Osamaksu miljonäärin vuoden moka.

Osamaksu miljonääri kertoi ansaintalogiikansa, josta saa pallon jalkaan, jos asia pitäisi paikkaansa, vantaan kaupunki on valtuuston pöytäkirjojen mukaan myynyt yhden tikkurilassa olevan kiinteistön paikalliselle suorakunnalle kahdeksan vuoden aikana, julkisuus lainsäädäntö vaatii että kaikki julkiseen omaisuuteen kohdistuvat kaupat ja niiden asiakirjat ovat nähtävissä vantaalaisille.
"Silloin pääsee tarjouskilpaan mukaan, joka ei oikeasti ole tarjouskilpa, vaan valtion tai kunnan päättäjiin pitää olla suhteet jotakin kautta, jolloin he uskaltavat ottaa lahjukset vastaan ja katsovat sinut parhaaksi ostajaehdokkaaksi."
3173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihan mielenkiinnolla odottelen niitä selityksiä 8)

Iskä voi vähän kouluttaa kakkosnelosesta Thaimaahan lauteita rakentavaa miestä.
Talon kunnosta ja tilanteesta riippuen, siihen talon ostamiseem ei tarvitse olla välttämättä varakas.

Niitä on joskus myynnissä yhdellä eurollakin, mutta sinulta edellytetään luotettavaa firmaa ja historiaa siitä että olet aiemmin elvyttänyt vastaavanlaisen yhtiön ja tehnyt tarvittavat rempat asukkaista lain mukaan huolehtien.

Samaten ennen tarjouksen hyväksymistä tarkastetaan se että sinulla on pääoma kunnossa siihen remonttiin, taikka pankista lupaus lainaan.

Silloin pääsee tarjouskilpaan mukaan, joka ei oikeasti ole tarjouskilpa, vaan valtion tai kunnan päättäjiin pitää olla suhteet jotakin kautta, jolloin he uskaltavat ottaa lahjukset vastaan ja katsovat sinut parhaaksi ostajaehdokkaaksi.

Mitä halvemmalla niitä myyvät, sitä suurempi on remontin tarve. Valtakunnalliset rakennusliikkeet keskittyvät enimmäkseen uuden tekemiseen tai arvotaloihin. Heille ei riitä se voittomarginaali minkä vanhoista perustaloista mahdollisesti saa.

Myyjällä on kuitenkin sama vastuu, kuin yksityisilläkin, eli heidän on teetettävä tutkimukset talon kunnosta, jotta voidaan kirjata se kauppaan. Tutkimukset yhdessä kerrostalossa saattavat maksaa 200-300 tuhatta euroa ja ovat helvetinmoista rahastusta.

Siellä käydään vääntämässä kattopeltiä ja otetaan valokuvat tuuletusraoista yms, mittaillaan kosteuksia, tutkitaan lämmönjakohuoneen paperit ja laaditaan hienon näköinen raportti, johon todellisuudessa kuluu kahdelta mieheltä kaksi päivää aikaa.

Nämä muutaman inssin perustamat tutkimusfirmat ja arkkitehtitoimistot on huomattavasti parempi bisnes kuin itse saneeraaminen. Uuden rakentaminen on se paras bisnes, jos se tapahtuu PK-seudulla isolla volyymilla. neliöhinnat on uusissa taloissa pilvissä edelleen.

2010

Äänestä

Aloittaja taitaa jostakin syystään kovin katkera ollen, kuka lieneekään, ja mistähän.

Äänestä
  • Liekö Iso- vai Pikkuposso?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Osamaksu miljonääri kertoi ansaintalogiikansa, josta saa pallon jalkaan, jos asia pitäisi paikkaansa, vantaan kaupunki on valtuuston pöytäkirjojen mukaan myynyt yhden tikkurilassa olevan kiinteistön paikalliselle suorakunnalle kahdeksan vuoden aikana, julkisuus lainsäädäntö vaatii että kaikki julkiseen omaisuuteen kohdistuvat kaupat ja niiden asiakirjat ovat nähtävissä vantaalaisille.
"Silloin pääsee tarjouskilpaan mukaan, joka ei oikeasti ole tarjouskilpa, vaan valtion tai kunnan päättäjiin pitää olla suhteet jotakin kautta, jolloin he uskaltavat ottaa lahjukset vastaan ja katsovat sinut parhaaksi ostajaehdokkaaksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu