Olin treffeillä, nainen luotti huhuihin, ei siihen mitä minä sanon

Olinpa jokin vuosi sitten treffeillä erään naisen kanssa puiston penkillä. Jo minut nähdessään, hän vaikutti jotenkin kauhistuneelta. Omasta mielestäni treffimme sujuivat hyvin, mutta selvästi näki että nainen luuli minusta jotain. Ihan kuin joku olisi kertonut jonkin huhupuheen minusta. Siis kuka olet sinä, joka keksit tarinoita toisista ja jatkat juttua eteenpäin toiselle, niin että tämä luulee että kertomasi tarina on totta. Sinun takiasi treffimme sitten menivät pieleen. Nainen ei jostain syystä luottanut siihen mitä minä sanoin, vaan hän luotti siihen huhupuheeseen mitä hänelle oli kerrottu. Tämän huomasi hänen esittämistään kysymyksistä. Eikö kannattaisi pitää huoli omista asioista eikä sekaantua toisten asioihin. Tämä nainen olisi saanut minusta hyvän puolison ja minä hänestä hyvän vaimon. Mutta ei kun ne huhupuheet... Tämä taitaa olla ihan yleistä täällä Oulussa.
3244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oulussa kun joku saa jonkun käsityksen mistä tahansa niin se on 100% varma ja lopullisesti niin.

Äänestä

Minä erehdyin muutama vuosi sitten sokkotreffeille oululaisen naisen kanssa. Hän kertoi itsestään sellaisen nyyhkytarinan, että jopa minä uskoin. Hänet piti viedä oululaiseen "huippuravintolaan", ja sen jälkeen piti viettää iltaa paikallisissa "huippujuottoloissa". Puolen yön jälkeen tuo korsteeni oli niin päissään, että hän hädin tuskin pystyi kävelemään.
Olen tilastojen perusteella isopalkkainen ja ilmeisesti myös oulun komein mies 😀 koska puutteessa elävät suomalaiset naiset kinuavat herkeämättä seksiä ja elätystä. Onko muita kohtalotovereita?

Äänestä

Pian varmaan yli parikymmentä vuotta sitten tapasin viimeisen päälle kauniin naisen ruokatunnillaan Rotuvaarin pallolla. Jäätelön hänelle ostin; ei suostunut kertomaan itsestään muuta kuin että läheisessä matkatoimistossa (jota ei enää ole ainakaan siinä paikassa) työskenteli. Ei kertonut mitään itsestään ja palatessaan työpaikalleen pyysi, etten seuraisi.
En seurannut.
En ole sen jälkeen ketään treffannut Oulussa enkä kai treffaakaan. Yhtä muuta, hailuotolaislähtöistä joskus yritin, mutta toinen vei.
En yritä enää. Ketään!
Jakakoot matuille sen, minkä päällä istuvat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olinpa jokin vuosi sitten treffeillä erään naisen kanssa puiston penkillä. Jo minut nähdessään, hän vaikutti jotenkin kauhistuneelta. Omasta mielestäni treffimme sujuivat hyvin, mutta selvästi näki että nainen luuli minusta jotain. Ihan kuin joku olisi kertonut jonkin huhupuheen minusta. Siis kuka olet sinä, joka keksit tarinoita toisista ja jatkat juttua eteenpäin toiselle, niin että tämä luulee että kertomasi tarina on totta. Sinun takiasi treffimme sitten menivät pieleen. Nainen ei jostain syystä luottanut siihen mitä minä sanoin, vaan hän luotti siihen huhupuheeseen mitä hänelle oli kerrottu. Tämän huomasi hänen esittämistään kysymyksistä. Eikö kannattaisi pitää huoli omista asioista eikä sekaantua toisten asioihin. Tämä nainen olisi saanut minusta hyvän puolison ja minä hänestä hyvän vaimon. Mutta ei kun ne huhupuheet... Tämä taitaa olla ihan yleistä täällä Oulussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu