Jokainen tehköön omat valintansa, mutta ketään ei saa houkutella pois armeijan leiristä. Syyksi ei kelpaa kristillinen usko tai mikään muu. Jos olet sotilas ja olet tehnyt sellaisen päätöksen, niin pysy lujana. Jos olet sivari, niin älä houkuttele ketään sivariksi. On erityisen tärkeää tehdä tässä oikea valinta omantunnon mukaan. Rintama tarvitsee miehiä ja yhteiskunnan pyörät pehmeitä miehiä.
Rintamalla pärjää kaikenlaiset miehet, jos vain tuemme toisiamme. Näin meistä saadaan kaikki hyöty irti ilman ylirasitusta.
Jos olet sivari, niin olet mahdollisesti myös näiden pehmomiesten esikuva. Rauhallisuus ennen kaikkea. Paniikki ei johda mihinkään.
Tehkää omien valintojen mukaan.
Ketä sotii?
15
570
Vastaukset
- Anonyymi
No siinä tapauksessa tasa-arvon nimissä ketään ei saisi houkutella armeijaankaan, eli pakolliset kutsunnat poistettava. Niin kauan kuin kutsunnat jatkuvat, jatkuu myös aseistakieltäytymisen mainostus.
- Anonyymi
Kirjoitat että syyksi ei kelpaa kristillinen usko tai mikään muu, ja sitten kuitenkin kehotat tekemään oman päätöksen ja että valinta tulisi tehdä omantunnon mukaan. Oma päätös pohjautuu juurikin omaantuntoon ja vakaumuksiin, oli se uskonto, väkivallattomuus, rauhantahtoisuus tai aseellinen palvelus ja patriotismi. Ja jos käyt armeijan älä houkuttele tai painosta ketään armeijaan. Armeijaa ri ole pakko käydä. Sivari on laillinen puolustusvoimienkin tunnustama vaihtoehto maanpuolustusvelvollisuuden täyttämiseksi.
On se kova sotilas tuo Ketä kun sotii hän.
- Anonyymi00010
Niin!! Ketä vastaan soditaan?? Kuka sotii vai ketkä sotivat!!????
Milloinkahan opitaan käyttämään oikeita sanoja oikeissa muodoissa noissa kysymyssanoissa??
Eikö nykykoulussa opita yhtään mitään??
- Anonyymi
Tjaa. Itse pääsin pyytämättä takaisin reserviläiseksi, kun yläikäraja miehistöllä nostettiin 50 vuodesta 65 vuoteen.
En tuota valitakaan, vaikka ymmärrän, että joku ehkä juoksee ja punnertaa paremmin kuin minä.
Mukana ollaan!- Anonyymi
Lähden pois resevistä, ei ole minun hommia!
- Anonyymi00006
Anonyymi kirjoitti:
Lähden pois resevistä, ei ole minun hommia!
Ei auta mitään. Sotimaan joudut siitä huolimatta.
- Anonyymi00008
Anonyymi00006 kirjoitti:
Ei auta mitään. Sotimaan joudut siitä huolimatta.
Ei joudu. Reservistä voi erota ja sen jälkeen ei sotimisvelvoitteet velvoita. Suomen lait eivät mene kansainvälisien itsemääräämisoikeuksiemän ja
lakien yläpuolelle. Ottaisit palstakenraali selvää asioista.
- Anonyymi
Ei EUta pidä puolustaa!! Miten tämän maan kansalaiset ei tajua etttei itsenäistä Suomea enään ole? Sodan syttyessä puolustat NATOa ja Euroopan unionia, et Suomea!
- Anonyymi00011
No jos Suomeen hyökätääm, silloin puolustat Suomea!! Olit sitten EU:ssa tai missä tahansa!
Se etu on nyt, että kenties saamme apua NATOLTA, ei tarvitse yksin puolustaa maatamme!
- Anonyymi00007
Ne pöljät puolustaa ketkä jäävät tyhmyyttään reserviin. Viisaat tietävät oikeutensa ryhmään ja eroavat reservistä tai valitsevat sivarin. Ketään ei voida pakottaa sotimaan vasten tahtoaan.
- Anonyymi00012
Sanoisin, että raukkamaisia ovat ne, jotka pystysivät puolustamaan isänmaataan, mutta kieltäytyvärt sitä tekemästä arkuutensa vuoksi!
Kyllä jokaisen kynnelle kykenevän on silloin astuttava remmiin ja taisteltava kotimaansa puoesta! Ei sellainen ole mies eikä mikään!!
- Anonyymi00015
Miksi mode poistat asialliset viestit ja sallit täällä mainostaa reservistä eroamista ja levittää valheita puolustusvoimista? Tehtailetko niitä itse?
- Anonyymi00016
Voin ihan kokemuksesta ketoa moden poistavan ihan mitä tahansa ja ihan millä perustelulla tahansa.
Tuskin edes tämä kommentti tulee julkaistuksi, tai jos tuleekin, niin pian häviää..
- Anonyymi00017
laitoin reservi eron vireille, kyllä helpottaa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35840Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27586- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15482