Eloisan uusi budjetti:
Suurimmat talousvaikutukset tulevat sairaalapalveluihin, noin 5,3 miljoonan edestä. Iso osa tästä tarkoittaa erikoissairaanhoidon vuodeosastopaikkojen vähennyksiä Savonlinnassa, kun kaksi osastoa yhdistetään. Tästä seuraa henkilöstön vähennystä 19 htv.
– Savonlinnassa paikkoja tarvitaan aiempaa vähemmän, koska täyttöaste on matala. Mikkelissä paikkoja tulee hieman lisää, koska tarve lisääntyy.
Lisäksi budjetissa on muita karsintoja Savonlinnaan ja investointien karsimista laitteisiin.
Tänä vuonna on jo siirretty tehtäviä ja henkilöstöä Mikkeliin.
Suurimmat talousvaikutukset tulevat sairaalapalveluihin, noin 5,3 miljoonan edestä. Iso osa tästä tarkoittaa erikoissairaanhoidon vuodeosastopaikkojen vähennyksiä Savonlinnassa, kun kaksi osastoa yhdistetään. Tästä seuraa henkilöstön vähennystä 19 htv.
– Savonlinnassa paikkoja tarvitaan aiempaa vähemmän, koska täyttöaste on matala. Mikkelissä paikkoja tulee hieman lisää, koska tarve lisääntyy.
Lisäksi budjetissa on muita karsintoja Savonlinnaan ja investointien karsimista laitteisiin.
Tänä vuonna on jo siirretty tehtäviä ja henkilöstöä Mikkeliin.
Vastaukset 413
Vanhimmat
Sosiaalitoimesta ja terveyspalveluista vähennetään henkilöstöä yhteensä vajaan 150 henkilötyövuoden verran. Henkilöstösäästöistä 10 prosenttia kohdistuu Pieksämäelle ja 45 prosenttia sekä Mikkeliin että Savonlinnaan.
Savonlinna on suhteessa raju menettäjä, kun kaupungin osuus väestöstä on vain noin 20 %, niin tulee tänne yli tuplasäästöt ja leikkaukset.
Etelä-Savon maakunta on Savonlinnan tuho !
Maakuntaa pitääkin vaihtaa.
Ehdottomasti.
Olisi pitänyt tehdä jo, nyt ollaan myöhässä. Sairaala ehditään menettämään.
Onko jo myöhäistä ? Taitaa sairaala kohta olla siirretty Mikkeliin.
Kepumaakunta Etelä-Savo on Savonlinnan tuho !
Savonlinnan kepun johto on antelias Mikkeliin. Sairaala annetaan.
Hillotolpat maakunnassa ja eduskunnassa on tärkeämpiä kepulaisille kuin sairaala.
Kuopioon mennään joka tapauksessa sairaalaan. EI mikkeliin.
Se kannattaa ilmoittaa potilasjärjestelmään että Kuopio on suunta.
Näin minäkin tein. Omakantaan vaan merkintä.
Samoin tein.
Joo, sinne vain ilmoittaa niin ajetaan suoraan Kuopioon,
Joo, meillä on onneksi valinnanvapaus. Saman voi tehdä kiireettömässäkin hoidossa.
Kaikki kun tekee näin niin se on tämä Mikkelin alueen loppu.
Miksi ei asia etene ?
Eivät vaihda. Juuri meni stenbergin esitys nurin.
Maakunnan vaihtaminen Kuopioon on ainoa toivo.
Kuopijjoon mennään.
Vaan ei näytä etenevän.
Tuukka Suomalanen ja kepu esti. Piti säilyttää maakunnalliset hillotolpat.
Näin siinä kävi. Kepu lopetti sairaalamme. Yrittää syytellämuita.
Maakunnan vaihtaminen ei etene. Kepu ja Liike nytin loikkarit estää.
Nyt vastustaa panu peitsaro ja nämä muutkin loikkarit. Osto-myynti-liike toiminut.
Ei sairaalaa puolusta täällä kukaan.
Muuttakaa pois. Ei täällä valittamalla parane.
Jep Liike nytin loikkarit sinetöi sen ettei maakunta vaihdu ja että sairaala näin menetetään.
Sairaalaa on käytetty vain keppihevosena eduskuntaan pääsemiseksi.
Eip mennä
Panu erehtyi sen sanomaan aika suoraan. Sairaalaa vain käyttänyt hyväkseen päästäkseen eduskuntaan. Nyt yrittää ratsastaa kepulla.
Pohjois-Savoon ja pian. Ja kepulta valta pois.
Se on turha ruikuttaa. Kepu vie sairaalan mikkeliin niin maakunta pelastuu.
Savonlinnan sairaala on menetetty.
kosonen ajaa sairaalaan alas ja ihan yksinään
Oikeassa olet. Kosonen se kähmylöi Helsingin kabineteissa muiden kepulaisten kanssa, että Savonlinna pakotettiin jäämään Mikkelin alle. Vaalipiirijako oli tärkeämpää kuin sairaala, jotta kepu ei menettänyt yhtä kansanedustajan paikkaa. Nyt sairaalaamme ajetaan alas juuri mistä Panu Peitsaro ja Pekka Nousiainen varoittivat.
Panu ja Pekka olivat neuvotelleet työnjakosopimuksen Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johdon kanssa. Etelä-Savossa se ei onnistunut, koska liian vähän ihmisiä ja kaksi keskussairaalaa. Sairaalamme tulee menemään täällä alas. Ja kyllä vastuu tästä kuuluu vain kepulle ja Hanna Kososelle. He meidät tänne pakottivat jäämään.
Kyllä se saatanan tuhoaja narsisti näin teki !!!!!
No olikohan nyt ihan noinkaan. Kuopiosta taisi tulla rukkaset.
Ei tullut rukkasia vaan halusivat Savonlinnan sinne.
Ei se mitään pysty kähmylöimään. Leppä ja kepu sen esti, Hanna tuki.
Kepulit halusi säilyttää maakunnan ja vaalipiirin savonlinnan sairaalan kustannuksella.
Kepua kiinnosta ku maakunnan ja vaalipiirin säilyminen.
https://www.ita-savo.fi/
Karua luettavaa. Myös palliatiivista osastoa ajetaan alas. Vaiheittan tämä etenee. Tämäkin siirto aiheuttaa taas useamman erikoissairaanhoitajan ja todennäköisesti myös muutaman erikoislääkärin lähdön.
Kokoomuslainen politiikka puree. Sairaat sairastakoot omilla varoillaan, menkööt yksityisiin sairaaloihin. Nyt loppu rikkaiden verorahoilla terveyden hoito.
kosolainen politiikka puree
https://www.ita-savo.fi/paikalliset/8978433
Tämä päätös aiheutuu siitä kun kepu pakotti meidät jäämään Etelä-Savoon. Sairaala ajetaan nyt alas.
Tuossa on hyvä kirjoitus !
Sen politiikka on oman perseen edun ajaminen.
100 % näin.
No eihän sillä tyhjäpäällä ole mitään politiikkaa kun eihän se ymmärrä mistään mitään.
Oman edun se ymmärtää. Ei muuta. Ei se oikeasti edes mikään kepulainen ole vaan ideologisesti on punaviherhöttöilijä.
Kepulle ykkönen on maakunta ja vaalipiiri.
Kepun vaatimat 22 sairaanhoitopiiriä maksavat valtiolle niin paljon että sairaaloita on lopetettava. Näin valitut kepulaiset saivat paljon piiristä paikkoja kun kuntalaiset äänestää kepua. Pitäisi karsia puolet pois, turhaa maksaa kymppitonnin palkkoja niille parasiiteille.
Juuri näin.
Valtiovarainministeriö vaatii säästämään. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa ajamaan toimintaa alas. Ja syy on kepun ja Kososen, kun persuministerit huseeraa saksien ja sukulaistensa kanssa. Aina muiden syy, kun perussuomalaiset ja kokoomus päättää jotain.
Siinä on varsinainen kepulainen trolli joka jauhaa tuota samaa potaskaa koko ajan.
Syy on kepun ja kososen jotka pakottivat likaisella pelillä jäämään tähän alasmenevään etelä-savoon. Pohjois-Savossa olisi sairaala pelastunut kuten Panu ja Pekka neuvottelivat.
Juurikin näin. Kepuleilla on hätä kun tässä käy nyt juuri niin huonosti kuin Panu ja Pekka ennustivat.
Kepun syy on, että ollaan Etelä-Savossa. Etelä-Savo skenaariossa tätä nykyistä kehityskulkua pidettiin todennäköisimpänä. Kepu ei kuitenkaan ole nykyisen hallituksen päätöksiä tehnyt. Ne tekee käytännössä kokoomus ja perussuomalaiset. Kyllä Orpon hallitus on ihan itse vastuussa päätöksistään. Marinin hallituksen sairaalalaki mahdollisti laajan päivystyksen ja erillisrahoituksen. Orpon kauhukabinetti on näitä tiukentanut ja kumosi erillisrahoitusmahdollisuuden. Orpon hallitus olisi voinut päättää myös toisin. Jokaisella aikuisella on vastuu omista päätöksistä ja käytöksestä.
Nykyhallituksen päätöksillä on se ja sama missä alueessa ollaan. Sama jama olisi vaikka Pohjois-Savoon olisi päästy. Se on ihan sama mitä Pekat ja Panut oli suunnitellut, kun perussuomalaisten, kokoomuksen ja kristilliset tekee keskittämis- ja leikkauspolitiikkaa ja isommat kaupungit haluaa sitä.
Älä valehtele saatanan kepulainen kähmyilijä ! Pohjois-Savossa olisi saatu toimiva työnjako ja valtiolla ei, eikä kellään olisi ollut mitään tarvetta tehdä muutoksia Savonlinnan keskussairaalaan. Kuopio olisi siirtänyt tänne muun muassa tekonivelleikauksia, koska heillä ei kapasiteettia ole riittävästi. Täällä olisi säilynyt raskaskirurgia, monipuolinen yöpäivystys ja ihmisten turvallisuus, työpaikat ja sairaanhoitajakoulutus.
Teillä on kepulaiset kähmijät nyt löysät housuissa. Pelasitte rumaa peliä paikallista kansan ja demokraattista päätöksentekoa vastaan, kun olisimme halunneet Pohjois-Savoon. Ja vain sen takia ettei tulisi vaalialueisiin muutoksia ja kepu menettäisi yhtä kansanedustajan paikkaa.
Pohjois-Savo oli täysin vapaa ostamaan ne leikkaukset Savonlinnasta aluejaoista riippumatta, jos oli halvempaa ja jonot paukkui. Ei paukkunut. Ei olisi tullut paukkumaan. Ei ostanut, vaan tekee itse. Jostain syystä ne pekkojen ja panujen puheet Itä-Suomen ervajaon sisällä ei koskaan tullut sovituksi ihan oikeassa sopimuksessa. Jos mummolla olisi munat, se olisi ukki. Tässä on todella monta kohtaa, mitkä unohdat tai olet vain tietämätön.
Vaikka täällä verhotaan tätä joksikin Peitsaro kamppanjaksi, niin ihan vaan olet osa perussuomalaisten kannattusalhon aiheuttamaa hyökkäystä kepun kimppuun. Ihmiset näkee tuon läpi.
Juha.
Puhut täyttä potaskaa.
Näkee kyllä hyvin läpi miten kepu yrittää nyt kansan palautteen peloissaan selitellä mustaa valkoiseksi. Te kepulaiset pelasitte röyhkeästi Savonlinnan pakkojäämään tänne Etelä-Savoon. Hyvin tiedettiin että täällä sairaalamme käy huonosti ja nyt on niin käymässä.
Ja nuo sopimukset Pohjois-Savoon olivat olemassa. Tänne olisi tullut tekonivelleikkauksia ja lääkärikoulutusta. Työnjako olisi saatu kuntoon. Sairaala olisi säilynyt. Nyt täältä viedään kohta kaikki Mikkeliin.
Puolustus menot menee kaiken edelle, sairaaloista ja sairaista säästetään, pärjätkööt entisillään. On turvattava tuotantolaitokset ja puolustusvoimien kyky. Sillä jos puolustus romahtaa niin kuka hallitsee tuotantolaitoksia. Menee pörssiyhtiöiden rahat väärään maahan. Tavalliselle tallaajalle sama, kuitenkin töissä käytävä ja sairastettava.
Nyt on toisenlaiset arvot voimissaan, sotahenkeä luodaan ja kohta sairaaloita oikeesti tarvitaan.
https://www.ita-savo.fi/paikalliset/8978433
Hyvä kirjoitus henkilöstöltä. Mikkeli vie täältä nyt kaiken sinne.
Mikkeli vie täältä kaiken minkä irti saa. Se on nähty monta kertaa. Nyt on vuorossa sairaala.
Näinhän tässä on käymässä. Satoja työpaikkoja siirretään vaiheittain Mikkeliin. Samoin ammattikorkeakoulun koulutuspaikat.
Näinhän se on. Savonlinna on aivan älyttömän kaunis paikka. Harmittaa kun sieltä vain kuulee vuodesta toiseen surullisia uutisia, nuorten turhautuminen, menehtymiset jne. Kaupunki elää vuodessa vain yhden kuukauden ja muutoin aika hiljasen kuollut. Ainekset on todella hyvä, mutta jotenkin se hukataan ja mihin? Sielä on vähän kaikkea ja joka paikassa ettei niitä edes löydä vaikka kuinka etsisi. Tori on hiljainen. Rata on poikki ja seisoo jouten vaikka voisi palvella kesäisin muuhunkin kuin kiskobussi parikkalaan. Museojuna, resinakilpailu tms. Kaupungin päättäjät taitaa olla kaavoihin kangistuneita kun ei mitään keksi.
Tästä menetyksestä ei savonlinna toivu ikinä.
Mikkelillä on nyt iso vaihde päällä keskittämisessä. Täällä ei edes vikistä. Kukaan ei laita vastaan.
Savonlinnan loppu häämöttää. Mikkeli vie kaiken.
Ei sairaalaa mihinkään alas ajeta, koska siellähän tehdään aika isoa remonttikin. Eihän sitä kannata tehdä ja haaskata rahaa turhaan, vai mitä..?
Kepu valehtelee täällä taas. Panu kertoo ikävän totuuden miten on käynyt Etelä-Savossa sairaalamme.
https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9002515
Näin se on kuin Panu toteaa tuossa lehtijutussa. Voitte Savonlinnalaiset kiittää tästä sairaalan alasajamisesta Hanna Kososta ja Tuukka Suomalaista sekä kepua, joka esti Savonlinnan pääsyn Pohjois-Savoon. Torilla tavataan ja palautetta annetaan molemmille koijareille !!!!
kosonen tuhosi suomen ja hyökkäsi ukrainaan
Onkohan Hannalla kaikki hyvin ?
Ei kun kosonen esti Kamala Harrisin vaalivoiton.
Panu petti äänestäjät, loikkasi kepuun joka vastuussa sairaalamme alasajosta kun pakotti jäämään eteläsavoon.
Lopdttasit tuon subu klinikan ja päihdelääkärille lähöt. Säästys siinäkin jokunen euro per vuosi. Kalliit huumetestit jne.. Ja kansa maksaa nämäkin turhat kyttäykset.
https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9002515
Ikävä tilanne. Mikkeliläiset ajavat nyt Savonlinnan keskussairaalaa oikein urakalla alas. Siirtävät kaiken Mikkeliin täältä.
Päihdehuolto joutaa alas, itseaiheutettuja sairauksia,tai eihän ne mitään sairauksia ole.
Ottakoot huumeita, mutta hoitoon on turha tulla. verovarojen väärinkäyttöä.
Samoin lihavuudesta johtuvat sairaudet.
Lonkkaleikkauksiin vain normaalipainoiset.
Samoin urheiluvammat pitää hoitaa kotona kun ovat itse aiheutettuja ja myös työtapaturmat hoidettava kotona koska vamma aiheutettu itse omaa tyhmyyttään jne.!!! Lisäksi vanhat ja sairaat voisivat kävellä suoraan järveen,,,,
Nostellaas tätä, muistitteko Santeri Seppälän palkankorotuksen vuonna 2023? Hänhän ehdotti ITSELLEEN palkankorotusta 12500 €--> 15000 €/kk. Tämähän tekee vuodessa yli 30000€ lisää rahaa hänelle..On kyllä ahne paskiainen
Olisi nyt vähän meidän päättäjillä kiire alkaa siirtämään Savonlinnaa Pohjois-Savoon ennen kuin Mikkeli on kaiken täältä vienyt. Tuukka Suomalainen ja Hanna Kosonen kuulemma taas yrittävät tätä estää. Erottakaa heidät !
Kepu taistelee kaikin keinoin Savonlinnan sairaalan säilymistä vastaan.
Nyt on laitettu myös Jarkko W. masinoimaan kentällä Mikkelin ja Etelä-Savon puolesta.
Kuopion kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä monessa asiassa ja toki Joensuun kanssa myös.
Unohdetaan Mikkeli toistaiseksi.
Sairaala kuuluu Savonlinnaan ja on vääryys että Sairaalaa ollaan viemässä pois.
Haluaako Mikkeli yms muut että Savonlinnan Sairaalasta tehdään uusi Suur Savon Leipomo isommassa koossa vai mitä haluaakaan, mutta en salli sairaalan poisvientiä vaan päinvastoin Sairaala tulee palauttaa ennalleen jos sisällissotaa Mikkeli yms haluaa?
Täysin epärealistinen ajatus yrittää siirtyä Pohjois-Savoon. Ei alueita hajoteta yhden kunnan siirtymisen takia ja sen takia, että halutaan täällä sairaala säilyttää. Sitäpaitsi Mikkeli ei siirry Pohjois-Savoon vaan Lahteen. Missähän illuusiossa olette ?
KEPULIT HILJAA!
Mikkeli hypätköön vaikka kaivoon.
Nyt on kyse Savonlinnasta ja se perustellusta siirtymisestä Pohjois-Savoon.
Otahan punaviherkomukka ne lääkkeesi, niin ehkä tuo olosi vähän helpottuu.
Juha, rauhoitu hyvä mies. Kunnon kristitty ei mellasta netissä. Eilisiltaisen viestimäärän ja yksinkeskustelun perusteella useammassa ketjussa et voi kauhean hyvin. Rauhaa ja rakkautta! Olemme huolissamme sinusta.
Mikkelissä muuten monet asiat laahaa aika pahastikkin ja Jukureiden takia Mikkelin urheilu on jopa ok samoin Jääpallo. Jalkapallo on samalla tasolla about kuin Savonlinnan jalkapallo no ehkä hiukan edellä ja parempi kumminkin mutta Koripallo Lentopallo Savonlinnassa parempi kumminkin ja Savonlinnassa noissa lajeissa on äänekkäämpiä fanaattisempia yms faneja mitä esim Mikkelissä ja Heinävedellä on vaikka yhteensä
Tänään aluehallitus päätti ajaa taas yhden osaston verran sairaalaamme alas. Yhdistävät kirurgisen ja konsevatiivisen osaston. Näin se sairaalan alasajo etenee.
Jep. Kymmeniä työpaikkoja lähtee Mikkeliin. Investoinnit leikataan täältä. Meillä ei edunvalvonta toimi. Kaikessa luovutaan.
Miten ihmeessä Savonlinnalaiset hyväksyvät näitä sairaalaa alasajavia päätöksiä aluehallituksessa ? Luin juuri että yksimielinen päätös.
Wuorinenhan se siellä meni esittämään, että lakkautetaankin tai laitetaan yhteen kaksi muuta osastoa ja vähennetään henkilökunta niistä osastoista. Siinä se lähti Savonlinnasta yksi osasto ja parikymmentä työpaikkaa taas Mikkeliin.
Jos ei voi voittaa, liity heihin. Hävityllä taistelulla ei tee mitään. Pitää olla ovelampi. Ja Wuorinen on kettu näissä.
No, Wuorinen toimii näissä Hanna Kososen ja Tuukka Suomalaisen kepukähminnöissä, kun Savonlinna pakotettiin jäämään Etelä-Savon kuihtuvaan väestötappiomaakuntaan, johon ei mahdu kuin yksi sairaala. Ei tuosta voi Wuorista syyttää, parhaimpansa yrittää mahdottomassa tehtävässä. Täällä sairaalamme ajetaan askelaskeleelta alas. Syy tästä on Hanna Kososen ja Tuukka Suomalaisen.
Tuukka voisi vaihtaa sukunimekseen mielummin Venäläinen tai Mikkelinen kuin Suomalainen kun nythän Savonlinna otoollinen hyökkäys kohde Venäjälle.
Taitaa Sanni Grahn Laasonen ja monet Jukurit fanit yms hieroa kätösiään kun kuulee että Venäjän pommt putoilee Savonlinnaa kohti ja Sanni Grahn Laasonen omassa työhuoneessaan nauraa käkättää kun pommit rikkovat hienoa Olavinlinnaa ja Orpo ja Purra vaan twiittaa että sinne meni Olavinlinna Memorial: Olavinlinna
Veikkaan että Sanni Grahn Laasonen ja kumppanit nostaa tästä kommentista syytteen kuin tuli niin paha mieli ja tippa linssiin kuin laittoi kommenttia
Näin se on, hannaa ja tuukkaa kiinnostaa vain oma etu. Toista kansanedustajan paikka ja toista maakunnan luottamustehtävät. Vaalipiirijako veisi paikan Hannalta ja Tuukalta taas lähtisi maakunnallisia sähköyhtiön ja lähivakuutuksen isopalkkioisia paikkoja. He tulevat tästä syystä tekemään jälleen kaukkensa ettei maakunta muutu.
Kepu on poistanut 5 Kepunnvastaista viestiä.
No Hannahan laittaa eston facessa jos kritisoit asioita ja hänen copypastattuja kepumielipiteitään,
Joo, lapsellista ja öykkärimäistä toimintaa kansan edustajalta. Ei kestä kritiikkiä.
Sote alueiden johtajat, teidän palkanne pitäisi leikata ainakin puoleen ja potkia puolet pois. Mikä on teidän tehtävänne, menkää oikeisiin töihin, mihin olette aikoinaan kouluttautuneet. Nyt nostatte vain palkkiotanne, eikö hävetä.
Kukahan tämänkin järjestelmän keksi, niin ei siinä säästöjä ajateltu.
Törkeetä veronmaksajien rahojen väärinkäyttöä.
Tämä on sitä Suomalaista korruptiota. Piilossa pysyvää laillistettua korruptiota.
Miten tälläiseen on tultu, miettikääpä päättäjät, vai onko oma lehmä ojassa.
Mitä noiden pienipalkkalaisten ansioita leikkaamaan...
"Kannattaa katsoa Finnferrien Vuosikertomus ja yritysvastuuraportti 2024
Sieltä löytyy TJ:n palkka 279 789,93€ (vuonna 2024)."
TJ:llä on n. 300 alaista.
Monta alaista on sotepomolla?
Savonlinnan sairaalaa sanottiin jo 1970-luvulla ruumishuoneeksi, ilmeisesti potilaskuolleisuus oli keskivertoa suurempaa. Nyt taso on varmaankin lähellä Nigeriaa tai Kongoa.
Miksi tämä kallis sotehallinto sallitan, siinä maksetaan kalliita veromarkkoja täysin turhaan päälliköiden palkaan. säästöjä KIITOS!
No en ihmettele, ainut (?) hyvinvointialue jossa peräti kaksi keskussairaalaa, ja tällä väestöpohjalla.
Tänään oli hyvä asiantuntijoiden mielipide lehdessä. Nyt täällä yhdistetään ja irtisanotaan kirurgian ja sisätautien osastot. Potilasturvallisuus vaarantuu. Kyllä täältä on parempi muuttaa pois, huonostihan täällä käy.
https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9041276#kommentit
Näinhän tuolla tehdään. Asteittain kaikki Mikkeliin kuten tuossakin sairaalan henkilöstön kirjelmässä näkyy.
Ei ole kohta kuin kuoret jäljellä. Tästä Panu ja Pekka varoittivat. Saatanan Hanna Kosonen ja Tuukka Suomalainen minkä suhmuroinnillanne teitte meille !!!!!
Savonlinnassa keskitytään nyt uuden johtajan valintaan kun pitäisi keskittyä myös sairaalan alasajamiseen ja estää se.
Molemmat tärkeitä juttuja.
Sairaala on tärkeämpi.
Sairaalan alasajo on tämän kaupungin tuho.
kosonen on tämän kaupungin tuho
Onko Mikkeliin mänijöitä?
Valitettava tulevaisuus mutta ei Etelä-Savo pysty sairaalapalveluita tänne järjestämään. Kehitys menee kohti terveyskeskusta, jossa on vuodeosasto. Se tarkoittaa Savonlinnalle huonoja aikoja, josta seurauksena on isot työpaikka- ja asukasmenetykset.
Aluvaltuusto päätti tänään keskittää palveluita Mikkeliin. Savonlinnan edustajat hävisivät kaikki äänestykset.
Eivätkä edes kaikki savonlinnalaiset olleet esitysten takana. Kepulaiset eivät kannattaneet. Vihreät eivät vaivautuneet edes paikalle.
Synkkä päivä tänään sairaalallemme. Aluevaltuusto teki keskityspäätöksiä Mikkeliin.
Kepu tuki ja kannatti Savonlinnan kepulaiset mukaanlukien näitä Savonlinnaa hävittäviä ja Mikkeliin keskittäviä päätöksiä.
Sairaala on siirretty täältä Mikkeliin seuraavan neljän vuoden aikana. Etelä-Savossa ei pystytä pitämään kahta sairaalaa, isot väestötappiot ja liian vähän väkeä jo nyt. Pohjois-Savossa olisi ollut lähes 300.000 asukasta ja mahdollisuus työnjaossa Kuopion kanssa pitää sairaalaa. Kepu, tuukka suomalainen ja hanna kosonen kuitenkin esti tämän omaa etuaan ajaessaan ja nyt niitetään tätä satoa.
Näin tämä menee jos maakuntaa ei kiireesti vaihdeta
Lisäksi tekevät koko ajan pienempiä päätöksiä joilla sairaalaamme ajetaan alas. Lääkärien ja hoitajien virkoja ei täytetä.
Tämä tulee olemaan musertava menetys kaupungillemme, jos ei pystytä estämään. Näyttää aika vaisulta tämä vaikuttaminen elintärkeän sairaalamme puolesta. Onko sitä edes ollenkaan ?
Kaupungin johdon ja päättäjien pitäisi nyt ryhdistäytyä. Heikkoa on sairaalamme puolustaminen. Ponsilla ei sairaalaamme pelasteta. Pelkkää tyhjää puhetta.
Kyllä ja siellä kätetään hankkimatta välttämättömiä uusia laitteita ja sillä perusteella sitten keskitetään palveluja Mikkeliin.
Ei sitä ole. Kepu puolustaa vain maakuntaa ei sairaalaamme. Se on menoa nyt.
Ei nyt pidä paikkaansa kun Minna nousi esimerkillisesti barrikadille. Nyt pitäisi muiden seurata Minnan esimerkkiä. Lisäksi pitäisi kiireesti vaihtaa maakuntaa.
Minna Tikkinen valtuustomme puheenjohtajana on rohkea vaikuttaja. Juuri näin pitää toimia. Joulukuun valtuusto oli katastrofi sairaalallemme. Nyt pitäisi ottaa kaikki keinot käyttöön.
Juurikin näin. Tässä on nyt kaikkien laitettava kaikkensa sairaalamme puolesta. Muuten käy huonosti !
Kerrotko miten kaikki laittaisivat kaikkensa?
Neuvottelemalla, vääntämällä, uhkailemallakin ja painostamalla. Kaikki keinot käyttöön. Muuten sairaala lähtee.
Äkkiä tuntui unohtuneen toveridemareilta miksi Minna Tikkinen lähti pois Eloisan demareista. Ja nyt ei kuin Minna Bussin alle. Aika vastenmielistä sakkia.
Täältä muuttaa lisäksi tuhannet vanhukset pois jos sairaala loppuu. Muuttuu vaaralliseksi asua täällä jos saat kohtauksen tai joudut onnettomuuteen. Apu menee liian kauaksi.
Savonlinnasta on kirjaimellisesti tulossa kuollut aavekaupunki, jos sairaala menetetään.
Jopahan on LiikeNytin takki kääntynyt ja nyt ovat jo Kannattamassa mikkeliläisten kepulaisten Eloisan politiikkaa.
Kyllä! Ja AK Mikkosella ei ole taaskaan yhtään mitään sanottavaa. Ei kanna tämä taktiikka enää toisen kerran vaaleissa.
Onko Peitsarollakin tullut henkilökohtaiset edut, jotka ”joustavoittavat” mielipiteet ? Eipä ihme että Savonlinnasta siirretään toimintoja Mikkelin sairaalaan ja tänne kohdistetaan toimintojen supistukset eikä Mikkeliin. Ei tuolla taida olla enään ketään muuta ryhdikästä ja selkärankaista kuin Minna Tikkinen.
Minna eduskuntaan ! Ainoa rehellinen ja rohkea päättäjä täällä.
Kannatetaan !
Kuka sitten puolustaa Savonlinnaa paikallistasolla, jos Minna lähetetään eduskuntaan?
Tämänpäiväisen itukan jutun perusteella ymmärrän nyt miksi sairaalaa keskitetään Mikkeliin näin kovalla vauhdilla. Mikään laki tätä ei selitä, koska ei laki eikä valtio vaadi. Meillä on päättäjät antaneet periksi ja sairaala on kyllä tätä vauhtia täältä loppumassa. Toivoton tilanne. Vain Minna Tikkinen jaksaa enään toimia.
Joulukuun aluevaltuuston päätös yhdistää kaksi osastoa ja vähentää sairaalastamme kymmeniä työntekijöitä oli huono päätös. Ja näitä on tulossa lisää. Ja näitä Savonlinnan aluevaltuutettuja kuunnellessa en usko että enään on voimaa ja kykyä estää näitä lisäpäätöksiäkään. Henkilöstö sairaalassamme on myös tehnyt tämän johtopäätöksen ja rekrytoituu muualle.
eloisan valtuustossa on 59 edustajaa joten kova työ on tikkisellä
Keskussairaala on Savonlinnasta jo menetetty. Kyse on enään aikataulusta. Joulukuun aluevaltuuston päätös nopeutti huomattavasti alasajoa. Henkilöstö teki johtopäätökset ja nyt on tappi irti.
Toden totta. Tämä lääkäri sentäs uskalsi kirjoittaa tästä. Meidän omat päättäjät yrittää vain selitellä asioita kauniisti tai sitten heille valehdellaan ?
Etelä-Savo on Savonlinnan sairaalan tuho, joka tapahtuu nyt silmiemme edessä.
https://www.ita-savo.fi/paakirjoitus-mielipide/9106768
Esa oli muuten huippuhyvä lääkäri.
Sairaala on loppu. Vain ajan kysymys.
Kuoleman enkeli päästetty irti kun ei menty Pohjois-Savoon. Tai siis kepu esti.
kosonen esti kaiken jopa kuoleman enkelin kukaan ei tee mitään ilman kososen käskyä
Jep. Täältä häviää sairaala -700 työpaikkaa ja ammattikorkeakoulu -1000 opiskelijaa. Yhteensä noin -4000 asukasta. Jäljellä 25.000 asukasta.
Sairaalassamme on erittäin huono henki ja työntekijöitä lähtee koko ajan muualle. Osa jopa jää vain pois ilman tietoa uudesta työpaikasta. Miksei kaupunginjohto puolusta sairaalaamme ?
Joo, nyt ovat onneksi sairaalamme henkiöstö vihdoin uskaltaneet kirjoittaa huonosta kohtelusta ja tilanteesta julkisuuteen. Ihmetyttää myös tämä kaupungin johdon hiljaisuus sairaalamme puolustamisessa ?
Tuukka Suomalaiselle tärkeintä on hyvät suhteet Mikkeliin, että saa isopalkkioiset sähköyhtiön ja lähivakuutuksen paikkansa pitää. Ei häntä sairaala kiinnosta.
Tottakai.
Tuota lipevää urveloa sen verran seurannut että näin se on.
Asevelvollisuuskin jäänyt suorittamatta ja venäjälle rajaa oli aukaisemassa. Ei jatkoon tuota persepubia.
Isukki, tulin just sairaalasta, olen terve kuin pukki, 200 kg. Nyt penssaa tiskiin!
Mitä meidän päättäjät ja kansanedustajat ovat tehneet kun sairaalasta siirretään koko ajan tehtäviä mikkeliin ? Eivät muuta tee kuin pyörittelevät peukaloitaan.
No, eihän näistä muuhun olekkaan. Luuliko joku muuta.
Eipä ihme että täältä nyt viedään kaikki mikkeliin.
On täällä surkeat päättäjät, aivan lapasia.
https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9134013
Tilattua on siis saatu.
Yrittäisivät nyt edes vaikuttaa mutta ei ole kykyjä.
No, kyllähän ne paskaa osaavat puhua.
väärin äänestetty taas kerran
On, mutta onneksi helppo korjata seuraavissa vaaleissa ja antaa kengän kuva takalistoon näille lapasille.
Juuri näin. Saatana mitä meille tekivät. Lukekaa Uusi saimaa lehdestä.
https://www.uusisaimaa.fi/post/elämä-hiuskarvan-varassa-jani-puurtinen-47-v-yrittäjä
Moni tulee kuolemaan kun Savonlinnasta ajetaan päivystys alas.
moni tulee kuolemaan vaikka meillä ei olisi edes terveys keskusta
Jokainen kuolee lopulta mutta ilman sairaalaa riski nopeammalle tahdille kasvaa.
Kyllä, äänestettiin sairaalan mikkeliin siirtämisen puolesta kun äänestettiin kepua.
Ei tänne pystytä pitämään kuin yksi sairaala. Ja se on Mikkelissä. Maakunnan keskuksessa.
No tämä oli hyvin tiedossa. Siksi täältä paskamaakunnasta haluttiin Pohjois-Savoon. Siellä on kasvava keskuskin. Etelä-Savo on kuoleva maakunta.
Etelä-Savon väestötappio oli viimekin vuonna Suomen suurin. 1300 asukasta lähti.
Kyllä se ajetaan kun kaupunginjohto ja päättäjät vain hiljaa hyväksyvät ja ovat passiivisia.
No, oli tänään hyvä Stenbergin kirjoitus joka kuvasi että ei Savonlinnalaiset edes tee yhteistyötä. Mikkeli hajottanut Savonlinnan.
Savonlinnassa on liian paljon omaa etuaan ajavia luottamushenkilöitä jotka pelaavat mikkeliläisten kanssa itselleen rahakkaita luottamushenkilöpaikkoja.
Eloisan hallitus kokoontui maanantaina 19.1. ja käsitteli kokouksessaan sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelman. Kyseinen suunnitelma tarkastellaan vuosittain, ja nyt nähtiin tärkeäksi tuoda ajankohtainen ja merkityksellinen asia mukaan suunnitelmaan.
Maijaterttu Tiainen Liike Nyt teki kokouksessa esityksen, että sisäisen tarkastuksen tarkastuskohteisiin lisättäisiin terveyspalvelujen toimialan sairaalapalvelujen palvelualueelle erikoissairaanhoidon yhdenvertainen toteutuminen kahden toimipisteen sairaalarakenteessa.
Tämä esitys olisi toteutuessaan tarjonnut arvokasta tietoa päättäjille sekä alueen asukkaille siitä, miten yhdenvertaisuus toteutuu kahden sairaalan mallissa. Sote-uudistuksen tavoitteena oli saada yhdenvertaiset palvelut suomalaisille. Selvitys olisi tuonut esille myös asiakkaiden hoitopolkujen toteutumisen.
Vaikka ehdotus oli erittäin hyvä, eikä vastaavaa tietoa ole aiemmin ollut saatavilla, yhdenvertaisuus ei kuitenkaan herättänyt kiinnostusta Eloisan hallituksen jäsenissä – eikä edes kaikissa Savonlinnalaisissa. Keskusta teki ponsiesityksiä joulukuun valtuustossa, mutta kiinnostus palveluiden kehittämiseen ja erityisesti yhdenvertaiseen toteutumiseen näyttää lyhyellä aikavälillä kadonneen.
Tämä herättää kysymyksen: Miksi yhdenvertainen palvelutaso ei kiinnosta muita hallituksen jäseniä ja varsinkin Savonlinnalaista Eloisan hallituksen jäsentä Keskustan Jarkko Wuorista?
Eija Stenberg
Pääkirjoitus & mielipide
Vastine | Eloisan hallituksen Savonlinnan seudun edustajia kiinnostaa yhdenvertaisuus sairaalapalveluissa
Kun kirjoitetaan, että seutukuntamme edustajia Eloisan hallituksessa ei kiinnosta sairaalapalveluidemme puolustaminen ja palvelujen yhdenvertaisuus, niin täytyy todeta, että varmasti meitä kiinnostaa sairaalamme palveluiden säilyttäminen ja puolustaminen. Toinen kysymys sitten on, miten sitä tehdään. Olemme sitoutuneet tekemään kaikkemme, että mahdollisimman hyvät terveyspalvelut säilyvät seutukunnallamme.
Kun halutaan tuloksia, niin silloin käydään etukäteen neuvotteluja ensin ryhmän sisällä ja sitten ryhmien välillä. Mitään järkeä ei ole siinä, että vaikka esitetään kuinka hyviä ehdotuksia hyvänsä, niin ilman ennakkovalmisteluja ne eivät mene läpi eli eivät ne ehdotukset mitenkään edistä sairaalamme palveluiden säilyttämistä.
Meitä syyttävä hyvinvointivaltuutettu on tehnyt paljon muutoksia päätösehdotuksiin, mutta koskaan ne eivät ole menneet läpi, koska niillä ei ole ollut laajempaa tukea. Pelkkä räksyttäminen vaikka kuinka hyvästä asiasta ei saa aikaan muuta kuin ehkä otsikoita, että taas eivät hänen ehdotuksensa muille kelvanneet. Yhteistyö on se toimintapa, jolla tuloksia saavutetaan.
Kun olin etukäteen neuvotellut määrätyistä muutoksista Eloisan hallituksen päätösesityksiin, saimme ne läpi joulukuun hallituksen kokouksessa. Edelleen, kun olin ennen hyvinvointialueen valtuuston kokousta hakenut tukea ponnelleni tasapuolisesta suhtautumisesta sairaalapalveluihin Mikkelin ja Savonlinnan sairaaloiden kesken huomioiden kuitenkin ne rajoitteet, joita valtiovalta on asettanut Savonlinnan sairaalan palveluille, niin sen ponnen takana oli enemmistö valtuutetuista. En mitenkään koeta nostaa omaa vaikuttamistani esille, mutta näillä esimerkeillä voi osoittaa, että ennakkovalmisteluilla voi saada tuloksia aikaiseksi.
Me täkäläiset Eloisan hallituksen jäsenet tulemme varmasti puolustamaan alueemme sairaala- ja terveyspalveluita, mutta me myös pyrimme etukäteen hakemaan näkemyksillemme kannatusta. En tule tämän enempää vastaamaan meitä syyttävän hyvinvointialuevaltuutetun kirjoituksiin, sillä se olisi loppumaton suo, kun hänen kanssaan on hyvin vaikea tehdä yhteistyötä. Me täkäläiset Eloisan hallituksen jäsenet olemme ehdottomasti valmiit vastaamaan kansalaisten kysymyksiin ja tarpeisiin, jotta saadaan yhteistyöllä tuloksia aikaiseksi.
Jarkko Wuorinen
Maakuntaneuvos
Eloisan hallituksen jäsen
Pääkirjoitus & mielipide
Lukijalta | Yhdenvertaisuuden periaatteen tulisi olla itsestäänselvyys – ei neuvottelukysymys
Minna Tikkinen
28.1.2026 6:35
Eija Stenberg kiinnitti (Itä-Savo 27.1.) perustellusti huomioita Eloisan viikon takaiseen hallituksen kokoukseen, jossa osa savonlinnalaisista hallituksen jäsenistä oli tehnyt esityksen siitä, että tarkastuslautakunnan tehtäväksi asetettaisiin seurata sairaalapalveluiden yhdenvertaista toteutumista kahdella paikkakunnalla, Mikkelissä ja Savonlinnassa.
Tein samanhenkiset esitykset talousarviokokouksessa Eloisan valtuustossa joulukuussa: Esitin, että palveluiden käyttäjien kokemuksia tarkastellaan Eloisan palvelut läpäisevästi eri kaupunkiseutujen välillä. Samoin esitin, että koska Vaalijalan asema Pieksämäellä oli kirjattu oikein strategisiin tavoitteisiin, niin vastaava tehtäisiin Savonlinnan kohdalla siltä osin, mitä päivystystä on heikennetty, parannettaisiin ambulanssikuljetusten vaikuttavuutta.
Eloisan arvoina on yhdenvertaisuus ja asiakaslähtöisyys. Onkin kysyttävä, mitä näillä arvoilla käytännössä tarkoitetaan, jos ei edellä kuvattuja asioita? Nimittäin mitkään edellä luetellut esitykset eivät ole saaneet minkäänlaista vastakaikua Mikkelin ja Pieksämäen seuduilla.
Jarkko Wuorinen kertoi (Itä-Savon verkkosivulla 28.1.) esitysten onnistumisen vaativan neuvottelua ennakkoon. Kysyn, miten poliittinen yhteistyö on järjestetty Eloisassa? Itse en nimittäin ole huomannut siitä minkäänlaisia merkkejä – päinvastoin poliittinen yhteistyö on täysin toimimatonta.
Onko Pieksämäen asema osoitus Wuorisen tarkoittamasta ”hyvistä ennakkoneuvotteluista”, sillä sen painoarvon nouseminen on silmiinpistävää? Lisäksi kiinnostavaa on jatkossa nähdä se, miten Eloisa tulee kohtelemaan Pieksämäkeä, kun se on ilmoittanut kieltäytyvänsä sote-kiinteistöjen vuokra-alennuksista tilanteessa, jossa Savonlinna on jo tehnyt 700 000 euron alennuksen – jotta sote-palvelut säilyisivät seudulla.
Vastakkainasettelun välttämistä ei ole se, ettei alueellisesta yhdenvertaisuudesta voida puhua. Se on ongelmien maton alle lakaisemista.
Se, että aitoa julkishallinnon edellyttämää läpinäkyvää ja demokraattista sekä hyvän hallinnon periaatteille pohjautuvaa päätöksentekojärjestelmää ei haluta rakentaa, kertoo nykyajalle vieraasta hallintokulttuurista. Siihen Etelä-Savolla ei tulisi olla varaa.
Minna Tikkinen
Ryhmä Valoisa, Savonlinna
Etelä-Savon hyvinvointialueen valtuusto
Mielestäni pätevät kirjoitukset Stenbergiltä ja Tikkiseltä. Nostan hattua kun aidosti laittavat itsensä likoon sairaalamme puolustamisessa. Wuorisen motiiveissa paistaa henkilökohtaisten etujen ajaminen ja tyypillisen poliitikon paskan jauhaminen. On erittäin ikävää että Wuorinen riitelee savonlinnalaisten sairaalaa puolustavien edustajien kanssa ja rikkoo yhtenäisyyttä. Nyt kyllä ymmärtää miksi mikkeliläiset saavat tahtonsa läpi sairaalapalveluiden keskittämisessä Mikkeliin. Savonlinnalaisten riidellessä keskenään on helppoa siirtää palvelut Mikkeliin.
Tästä olen samaa mieltä. Eija ja Minna tekevät kyllä täysillä sairaalan puolesta työtä. Jarkolla on ketun häntä kainalossa ja jotain omia kuvioita. Miten muuten nämä hänen yritystoimintansa, onko kytköksiä Eloisaan ? En luota.
Kylläpä kyllä. Eräs mikkeliläinen päättäjä kovin oli tyytyväinen ja kehui Jarkko Wuorisen ja Tuukka Suomalaisen yhteistoimintakykyä erityisesti verrattuna edellisiin Eija Stenbergiin ja Janne Laineeseen. Eija ja Janne olivat ”räyhääjiä” ja yhteistyökyvyttömiä. Minna Tikkinen sai vielä pahemmat ryöpytykset. Tämän mikkeliläisen päättäjän vahva kanta oli, että maakunta pystyy ylläpitämään vain yhden sairaalan ja että Savonlinnan sairaalaan voitaisiin ehkä keskittää terveyskeskusten vuodeosastopalveluita maakunnan maaseutukunnista.
Mikkeliläiset nauraa näille savonlinnan keskenään riiteleville poliitikoille. Saaneet jarkko wuorisen ja tuukka suomalaisen nuolemaan mikkeliläisten persukset.
Jos olet yli 65-vuotias tai sinulla on todettu terveydellisiä riskejä, jotka voivat vaatia kiireellistä hoitoa, niin täällä on iso riski asua. Lisäksi on aina tietenkin tapaturma- tai onnettomuusriski kelle vain. Tämä on nyt aikamoinen työntötekijä täältä pois muuttamiselle.
Täsmälleen näin. Näkyy jo muuttoliikkeessä.
Joo, tämä näkyy nyt ikäihmisten kasvavana poismuuttona ja heitä ei tänne enään muuta. Muuttavat nyt lastensa ja lastenlapsensa sekä sairaalapalveluiden perässä kasvukesluksiin. Alkamassa iso uudenlainen muuttoaalto.
Näkyy muuten jo muuttotilastoissa. Nyt muuttaa ikäihmiset täältä pois.
Viime vuonna muuttotappio kasvoi yli 65-vuotiaissa. Nyt täältä muuttavat nuorten lisäksi ikäihmiset pois. Sairaala on iso tekijä terveysturvallisuudelle.
Ei tälle mitään enään voi. Ratkesi kun pakotettiin jäämään etelä-savoon. Kepu, hanna kosonen ja tuukka suomalainen suhmuroivat.
Nyt löpökkiä isukki!
Herätys kaupunginjohto !!! Toimintaa nyt ja puolustusta ! Tämä on elämän ja kuoleman kysymys.
https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9271579
Nyt loppuu kohta sairaanhoitajat ja koulutus kun ei ole harjoittelupaikkoja. Kun on ensin ajettu sairaalaa alas.
Kyllä se sairaala loppuu. Olkaa tyytyväisiä kun näinkin kauan ollut. 30.000 asukasta. Ei missään muualla ole enään pikkukaupungeissa. Kemi-Tornio on 60.000 asukkaan kokonaisuus.
Näinhän tuo on. Mutta olisi jatkunut vieläkin pidempään jos ei hanna kosonen ja tuukka suomalainen olisi kepuloinut Savonlinnaa jäämään etelä-savoon.
Nyt laittavat täällä terkkarit kiinni punkaharjulla ja savonrannalla. Painottavat taas savonlinnaa. Mitkä saatanan maitoparrat on meiltä tuolla Eloisan päättäjinä kun eivät puolusta ?
Kyllä tikkinen yrittää mutta muut on hiljaa.
Itukassa uutinen, jalkansa telonut mies joutui jonottamaan leikkaukseen kohtuuttoman kauan, koska ääslinnassa ei saa enää leikata 🤬, kuka hullu tänne haluaa enää jäädä asumaan ja kuolemaan ennenaikojaan?
Up!
Maakunnan vaihdos on ainoa ratkaisu. Mutta asia ei etene kun tuukka suomalainen estelee mikkelin perseen nuolemisellaan.
Näinpä tuo menee kun katsoi valtuuston keskustelut ja päätöksen. Se on sairaalan lähtö nyt edessä.
Valtuusto hylkäsi ainoan kortin mikä sillä enään oli käsissään. Pelastukoon ken voi, aikamoinen tsunami tulossa kun sairaala lähtee.
No, en tiedä auttaako maakunnan vaihto mitään. Ei se kuopiokaan hyväntekijä ole.
On siellä yli kaksi kertaa enemmän väkeä kun etelä-savossa.
Lisää leikkauksia tulee tänä vuonna. Siellä jo valmistellaan.
Juuri oli uutinen ylijäämistä mitä Eloisa teki. Paljonkohan näistä tuli sairaalamme karsinnoista ?
Noin puolet. Ja kun taas leikkaavt taloutta niin lisää lähtee Savonlinnan sairaalasta.
Joo, siellä on valmistelussa lisää karsintoja. Kuulin että jo palaverit ja valmistelut sairaalassa menossa. Kohti terveyskeskusta jossa lääkäripäivystys ja yksi vuodeosasto ja pari poliklinikkaa.
14.4 alkaa yt:t joilla tullaan vähentämään 24 työntekijää Savonlinnan sairaalasta jälleen. Sieltä on nyt vajaassa vuodessa vähennetty noin 150 työntekijää.
Miksi kaupunginjohto nukkuu Tuukka Suomalaisen johdolla ?
No näistä Tuukka Suomalaisen rahakkaista maakunnallisista luottamustehtävistä muun muassa sähköyhtiössä ja Lähivakuutuksessa oli juuri lehdissä juttua. Palkkioita toi luikero vetää vuositasolla luottamustehtävistään 40.000-50.000 euroa.
Luuletko että nämä luottamustehtävät joiden saamiseen hän tarvitsee tukea Mikkelistä säilyy, jos ajaa Savonlinnan sairaalan etua ?
Oma perse tärkein ja jakkarat. Ilmankos ollaan hipihiljaa sairaalasta.
Potkut persiiseen tuolle !!!
Skäl
Isungi!
Sieltä ollaan taas 24 työntekijää vähentämässä. Yt:t käynnistyy ensi viikolla.
- 150 työntekijää vuodessa sairaalasta. Tätä vauhtia vielä kolme vuotta niin sairaala on menetetty.
Jep, eilen käynnistyi kolmannet yt-neuvottelut vuoden sisään. Taas lähtee Savonlinnasta lähes 30 virkaa.
Tuukka ulos ASAP!
Mikkelin mielistelijä.
Tuukka nimenomaan on Mikkelin mielistelijä!
Laitetaan nyt kaikki voima Laineen irtisanomisyritykseen taas niin unohtuu tämä sairaalan edunvalvonta ja alasajaminen.
Savonminnalaisista kovin moni äänesti Panu Peitsaroa. Onko ollut hyötyä sairaalamme säilymiseen ?
Panu puhuu ja kirjoittaa paljon mutta sairaalaa ajetaan sitä nopeammin alas.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007769575.html
Panu suhmuroi itelleen tyhjänpäiväistä virkaa yli kymppitonnin kuukausipalkalla.
Sairaala on Savonlinnasta loppumassa. Etelä-Savossa pystytään hädin tuskin pitämään pystyssä yhtä sairaalaa. Väki vähenee kovaa vauhtia. Yli 1000 asukasta vuodessa. Muuttotappio on kiihtymässä. Koko Itä-Suomi menee alas. Nämä ajatukset Savonlinnan sairaalan säilymisestä on vailla mitään realismia.
Näin on faktat. Savonlinnalle toki tässä on käymässä pahuksen huonosti kun sairaala loppuu.
Kaupunginhallitushan päätti selvittää palkkaavatko edunvalvojan asiaa edustämään. 😂😂😂😂😂
Ei voi olla totta ! Olisi pitänyt toimia jo eilen !
Vai sittenkin pari päivää sitten, kun eilen oli vappu ja ei ketään töissä.
Lienee tarkoitettu että kiire on jos sairaalamme lopetus yritetään estää.
Siellähän on jo kolmannet Yt-neuvottelut menossa. Saneeraus jatkuu.
Sairaala lähtee Savonlinnasta. Pala kerrallaan.
Toivoton tilanne. Pohjois-Savossa olisimme saaneet sairaalamme pidettyä. Nyt sairaalan puolesta ei enään täällä edes taistella.
Jep, nyt lähtee hematologian osasto ja 27 työpaikkaa Mikkeliin.
Näin siellä on taas käymässä.
Kaik männöö.
Peitsaro on jo pitkään peesaillut kepun linjaa ajaa sairaalamme alas. Nythän tämä syykin paljastui. Loikkaus kepuun ja pyrkyryys kansanedustajaksi kepun riveistä. Peitsaro petti äänestäjänsä ja savonlinnalaiset !
Näin kävi. Eipä ihme että sairaalaa ajetaan kovasti alas ja keskitetään tehtäviä mikkeliin.
Sairaala menee alas kuin lehmän häntä.
Peitsaro viilasi äänestäjiään linssiin. Eihån tässä näin pitänyt käydä.
If you cant beat them, join them. Peitsaro on troijalainen, joka kaataa koko kepun ja Eloisan.
Savonlinnassa ei ole enään keskussairaalaa. Se on lopetettu. Nyt keskussairaala on vain Mikkelissä. Savonlinnaan jää terveyskeskus ja vuodeosasto sekä ehkä muutama poliklinikka.
Näin se on. Ohi on.
Panu menee eduskuntaan pelastamaan sairaalamme.
Jeh, eiköhän tuolla lupauksella ole luottamus loppunut ?
Kepu on jo lopettanut täältä sairaalan ensi vaaleihin mennessä. Eloisassa valtaa käyttää kepu ja Liike nytin luopioloikkarit. Panu osti saamillaan äänillä kepulta erilaista hyvää muun muassa kansanedustajaehdokaspaikan.
Ei se kykene muuhun kuin rattastelemaan hevosen kanssa.
https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9482926
Tuossa se on nyt esitys, joka lopettaa sairaalamme.
Ja kepu loikkaripanuineen tukee esitystä ellei painetta nyt nosteta Savonlinnasta.
Sairaalan loppu on tulossa. Kepu vie Savonlinnaa kurjuteen.
Tässähän se nyt taas tullaan näkemään, pitääkö sanat ja teot kutinsa.
Ei ne pidä siksi sairaalaa romutetaan.
Kaikki on luvanneet sairaalan säilyvän. Tulos on sairaalan lopettaminen. Onhan tämä noloa panulle, kepulle ja kaikille.
Savonlinnassa ei ole enään keskussairaalaa. Se on loppu.
Savonlinnassa rivit on hajalla ja Savonlinnan kepulaiset Laineen jäätyä pois tukevat Mikkeliläisten ja Eloisan johdon ajamaa keskittämislinjaa Mikkeliin. Kait tämä oli se syykin saada Laine pois. Yrittävät sitten syytellä Orpon hallitusta ja tehdä oppositiopolitiikkaa.
Tämä! Samassa veneessä Heli Järvinen. Uskomatonta.
Ja demarit täysin tohveleita lukuunottamatta paria
Tuohan se syy oli. Laine oli liian voimakkaasti sairaalaa puolustava. Sotki kepun oppositiopolitiikkaa, jossa Etelä-Savon maakunta pitää säilyttää ja syypää on vain Orpon hallitus sairaalan lopettamiseen.
Oletteko huomanneet panu paskanpuhujan äänestäminen korreloi sairaalan alasajon kanssa.
Tänäähän tuon paskanpuhujan ja kolmiloikkaajan toiminta taas nähtiin. Hyväksyi kirurgian keskittämisen mikkeliin. Uskomaton paskapuhuja !!!!
Nyt loppuu tekoniveletkin. Taas lähtee 25 työpaikkaa. Eihän nämä suurisuut pysty mihinkään vaikuttamaan Panu ja kepu etunenässä.
https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9499231
Suurisuut, just näin. Nyt on pelkkä poliittinen teatteri enää menossa.
Mitähän sairaalaa Panu yrittää enään selittää menevänsä puolustamaan Arkadianmäelle, kun kaikki on siirretty Mikkeliin vuoden loppuun mennessä. Ja Panu hyväksynyt kaikki siirrot.
Sitäpaitsi noilla gallupluvuilla kepu jää oppositiopuolueeksi.
Joku sanoi miten osaava vaikuttaja tämä panupaskanpuhuja on. Ei ossoo edes esitystä tehdä aluehallituksessa että pääsisi edes äänestykseen. Toihan on kävelevä katastrofi.
Joko täysin epäpätevä tai kepun talutusnuorassa nyt kun loikkari on kepuun. Joutuu nuolemaan kepulaisten linjaukset.
Panu loikkasi syömään kepun leipää, niin niitä lauluja nyt laulaa. Savonlinnan pitäminen vaalipiirissä ja etelä-savon maakunnan ja hyvinvointialueen säilyttäminen on kepun tärkein intressi. Etelä-Savo ei pysy pystyssä, jos on kaksi sairaalaa. Ei riitä rahat. Siksi Savonlinnan sairaala ajetaan alas, jotta maakunta ja vaalipiiri säilyy.
Näin tapahtuu. Kepu pitää huolta vaalipiirirajasta ja Etelä-Savon maakunnan säilymisestä.
Jep tuukka suomalainen on sairaalan alasajamisen päävastuullinen. Hän mielistelee kepua ja mikkeliä että saa hillotolppansa pidettyä sähköyhtiössä, lähivakutuuksessa ja maakuntaliitossa.
Oma etu paras etu.
Kuulemma panullekkin luvattu erilaisia hallituspaikkoja. Siksi katselee tekemättä mitään sairaalamme hyväksi.
Ja mitä tekee AK Mikkonen. Ei mitään. Seisoo jälleen tumput suorina ja sanattomana. Ja jos joku väittää edelleen, että vaikuttaa hiljaa pinnan alla, niin täytyy kyllä sanoa että kovin on erikoista vaikuttamista. Ehkä hän vaikuttaa sitten Savonlinnan vastaisesti.
Niinpä. Hiljaa on ollut.
Täältä sairaalastamme on nyt iso osa toiminnoista ja henkilöstöstä siirretty Mikkeliin tai yksinkertaisesti ajettu alas. Poliklinikkoja, vuodeosastoja, päivystyksiä, lääkäreitä, hoitajia. Ei niitä enään takaisin saa.
Surku tilanne että sairaala menetetään.
Eipä siellä kohta ole mitään sairaalasta jäljellä. Mitä tekevät tyhjentyneellä kiinteistöllä.
Kepulla on nyt Liike nytin loikkausten jälkeen käytännössä enemmistö Eloisan päätöksenteossa. Miksei sairaalaamme nyt sitten pelasteta niin kuin Panu loikkauksessaan lupasi ?
Panu kirjoittelee nyt noita lapsellisia valtuustoaloitteita joilla ei ole mitään merkitystä. Yrittää luoda vaikutelmaa miten nyt vaikuttaa. Kuitenkaan ei osannut edes muutosesitystä tehdä hallituksessa kirurgian siirtämisen estämiseksi Mikkeliin. Vitsi koko ukkeli.
Kyllähän nuo kepun vanhat satraapit nauravat tälle partaansa.
Sinulla kasvaa parta ilmeisesti🤭
Savonlinnan edunvalvonta ei toimi. Näennäistä puuhastelua. Ei valtuustoaloitteilla ja tyhjänpäiväisillä julkilausumilla mitään tuloksia tule.
Nyt kaikki peliin sairaalamme puolesta kaupunginjohto. Keskittykää tähän elkääkä graffittien tekemiseen.
Kato, ei kyvyt muuhun riitä.
Hymy päällä kun sairaala lähtee. Idioottihan tuo on.
Älä muuta sano.
Mutku halavala saatiin Temusta
Karmea tilanne Savonlinnalle sairaalan menettäminen. Tulee valtava muuttotappio.
Muutama tuhat asukasta. Näkyy jo pahasti tämän vuoden muuttotappiossa. Noin -300 asukasta.
Pitäisiköhän vielä nostaa veroja ja maksuja?
Milloin kaupunki aloittaa tämän sairaalamme puolustamisen? Milloin Ding Ma kertoo vaikuttamissuunnitelmansa? Milloin poliittiset puolueet yhdessä astuvat esille tämän asian kanssa ja vaativat toimia niin eduskunnalta kuin eloisalta.
Eikö tämä saamattomuus haiskahda oudolta.
Ei kepua eikä dingiä kiinnosta. Etelä-Savon maakunnan säilyttäminen on olennaista.
https://vm.fi/documents/10623/249869071/Pöytäkirja Etelä-Savon vuoden 2025 hyvinvointialueneuvottelusta.pdf/de83394c-6e01-8aa5-c608-0d53660af3fa?t=1767003867495
Ei kaupungin johtoa kiinnosta nämä pikku jutut. Eloisan johto juuri sopinut että ajavat vielä Savonlinnasta lisää vuodeosastopaikkoja alas.
Liekkö tuolle mitään tehtävissä kun kepulla on enemmistö nyt Eloisan valtuustossa ?
Kepun juoksupoika.
Milloin kaupunginjohto herää toimimaan ? On kohta myöhäistä.
Etelä-Savossa tulee olemaan vain yksi sairaala, Mikkelissä. Joka vuosi häviää noin 1500 asukasta täältä.
Juuri näin. Siksi Pohjois-Savoon olisi pitänyt jo mennä.
Ei täällä ole enään kuin yksi vuodeosasto jäljellä, kaikki keskitetty mikkeliin,
Elä höpötä
Tosihan toi on.
Eiköhän tähän pikku maakuntaan riitä yksi sairaala.
Kyllä mutta Savonlinnaan.
Mutta ei kaupungin johto tee mitään sairaalamme hyväksi. Onko jotain sovittu kulisseissa vastineeksi siitä, että sairaalan annetaan mennä Mikkeliin ?
Demarir ja kepulit on todenneet että kaikenlainen vastustaminen ja totuuksien ääneen sanominen on turhaa. Siksi myötäillään ilman että tähtäimessä on yhtään mitään. Samalla kansanedustajaehdokkaiden on mukavempi olla mukava tyyppi.
Savonlinnan kannalta ala-arvoista.
Juuri näin. Räikeintä on miten panu peitsarokin on käyttänyt sairaalaa vain keppihevosena pyrkyryydessään päästä kansanedustajaksi.
Sieltä lähtee taas yksi erikoislääkäri. Reilu vuosi sitten oli yli kolmekymmentä erikoislääkäriä. Nyt jäljellä enään parisenkymmentä ja vuoto jatkuu. Eloisan johdon taktiikka toimii tehokkaasti, kun pidetään epävarmuus yllä ja tehdään huonoa henkilöstöjohtamista. Näin voidaan sitten perustella, ettei saada lääkäreitä ja voidaan keskittää lisää Mikkeliin.
Kepu tekee keskittämispolitiikkaa Eloisassa. Sairaalapalvelut keskitetään mikkeliin. Ja mikkelin demarit ja kokoomus tukee.
Paljonkohan sairaalassa on kohta tyhjää tilaa ? Ei ollut järkevä tuo uusi terkkarin investointi.
On turha takertua sairaalaan. Ei riitä Savonlinnan eikä Etelä-Savon väestön määrä eikä rahat. Sairaaloita on lopetettu paljon isommiltakin paikkakunnilta. Kouvolassa on kolme kertaa isompi väestömäärä eikä ole tällaista sairaalaa. Pitäisi jo tämä ymmärtää ja panostaa muuhun.
Tämä on juuri sitä kepun propagandaa jolla oikeuttavat hampaattoman alistumisen mikkelin tahtoon.
Samaa mieltä! Savonlinna ja koko Etelä-Savo hiipuu!
Tuolla logiikalla voitaisiin luovuttaa kaikki toisaalle. Vaikkapa sinne Mikkeliin.
Yhtälailla Savonlinna on liian pieni omalle ammattikorkeakoululle. Liian pieni omalle ammattikoululle. Liian pieni metsä ja metalliteollisuudelle. Liian pieni oopperajuhlille. Liiian pieni lento- ja raideliikenteelle.
Vai mitä? Eihän se pienuus voi rajoittua yksistään sairaalaan!
Tätä minulle juuri yksi kepulainen valtuutettu sattumoisin yritti selittää. Sanoinkin että siksi juuri Savonlinnan olisi pitänyt ja pitäisi päästä 300.000 asukkaan Pohjois-Savoon. Sieltä saisimme KYS:in ylivuotona muun muassa tekoniveliä leikattavaksi. Lisäksi lääkäreitä ja lääkärikoulutusta, jolloin lääkäritilanne paranisi.
Sinulle ne kepulaiset selittelee aina jotain😂
Pohjois-Savoon vaan mars! Kuopiolaiset ei ole Savonlinnalle kateellisia Saimaasta ja Olavinlinnasta, toisin kuin Mikkeliläiset..
Kepu ja loikkaripanu äänesti vastaan pohjois-savoon menemistä.
Savupiippukii lyhenöö noin 30 meeetriä.
Mitäs täällä enään jauhatte sairaalasta. Ei sitä enään kohta ole. Terkkari jää.
https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9737765
Joka yt-kierros keskittää palveluita Mikkeliin.
Näin tekee. Ja täällä unelmoidaan ja nukutaan.
No kato muuta ei osata.
No selvä se kun kepu haluaa pelastaa maakunnan ja vaalipiirin.
👍👍👍
Sairaalamme tulee loppumaan Etelä-Savossa. Pitäisi päästä Pohjois-Savoon. Mutta Liike nytin loikkarsiden ja äänestäjiensä pettämisen jälkeen tämä ei tule onnistumaan tällä valtuustokaudella. Nyt nämä takinkääntäjät selittelevät kepun puolesta sepustuksiaan.
Joo, huvittavaa seurata tuon Panu Peitsaron selittelyitä. Virret muuttui kun loikkari puhuu nyt kepun probagandaa ja hyssyttelee miten sairaala säilyy Etelä-Savossa.
Panu äänesti Pohjois-Savoon siirtymistä vastaan. Näin ne loikkarin puheet muuttui, kun alkoi kepun mielistely pyrkyrillä.
Myös yöpäivystyksen lopettamista on suunniteltu, mutta vetivät takaisin kun nousi melu.
Miksei sairaalaa yksityistetä ja haeta sinne yritys tuottamaan sairaalapalvelut ?
Keskusta ei hyväksy ikipäivänä tällaista.
Suomen ainoa todellinen kommunistipuolue on Savonlinnassa vallassa ja seuraukset näkyvät.
En usko minäkään että hyväksyy, koska kepu haluaa että etelä-savon maakunta säilyy. Maakunta ei säily, jos hyvinvointialue ei pysty hoitamaan talouttaan. Ja taloutensa alue saa kuntoon vain keskittämällä sairaalapalvelut Mikkeliin.
Paljonkohan sieltä on jo työpaikkoja viety Mikkeliin ?
Yli 200 ja lisäksi vielä vähennetty noin 100. Sitten muualle lähtenyt vapaaehtoisesti noin 50.
Mikkeli kiittää.
Eloisan yt:t menossa. Ei tiedä hyvää sairaalalle.
Peruttu yt
Ei ole peruttu, vaan yli 30 miljoonan säästöt haussa.
On peruttu!
Dingi kirjoittelee yleisönosastokirjoituksia kun muuta ei osaa sairaalan puolesta tehdä. Ei vakuuta. Ja Eloisa siirtää täältä sairaalapalvelut Mikkeliin. Täältä on nyt siiretty 100 vuodeosastopaikkaa Mikkeliin. Jäljellä enään 20. Mikään laki ei tällaista ole vastinut. Kohta kolmesataa työpaikkaa lähtenyt. Erikoislääkäreitä enään kourallinen jäljellä.
En ymmärrä että virkamiehet on alkaneet politikoimaan.
Mikä tään mielipidekirjoituksen pointti oli?
Heini Utusen maakuntajohtajan jotkin kirjoirukset ovat myös erikoisia. Ottaa kantaa kaikkeen mahdolliseen ja toimii kuin kansanedustaja konsanaan.
Tekee kepulaista kansanedustajakampanjaa. Etelä-Savon historin surkein maakuntajohtaja. Ei mitään tuloksia. Kepulaisuus ratkaisi valinnan. Pohjois-Savosta olisi ollut kyvykäs henkilö.
Nyt on hirmuinen tarve yrittää pitää etelä-savon maakuntaa kasassa, kun sairaalapalvelumme keskitetään Mikkeliin. Dingi mukana tuossa valhekampanjassa. Meni arvostus Dingiin. Ei pysty itsenäiseen ajatteluun kaupunkimme puolesta. Kepun Tuukan ohjauksessa. Savonlinnan pitää siirtyä Pohjois-Savoon. Ainoa pelastusrengas sairaalalallemme.
Ei taida tämä eläkeläisdemari ymmärtää, että Kuopio ei halua Savonlinnaa! Ihan jo kustannussyistä...
Toinen paikallispravda Savonmaa on silkkaa Eloisa yhteistyön suitsutusta. Siellä kehuvat niin Wuorinen ja Peistaro kuin Seppälä ja Ding.
NYT ON PAREE PISTÄÄ SUUT SUPPUUN JA LOPPETTAA KAIKENLAINEN NEGATIIVINEN PULINA. VAIKKA SE OLISI AIHEELLISTA. KOSKA NÄIN NYT VAIN ASIAT KOETAAN.
Muista ottaa lääkkeet!
Muista sinäkin!
Savonmaan omistajat on kepulaisia. Itukan päätoimittaja on kepulainen. Molemmat kepun probagandalehtiä ja tekevät Panulle kansanedustajakampanjaa. Ikävät asiat painetaan villaisella tai ei kerrota ollenkaan. Väärämielisten ihmisten kommentteja eivät julkaise.
Tämä meno on ihan järkyttävää. Savonlinnan omat päättäjät on kyllä lampaita. Alistuvat kepun tahtoon kaikki.
Demarit ja kepulit on todenneet että kaikenlainen vastustaminen ja totuuksien ääneen sanominen on turhaa. Siksi myötäillään ilman että tähtäimessä on yhtään mitään. Samalla kansanedustajaehdokkaiden on mukavempi olla mukava tyyppi.
Annakristiina Mikkosella onkin paha paikka. Yhtyäkö kepun ilosanomaan ihanasta yhteistyöstä Mikkelin kanssa vai astuako jo vihdoin kaapista ulos tämän "salaisuuden" kanssa. Voipi olla että moni savonlinnalainen äänestäjä vetäisisi pullakahvit kurkkuun pettymyksestä.
Hurraa Savonmaa ja Keskusta. Te teette sen mitä pitää, pesette muut tampiot 6-0, ja näytätte kaapin paikan koko Savonlinnalle. Ihailen!
Kepu tuhoaa Savonlinnan keskittämispolitiikallaan. OKL siirrettiin Joensuuhun kepupääministerin aikana ja sairaala Mikkeliin, kun kepu esti pääsyn pohjois-savoon.
Turha muistella menneitä. Nyt on uusi aika ja se on Savonlinnassa Keskustan.
No nyt on hirmuinen probagandointi Eloisan ja kaupunginjohdolta ettei sairaalamme lopukkaan. Muuten vaan keskittävät pakosta Mikkeliin palveluita kun ei saada tänne enään lääkäreitä. No, ei kai saada kun on peloteltu ja siirretty osastoja Mikkeliin. Sata vuodepaikkaa laajennettuun Mikkelin sairaalaan.
Eloisan ja kaupungin johdolla tarve selitellä ettei mitään tapahtuisi kun käytännössä sairaalaamme ajetaan koko ajan alas ja palveluita keskitetään Mikkeliin. Taas yksi lääkäri lähtenyt sairaalasta, kun pettynyt johtamiseen ja sekavaan epävarmuuteen. Siellä on enään alle puolet erikoislääkäreistä jäljellä. Parikymmentä.
En ymmärrä tätä ruikutusta Savonlinnan sairaalan loppumisesta täällä. Ei Savonlinnasta nyt niin pitkä matka Mikkeliin ole. Eikä näin pienellä väestöllä pystytä kahta sairaalaa pitämään.
Täysin samaa mieltä!
Näin pienellä väestöllä voidaan lakkauttaa tai antaa Mikkelille suoraan kaikki muukin.
Se on just näin. Savonlinnan päättäjät on lampaita. Somessa huhuilevat räyhäämällä mutta mitään eivät saa aikaiseksi.
Paljon puhetta vähän tekoja on näillä räksyttäjillä. Keskustalla on hyvä linja!
Sama kun sinulla🤡paljon puhetta😂
Kyllä minusta Keskusta puhuu ja toimii ja saa paljon aikaiseksi. Nytkin Peitsarosta ja seppälästä oli tehty tosi hyvä juttu lehteen. Hyvää tekemisen meininkiä!
Mitähän se Mikkeli meiltä haluaisi? Erinomaiset liikenneyhteytemme vai peräti SaPKon?
Oppilaitoskentän. Samiedun ja Xamkim.
Näiden yhteydet yrittäjäkenttään ja lopulta senkin ujuttaminen Mikkeliin.
Luulen, että eivät huoli Samiedua koska heillä jo Esedu. Ja Xamkista sen verran, että Mikkeli omistaa siitä jo 36% Savonlinna 13%. Ja sitten Savonlinnan "yrittäjäkenttä"... no joo. Eihän täällä ole kun eläkeläisiä!
Kylläpähän oli hölömö kommentti. Eiköhän ne Savonlinnassa opiskelevat kiinnosta Mikkeliä, ei oppilaitokset.
Ai ne kaikki kolme?
Mitä kepu on saanut aikaan ? Sairaala kohta menetetty. Talous syöksyssä. Laittomia irtisanomisia. Kavereille turhia virkoja.
Muut puolueet ei tarjoa mitään vaihtoehtoa. Siksi kepu.
Tämä on ikävä totuus. Perussuomalaiset näytti kyntensä tällä hallituskaudella. Sairaalan alasajoa vaan kiihdytettiin. Kokoomus ei ole koskaan tykännyt Savonlinnasta. Demareilla on ollut vähän yritystä, mutta on suurten kaupunkien puolue. Vasemmistolla ei ole kunnon ehdokkaita ja isot linjat liian vasemmalla. Vihreät on helsinkiläisten puolue. Muut jää marginaaliin.
RKP voisi olla vaihtoehto, jos katsoo Pietarsaaren ja ruotsalaisen Pohjanmaan menoa tällä vaalikaudella. Sinne on syydetty rahaa oikein kunnolla.
Kepun ansiosta meillä on rasitteena Punkaharju, Kerimäki ja jopa 60 km päässä oleva lähiö Savonranta. Noihin uppoavan rahasumman rinnalla kaikki muu on taskurahaa...
Savonlinnan tasolla ainoastaan keskusta on toimiva. Sillä on yritystä ja onnistumisiakin. Muut puolueet on mitäänsanomattomia. Siksi kepu.
😂😂😂 kepupääministeri sipilä ja kepukansanedustaja hanna kosonen antoivat OKL:n Joensuun kepun anu vehviläiselle. Sittemmin kepukansanedustaja ja pätkäministeri hanna kosonen antoi kepuministeri jari lepän kanssa sairaalamme kepujohtoiselle Mikkelille. Että siinä on Savonlinnan kepulien tulokset !!!!
Niinpä. Mutta tuosta huolimatta vain sillä koho pinnalla.
Muista lääkkeet ottaa!
Meidän gay ihmiset. Savonlinnassa on paljon vähemmistö väkeä. Sairaalan myötä lähtee työt ja häviää kampaajat, taiteilijat ja muu kultturelliväki. Ei narise patjat ei suhise puskat. Gay väki tuo savonlinnaan city henkeä. Heidän myötä voidaan sulkea valot.
Tylsä harmaa kaupunki jää jos tuo väki lähtee. Kyllä niin on että erilaisuus on rikkaus. Ilman gay kansaa ei ole elämää.🌈🌈🌈
Homoissa on elämää. Sympaattinen porukka
Älkää vaikeroiko. Ei millään tämän kokoisella pikkukaupungilla ole keskussairaalaa.
Opetelkaa elämään ilman sairaalaa. Miksi 30.000 asukkaan pikkukaupungilla pitäisi olla sairaala kun ei ole monilla paljon isommilla paikkakunnilla ?
Siksi että niin pieni kaupunki ei tarvitse mitään. Ei xamkia eikä samiedua. Eikä taikkaria, vaan yksi lukio riittää. Eikä teatteria, eikä Nälkälinnanmäkeä.
Pari palvelukotia, kauppaa ja yksi kirjasto riitttää. Ja yksi perusterveydenhuollon vastaanottoasema KOKO alueelle ja sekin sijoitettuna jonnekin SAVONRANTAAN.
Asiaako puhut ?
No, pian ollaan tässä tilanteessa.
Kyllä. Siksi mistään ei tulisi luopua nyt kun muuta on hankala saada tilalle ja syöksykierre pahenee
Mikkeli vie täältä kaiken minkä irti saa.
Kukaan ei vie mitään. Kaikki - siis ihan kaikki on omia aikaansaannoksiamme.
Tämä aivan totta! Miksi Mikkeliä pitäisi syyttää ihan kaikesta omista mokailuistamme? Meillä aivan kusipäiset päättäjät, etsikää sieltä syylliset.
Juuri näin. Jos tahtoa ja älyä olisi ollut savonlinnalaisilla päättäjillä toimia yhdessä mikkeliin keskittämistä vastaan ei oltaisi nyt tässä tilanteessa.
Nyt kannattaa lopettaa Kuopion suuntaan haahuilu. Eilen uutisoitiin, että Pohjois-Savon ha. otetaan valtiovarainministeriön ohjaukseen. Tuskin haluavat meitä lisäriipaksi!
Eilen uutisoitiin, että valtiovarainministeriö ajaa suurempia hyvinvointialueita. Nyt nimenomaan kannattaa alkaa vaikuttaa Pohjois-Savon suuntaan.
Ei kannata. Kuopiolla rahat loppu niinkuin Etelä-Savolla! Halutaanko Iisalmen tai Varkauden mallia? Päivystys 6-22.
Ei aja! Kysymys rahasta. Pohjois-Savon hyvinvointialueen pitää tasapainottaa taloutensa! Tästä on kyse! Ei Kuopio halua meitä!!! Se pitää ymmärtää! Ja kohta ei Mikkelikään...
Kuopio ottaa mielellään jotta saa vahvistettua yliopistosairaalaansa. Silloin täällä voidaan hoitaa osa Kuopion tekonivelistä, joita nyt kulpailutuksen kautta ostavat muualta.
Ei ota! Tämän pitäisi olla selvää jo täällä Savonlinnassakin. Kaikki tämä hömppä on tullut täältä ei Kuopiosta. Ja muuten Kuopio hoitaa jo tekonivelet koko Itä-Suomessa ihan jo lakiinkin pohjautuen. Eli lopetetaan tämä turha haikailu!!!
Kyllä ottaa!
Kannattaa lukea mitä Savon Sanomat asian tiimoilta kirjoittaa/on kirjoittanut!
Idiootti!
Enpäs oo!
On täällä vaan niin tyhmiä ihmisiä, että suosittelen ottamaan yhteyttä suoraan Pietarin terveysviranomaisiin: Комитет по здравоохранению
Luen vain valtionvarainmimisteriön tiedotteita. Suomeksi.
Mitäs maakunnan kepumafia siihen sanoo?
Eläkeläisdemari leikkausjonossa?
😂😂😂
https://www.ita-savo.fi/paakirjoitus-mielipide/9859782
Täällähän se totuus tuli julki rohkealla ylilääkärin kirjoituksella. Etelä-Savossa sairaalamme ajetaan alas. Ja päättäjämme ovat hiljaa kaupungilla ja Eloisassa. Herätys !!!!
Dingi jatkaa unelmointiaan Tuukka Suomalaisen johdolla.
No hoh hoijaa! Kuka haluaa ottaa voimakkaasti eläköityvän kaupungin terveydenhuollon vastuulleen? Kertokaa!
Ei todellakaan kukaan. Nyt Savonlinna herätys.
Mielestäni herätys tarkoittaisi lähinnä sitä, että tänne syntyisi tuhansia ympärivuotisia työpaikkoja ja muuttaisi vastaava määrä työikäisiä ihmisiä. Heille syntyisi jälkikasvua, joille paikkakunnan vaihto tulevaisuudessa ei olisi ainakaan se ensimmäinen vaihtoehto.
Todellisia ihmeitä pitäisi tapahtua....
Paikallispravdan mukaan Mikkonen näytti kikkailevan tänään HerkkuPekassa. Kertoiko mitään Savonlinnan sairaalan menetyksistä ja kuinka pontevasti on ollut niitä estämässä?
Yt osuu taas sairaalaamme. Onko kohta mitään muuta kuin seinät jäljellä ?
Etelä-Savossa on vain yksi sairaala tulevaisuudessa.
Järkevää ja taloudellista. Lääkärihelikopterit ja muut keksitty!
https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9903311
Taas lähti yksi yksikkö Mikkeliin. Kepu jyllää ja keskittää.