Raivoatko yksinäsi esim. kotosalla ollessa?
Raivoatko yksinäsi?
7
151
Vastaukset
- Anonyymi
Mä en raivoa, en yksin, enkä yhdessä.
En ole raivoavaa laatua. - Anonyymi
En raivoa yksin enkä kaksin, vaikka tunteet voivat joskus myrskytä. Tunnistan tunteet tunteiksi, niitä ei tarvitse purkaa raivoavana toimintana. Sitä toivoisin kanssaeläjiltäkin.
- Anonyymi
Väsymys ja ylirasittuminen saattavat joidenkin kohdalla laukaista jopa sitä raivoamistakin. Me ihmiset olemme jokainen meistä erilaisia ja reagoimme asioihin omalla tavallamme.
Mutta joillekinhan tämä asia on uppo-outoa, vierasta, tai tuntematonta. Ymmärtäminen, tai edes sen yrittäminen on kenties tässäkin asiassa paikallaan. - Anonyymi
Voi monestikin. Etenkin silloin, jos ja kun takana on melkein kolme viikkoa kestänyt sairastettu influenssatauti, heti sen perään naistenvaivoja, anemia aiheuttaa hengenahdistusta, kaikki työt kaatuu päälle ja ihmissuhdekin päättyy samalla. Eikä jaksaisi yhtään mitään. Tehdä pitää ne hommat silti. Eikö niin?
Mutta käsittääkseni en ole vielä tähänkää mennessä hyppinyt kenenkään silmille, enkä hyökännyt kenenkään päälle. Selvennykseksi.- Anonyymi
Varmaan joku tarkkanäköinen huomasi, että tekstissä on paha kirjoitusvirhe. Lause olisi pitänyt kirjoittaa enemmän muotoon: Hommat pitää tehdä silti. N-kirjainkin jäi pois yhdestä sanasta.
Väsymyksen vaikutukset ovat karmaisevat. Sitä se kaiken muunkin lailla ja kaikkea aiheuttaa.
Sorry tekemistäni virheistä.
- Anonyymi
Et todellakaan raivoa yksin ollessani, vaan typerälle jankuttajalle .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka832475- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811311EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111192- 79905
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta100749Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe30743- 30696