Viime talvena vaimo väisti koiraa Isanissa ja törmäsi aitaan joka rikkoi keulamuovit, konepellin, tuulilasin, etulokarin ja vähän oveakin. Koiraan ei osunut ja tapauksella ei ollut silminnäkijöitä. Auto hinattiin siitä korjaamolle ja vaimo sai sijaisauton tilalle. Vakuutus korvasi kaiken vaimon kertomukseen luottaen. Uudehkon auton korjaus oli varsin kallis mutta omavastuu ei ollut kuin 5000 bahtia. Hienosti hoidettu!
Luin tästä tapauksesta Suomessa. Pop Vakuutus antoi kielteisen päätöksen koska vauriot tuli väistämisestä, eikä eläimeen törmäämisestä. Virkailija sanoi että jotta vakuutus olisi korvannut, ei olisi saanut väistää peuraa laisinkaan ja että S-Kaskovakuutus ei korvaa eläimen väistämisestä tulevaa vauriota. Mikäs se sellainen Kasko on? Kaiken lisäksi he osuivat siihen peuraan ja siitäkin on todisteet.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3bf65c1c-d9c0-4f97-a3a6-9a0d545d6d94
Suomi ei ole enää oikeusvaltio. Turku lähettelee jälkikäteen 40000 terveyskeskuksen potilaalle jälkikäteen lisälaskuja, muutettuaan käytäntöjä. Opiskelijat ajetaan kesälomakuukausien ajaksi ulos opiskelija-asunnoistaan, vanhuksilta laskutetaan hoivalaitoksen huonekalujen kulumisesta 38 euroa kuukaudessa ja vessapaperirullan laittamisesta 20 euroa per rulla. Ruoaoksi vakuumiperunaa, ei voita leivälle eikä maitoa. Matalapalkka-alalla PK-seudulla työskentelevät ajetaan pois asunnoistaan koska Kelan mukaan asunto on liian suuri. Samalla menee työpaikka kun joutuu toiselle paikkakunnalle. Opiskelijoille ei ole iltatöitä tarjolla ja kun vähäiset rahat menee vuokriin kesäkuukausina niin ei ole varaa lyhentää lainaa ja sitten menee luottotiedot. Sehän se sitten motivoi opiskelemaan.
Autovakuutukset Suomi vs Thaimaa
23
238
Vastaukset
- Anonyymi
No onhan suomi selvästi syöksypudotuksessa, kun talousosaaminen on lähelle nollaa rataa hesasta turkuun rakennetaaan velalla, joka on typerää, turku muutenkin säätää varsinkin terveydenhuoltopuolella, laki määrittelee selvästi miten saatavia peritään, julkisella puolelta tulevia velkojia voi periä ainoastaan henkilö joka on virkasuhteesssa, mutta kaikki hyvinvointi alueet käyttävät perinnässä perintätoimistoja, joten perintä on lähtökohtaisesti lain vastaista.
Toinen ongelma on että perittävästä on muistutettava kolmen vuoden välein tai velkoja menettää oikeutensa saada saataviaan, jostain kumman syystä hyvinvointi alueet voivat periä vielä viisikin vuotta vanhoja saataviaan asiakkailtaan. Eli siis jos tänään käyt terkkarissa olet maksuvelvollinen viisi vuotta, lisäksi perintäperiaatteet vaihtelevat suuresti, jotkut vaikapa hus eivät laskuta lainkaan jos saat takuueläkettä, mutta taas lähes kaikki muut hyvinvointi alueet laskuttavat, tosin takuueläkkeellä olevalta mitään pysty perimään. - Anonyymi
Kasko korvaa ulosajon aiheuttamat kustannukset ajoneuvolle ja mahdollisesti kuljettajalle.
Siirry polkupyöräilijäksi, samoin vaimosi, jos ette ymmärrä vakuutuksen kattavuuksia tai ette osaa enää ajaa. Ei sähköpyörään, aiheutat itsellesi vain kehosi rappion .- Anonyymi
En ole aloittaja, mutta luin aloituksen. Sinä et sitten ymmärtänyt tätäkään lukemaasi. Olipas yllättävää!
Heillä oli S-Kasko.
Mitä S-Kasko kattaa?
Varkaus: Korvaa vahingot, jotka aiheutuvat auton varkaudesta.
Palo: Katat palovahingot.
Ilkivalta: Korvaa vahingot, jotka aiheuttaa ilkivalta.
Eläintörmäys: Korvaa ajoneuvon vauriot, jos törmäät eläimeen, kuten hirveen tai peuraan.
Hinausturva (usein): Auttaa, jos ajoneuvo ei liiku ja tarvitset hinauspalvelua
Siinä lukee selvästi että korvaa vauriot jos törmäät peuraan. Pop jätti siksi maksamatta koska peuran väistäminen aiheutti suuremmat vauriot kuin peura ja väitti ettei peuraan osuttu lainkaan.
Sinähän siirryit polkupyöräilijäksi, kun lääkäri otti ajokorttisi pois, mutta sekään ei sitten onnistunut ja jouduit myymään pyörän. Nyt olet sitten julkisen liikenteen varassa.
Kun tuo tapaus tuli julkisuuteen, tuhannet Popin asiakkaat sanoivat sopimuksensa irti ja pitivät vakuutusyhtiötä huijarina. Mutta ei tietenkään meidän Pasanen jolla käy kateeksi ihmisiä joilla on auto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole aloittaja, mutta luin aloituksen. Sinä et sitten ymmärtänyt tätäkään lukemaasi. Olipas yllättävää!
Heillä oli S-Kasko.
Mitä S-Kasko kattaa?
Varkaus: Korvaa vahingot, jotka aiheutuvat auton varkaudesta.
Palo: Katat palovahingot.
Ilkivalta: Korvaa vahingot, jotka aiheuttaa ilkivalta.
Eläintörmäys: Korvaa ajoneuvon vauriot, jos törmäät eläimeen, kuten hirveen tai peuraan.
Hinausturva (usein): Auttaa, jos ajoneuvo ei liiku ja tarvitset hinauspalvelua
Siinä lukee selvästi että korvaa vauriot jos törmäät peuraan. Pop jätti siksi maksamatta koska peuran väistäminen aiheutti suuremmat vauriot kuin peura ja väitti ettei peuraan osuttu lainkaan.
Sinähän siirryit polkupyöräilijäksi, kun lääkäri otti ajokorttisi pois, mutta sekään ei sitten onnistunut ja jouduit myymään pyörän. Nyt olet sitten julkisen liikenteen varassa.
Kun tuo tapaus tuli julkisuuteen, tuhannet Popin asiakkaat sanoivat sopimuksensa irti ja pitivät vakuutusyhtiötä huijarina. Mutta ei tietenkään meidän Pasanen jolla käy kateeksi ihmisiä joilla on auto.Tuollaiset tulkinnat on aika yleisiä, että vakuutusyhtiöllä ja asiakkaalla näkemykset poikkeavat toisistaan, suomessa on erittäin vittumainen oikeusjärjestelmä, jos vakuutusyhtiö ja asiakas eivät pääse sopimukseen, asiakkaalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hakea tuomiota oikeudelta, ja se on saatanan kallista, varsinkin jos voit hävitä jutun, maksat omat kulusi ja vielä vakuutusyhtiön, tätä vakuutusyhtiöt käyttävät törkeästi hyödykseen, asiakkaalla ei ole varaa hävitä, usein vakuutusyhtiö ehdottaa sopimukset juuri ennen oikeuskäsittelyä...
Kiitos kommentista pyörä on varastossa ja akusto kotona kaapissa, odotellaan ensi kesää milloin se palaa liikenteeseen, kyllä käytän paljon julkista, kun dösä lähtee minuutin kävelymatkan päästä 10 minuutin välein ja olen maksanut itselleni ja vaimolleni kausikortit hsl:lle.
By NumBall - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaiset tulkinnat on aika yleisiä, että vakuutusyhtiöllä ja asiakkaalla näkemykset poikkeavat toisistaan, suomessa on erittäin vittumainen oikeusjärjestelmä, jos vakuutusyhtiö ja asiakas eivät pääse sopimukseen, asiakkaalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hakea tuomiota oikeudelta, ja se on saatanan kallista, varsinkin jos voit hävitä jutun, maksat omat kulusi ja vielä vakuutusyhtiön, tätä vakuutusyhtiöt käyttävät törkeästi hyödykseen, asiakkaalla ei ole varaa hävitä, usein vakuutusyhtiö ehdottaa sopimukset juuri ennen oikeuskäsittelyä...
Kiitos kommentista pyörä on varastossa ja akusto kotona kaapissa, odotellaan ensi kesää milloin se palaa liikenteeseen, kyllä käytän paljon julkista, kun dösä lähtee minuutin kävelymatkan päästä 10 minuutin välein ja olen maksanut itselleni ja vaimolleni kausikortit hsl:lle.
By NumBallMiksi yritit Hiekkakirppusaari myydä pyörääsi ja miksi se ei mennyt kaupaksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole aloittaja, mutta luin aloituksen. Sinä et sitten ymmärtänyt tätäkään lukemaasi. Olipas yllättävää!
Heillä oli S-Kasko.
Mitä S-Kasko kattaa?
Varkaus: Korvaa vahingot, jotka aiheutuvat auton varkaudesta.
Palo: Katat palovahingot.
Ilkivalta: Korvaa vahingot, jotka aiheuttaa ilkivalta.
Eläintörmäys: Korvaa ajoneuvon vauriot, jos törmäät eläimeen, kuten hirveen tai peuraan.
Hinausturva (usein): Auttaa, jos ajoneuvo ei liiku ja tarvitset hinauspalvelua
Siinä lukee selvästi että korvaa vauriot jos törmäät peuraan. Pop jätti siksi maksamatta koska peuran väistäminen aiheutti suuremmat vauriot kuin peura ja väitti ettei peuraan osuttu lainkaan.
Sinähän siirryit polkupyöräilijäksi, kun lääkäri otti ajokorttisi pois, mutta sekään ei sitten onnistunut ja jouduit myymään pyörän. Nyt olet sitten julkisen liikenteen varassa.
Kun tuo tapaus tuli julkisuuteen, tuhannet Popin asiakkaat sanoivat sopimuksensa irti ja pitivät vakuutusyhtiötä huijarina. Mutta ei tietenkään meidän Pasanen jolla käy kateeksi ihmisiä joilla on auto.S Kasko kannattaa ottaa autoon, jolla ei ole enää lunastusarvoa sen vertaa, että bonusten menetys tulee kalliinmaksi.
Se ei varsinaisesti ole orpopurrain syytä, että joku ottaa väärän kaskon, vaikka orpopurra hallintoslangi tuollaisia ilmaisuja käyttää. Vakuutus pitää seljeästi nimetä osakaskoksi. Se on vakuutusalalle vakiintunut termi.
- Anonyymi
Turku onkin huijaussaitti, jokaisen laskun saajan pitää tehdä rikosilmoitus epäillystä huijauslaskusta.
- Anonyymi
Hoivakodit lähettelee tuhansien eurojen laskuja omaisille, kun hoivattava kuolee ja on kuolemansa kautta maksukyvytön. Yhdessä tapauksessa omaisen piti maksaa 17000 euroa, koska sopimus jatkui vielä kuoleman jälkeen irtisanomisaikaan saakka. Yksi hoivakoti laskutti tyttäreltä 3000 euroa siitä että äidin sopimus jatkui vielä kaksi viikkoa kuoleman jälkeen.
Suomessa ei lapsilla ole velvollisuutta elättää vanhempiaan, mutta sellaista on jo ehdotettu pari kuukautta sitten hallituksen toimesta. Ensin maailman kovin verotus ja sitten sille ei saa vastinetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoivakodit lähettelee tuhansien eurojen laskuja omaisille, kun hoivattava kuolee ja on kuolemansa kautta maksukyvytön. Yhdessä tapauksessa omaisen piti maksaa 17000 euroa, koska sopimus jatkui vielä kuoleman jälkeen irtisanomisaikaan saakka. Yksi hoivakoti laskutti tyttäreltä 3000 euroa siitä että äidin sopimus jatkui vielä kaksi viikkoa kuoleman jälkeen.
Suomessa ei lapsilla ole velvollisuutta elättää vanhempiaan, mutta sellaista on jo ehdotettu pari kuukautta sitten hallituksen toimesta. Ensin maailman kovin verotus ja sitten sille ei saa vastinetta.Hieman heikko lahkolaisten lakitietämys, kyllä suomessa pentujen ei tarvitse elättää vanhempiaan, tosin yksi poikkeus on, ja se on perunkirjoituksen jälkeen kuolinpesältä perittävät kulut, jotka eivät olleet tiedossa perunkirjoitusta tehtäessä, tämä voi johtaa tilanteeseen että kuolinpesänosakkaat ovat vastuussa veloista jotka kohdistuvat kuolinpesään, osakkaiden omaisuudella, tämä on ollut lainsäätäjän kanta ainakin 100 vuotta.
- Anonyymi
Taikamaassa on aina mahdollisuus vaihtaa vaimo nuoremmaksi, joka osaa ajaa autoa.
Nykyinen akkas vedättää sua. Maksattaa madame-elämänsä sinun pusseista. Toivottavasti suostuu tyhjentämään pussisi myös haarovälistä.- Anonyymi
Se on hyvä että palstalla on etänäkijöitä jotka tietää toisten asiat kristallipallostaan katsomalla paremmin kuin asianosaiset itse.
- Anonyymi
Iltalehden evästeet ovat haittaohjelmia. Samoin uutiset ovat täysin epäluotettavia.
- Anonyymi
Uutiset, tarina ja henkilöllisyydet tarkistetaan lähteineen aina ennen kertomista ja jos myöhemmin paljastuu uutinen ankaksi, se oikaistaan ja pahoitellaan.
Vain seiskapäivää lehti jättää uutisankkansa oikaisematta. Leimasi yhdenkin suomalaisen Pattayalla asuneen merimiehen kuvineen päivineen pedariksi ja kun tapaus paljastui oikeudessa exän lavastamaksi kiristykseksi, niin seiskapäivää ei oikaissut uutista laisinkaan. Kaikki tutut Suomessa tunnisti miehen kuvista ja hänestä ei koskaan lähtenyt tuo leima pois. Katkeroitui ja erakoitui. Exänsä sai 2,5 vuotta vankeutta lavastamisesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uutiset, tarina ja henkilöllisyydet tarkistetaan lähteineen aina ennen kertomista ja jos myöhemmin paljastuu uutinen ankaksi, se oikaistaan ja pahoitellaan.
Vain seiskapäivää lehti jättää uutisankkansa oikaisematta. Leimasi yhdenkin suomalaisen Pattayalla asuneen merimiehen kuvineen päivineen pedariksi ja kun tapaus paljastui oikeudessa exän lavastamaksi kiristykseksi, niin seiskapäivää ei oikaissut uutista laisinkaan. Kaikki tutut Suomessa tunnisti miehen kuvista ja hänestä ei koskaan lähtenyt tuo leima pois. Katkeroitui ja erakoitui. Exänsä sai 2,5 vuotta vankeutta lavastamisesta.No ei varsinaisesti keltainen lähdistö on riippuvainen klikkauksista, sillä ei ole väliä paljonko uutisessa on totta, on toissijaista, ainoastaan klikkaukset merkitsevät jotain, sieska, il, is ovat pahimpia tuossa järjestyksessä, ja onhan vielä sitten se magneettimedia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei varsinaisesti keltainen lähdistö on riippuvainen klikkauksista, sillä ei ole väliä paljonko uutisessa on totta, on toissijaista, ainoastaan klikkaukset merkitsevät jotain, sieska, il, is ovat pahimpia tuossa järjestyksessä, ja onhan vielä sitten se magneettimedia.
Kyllä hesaristakin on tullut klikkimeedia, omistus kun on lopulta Kremlissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä hesaristakin on tullut klikkimeedia, omistus kun on lopulta Kremlissä.
Hesari, lukeeko Hesalaiset Hesaria Hesassa ollen Stadilaisia Lahtelaisia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hesari, lukeeko Hesalaiset Hesaria Hesassa ollen Stadilaisia Lahtelaisia?
Hesalaiset ja stadilaiset ja lahtelaiset kirjoitetaan pienellä etukirjaimella ollessaan lauseen keskellä. Ne eivät ole erisnimiä. Hesari, Lahti ja Stadi kirjoitetaan aina isolla, koska ne ovat erisnimiä. Posso Pasanen ei saa ikinä tuota perusasiaa kieliopista mahtumaan isoon päähänsä.
Klikkiotsikko ei tarkoita valeuutista. Se uutinen saattaa olla tyhjänpäiväinen ja typerä, mutta todella harvoin valhetta. Nuoret toimittajat hakevat itselleen paljon klikkauksia, jotta saavat paljon lukijoita. Kun on medialukutaitoa, niin jo otsikosta näkee onko uutinen tyhjänpäiväinen vai ei. Nuoret kun eivät ole eläneet niitä aikakausia kuin vanhemmat, niin saattavat kertoa uutisena asian jonka jokainen varttuneempi on aina tiennyt, mutta nuoremmat ei.
Se on ihan ymmärrettävää. Harva klikkiotsikko on oivaltava, mutta joskus on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hesalaiset ja stadilaiset ja lahtelaiset kirjoitetaan pienellä etukirjaimella ollessaan lauseen keskellä. Ne eivät ole erisnimiä. Hesari, Lahti ja Stadi kirjoitetaan aina isolla, koska ne ovat erisnimiä. Posso Pasanen ei saa ikinä tuota perusasiaa kieliopista mahtumaan isoon päähänsä.
Klikkiotsikko ei tarkoita valeuutista. Se uutinen saattaa olla tyhjänpäiväinen ja typerä, mutta todella harvoin valhetta. Nuoret toimittajat hakevat itselleen paljon klikkauksia, jotta saavat paljon lukijoita. Kun on medialukutaitoa, niin jo otsikosta näkee onko uutinen tyhjänpäiväinen vai ei. Nuoret kun eivät ole eläneet niitä aikakausia kuin vanhemmat, niin saattavat kertoa uutisena asian jonka jokainen varttuneempi on aina tiennyt, mutta nuoremmat ei.
Se on ihan ymmärrettävää. Harva klikkiotsikko on oivaltava, mutta joskus on.Medialuku taitosi missä se on kehittynyt, kun sinun referenssisi on pääosin kattiloissa ja kuvamanipulaatioissa, minusta sinä olet vain mielenterveyskuntoutuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Medialuku taitosi missä se on kehittynyt, kun sinun referenssisi on pääosin kattiloissa ja kuvamanipulaatioissa, minusta sinä olet vain mielenterveyskuntoutuja.
Kun diagnoosin ja M1-lähetteen hourulaan saanut 46 vuotiaana sairaseläkkeelle pakotettu kuutiopää tekee diagnoosejaan muista, niin kyse on valeuutisesta. 99% kirjoittamastasi on valeuutisia ja se jäljelle jäänyt prosentti on liioiteltu, vähätelty tai väärin ymmärretty muunneltu totuus.

Voi poika rukkaa vai olet sinnekin joutunut, mutta meriittisi on varsin kovat, joten lienee sinulle oikea paikka, kirjoitukseni ei ole uutisia, vaan tekemiäni huomioita kirjoituksistasi.

Justhan tuo klapila kertoi median luku taidostaan mutta ei edes ymmärrä mikä on uutinen, ja mikä huomio, taitaa olla osamaksu miljonäärin kattilasta kajahtanut, jälleen kerran.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hesalaiset ja stadilaiset ja lahtelaiset kirjoitetaan pienellä etukirjaimella ollessaan lauseen keskellä. Ne eivät ole erisnimiä. Hesari, Lahti ja Stadi kirjoitetaan aina isolla, koska ne ovat erisnimiä. Posso Pasanen ei saa ikinä tuota perusasiaa kieliopista mahtumaan isoon päähänsä.
Klikkiotsikko ei tarkoita valeuutista. Se uutinen saattaa olla tyhjänpäiväinen ja typerä, mutta todella harvoin valhetta. Nuoret toimittajat hakevat itselleen paljon klikkauksia, jotta saavat paljon lukijoita. Kun on medialukutaitoa, niin jo otsikosta näkee onko uutinen tyhjänpäiväinen vai ei. Nuoret kun eivät ole eläneet niitä aikakausia kuin vanhemmat, niin saattavat kertoa uutisena asian jonka jokainen varttuneempi on aina tiennyt, mutta nuoremmat ei.
Se on ihan ymmärrettävää. Harva klikkiotsikko on oivaltava, mutta joskus on.Sisä paisti, minun mielen terves häriön liitty, kolme juttua, naisten muutaman sentin, kusinen putki, ei kiinnosta, ja isot kirjaimet, vaihtuvat pieniksi.
>> NumBalli <<
- Anonyymi
Miksi hesoista ei tule edustustason urheilijoita ?
Vieremä ja Varpaisjärven kunta kasvattaa suuremman joukon maajoukkutason ylpeydenaiheita kuin Hellsinki, Espoo ja Vantaa yhteensä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704888Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113329Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j192566Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561653- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441326- 931259
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2171017Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.69956IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51855