Lopettakaas jo se ikävöinti

Millä auktoriteetilla siellä vikistään? 🤣

En ole täällä ikävöimässä ketään vaan ikäväosio ilmestyy näkyviin, jos klikkaa suhteet palstan auki.

Juu. No sen verran ikävöin, että kaipaan aikaa, kun päälakikaljut ikämiehet eivät lähestyneet vaan kivannäköiset ja itsevarmat miehet huomioivat.

Ja sen takia joku ikävä palsta pitäisi ilmeisesti poistaa, että joku ei osaa mennä mihinkään muualle ihan itse?
On siinä kyllä avuttomuuden huippu!!

Se on sitä, kun joutuu anelemaan arvostusta ja rakkautta itsensä ulkopuolelta. Myönnän, olen itse syyllistynyt ja pahasti tähän. Enkä pelkästään kaivattuni kautta, vaan aikuisten lasteni kautta. On kamalan vaikeaa irrottautua tietyistä rooleista, jotka eivät enää palvele tai jos niihin rooleihin on takertunut liikaa. Olen oikeuttanut riippuvuuden jatkumisen sillä, että ulkopuoliset tahot tulivat rikkomaan näitä suhteita, silloin kun niitä olisi pitänyt tukea ja vaalia. Olen siinä kohtaa ottanut uhrin roolin ja se on ehkä suojellut silloin joltain osin sisimpääni.

Mutta jäädessään elämään pidempään minussa, on tuo uhrin rooli tehnyt hiljaista tuhoa sielussani. Kadotin oman itseni eläessäni riippuvuussuhteiden kautta. Piilottelin itseäni ja pakenin itseltäni. Oman itseni katsominen suoraan teki liian kipeää.

Olen myös kadottanut sen aidon osan itsestäni, joka oli minussa ennen vanhemman roolin syntymistä. Tai sitten syrjäytin sen aikanaan, kun aloin vanhemmaksi. Se aito minä ei ehkä päässyt koskaan syntymään edes. Ennen lasten syntymää oli addiktioita. Työ, urheilu, juhliminen, seksi. Näiden tilalle vaihdoin perhe-elämän. Tai ainakin yritin niin tehdä. Kun sitten menetin perhe-elämän äkillisesti, tuntui luonnolliselta käyttää sen tuomaan tyhjyyden tunteeseen päihteitä.

Oma valo ei voi loistaa toisten kautta, vaan se tulee ihmisen omasta sisimmästä. Yritän päästä irti velvollisuuksien kautta elämisestä, tuntuu että kuolen muuten siihen. Sekä tämä tunne, että minun pitäisi jatkuvasti hyvittää ja saada olemisen oikeutus sitä kautta. Siitä pitäisi päästä.

Kyllä tämä elämän opetteleminen on ihan mielettömän vaikeaa. Miksen vain voi rakastaa itseäni ehdoitta ja siinä samalla muitakin ihmisiä ehdoitta? Miksen voi vaan elää ilman, että asetan itselleni koko ajan täysin mahdottomalta tuntuvia vaatimuksia? Miksen hyväksy puutteitani, pienuuttani ja vajavuuttani? Mielummin vaan edelleen piiloudun johonkin, ettei ainakaan kukaan muu näkisi niitä. Tai otan jonkin uhmakkaan roolin, joka saa minut kenties näyttämään suuremmalta ja vahvemmalta, mitä todellisuudessa olen.

Opettelen elämään itselleni. Opettelen päästämään irti niistä odotuksista, mitä olen ladannut itseni ulkopuolelle. Opettelen ymmärtämään sen, etten voi anella rakkautta oman itseni ulkopuolelta. Yritän opetella nöyrtymään elämän edessä. En nöyristelemään kenenkään edessä kuitenkaan edelleenkään. Mutta suhtautumaan ystävällisyydellä ja uteliaisuudella kanssaihmisiin, etten olisi vain aina puolustuskannalla ja sillä tavalla jäisi heistä etäälle.

"Come closer and see
See into the trees
Find the girl
While you can
Come closer and see
See into the dark
Just follow your eyes
Just follow your eyes

I hear her voice
Calling my name
The sound is deep
In the dark
I hear her voice
And start to run
Into the trees
Into the trees

Into the trees

Suddenly I stop
But I know it's too late
I'm lost in a forest
All alone
The girl was never there
It's always the same
I'm running towards nothing
Again and again and again"
💥💨😥👎🙏🫶

No ei varmaa päätä ainakaa kannata tääl aukoa