Minä olin, etenkin silloin alussa, mutta en enää, tai sitten vain olen tottunut siihen että olen täysin osaton.
Oletko mustasukka?
Anonyymi-ap
18471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
En niinkään, vain ikävä ja kaipaan. Haluan tavata ja edetä rauhassa ❤️
Kyllä olen. Aikaisemmin tuntui epämukavalta, nyt viimeisimmät tuntui häiritsevältä.
Luin otsikon että oletko mussukka. 😂
Olen niin vapautunut, jakakoot tavaraansa miten haluaaa. Olen niin vapautunut. Se ei kuulu minulle mitä vartalollaan tekee. H*raksi joku nimittelee kylällä.
Hyvä kirjoitus.
Eihän se voi pitää paikkaansa. Jos hän olisi h*ora, niin sinäkin saisit.
Minkälaien ystäväpiiri sulla mies on, kun noin nimittelee. Yäk. Aika alatasoista puhetta.
En ole.
En ole kovin mustasukkainen luonne. Se onkin mulle huono merkki. En ole koskaan päätynyt yhteen niiden kanssa, joista olen ollut mustis tutustumisvaiheessa. En ole siis turhasta mustasukkainen ikinä. Hän taas on ollut minusta täysin syyttä. En pidä siitä piirteestä hänessä.
Naiselta
Et siis tiedä edes miltä tuntuu välittää mu onnea vai etkö muista lapsuuttasi edes
En kyllä mä olen ihan ihminen joka on sairaalloisen mustasukkainen mutta koska tiedostan itse sen on se mulla hallinnassa mutta vaati taas suhteen toiselta osapuolelta ehdotonta rehellisyyttä
Taidan olla 🤏🏻... Eilen piti ottaa sukat pois kun oli niin ärsyttävä tunne ja vaihdoin väriä. Auttoi vähän.
suhteessa olen hieman mutta en ole suhteessa kehenkään eikä ole tunteita kehenkään, joten en ole mustasukka.eikä kiinnosta seksijutut.
Minulle luottamus on ehdotonta. Sen päälle rakentuu kaikki, ja ilman sitä ei voi olla mitään. En olisi miehen kanssa, johon en luottaisi, joten mustasukkaisuus olisi turhaa.
Mussukka mustasukka =) ilman sen kummosempia määritelmiä ja rajauksia, niin voisin sanoa että olen. JOS on aihetta, mustasukkaisuuteen, pystyn tuntemaan sen tunteen, niin pakottavana että se on kerrottava Hänelle, sitä ei voi salata eikä vähätellä.
Joten. Kyllä, Tahdon!
En ole mustasukkainen.
Myönnetään , että hieman!
Olen. Mutta jos mies on järkevä, se ei haittaa eikä näy elämässä. Paitsi sitten jos mokaa jotenkin. Lycka til vaan.