Oletko joskus toivonut jonkun kuolemaa

Anonyymi-ap

tai ollut osallisena kyseenalaisissa toimissa asiaan liittyen?

39

729

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen toivonut. Useinkin. Kaksi kertaa myös estänyt sen tapahtuman.

    • Anonyymi

      En ole ikinä toivonut kenenkään kuolemaa enkä ollut kyseenalaisissa toimissa.

    • Anonyymi

      Poijjaaaat

    • Anonyymi

      Kyllähän tuollaisia ihmisiä valitettavasti on. :/

      • Anonyymi

        Niin on juuh, jopa täälläkin sellaisia tapauksia.


    • Anonyymi

      Kukaan täysjärkinen ei tee sellaista.

    • Anonyymi

      Myönnän että maailma saattaisi olla parempi paikka jos tietyt ihmiset kuolisivat pois.

    • Anonyymi

      Aika moni voi toivoa, että todella hankalat ihmiset kuolisivat pois tältä pallolta. Despootit sun muut lasten raiskaajat. Ihan vain sen vuoksi, että he aiheuttavat ongelmia joko suurelle määrälle ihmisiä tai yhdellekin viattomalle lapselle. Henkilökohtaisesti en toivo kenellekään mitään pahaa.

    • Anonyymi

      En ja en.

    • Anonyymi

      Nuorena toivoin Kekkosen kuolemaa ja toive lopulta toteutui.

    • Anonyymi

      Olen toivonut vain omaa kuolemaa.

      • Anonyymi

        Juu kyllä meistä joka ainoa kuolee viimeistään vanhuuteen ei sitä turhaan kannata kenenkään edes sen enempää miettiä ei hyödytä yhtään mitään


    • Anonyymi

      upp

    • Anonyymi

      No jotkut kuvaa joitakin salaa. Sairasta.

      • Anonyymi

        Niin tekee,ku tietää,mitä laitetaan pakastimeen!


    • Anonyymi

      Täällä huudellaan tapa itsesi eikä ylläpito tee mitään. Tämä on ilmeisesti ylläpidon toivoma linja kehottaa ihmisiä itsemurhaan. Mitäs öyhötystä se on. Kysynpä vaan.

      • Anonyymi

        Nuo huutelut pitäisi ehdottomasti lopettaa täällä. Todella törkeää tuo tapa ittes huutelu ja ihan turhista syistä ja olipa syy mikä hyvänsä ei ikinä sallittua. Nuo kirjoittelijat pitäisi bannata.


      • Anonyymi

        Miksi se pitäisi yrittää estää jos toinen itsensä haluaa tappaa millä tavalla luulit estäväs säälimällä vai oppivat käyttämään sitä hyväkseen että säälii


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo huutelut pitäisi ehdottomasti lopettaa täällä. Todella törkeää tuo tapa ittes huutelu ja ihan turhista syistä ja olipa syy mikä hyvänsä ei ikinä sallittua. Nuo kirjoittelijat pitäisi bannata.

        Siirtyvät jonnein toisaalle huutelemaan täällä siitä on vähemmän haittaa


    • Anonyymi

      En. Mut eräs nainen ja mies on.

      • Anonyymi

        Ketkä?


      • Anonyymi

        👍🏼👍🏼


      • Anonyymi

        Eikö ne saaneet kolmatta pyörää vai mikä on?


    • Anonyymi

      Kostolla asiat harvemmin muuttuvat paremmiksi tästä on nähty lukuisia esimerkkejä. En viitsi kirjoittaa tänne, sen verran pahoja juttuja kuullut.

    • Anonyymi

      En ole koskaan toivonut kuolemaa koulukiusaajilleni, vaan vain paskaa elämää, ehkä sekin jonkun kohdalla toteutui.

    • Anonyymi

      Joskus rukoilin erään ihmisen kuolemaa. Kyseinen henkilö sairastui vakavasti ja kuoli kyseisen sairauden väsyttämänä.
      Oliko se sattumaa vai ei.... Ei voi tietää...

    • Anonyymi

      Tänne laitoin ylläpidolle osoitettu viesti kahteen kertaan erilailla kirjoitettuna, mutta poistivat välittömästi. Asiani koski täällä uhkailuja henkeen ja terveyteen liittyen ja niiden poistoa botilla/ tekoälyllä, mutta on kai liian kuuma peruna purtavaksi

      • Anonyymi

        Ylläpito on läpimätä. Ilmoita tuollaisista uhkauksista poliisille, nettivinkki on osoite jolla väylä löytyy.


    • Anonyymi

      Olen ja moni on toteutunut(kiitos universumin).Harmi nykyinen toive kohde ei suostu kuolemaan.Ehkä talismaaninin puutteen vuoksi ei loitsut perille mene.On se kolhut saanut muttei se riitä.

    • Anonyymi

      Yllättävää kyllä edes viranomaiset ei hätkähtänyt kun sanoin halustani tehdä asioille jotain mitä tulee palstaäijään. Luultavasti siksi että... Jätän sanomatta nyt mutta ehkä se selviää 🤔

      • Anonyymi

        Kuka tämä palstaäijä nyt sit on? Vai onko monen eri kirjoittajan yhdistelmä vaan jonkun päässä? Keksitty profilointi ilman vedenpitävää todistetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tämä palstaäijä nyt sit on? Vai onko monen eri kirjoittajan yhdistelmä vaan jonkun päässä? Keksitty profilointi ilman vedenpitävää todistetta.

        Palstaäijää hoetaan joka päivä moneen kertaan. Mutta ei täällä kukaan suostu kertomaan kuka se on. Täytyyhän sen joku olla mutta se on salaisuus kuten niin moni muukin täällä. On jotain sisäpiirijuttuja ilmeisesti ettei kaikille kerrota.


    • Anonyymi

      Yleensä lapsena voi tulla ajoittain sellaisia ajatuksia mieleen, mutta kun kehittyy, niin ei ole normaalia toivoa kenenkään kuolemaa. Lapsena kuuluukin käydä pieniä mokia, että aikuisena ei nää tee pahempia. Lapsena voi esim. joissakin suhtkoht viattomissa tilanteissa läpsästä jotakin toista ihmistä pienessä nahinassa, voi puhua pahaa, voi pettää jossakin leikissä, mutta jo silloin omatunto toimii ja ymmärtää, että se ei ole oikein, mitä teki. Pyytää toiselta anteeksi, jos muistaa, mutta ainakin Jumlalta ja ei enää ikinä tee tuollaista. Eli aikuisena ei tee mitään pahempaakaan silloin, jos lapsena on käynyt nämä läpi lievähköissä tilanteissa ja sattumuksissa.

      Silloin aikuisenakaan ei tee rikoksia, ei petä, ei jätä puolisoaan, ei puhu pahaa, ei tee pienimpiäkään rikkeitä, ei käytä väkivaltaa, ei käytä päihteitä.

      Toki kukaan ei täydellinen koskaan voi olla.

      Voimia!

    • Anonyymi

      en mä kai sillain oo… :/ mut muista akka että tunnistan kiusaajat aina jo kaukaa

    • Anonyymi

      En. Minun kuolemaani on eräs toivonut. Ei toive ole toteutunut,ainakaan vielä.🤷‍♀️

      • Anonyymi

        Minunkin olemassaolemattomuutta on toivottu. Tunsin sen jopa nahoissani sielusta puhumattakaan. Kyllä taitaa hiljalleen onnistuakin. Mikä ei heti tapa se hiljalleen kuolettaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minunkin olemassaolemattomuutta on toivottu. Tunsin sen jopa nahoissani sielusta puhumattakaan. Kyllä taitaa hiljalleen onnistuakin. Mikä ei heti tapa se hiljalleen kuolettaa.

        Älä ota paineita. Toiselle kuolemaa toivova voi saada tuta itselleen, ihan itse,omilla toivomuksillaan.🤷‍♀️


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä ota paineita. Toiselle kuolemaa toivova voi saada tuta itselleen, ihan itse,omilla toivomuksillaan.🤷‍♀️

        Ps. Toivota Sinä Hänelle puolestasi kaikkea hyvää.🤷‍♀️


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ps. Toivota Sinä Hänelle puolestasi kaikkea hyvää.🤷‍♀️

        En mitenkään jaksa toivoa hyvää, mutta kunhan saavuttaisi pysyvän välinpitämättömyyden niin olisi voittajaolo. Kiitos kannustuksestasi kuitenkin!


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      123
      4619
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3357
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3265
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2969
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      50
      2876
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2809
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2079
    Aihe