Ravintola ??

Anonyymi-ap

Löytyykö kirkonkylältä ravintolaa jossa saa kupunsa täyteen ja ruokaryypyn jos toisenkin ?

Asuin 1980 luvun alkupuolella keskustassa ja tulisin verestämään muistoja. Onko majoitusta kulkijalle ?

9

502

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eipä ole majoitusta eikä ravintolaa

    • Anonyymi

      Liperin kirkonkylä on muuttunut paljon sinun lähtösi jälkeen. Viimeisimpinä remontti kohteina on ollut keskustan pääkadun remontti. Siihen taisi upota kunnalta rahaa reilut kaksi miljoonaa euroa. Sillä summalla saimme hulppean kunnan pääkadun, missä voivat kunnan virkeät vanhukset kurvailla rollaattoreilla. Toivottavasti vain eivät innostuisi kaahaamaan kadulla rollaattoreillaan jopa ylinopeutta.
      Myös satama aluetta kunta on kehittänyt aktiivisesti. Asian tiimoilta oli pari vuotta kestävä kehittämisprojekti, jonka kustannukset taisivat olla noin neljäsataa tuhatta euroa. Rantaan kunta rakensi mm. hienon sauna rakennuksen. Erään tiedon mukaan sen rakennus neliöhinnaksi muodostui sellainen lukema jolla saimme kalleimman neliöhintaisen luvun Itäisessä Suomessa, kun siis puhumme pelkistä saunarakennuksesta. Tosin kyseiseen saunarakennukseen unohtui rakentamatta asialliset pukeutumistilat saunojille. Pukeutumistilan virkaa täyttää tällä hetkellä rakennuksen eteiskaappi.
      Jos puhumme sitten kirkonkylän ravintola, ja majoitustarjonnasta, se on tällä hetkellä kehittämisen alla.
      Kirkon vastapäätä on myynnissä hulppea tontti, johon paikallinen yrittäjä etsii hotellille rakentajaa. Myös entisen myllyn kiinteistö on kehittämisen alla. Sinne on suunniteltu remontoitavan majoitustiloja, toimitiloja taiteilijoille, rantarakentamista kerrostaloille ym. vastaavaa. Eli, jos maltat vielä hiukan odottaa saapumista Liperin kirkonkylään tutustumaan vanhoihin asuin paikkoihin. Sinulla tulee olemaan suuri elämys saapuessasi tänne. Malta vain nyt hiukan odottaa, ettet tule pettymään matkaasi.

      • Anonyymi

        Tuon remontoidun pääkadun varrella taitaa olla vielä jäljellä kaksi toimivaa yritystä, ja tietenkin ne kaksi home haittojen vuoksi käyttökielossa olevaa entistä kunnanviraston rakennusta. Ehdottomasti kannatti remontoida kyseinen kadun pätkä. Remontin tarpeellisuutta kunnanisät puolustelivat mm. tulevilla matkailu mahdollisuuksilla. Odotellaan, odotellaan vesi kielellä tulevia matkailijoita. Harmi vain ettei Reijonenkaan asu enää Liperin kunnan alueella. Hänet kun "omat" pettivät luottamuspaikka jaossa. Siitäkös Eero sai hepulin, ja nosti kytkintä. No, monikaan ei taida jäädä hänen lähtöään suremaan.

      • Anonyymi

        Kiitos kattavasta vastauksestasi.

        1980 luvulla kylä oli vireä, ikäisiäni yksilahkeisia oli kylänraitilla ja rakastuin yhteen sellaiseen. On nykyään rakas vaimoni.. Pian 45 vuotta on samoissa purkkiruuissa oltu, hän oli silloin kaunis 15 vuotias, kaunis edelleen ja päivä päivältä rakkaampi..

        Mukavaa olisi poiketa kaikkien näiden vuosien jälkeen maakunnassa, Liperissä ja vähän muuallakin. Naapurikunnat tulivat myös tutuksi silloin..
        Joensuusta luulisi yösijaa löytyvän, ruokaa ja juomaakin.. Ken tietää tulevana kesänä tulen tutkimaan lapsuusmaisemiin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, kannattaa ehdottomasti tulla tutustumaan lapsuudenmaisemiin. Mukaan kannattaa ottaa reilusti evästä. Tietenkin sitä myös löytyy paikallisesta marketista. Marketin jotka ovat levittäytyneet kaikkialle Suomen niemiin/lahdelmiin, ja notkelmiin. Marketin nimi taitaa olla SSS-Marketti, tai jotenkin sinne suuntaan. Lomailijalle huomioksi. Se aikoinaan paikkakunnalla toiminut Liperin Osuuskauppa on hävinnyt kartalta, eikä täällä ole enää Omaa Apua, eikä Sallisen T-Markettia. Myös Liperi Hovi on hävinnyt jonnekin. Myös Liperin Shelli kirkon vastapäätä on hävinnyt. Utena toimijana olemme kyllä saaneet paikkakunnalle pitsa paikan. Se tosin taitaa olla auki hyvinkin satunaisesti. Lähinnä vain silloin, kun omistajalle se sattuu sopimaan, eli Turkin matkojen välillä.

        Nykyisen Tokmannin joka oli 80 luvulla S market tapasin sellaisen upean noin 14 vuotiaan blondin. Meillä oli hauskaa kaiken kivan merkeissä kauan, oli muuten muodollisesti pätevä pikku mussukka...

        Moni asia on muuttunut niistä ajoista, blondeja ei juuri katukuvassa näy eikä mikään ole niin kuin ennen jolloin kaikki oli paremmin..

        Miten se menikään, vanheneeko 14 vuotiaisiin sekaantuminen rikoksena koskaan. Vai oliko se niin, että siinä on se kymmenen vuoden rikoksen vanhenemis raja. :) Tosin nykyisin poliisia kiinnostaa Liperissä enemmän kytätä siinä Liperin entisen ST.n kohdalla ylinopeutta ajavavia autoilijoita. Niistä sakotuksista, kun saa helposti tilastotietoa, poliisin aktiivisesta toiminasta.

        Seksin harrastaminen ei tarkoita vain yhdyntää, vaan muutakin seksuaalista toimintaa. Lain mukaan yli 16-vuotias ei saa olla seksuaalisesti kanssakäymisessä alle 16-vuotiaan kanssa.

        Onko yli 40 vuotta sitten tapahtunut teko jo vanhentunut, mitä ja miten tapahtunut.. Kysymyksiä joita voimme arvailla..
        Liperissä ei ole nykyään paljoa nuoria, maailma on muuttunut 1980 luvulta paljon. Some on kanava enää ei kadulla hengata niin kuin aikoinaan, rakastuminen ja rakastaminen tapahtunee suljettujen ovien takana..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      164
      1653
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      149
      1263
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      217
      912
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      857
    5. 55
      766
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      737
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      715
    8. 88
      656
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      196
      616
    10. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      592
    Aihe