Työllisyys ammattijärjestöille

Anonyymi-ap

Työvoimapolitiikka vaihtoi valtiosta kunnalle.
Aikaisemmin mietin, että miten voi työllistää toista kun ei tiedä, mistä ammatissa on kyse?
Hyvin tuntee yhden, kahden ammatin ja muut kaikki huonosti.


Nykyään työammattijärjestöt eivät huoli alansa ammattilaisia.
Heillä on erilaisia kynnyksiä jäsenmaksuina ja valintaperusteina.
Kun nuori valmistuu koulusta, hän ei saa alansa työtä.
Syy voi olla osittain, että ei pääsee ammattijärjestöön kuten Taidemaalariliittoon.
Riittäisi pelkästään se, että on saanut ammattikoulutuksensa valmiiksi.
Kun ei pääsee vuosia ammattijärjestöön, silloin työllistyminen ei etene.
Pitääkö saada oikeuden siirtyä heti koulutuksesta valmistettuaan ammattijärjestöön automaattisesti?


Ammattijärjestöt ovat poliittinen työkentän tuntija.
Heillä on tiedot kaikista maan alojen toimintoista.
He tietävät kuinka paljon on työttömiä ja työtä tekeviä.
Tietävät missä on työvoimatarvetta ja missä ei ole tai kuinka ala kehittyy tulevaisuudessa.
Ammattijärjestöillä on kaikki riittävä aineisto toimiakseen työvoiman työllistäjänä.


Voisi siis ulkoistaa työllisyys eteenpäin Työvoimatoimistoista kohti ammattijärjestöjä: valtio-kunta-ammattiliitot
Se voi tarkoittaa sitä, että työvoimatyöntekijä on ammattiliitossa töissä yhdessä ammattijärjestön kanssa työllistämässä.
Työvoimavirkailija erikoistuisi yhden alan työllistymiseen ja vastaisi kyseisen alan työkentästä.


Ammattiliittojen työvoimavirkailija voi sijoittaa työvoimaa tarkemmin työkenttiin.
Se voi tarkemmin vaikuttaa jopa itse työkenttien työpolitiikkaan kun työkentät kehittyvät eteenpäin eri tavoin ja sen mukana työvoima.


Tänään ammattiliitot eivät ole täydellisiä. He hylkäävät potentiaalista työvoimaa suoraltaan ja isoin osa jää ulkopuolelle.
Kyseinen voiman tuhlausta minulta jäi ymmärtämättä.
Ihminen valmistuu alansa koulusta ja hänet ei tahdota töihin.
Onko kyse kykenemättömyydestä löytää työtä tai itse kenttien epätäydellisyydestä.
Taidemaalariliitto ei vastaa kaikista maan taidemaalareista.
He valitsevat heitä tarkoin, itselleen hyödyllisinä.
Näen sen olevan kapea näkökenttä taiteeseen.
Johtuuko se taidemaalauksen määrärahoista esimerkiksi, että kun ne ovat pieniä, silloin kenttä on suppea ja ihmisiä jää ulkopuolelle?
Valmistuuko aloille enemmän työntekijöitä kouluista kuin työmarkkinat niitä mahduttavat?
Onko alan kasvattaminen kiinni muistakin tekijöistä yleisemmin kuin itse työalan kuvioista, jolloin kaikki vaikuttaisi kaikkeen ja pitää odottaa vuoroaan kasvaa?
Onko yhteiskunnassa hierarkista vuoronumeroa, missä järjestyksessä ammatit sijoittuvat, kasvavat ja vaikuttavat?
Millä asteella on kuvataide, taidemaalaus?

Voi nähdä, että ei osata parantaa oman työalansa ja tulokset jäävät pieniksi.
MIksi ei osata kehittyä?
Vastaan tulee valtion ohjeistus verojen, lakien muodoissa, jotka saattavat pitää alan kehitystä pienenä.
Ajatus palaa takaisin ihmisen arvoihin, joita ei muuta helposti.
Ne ovat ihmisen sisäinen kehittyminen, joka on hidasta.
Jos rajat ovat ihmisessä itsessään, silloin ulkoinen parannus ei auta.


Muuten voi miettiä, että kuvataiteiden taidemaalaus ei ole olennainen työkenttä valtion taloudessa ja sellaiseksi se jää tulevaisuudessa.

Lähetän projektiehdotuksia, pyyntöjä Espoon taidejärjestöille, taidelainaamoon, EMMAan, mutta jokainen on turhaa, eikä järjestöillä ole mitään ajatusta ottaa mukaan ketään.

1

175

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miksi et halua kaivattusi

        kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
        Ikävä
        125
        1155
      2. 67
        1045
      3. Carunan hinnat

        Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
        Maailman menoa
        93
        823
      4. Koetko vielä et

        Olen elämäsi rakkaus?
        Ikävä
        77
        753
      5. Joko uskallat.

        Huomenna nähdään.
        Ikävä
        45
        726
      6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

        Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
        Hyrynsalmi
        38
        686
      7. Oletko tullut siihen

        Tulokseen ettet saa minua
        Ikävä
        67
        624
      8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

        ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
        Ikävä
        22
        582
      9. Mitä luulet

        Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
        Ikävä
        37
        508
      10. Luule ja ajattele minusta

        mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
        Ikävä
        44
        467
      Aihe