Istuin junassa ja katselin ympärilleni , ihmisiä keitä siellä istui ja kauhistelin sitä samaa mitä monissa muissakin paikoissa.
Noin 20 henkilöstä 18 tuijotti älylaitettaan silmät seisoen päässä, tiedottomina mitä todellisessa maailmassa tapahtuu.
Kaikki kuin lumottuina tuohon kuvottavaan laitteeseen , kuolleeseen näyttöön mikä ei heijasta mitään elämää , se saa aikaan jopa tutkijoidenkin mukaan mielisairautta , epäsosiaalista käyttäytymistä , luonnollisesta ihmiselosta kaikkonemista.
Tuskin monikaan uskaltaa lähteä ulos kotoaan ilman sitä..
"Mitä jos jotain tapahtuu eikä minulla ole sitä mukanani?"
Näin on ihmiset peloteltu olemaan riippuvaisia laitteesta joka lukee ajatuksia "hakujen" sun muiden kautta , kun maksat sillä niin se myös tallentaa mieltymyksesi toisille osapuolille heidän tulevaa käyttöään varten.
Vanhemmat tuijottaessaan lastensa seurassa kyseistä , jättävät he lapsensa vaille huomiota.
Huomioksi he antavat lapsilleen samanlaisen ja kas , kaikki ovat näyttöjen lumoissa vailla tajuakaan mitä ympärillä tapahtuu.
Kyse on heitteillejätöstä ja sairraaloisesta riippuvaisuudesta , samanlaisesta mitä narkomaaneilla on koviin huumeisiin.
Lapset saavat huomiontarpeeseensa kuollutta kapulaa käteen ja vanhemmat pakenevat kenties uusavuttomuuttaan sekä surkeuttaan samaan.
Silmiin katsominen , koskettaminen , toisen ihmisen huomaaminen , toiselle puhuminen koetaan jo tänä päivänä useamman puolesta ahdistavana kokemuksena.
Ihmiset erkaantuvat toisistaan
Luonnollinen yhteys katoaa
Ihmiselo katoaa?
Ollaan jo nyt koneiden orjia ja äärimmäisen riippuvaisia niistä.
HELPPOA JA VAIVATONTA! Näin mainostetaan !
Monet asiantuntijat ovat sanoneet että älylaitteet ovat ihmiskunnan turmioksi ja sen ihmiset tiedostavat , eivät uskalla vaan erottautua laumasta ja "normeista" sanoakseen että tällainen peli ei käy leimaantumisen pelosta.
Tekoäly on jo saapunut ohjeistamaan ihmisiä ketkä tarvitsevat älylleen "jatketta" , toisin sanoen typeryksiä / vajaaälyisiä.
Kauaa ei mene kun se on jokaisen puhelimessa neuvomassa "totuuksiaan" ja ihmiset kyseenalaistamatta nielevät kaiken mitä tuo "kaikkitietävä oraakkeli" kertoo ( huom lähitulevaisuudessa).
HELPPOA JA VAIVATONTA!
Kun ei tarvitse itse miettiä juuri mitään niin mieli surkastuu ja muuta tarvitse kuin kuolata poskilleen enään , sen pyyhkii todennäköisesti robotti tulevaisuudessa.
(On jopa todettu että tekoäly aiheuttaa psykoosia).
Se tilaa ruuat ja vaatteet kotiisi ilman pyyntöjäsi kun älykoti seuraa ja oppii toimintojasi niin se tietää "omaishoitajanasi" tarvitsemasi.
Tuohan tosiaan ruokarobotti jo laiskoilla ruuat oville , hetki niin niitä kuljettaa dronetkin.
Ei muuta kun kotoa käsin etänä vielä "työtkin"( jos niitä sellaiseksi voi sanoa ) niin kasvaapa ahteri "suurenmoiseksi".
Jos uskaltautuu /jaksaa kotoaan jonnekin lähteä niin sähköpotkulauta alle ja ilman lihasten rasitusta eteenpäin!
Rasitus , hiki ja pieni vaiva kun tuntuu nykyään olevan monille kuin rääkkäystä ja "hyvinvointivaltion" kansalaiselle sehän on kidutusta!
Mieli surkastuu
Luonnollinen sosiaalinen kanssakäyminen surkastuu
Lihaksetkin surkastuu!
Kuinka helppoa ja kätevää jos ihmisen seuraava evoluution vaihe on tulla MADOKSI.
Digiaika , ruokarobotit , älykodit , sähkökulkineet sun muut huomattavan epäterveelliset vaihtoehdot , TERVETULOA ! TAHDOMME OLLA MATOJA!
Älypuhelimesta sen verran vielä että ei kauaakaan kun siinä on passisi , ajokorttisi , terveystietosi , kaikki maksamiseen ja ostamiseen vaadittavat toiminnot , mielenliikkeesi on tallennettu hakujen sun muiden surffailujen , kirjoittelujesi sekä kuviesi perusteella. Jopa puheesikin se tallentaa ja tuntee äänesi.
Pankkivirkailijat sanovat että käteinen ja kortit ovat jo "antiikkisia" tapoja maksaa eikä montaa vuotta mene että ne katoavat.
Koko yksityisyytesi on älypuhelimessasi ja olet antanut monet kerrat luvan jakaa tietojasi useammille osapuolille.
Tekoäly kun tulee laitteesi "oraakkeliksi/ herraksi" niin sillä on kaikki valta "yksityisyyteesi" ja laitteesi toimivuuteen.
Joko toimit kuten "kaikkitietävä oraakkeli" ohjeistaa tai muuten olet rasite järjestelmälle ja poistettava osanen vain.
Orjuutta luvassa pedon järjestelmässä , sananpahan vain..
Luojan kiitos itselläni ei ole älylaitteita (kirjoitan kirjaston koneelta) , ei nettipankkeja/tunnuksia , eikä minkäänlaista mielenkiintoa moisia hommatakaan.
On oikea polkupyörä eikä mikään sähköinen nivel liikutin (sähköpyörä) mistä ei kostu lihakset yhtään.
Sitten kehtaavat vielä ihmetellä nuo kun ei sähköpolkupyöräillessä laihdu !
NO EI KAI NIIN!!!
Ei ole myöskään toista kuollutta näyttöä kotona eli televisiota .
On lähdettävä ulos jos ei kestä itseään neljän seinän sisällä , ulos raikkaaseen , ilman apuvälineitä , helpottajia , laiskureiden vehkeitä.
TERVEELLISTÄ!
Radio ja vanhanmallin puhelin löytyy .
Terveisiä siis noin 80- 90- luvun tavoilta , silloin meno oli paljon terveellisempää monin tavoin .
ONNEA EVOLUUTIOONNE , itse taidan passata tällä kertaa.
Maailman ihmisen tila 2025 (täältä katsottuna)
4
223
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä ennen moni asia oli paremmin!
- Anonyymi
Vähän epäilen, että tuokin sepustus on täysin AI:lla tuotettua huttua,
- Anonyymi
Olipa huttua tai puuroa, mutta siinä on paljon asiaakin.
- Anonyymi
Olen "Jannen" kanssa samaa mieltä näistä älylaitteista, kyllä moni meistä on jo niiden orja ja orjuus vain lisääntyy, kun kaikki tieto laitetaan nettiin, mm. terveystiedot, mutta kuka takaa ettei nekin lähde "pilven" kautta jakoon ?
Lapsia kuljettavassa bussissa aamuisin on paljon harrasta väkeä, kun kaikki ovat kumartuneet; kuin rukoukseen, puhelimen ääressä selaten, kuka mitäkin "peliä" !?
Itse käytän vanhaa "luuria" ns. tavan puheluihin, sisarusten kanssa viestin "älyttömällä" älypuhelimella, sitten pakon sanelemana on "tietsikka", että voi hoitaa terveysasiat jotenkin. Ehkä moni meistä vanhemmista on "heikkolahjaisempi" näiden koneiden kanssa, joten asioiden hoitaminen voi olla jo vaikeaa, kun kaikki tieto menee kohta tyystin "kone hommiksi", ehkä vain chatilla päästään käymään terveyskeskuksessa, kun se on jo niin takkuista nytkin ! Vanhoilla vaatii sitkeyttä ja hermoja jos joutuu hoidattamaan vaivojaan teekoossa !
Joku puhui joskus ongelmajätteistä, jonkun asian suhteen, niin onko jo tämän ajan vanhus tuohon joukkoon kuuluva ? Ei se tekoälykään mummoja täysin hoitane tulevaisuudessakaan ja tämän päivän "kännykkä sukupolvi" tuskin enää taipuu auttamaan pappojakaan ylös sängyistä, vaan onhan ne nostolaitteet jo keksitty !
Nuo kaikki laitteet vaativat vielä sähköä ! Miten sitten suu pannaan, jos tulee joku katastrofi ja kaikki tieto häviää jonnekin kauas "pilviin" ? Meneekö suut mutrulle ?
EI vaivuta vielä epätoivoon, asioilla on tapana järjestyä, jos ei muuta, niin hitaammin tai "tuon puoleisessa" ! terv. mummi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434203Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1182661Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412412Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811462- 481189
- 781107
- 45976
- 59973
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En171941