NUORTEN PAHAOLO

Sekä siihen liittyvä mielenterveys.

Ensimmäinen syy nuorten ja kaikkien itsetuhoisuuteen on lääkkeet / mömmöt, joita väkisin syötetään ja jollei syö, laitetaan piikillä.

Olen tapahtumia seurannut monen kohdalla.

Mainitulla käytännöllä menee koko iäksi elämä pilalle.

Ihmisen persoona muuttuu, niistä tulee aivan ääliöitä.

Koekaniineiksi itse lääkärit, ettei totuus unohdu!
8459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei sairaus tee kenestäkää ääliötä
Jokainen sairastuu ennemmin tai myöhemmin.Sairaita tulee hoitaa.

Rikolliset, murhasjat, huumekaippiaat, katujengit, tuhopolttajat, varkaat, kavaltajat koulukiusaajat, he ovat yhteiskunnan mätää. Heille keppiä selekään niin, että tuntuu. Ja Poliisi hoitaa.

Äänestä

Se, miten ihmisiä hoidetaan Suomessa, toisia hyvin toiset jätetään hoitamatta tai hoidetaan puoliksi, kuten psyyken sairast, ei ole lääkäreiden vika.

VIKA on POLIITIKOISSA, jotka eivät anna rahaa psykiatriaan eikä lastensuojeluun.

Viimeksi tällä viikolla meidän POHDE sai ukaasin , kun lastensuojelu on Oulun alueella retuperällä.
Psykiatrian osastot ovat niin täynnä, että apua hakevat nuoret käännytetään ulko- ovelta.

Osaako joku kuvitella, miltä silloin nuoresta tuntuu?

Äänestä
  • Ei ollut ensimmäinen kerta, kun POHDE saa ukaasin samasta asiasta.

    Äänestä

Pohde, josta suutanne auvotte, on niin läheltä takapuolta ettei kehtaa sanoa.

Lääkärit toteuttaa lääketehtaiden suosituksia ja hoitajat on aivopesty toteuttamaan niitä.
Kannattaa ihmisten ajatella ikiomilla aivoillaan, ikäänkuin Lestadiolaisuskossa.
Ne, jotka eivät ymmärrä tätä tosiasiaa, kannattaa pitää pienempää suuta nätin nokan alla.

Äänestä
  • Ledtadiolaiset ajattelee kylläkin yhteisillä aivoilla.

    Äänestä

vika on kotikasvatuksessa jota ei ole ollut antaa moneen sukupolveen ja sen tulosta on täälläkin monet typerät kommentit, elämässä on säännöt ja niitä kun noudattaa niin ongelmatkin vähenee...helposti on nähtävissä kenen sukua milloinki on missäki liikkeellä

Äänestä
  • No kenen sukua oot kehtaakko sanua ?

    Lääkärit Suomessa on maailman parhaat ne tekee kaikkensa samoin hoitajat!

    POLIITIKOT OVAT LUONEET SYSTEEMIT, MISSÄ OSA JÄÄ HOITAMATTA. VAIN OSAN HOITOON OHJATATAN
    RAHAA.

    Meillähän on kahden kerroksen väen hoito, se tulee kalliiksi.

    Vai mitä sanotte tästä: kun kartasta katsotaan, mihin kolkkaan valuu eniten sosiaalitukia. Yllätys :rikkaitten Kauniaisiin ja Espooseen. Ehei, ei sinne toimeentulotukia mene, vaan yksityislääkärien sairausvakuutuskorvauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    No kenen sukua oot kehtaakko sanua ?

    Lääkärit Suomessa on maailman parhaat ne tekee kaikkensa samoin hoitajat!

    POLIITIKOT OVAT LUONEET SYSTEEMIT, MISSÄ OSA JÄÄ HOITAMATTA. VAIN OSAN HOITOON OHJATATAN
    RAHAA.

    Meillähän on kahden kerroksen väen hoito, se tulee kalliiksi.

    Vai mitä sanotte tästä: kun kartasta katsotaan, mihin kolkkaan valuu eniten sosiaalitukia. Yllätys :rikkaitten Kauniaisiin ja Espooseen. Ehei, ei sinne toimeentulotukia mene, vaan yksityislääkärien sairausvakuutuskorvauksia.

    Oikeistososialismin ja vasemmistososialismin ero on siinä, ettei oikeistososialismi hyödytä tavallista tallaajaa saati köyhää kuten vasemmistososialismi, rikkaat myös vaativat kovemmalla äänellä lisää tukia ja köyhät tyytyvät siihen mitä saavat, tosin kohta eivät saa mitään, kaikki menee suoraan rikkaille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sekä siihen liittyvä mielenterveys.

Ensimmäinen syy nuorten ja kaikkien itsetuhoisuuteen on lääkkeet / mömmöt, joita väkisin syötetään ja jollei syö, laitetaan piikillä.

Olen tapahtumia seurannut monen kohdalla.

Mainitulla käytännöllä menee koko iäksi elämä pilalle.

Ihmisen persoona muuttuu, niistä tulee aivan ääliöitä.

Koekaniineiksi itse lääkärit, ettei totuus unohdu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu