Tappaja pottu

”Minä tapan teidät!” – Testotimon ja Aleksi Nurmisen Viron-reissulle karu loppu Pottukoiran luona!
Viihde
28.10.2025 17.10
1
Pottukoiran sekä Aleksi Nurmisen ja Testotimon tapaaminen päättyi ikävästi – veitsi vedettiin esiin ja uhkaukset tallentuivat striimiin.

Gekkonen kertoi aiemmin, että kehonrakentaja ja somepersoona Testotimo (oik. Timo Naapila) sekä vapaaottelija Aleksi Nurminen matkustivat maanantaina Viroon Pottukoiran, eli Jouko Kärkkäisen, vieraiksi.

Eilen maanantaina kaikki vaikutti vielä hyvältä. Miehet juhlivat, nauroivat ja striimasivat yhdessä, tunnelma oli rento ja täynnä hyväntuulista sekoilua.

Kaikki kuitenkin muuttui tiistai-iltapäivänä, kun useita alkoholijuomia nauttinut Pottukoira menetti malttinsa täysin ja alkoi käyttäytyä aggressiivisesti vieraitaan kohtaan.

Tilanne lähti eskaloitumaan siitä, kun Aleksi ja Testotimo lukivat ääneen striimin chätistä viestejä, joissa Pottukoiraa yllytettiin menemään uimaan. He eivät tienneet, ettei Pottukoira osaa uida ja että viestit olivat todennäköisesti tahallaan provosoivia.

Tämä sai isännän raivostumaan.

Pottukoira käski Testotimoa sulkemaan oman livestriiminsä, mutta ei ilmeisesti itse huomannut, että hänen oma lähetyksensä oli jäänyt vahingossa päälle, tallentaen ääntä ja kuvaten samalla kattoa.

– Minä en huku mihinkään veteen! Pottukoira huusi vihaisena.

– Te lähette tuohon chätin hommaan ja haluatte pilkata minua! V*tun runkkarit, luuletteko te, että te teette kontenttia sillä? Saatanan mulkut! Pottukoira karjui striimin taustalla.

Samaan aikaan Timo ja Aleksi yrittivät rauhoittaa tilannetta.

– Rauhoitu, kaikki hyvin, he toistelivat.

– Älkää koittako minun kanssa lähteä v*ttuilemaan, Pottukoira räyhäsi.

Tilanne muuttui yhä uhkaavammaksi, kun Pottukoira alkoi huutaa tappouhkauksia.

– Tiedättekö mitä? Mitä tapan teidät! hän karjui ja otti striimin äänistä päätellen jotain käteensä keittiönlaatikosta.

Aleksin ja Timon äänensävystä päätellen tilanne oli uhkaava.

Lopulta Pottukoira rauhoittui hieman. Tämän jälkeen Nurminen ilmaisi pettymyksensä Pottukoiran käytökseen ja uhkailuun.

– Paina v*ttuun siitä sitten, Pottukoira vastasi.

Kun Aleksi ilmoitti lähtevänsä, Testotimo yritti vielä puhua Pottukoiralle:

– Mun mielestä se ei ole Pottukoira kiva, että sä otat veitsen ja uhkaat…

Pottukoira keskeytti Timon:

– Joo minä otin veitsen, mutta kuunnelkaa nyt. Onko se sulle niin paha asia, Aleksi? Me mennään sinne saunaan nyt, Pottukoira selitti, mutta Aleksi ei enää vastannut.

Tämän jälkeen vieraat pakkasivat tavaransa ja poistuivat Pottukoiran luota ja jatkoivat matkaansa.
7761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nössöporukka tosipaikan edessä.

Äänestä
  • Miksi Potun veljet tuomittu?

    Äänestä

  • Viisaat väistyvät.

    Äänestä

Koksupölyssä kokoajan.

Äänestä

Se on potulla lanttu leikanna lopullisesti.

Äänestä
  • Ottaako kaaliin?

    Äänestä

”Minä tapan teidät!” – Testotimon ja Aleksi Nurmisen Viron-reissulle karu loppu Pottukoiran luona!
Niin se muoti leviää. Muotisanoja on esimerkiksi "karu".
Sitä käytetään vähän joka paikassa.
Aikaisemmin oli muotisanoja muun muassa "huikea".
Kaikki oli "huikeeta".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

”Minä tapan teidät!” – Testotimon ja Aleksi Nurmisen Viron-reissulle karu loppu Pottukoiran luona!
Viihde
28.10.2025 17.10
1
Pottukoiran sekä Aleksi Nurmisen ja Testotimon tapaaminen päättyi ikävästi – veitsi vedettiin esiin ja uhkaukset tallentuivat striimiin.

Gekkonen kertoi aiemmin, että kehonrakentaja ja somepersoona Testotimo (oik. Timo Naapila) sekä vapaaottelija Aleksi Nurminen matkustivat maanantaina Viroon Pottukoiran, eli Jouko Kärkkäisen, vieraiksi.

Eilen maanantaina kaikki vaikutti vielä hyvältä. Miehet juhlivat, nauroivat ja striimasivat yhdessä, tunnelma oli rento ja täynnä hyväntuulista sekoilua.

Kaikki kuitenkin muuttui tiistai-iltapäivänä, kun useita alkoholijuomia nauttinut Pottukoira menetti malttinsa täysin ja alkoi käyttäytyä aggressiivisesti vieraitaan kohtaan.

Tilanne lähti eskaloitumaan siitä, kun Aleksi ja Testotimo lukivat ääneen striimin chätistä viestejä, joissa Pottukoiraa yllytettiin menemään uimaan. He eivät tienneet, ettei Pottukoira osaa uida ja että viestit olivat todennäköisesti tahallaan provosoivia.

Tämä sai isännän raivostumaan.

Pottukoira käski Testotimoa sulkemaan oman livestriiminsä, mutta ei ilmeisesti itse huomannut, että hänen oma lähetyksensä oli jäänyt vahingossa päälle, tallentaen ääntä ja kuvaten samalla kattoa.

– Minä en huku mihinkään veteen! Pottukoira huusi vihaisena.

– Te lähette tuohon chätin hommaan ja haluatte pilkata minua! V*tun runkkarit, luuletteko te, että te teette kontenttia sillä? Saatanan mulkut! Pottukoira karjui striimin taustalla.

Samaan aikaan Timo ja Aleksi yrittivät rauhoittaa tilannetta.

– Rauhoitu, kaikki hyvin, he toistelivat.

– Älkää koittako minun kanssa lähteä v*ttuilemaan, Pottukoira räyhäsi.

Tilanne muuttui yhä uhkaavammaksi, kun Pottukoira alkoi huutaa tappouhkauksia.

– Tiedättekö mitä? Mitä tapan teidät! hän karjui ja otti striimin äänistä päätellen jotain käteensä keittiönlaatikosta.

Aleksin ja Timon äänensävystä päätellen tilanne oli uhkaava.

Lopulta Pottukoira rauhoittui hieman. Tämän jälkeen Nurminen ilmaisi pettymyksensä Pottukoiran käytökseen ja uhkailuun.

– Paina v*ttuun siitä sitten, Pottukoira vastasi.

Kun Aleksi ilmoitti lähtevänsä, Testotimo yritti vielä puhua Pottukoiralle:

– Mun mielestä se ei ole Pottukoira kiva, että sä otat veitsen ja uhkaat…

Pottukoira keskeytti Timon:

– Joo minä otin veitsen, mutta kuunnelkaa nyt. Onko se sulle niin paha asia, Aleksi? Me mennään sinne saunaan nyt, Pottukoira selitti, mutta Aleksi ei enää vastannut.

Tämän jälkeen vieraat pakkasivat tavaransa ja poistuivat Pottukoiran luota ja jatkoivat matkaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu