Yksin

Onko kohtalotovereita? Mies painosti aborttiin vielä järkyttävällä tavalla ollessani rv15 , jolloin vei minua lääkärille saakka, lääkäri ilmoitti hänelle, että aborttia ei enää pystytä tekemään. Enkä minä sitä missään vaiheessa halunnutkaan. Paitsi heikkoina hetkinä, johtuen painostuksesta. kuten arvata saattaa, kyseessä on yllätysraskaus. Ja mies jätti minut. Kävin muutaman kerran miel.terv.kesk. juttelemassa, mutten enää jaksa, koska siellä alettiin vatvoa kaikenlaista vanhaa, mm. koulunkäyntiäni. tukea olen saanut vanhemmiltani/kavereiltani. Nyt olen jo puolessa välissä raskautta. Ja toisaalta olen onnellinen vauvasta ja kauniista kesästä, mutta kuitenkin itkettää. Neuvolassa kehotettiin unohtamaan se ukko. Miel.terv.toim. ettei saa antaa itseään kohdella näin. Olin liian kiltti. Mies vaan ilmoitti, ettei anna ikinä anteeksi, kun teen näin väärän teon. Kun hän ei lasta halunnut, vaan minä. Seksiä kuitenkin on kaksi harrastanut. Onko vastaavaa, ja kuinka pärjäilet?
151419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Heips, unohda koko mies, vaikka se ei ole helppoa. Itsestäni on tulossa yh-äiti, lapsen isää ei kiinnosta koko tuleva lapsi. Koko raskauden olen ollut ilman miespuolisen apua, aluksi pelkäsin miten vanhempani ja sukulaiset suhtautuu asiaan kun ei ole miestä talossa, mutta kaikki on ottanut asian suht hyvin. Kavereilta ja sukulaisilta olen saanut paljon tukea. Kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin, onnea jaksamiseen sinulle..

Äänestä
  • sama juttu täällä.. mies jätti kai jollain rv 7.. itse olen silti kokoajan iloinnut lapsesta! ei se tuollasella isällä mitään tekiskään. sukulaiset ja ystävät tukena ja jos jollain ollut jotain negatiivistä sanottavaa pistän välit poikki. en tarvitse sellasta. nyt reilu kk kun vauvan pitäs syntyä :) kyllä me jaksetaan yksin paremmin kun huonojen miesten kanssa. (itse näin viimeksi tänään lapsen isää ja oli kuin ei tuntisi.. mitäköhän se kertoo hänen kypsyysasteestaan..?)

    Äänestä

ketään ei voi pakottaa isäksi/äidiksi!
jos isä irtisanoutuu lapsesta ja äidistä,niin kyllä se sit on naisen vastuulla se lapsi.

jos mies haluaa lapsen ja nainen ei,niin nainenhan tekee abortin ja lupaa ei mieheltä kysytä!

jokainen määrää oman osuutensa,valitettavasti raskaus on asia josta nainen päättää,mies ei voi...

Äänestä
  • Mies voi aina käyttää kumia. Ikävä tosiasia vain on, että suuri osa miehistä ei pidä kondomien kanssa touhuilusta. Eihän ehkäisy kuulu heille ! -ajattelevat. Siinä sitä sitten ollaan.
    Mikä tahansa naisenkin käyttämä ehkäisy voi pettää hitto vie, vaikka mahdollisuus olisikin vain 2 % ja vaikkei nainen sitä haluaisikaan. Kun seksiin ryhtyy kaksi ihmistä, myös vastuu on kahden.
    Vastuuntunnottomat miehet on vielä keskenkasvuisia lapsia, jotkut niistä ei aikuistu koskaan. Ei muuta kuin kotiin äidin esiliinaan takaisin roikkumaan.
    Toivokaamme tyttölapsia !!

    Äänestä

  • sopuli kirjoitti:

    Mies voi aina käyttää kumia. Ikävä tosiasia vain on, että suuri osa miehistä ei pidä kondomien kanssa touhuilusta. Eihän ehkäisy kuulu heille ! -ajattelevat. Siinä sitä sitten ollaan.
    Mikä tahansa naisenkin käyttämä ehkäisy voi pettää hitto vie, vaikka mahdollisuus olisikin vain 2 % ja vaikkei nainen sitä haluaisikaan. Kun seksiin ryhtyy kaksi ihmistä, myös vastuu on kahden.
    Vastuuntunnottomat miehet on vielä keskenkasvuisia lapsia, jotkut niistä ei aikuistu koskaan. Ei muuta kuin kotiin äidin esiliinaan takaisin roikkumaan.
    Toivokaamme tyttölapsia !!

    jos "ehkäisy pettää" tai sitä ei ole ja raskaus alkaa,niin jos nainen päättää pitää lapsen,ei tee aborttia,niin ei miehen sana paina. jos taas nainen haluaa abortin ja mies haluaa lapsen,niin nainen päättää senkin!

    eli naisesta kiinni ottaako miehen tunteet huomioon.

    mites nämä vastuuttomat naiset? heitä on yhtälailla paljon!

    Äänestä

  • tulos sama kirjoitti:

    Onko sinun mielestä todellakin abortti hyväksyttävä silloin kun on kyse kahden aikuisen ihmisen välisestä vapaaehtoisesta seksuaalisesta kanssakäymisestä? Siis: "oho vahinko kävi, kumi repes. No eipä se mitään, muijahan voi aina hankkia abortin jos napsahti".. Ei tullut mieleen, että abortti on jo henkisesti todella iso asia; päättää ihmiselämä ja leikkiä jumalaa, vain siksi että nykyajan miehet eivät ole valmiita isiksi. Siinä tapauksessa mielestäni kannattaa pitää vetoketju kiinni tai panna piuhat poikki. Ehkäisy ei IKINÄ ole 100% varmaa.

    Onko nainen VASTUUTON kun hän ei halua tehdä aborttia vaan sitoutua loppuelämäkseen lapseen? Hohhoijaa..

    Äänestä

  • Olet ilmeisesti mies? kirjoitti:

    sitä kun NAINEN tekee abortin ja mies haluaisi pitää lapsen.
    sitä ajan takaa...

    nainen olen itsekkin...

    miksi mies ei voi tulla yh:ksi? siksi kun nainen tekee abortin kun lasta ei halua!

    jos mies ei lasta halua,hän voi vain vetäytyä ja nainen pitää lapsen ja on yh.

    ei tasa-arvoa tässä asiassa.

    Äänestä

  • Olet ilmeisesti mies? kirjoitti:

    Onko sinun mielestä todellakin abortti hyväksyttävä silloin kun on kyse kahden aikuisen ihmisen välisestä vapaaehtoisesta seksuaalisesta kanssakäymisestä? Siis: "oho vahinko kävi, kumi repes. No eipä se mitään, muijahan voi aina hankkia abortin jos napsahti".. Ei tullut mieleen, että abortti on jo henkisesti todella iso asia; päättää ihmiselämä ja leikkiä jumalaa, vain siksi että nykyajan miehet eivät ole valmiita isiksi. Siinä tapauksessa mielestäni kannattaa pitää vetoketju kiinni tai panna piuhat poikki. Ehkäisy ei IKINÄ ole 100% varmaa.

    Onko nainen VASTUUTON kun hän ei halua tehdä aborttia vaan sitoutua loppuelämäkseen lapseen? Hohhoijaa..

    naisella oikeus aborttiin,mut mies ei voi sitä päättää.jos joku haluaa isäksi niin hän ei ilman naista siihen pysty.nainen taas voi hankkiutua raskaaksi,sanoa ota tai jätä!

    paljon on kieroja tapauksia nähty kun nainen "vahingossa" tulee raskaaksi,pitää lapsen ja ukosta viis.kukaanhan ei myönnä,mut ei näitä "vahinkoja" ihan niin vain tapahdu.

    unohtakaa jo noi girl powerit! spaissit meni jo :)

    Äänestä

Tilanne ei ole ihan vastaava eli mua ei ole painostettu aborttiin. Tällä hetkellä raskaus on viikolla 27 6 ja koko ajan olen yksin odottanut. Olen tottakai onnellinen ja iloinen tästä pienestä esikoisesta, jolle haluan antaa oikein ihanan elämän, mutta ymmärrän kyllä nuo sinun tunteesi. Raskaus kaikkine hormonimuutoksineen mullistaa koko naisen elämän. On aivan normaalia pelätä, luulen että jokainen pelkää. Oli yksin tai ei ja jos itku tulee, anna tulla! Se helpottaa kummasti.

Eniten ehkä vaivaa se, että kukaan muu ei iloitse raskaudesta samalla tavalla kuin minä. Seuraa raskauden etenemistä ja iloitse masun kasvusta kanssani. Vaikka tällä pienellä on monta "odottajaa" asia ei ole ihan sama.

En pelkää "pärjäämistä" lapsen kanssa. Moni nainen kasvattaa lapsensa yksin, onko tilanne yhtään parempi silloin kun mies on, mutta ei osallistu elämään muuta kuin sängyn ja ruokapöydän kautta? En usko. Ja kuka tietää vaikka joskus löydämme ihanan isäpuolen näille pikkuisille? Eipä sitten ainakaan ole "kolmiodraamaa" ja mustasukkaisuutta kun kuvioissa on kaksi miestä.

Pidä pää pystyssä ja nautti raskaudesta. Se on harvinainen lahja!
Muista, että kaikilla lapsilla ei ole edes sitä yhtä rakastavaa äitiä, joka sinun lapsellasi tulee olemaan =)

Äänestä
  • ymmärtääkseni vielä rv 15 voi tehdä abortin, jos ei muuten niin lääninhallituksen päätöksellä joka siis läpi huuto juttu. Kaverini erosi miehestään eikä halunnut toista lasta yh-äitinä joten haki tuon luvan ja teki abortin. Itse en tuommoista kyllä hyväksy (vaikka en voi ketään tuomitakaan) ja periaatteessa olen aborttia vastaan. Pisti vaan silmään kun alkuperäinen kirjoitti ettei rv 15 saanut enää aborttia, tai etteikö sitä olisi pystytty tekemään....

    Äänestä

  • mitenköhän kirjoitti:

    ymmärtääkseni vielä rv 15 voi tehdä abortin, jos ei muuten niin lääninhallituksen päätöksellä joka siis läpi huuto juttu. Kaverini erosi miehestään eikä halunnut toista lasta yh-äitinä joten haki tuon luvan ja teki abortin. Itse en tuommoista kyllä hyväksy (vaikka en voi ketään tuomitakaan) ja periaatteessa olen aborttia vastaan. Pisti vaan silmään kun alkuperäinen kirjoitti ettei rv 15 saanut enää aborttia, tai etteikö sitä olisi pystytty tekemään....

    En tiedä onko tämä niin olennaista kun äiti ei kerran aborttia halunnut tehdä, mutta kun kyselit eli keskeytys voidaan tehdä ennen 12. raskausviikkoa kahden lääkärin lupapäätöksellä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus voi antaa luvan raskauden keskeytykseen vielä 20. raskausviikolla, jos nainen ei raskaaksi tullessaan ollut täyttänyt 17 vuotta tai raskauden keskeyttämiseen on muita erityisiä syitä. Eli onko se painava syy, että mies painostaa? TUSKIN! Luulen, että lääkäri on kyllä nähnyt mikä tilanne on. Lisäksi jos sikiöllä on vaikea poikkeavuus, raskauden keskeytys voidaan tehdä vielä ennen 24. raskausviikkoa.

    Äänestä

sinusta tulee varmasti paras äiti lapsellesi =) nostan sulle hattua...
Ihailen todella tuollaisia ihmisiä!! Ei ukko tajua minkälaisen helmen menetti....

Äänestä

kyllä sä pärjäät!! ole vaan vahva ja luota itsees!! (noita heikkoja hetkiä raskauden aikana tulee paljon, mutta älä anna periksi!!)

se on kyllä totta että miehilläkin on sanansa sanottavanaan, mutta pitää myös ajatella itseään!!
mulle kävi samoin, huomasin olevani raskaana ja ilmoitin siitä miehelle jota olin vasta vähän aikaa tapaillut. syytökset ja painostus alkoi samantien... "sä hankkiuduit tahallaan raskaaksi, muuta järkiratkaisua ei ole kun keskeytys, musta ei ole isäksi tällähetkellä jne.."
sanoin kieltäytyväni abortista sillä en kestäisi sitä ja olen todella halunnut lasta mutta en tietenkään tahallaan enkä kenenkään kustannuksella.
eihän se mun vika ole jos en huomannut kondomin rikkoutumista ja ukko heittää osan "lastista" sisään...
kun kerroin kantani ja sanoin että keskeytys tulee kyseeseen vain siinä tapauksessa jos jotain olisi vialla... alkoi painu v**n täältä ja mä en oo sun kanssas enää missään tekemisissä (eikä kyllä ole enää ollutkaan..)
eipä ole kovin aikuismaista käytöstä hiukan alle 30:ltä... no jonkun pitää ajatella asioita hieman "aikuismaisemmin"...

pysyn kannassani, toivon että kaikki menee hyvin, toivon sitä sydämmenipohjasta myös sulle!! ja ONNEA!!

Äänestä
  • minulla oli mies ensin ihan onnesta soikeana,mutta sitten 22 raskaus viikolla sanoi itsensä irti ja kehtas vielä sanoa ettei ole hänen lapsi!!olin aivan murtunut,mutta sitten tapsin miehen joka pystyi iloitsemaan raskaudestani ja tulevasta lapsestä täysin mitoin ja omanaan..sainkin ihanan tytön joka on nyt 2kk ja hyvin on entisen mieheni näköinen!!ongelmana on nyt se että että entisen miheni äiti haluaa olla mummo!!=)aika hankalaa...kyseiset henkilöt kun vielä asuvat minun vanhempia vastapäätä!!mutta sinä pärjäät jalöydät vielä sellaisen miehen joka rakastaa oikeasti!onnea ja valoa sinulle!-hanna-

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    minulla oli mies ensin ihan onnesta soikeana,mutta sitten 22 raskaus viikolla sanoi itsensä irti ja kehtas vielä sanoa ettei ole hänen lapsi!!olin aivan murtunut,mutta sitten tapsin miehen joka pystyi iloitsemaan raskaudestani ja tulevasta lapsestä täysin mitoin ja omanaan..sainkin ihanan tytön joka on nyt 2kk ja hyvin on entisen mieheni näköinen!!ongelmana on nyt se että että entisen miheni äiti haluaa olla mummo!!=)aika hankalaa...kyseiset henkilöt kun vielä asuvat minun vanhempia vastapäätä!!mutta sinä pärjäät jalöydät vielä sellaisen miehen joka rakastaa oikeasti!onnea ja valoa sinulle!-hanna-

    Hanna, entisen miehesi äiti ON mummo, eikös niin? Anna hänen olla sitä; kyllä lapsi aina mummon ansaitsee. Ja ansaitsee tuntea alkuperänsä, kaikesta huolimatta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Surusilmä kirjoitti:

Onko kohtalotovereita? Mies painosti aborttiin vielä järkyttävällä tavalla ollessani rv15 , jolloin vei minua lääkärille saakka, lääkäri ilmoitti hänelle, että aborttia ei enää pystytä tekemään. Enkä minä sitä missään vaiheessa halunnutkaan. Paitsi heikkoina hetkinä, johtuen painostuksesta. kuten arvata saattaa, kyseessä on yllätysraskaus. Ja mies jätti minut. Kävin muutaman kerran miel.terv.kesk. juttelemassa, mutten enää jaksa, koska siellä alettiin vatvoa kaikenlaista vanhaa, mm. koulunkäyntiäni. tukea olen saanut vanhemmiltani/kavereiltani. Nyt olen jo puolessa välissä raskautta. Ja toisaalta olen onnellinen vauvasta ja kauniista kesästä, mutta kuitenkin itkettää. Neuvolassa kehotettiin unohtamaan se ukko. Miel.terv.toim. ettei saa antaa itseään kohdella näin. Olin liian kiltti. Mies vaan ilmoitti, ettei anna ikinä anteeksi, kun teen näin väärän teon. Kun hän ei lasta halunnut, vaan minä. Seksiä kuitenkin on kaksi harrastanut. Onko vastaavaa, ja kuinka pärjäilet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu