Oikeistohallitusko on syyllinen, kun talouskasvua ole ollut ja työttömyys on suurta? Enemmistö tuntuu aina syyttävän hallitusta, vaikka todellisia syyllisiä ovat edelliset hallitukset (Sipilän hallitus on poikkeus) pitkältä ajalta. On lisätty reippaasti valtion pysyviä menoja, on oltu kuin rikas mies. Toisaalta hyvinvointia on voitu lisätä, kun on ollut hyvää talouskasvua (yrityksillä ja kansalaisilla on mennyt hyvin). Syntyvyys on ollut hyvällä tasolla ja elinikä on ollut paljon matalampi kuin nykyisin. Nykyisin on kaikki kuitenkin toisin kuin ennen. Yrityksissä on jouduttu tekemään korjausliikkeitä, kun menee huonommin, samoin perheissä. Miksei valtio taloutta saisi hienosäätää ja tehdä korjausliikkeitä, ettei velaksi tarvitsisi elellä, ettei jälkipolville jäisi isoa laskua maksettavaksi? Suomalaisten hyvinvointi perustuu yrittämiseen ja siitä kaikkein isoin kiitos pienyrittäjille, jotka työskentelevät usein voimiensa äärirajoilla, joskus pienilläkin ansioilla. He eivät ole sortuneet elämään yhteiskunnan tuella.
Hallitusko on syyllinen?
17
418
Vastaukset
- Anonyymi
Tosiasiat on, että tämän hallituksen aikana työttömyys on lisääntynyt ja kansan luottamus hallituksen osaamiseen on romahtanut.
- Anonyymi
Pointti on vaan siinä, ettei talouskasvua ole ollut. Työttömyys parani nopeasti 90-luvun lamasta, kun talous kasvoi Nokian voimin. Yritykset ovat nyt törmänneet ongelmiin, joita on aiheuttanut mm. edellisten hallitusten pysyvien menojen lisäykset, korona, sota, alentunut syntyvyys ja eliniän nousu. 90-luvulla syynä oli ennen kaikkea 80-luvun vauhtisokeus (mm. ylisuuret palkankorotukset) ja Neuvostoliiton kaupan romahdus. Elävästi muistan SMP:n vaalilupaukset 80-luvulla. He lupasivat poistaa työttömyyden Suomesta 3:ssa kuukaudessa. Työttömyystilanne ei parantunut, mutta saivatpahan kansalaiset uuden syntipukin ja SMP:n vaalitappio tuli seuraavissa vaaleissa. Äänten kalastelupolitiikka on myös siitä pahimmasta päästä. Siinä syötetään disinformaatiota kansalle ja kalastellaan sitä vaalivoittoa.
- Anonyymi
Edellisen hallituksen aikaan talous kasvoi ja työllisyys oli verrattaen korkea.
Nykyinen hallitus on ollut sellainen käänteinen Midas, kaikki mihin koskevat muuttuu paskaksi.- Anonyymi
Ei tuo ole hallituksen aikaansaannoksia, kun maailmalla tapahtuu ikäviä ja edelliset hallitukset ovat aiheuttaneet ongelmia tuleville hallituksille. Näin on aina ollut: jos talous ei kasva, oppositiopuolueesta nousee uusi pääministeri ja valta vaihtuu. Taas päin vastoin: jos hallituksen vallassa olon aikaan talous kasvaa ja hyvinvointi lisääntyy, silloin voi pysyä vallassa toisenkin kauden. Näin onnistui Lipponen olemaan pääministerinä 2 kautta Nokian menestysvuosien aikaan.
- Anonyymi
Siinäpä taasen tietoviisas: talouskasvu Marinin 1. täysi vuosi talouskasvu -2,5 %, Marinin 2. vuosi +2,7 %, Marinin 3. vuosi +0,8 %, Marinin 4. vuosi (Orpon hallitus jatkoi) -0,9 %. Sain keskiarvoksi vaatimattomat 0,2 % talouskasvua, mikä ei riitä työllisyyden paranemiseen. Vähintään +2 % tuon pitäisi olla pitkässä juoksussa. Ei sillä saada talouskasvua, jos lisätään 1 vuosi lisää koulupakkoa heille, jotka ei koulua halua käydä. Soteuudistus lisäsi vain isokenkäisten työpaikkoja. Eikä isopalkkaisten virkamiesten lisääminenkään lisää työllisyyttä kuin ehkä promillen verran. Ehkä sotealalla tapahtui eniten työllisyyden paranemista, koska piikki oli auki ja jälkipolvia ei ajateltu. Jälkipolvi saa maksaa valtion velat, niinhän se menee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinäpä taasen tietoviisas: talouskasvu Marinin 1. täysi vuosi talouskasvu -2,5 %, Marinin 2. vuosi 2,7 %, Marinin 3. vuosi 0,8 %, Marinin 4. vuosi (Orpon hallitus jatkoi) -0,9 %. Sain keskiarvoksi vaatimattomat 0,2 % talouskasvua, mikä ei riitä työllisyyden paranemiseen. Vähintään 2 % tuon pitäisi olla pitkässä juoksussa. Ei sillä saada talouskasvua, jos lisätään 1 vuosi lisää koulupakkoa heille, jotka ei koulua halua käydä. Soteuudistus lisäsi vain isokenkäisten työpaikkoja. Eikä isopalkkaisten virkamiesten lisääminenkään lisää työllisyyttä kuin ehkä promillen verran. Ehkä sotealalla tapahtui eniten työllisyyden paranemista, koska piikki oli auki ja jälkipolvia ei ajateltu. Jälkipolvi saa maksaa valtion velat, niinhän se menee.
Jätit sitten mainitsematta, että viimeisen 50v aikana on ollut 44v siitä kokoomus hallituksessa tappamassa Suomen menestyvää taloutta.
Nykyinen hallitus on näyttänyt miten työllisyyttä saadaan vähennettyä entisestään. Mitä nyt tietty omia lapsia palkataan avustajiksi kuten persuilla on tapana. Eihän avustaja saa olla viisaampi kuin avustettava, joten persujen tulee palkata lapsia avustajiksi, ettei ihan mene heikko itsetunto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jätit sitten mainitsematta, että viimeisen 50v aikana on ollut 44v siitä kokoomus hallituksessa tappamassa Suomen menestyvää taloutta.
Nykyinen hallitus on näyttänyt miten työllisyyttä saadaan vähennettyä entisestään. Mitä nyt tietty omia lapsia palkataan avustajiksi kuten persuilla on tapana. Eihän avustaja saa olla viisaampi kuin avustettava, joten persujen tulee palkata lapsia avustajiksi, ettei ihan mene heikko itsetunto.Mielenkiintoista ja disinformaatiota jakelet. Kokoomus on päässyt hallitukseen Kekkosen diktatuurin jälkeen vasta 1987 eikä puolue ole ollut yhtäjaksoisesti hallitusvastuussa. Vuodesta 1987 on laskujeni mukaan 38 vuotta. Parhaat talouskasvun vuodethan olivat Lipposen hallitusten aikaan, jolloin valtiovarainministerinä oli mm. Sauli Niinistö. Aika pitkälti Nokian vaikutustahan tuo talouskasvu tuolloin oli.
- Anonyymi
Mitä vähemmän tiedät asioista, sitä enemmän olet tietävinäsi ja sitä enemmän haukut sitä, mitä et tunne ja tiedä. Onhan sanontakin: koirat haukkuvat sitä, mitä eivät tunne ja aivan sama tilannehan on ihmistenkin kohdalla.
- Anonyymi
Oletkos huomannut että haukku lakkaa ja häntä rupeaa heiluun kun puhuu koiralle myönteiseen sävyyn.Monille ihmisille se vaan antaa lisää virtaa haukkua vaikka miten myönteisesti puhuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletkos huomannut että haukku lakkaa ja häntä rupeaa heiluun kun puhuu koiralle myönteiseen sävyyn.Monille ihmisille se vaan antaa lisää virtaa haukkua vaikka miten myönteisesti puhuu.
Onhan se huomattu.
Varakkain 10% heiluttaa häntää nykyiselle hallitukselle, joka on avokätisesti ottanut muilta ja antanut heille.
Sen sijaan 90% lopuista on menettänyt luottamuksensa omistajiinsa, jotka lyövät joka käänteessä ja ruokkivat huonosti, jos ollenkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se huomattu.
Varakkain 10% heiluttaa häntää nykyiselle hallitukselle, joka on avokätisesti ottanut muilta ja antanut heille.
Sen sijaan 90% lopuista on menettänyt luottamuksensa omistajiinsa, jotka lyövät joka käänteessä ja ruokkivat huonosti, jos ollenkaan.Näinhän se on. Toit pähkinän ytimeen asian kovasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se huomattu.
Varakkain 10% heiluttaa häntää nykyiselle hallitukselle, joka on avokätisesti ottanut muilta ja antanut heille.
Sen sijaan 90% lopuista on menettänyt luottamuksensa omistajiinsa, jotka lyövät joka käänteessä ja ruokkivat huonosti, jos ollenkaan.Täyttä asiaa. Ei ole edellisen hallituksen vika tosiaankaan, että nykyinen pelaa käänteistä Robin Hoodia. Ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille!
Ei persuja enää ikinä hallitukseen!!!
- Anonyymi
vasemmiston ottamaan velkaa maksetaan ja sosialismin tuomia kustannuksia.
- Anonyymi
Suomen pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 57% suhteessa BKT;hen
Luku on maailman korkein luku !?
Julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehtyjen meno päätösten tulos lainsäädännön kautta !
Lopputuloksena Suomi velkaantuu lisääntyvästi ja velkaantuu ulkomaille !?
Julkisen velan taso on nyt 240 miljardia Euroa !?
Korjauksena on julkisten menojen leikkaaminen !!- Anonyymi
Typerät sosialistit saaneet aikaan sen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typerät sosialistit saaneet aikaan sen.
Vasurithan sitä edelleen jatkaa että vaikea mennä tai olla tulevassa hallituksessa.
- Anonyymi
Suomen julkisen talouden pulmat ovat täysin itse aiheutettuja !
Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta !
Pieni vertailu !
Suomi ja Yhdysvallat
1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Suomi 57%, Yhdysvallat 39%
2. Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD
3. Julkisen velan tausta
Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta
4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
Suomi 85%, Yhdysvallat 45%
5. Keskuspankin kultavaranto
Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia
6. Nobel palkinnot
Suomi 5kpl, Yhdysvallat 430kpl
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1683022- 522381
- 2362230
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2572036Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva301743Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve521615Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841490- 1331284
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3181088Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro131055