi kysymällä löytynyt

      • Anonyymi

        Mutta mitä kysyä kun ei tiedä mitä kysyä. Yhtään laskua ei ollut nähnyt ja ne mitä nyt tuli Ropolta, ei olleet eriteltyjä. Vanhan äitinsä hoitopaikkalaskuja ovat olleet, ei haastatellun.
        Ei hyvänen aika tällaista voi kenenkään oikeustaju ja järki ymmärtää.
        17 000 euroa ja maksuaikaa viikko.
        Itselläni oli alkuvelkasaldo 14t, nyt kuluineen 25t, ja kun tuo neljätoista tuhatta tuli maksuun, meinasin tappaa itteni. Oli kuin maailmanloppu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta mitä kysyä kun ei tiedä mitä kysyä. Yhtään laskua ei ollut nähnyt ja ne mitä nyt tuli Ropolta, ei olleet eriteltyjä. Vanhan äitinsä hoitopaikkalaskuja ovat olleet, ei haastatellun.
        Ei hyvänen aika tällaista voi kenenkään oikeustaju ja järki ymmärtää.
        17 000 euroa ja maksuaikaa viikko.
        Itselläni oli alkuvelkasaldo 14t, nyt kuluineen 25t, ja kun tuo neljätoista tuhatta tuli maksuun, meinasin tappaa itteni. Oli kuin maailmanloppu.

        "Mutta mitä kysyä kun ei tiedä mitä kysyä."

        Mutta palvelu on tullut ostettua, se on vaan mystisesti unohtunut tai luullut että se ilikin ilmainen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta mitä kysyä kun ei tiedä mitä kysyä."

        Mutta palvelu on tullut ostettua, se on vaan mystisesti unohtunut tai luullut että se ilikin ilmainen

        Ei ole kenenkään muun kuin laskuttajan murhe kysellä vanhoja saataviaan eikä sulle vakkarikyrväkkeelle tämäkään asia kuulu millään lailla niin oliko pakko taas tunkea imukärsäsi tähänkin ketjuun mokoma turha pätijä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kenenkään muun kuin laskuttajan murhe kysellä vanhoja saataviaan eikä sulle vakkarikyrväkkeelle tämäkään asia kuulu millään lailla niin oliko pakko taas tunkea imukärsäsi tähänkin ketjuun mokoma turha pätijä.

        Asia kuuluu kyllä kaikille, sillä teikäläiset tuhoavat koko talouden pohjaa jättämällä velvoitteensa hoitamatta. Ennen suomalaiset olivat rehellistä kansaa, nyt se on täynnä sinunlaisiasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia kuuluu kyllä kaikille, sillä teikäläiset tuhoavat koko talouden pohjaa jättämällä velvoitteensa hoitamatta. Ennen suomalaiset olivat rehellistä kansaa, nyt se on täynnä sinunlaisiasi.

        En ymmärrä sanomaasi ollenkaan. En ole perintätoimistossa enkä anna lainaa, mutta sen tiedän että korot ja kulut mitä peritään, ovat isossa osassa sitä bisnestä.
        Se on kysymys, kuka on rehellinen. Onko rehellistä kasvattaa velkasaldoa velallisen kustannuksella sellaiseen mittaan ja määrään, joka on alkusaldon toinen mokoma. Minusta se on koronkiskontaa ja lain kirjaimen mukaan rikos.
        Ropon perintäasiakkaana olleena ja olevana pakosta edelleen (pakkomaksut sähköstä, sotesta, valtion ja kuntien laskutuksista kuten mm. jäteyhtiön kompostisanktiomaksusta alkaen) en näe mitään kohtuullista tässä aloituksen uutisessa.
        Eikä näe kukaan normijärkinen muukaan. Et taida kuulua siihen sakkiin.


    • Anonyymi

      Mihin vedetään raja. Voiko sata vuotta sittenkin kuolleita hoidosta laskuttaa?
      Olin 20v sitten määräaikaisena töissä. Vielä kait saa palkkaa jälkilaskuttaa?

      • Anonyymi

        Asiaan yritetään saada muutos.
        https://yle.fi/a/74-20191242

        Koko keissi on käsittämätön ja tökerö rahastusyritys. Laskuja saaneille toivon malttia ja kylmän rauhallista asennetta. Vääryyksiä ei tule hyväksyä.


      • Anonyymi

        Minäkin voisin jälkilaskuttaa pimitetyn eläkkeeni työvuosilta 15-23 vuotta. Oli se niin h*lvetin väärin tehty rahakuppaus, josta jäljet johtaa vielä tähänkin päivään. Kenen päästä edes tuollainen päätös tuli, että työeläke ei karttunut meillä vanhoilla tehdystä työstä ennen ikävuotta 23. Päätöksestä kärsii nyt koko kansa, kun kansaneläkeraha korvaa menetettyä työeläkesaatavaa. Tavan kansa maksaa kun eläke menetettiin herroille.


    • Anonyymi

      Ihmetyttää miksi juuri Ropo valittiin korvaamaan edellistä laskutusyhtiötä. Vaikka se on käytössä monissa muissakin virallisissa toimielimissä, on kuitenkin tosiasia että yhtiön maine ollut kovilla viime vuosina.
      Varha sanoo, että Ropo voitti kilpailutuksen perusteella homman. Halvin siis otettiin, osaamisjäljestä viis. Jos perintäyhtiö on saanut vakavia moitteita toimintatavoistaan, ei hyvinvointialueen päättäjät siitä paljon eroa. Himmelissä ei tarvitse ajatella ihmistä ollenkaan kun valtio maksaa palkan vaikka istuisi vessanpytyllä 365 päivää vuodessa.

    • Anonyymi

      Miksi Varha otti Ropon hoitamaan asioita, nyt ryöstää vanhuksilta, vainajilta valtavia summia.

      Varokaa kaikki kun taustalla on Ropo eli he ovat riistäjiä, lähettävät katteetomia maksuja ja laskuja sekä henkilötieotojen käytössä käyttävät väärien henkilöiden tietoja.

      Myös samaa firmaa on Väre sähköfirma ja toimivat yhdessä eli mieti otatko heiltä sopimuksia.

      Ropo laittoi minulle aivan väärän henkilön laskuja ja henkilö asui ihan eri paikkakunnlla, ajatelkaa miten vanhuksia huijataan. Tämä Ropo on suomen ahneimpia rahastajia.
      KKV on antanut useita huomautuksia väärästä perinnästä ja henkilötietojen vääristä käytöistä.

      Varo sii jos Ropo laskuttaa eivät anna tietoja, salaavat ja itselläni laskuttivat toisen henkilön laskuja ja iso ongelma oli päästä eroon koko Roposta. Palvelu heikkoa ja tietoja ei saa omista asioista.

      Miten Varha valitsi näin huonon perintäyhtiön rahastamaan vainajien rahoilla,

    • Anonyymi

      Kuoleman tuottamus capittaalin aiheuttama, kylmyys supistaa verisuonia niin että sydämmen kuorma ja verenpaine nousee korkeaksi ja ikä ihmiselle se johtaa lopulta kuolemaan niin kuin kiteellä Joulukuussa 21.12.2024 on käynyt. Hypotermia on kohtalokas tila vanhemmalle ihmiselle.

    • Anonyymi

      Pks ja Ropo saavat kantaa vastuun aiheutetusta kuoleman tuottamuksesta, Eu, n, ihmisoikeus tuomioistuin ratkaisee viimekädessä onko sähköyhtiöllä oikeus aiheuttaa ihmisen kylmyyteen menehtyminen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      115
      2971
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1351
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1217
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1017
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      968
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      865
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      693
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      688
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      642
    Aihe