On siinä sellainen pari . . .
SRK on saanut huomattavia rahalahjoituksia
Pari vuosikymmeniä pikku porukoissa ja viimeksi pari vuolla julkisuudessakin käyty polemiikki SRK:n eli Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen "pimeistä rahoista" on saanut nyt valaistusta KRP:n Oulun lääninosaston tutkimusten valmistuttua ja apulaisoikeuskanslerin annettua asiasta loppulausuntonsa. Tästä ilmenee, että suuria rahoja on liikuteltu, multa näyttöä CIA:n osuudesta asiaan ei ole saatu. Kysymys on nykyrahaksi muutettuna yli miljoonan markan summista.
Keskustelu lahti liikkeelle kevättalvella -82 televisiossa esitetystä ohjelmasta, josta osa sensusiossa. Eräät ohjelmassa haastatellut henkilöt väittivät SRK:n liikutelleen huomattavia summia "pimeitä rahoja" joiden arveltiin olevan peräisin ClA:lta. Tämä aiheutti voimakasia keskustelua myös SRK:n piirissä, ionka tuloksena SRK:n johtokunta antoi lehdille selonteon, jossa se jyrkästi kiisti saaneensa rahaa CIA:lta ja yleensä mitään pimeitä rahalahjoituksia.
Erotetut valittivat
SRK:sta erotetut oululainen rakennusmestari Lauri Pietilä, rovaniemeläinen talonmies Juha Koponen ja lahtelainen pankinjohtaja Juha Seppänen tekivät 3.3.1982 oikeuskanslerille kantelun, jossa pyysivät Oikeuskansleria tutkimaan SRK:n johtomiesten raha-asiat. Apulaisoikeuskansleri on 9.8.1982 päiväämällään kirjeellä siirtänyt asian Oulun läänin poliisitarkastajan Vilho Kauppilan käsiteltäväksi. Poliisitarkastaja Kauppila määräsi Keskusrikospoliisin Oulun lääninosaston tukimaan asian. Tutkimuksissa ilmeni, eitit SRK on saanut eräältä säätiöltä vuodenvaihteessa 1961-62 9 miljoonaa vanhaa markkaa, eli indeksillä korjattuna ja nykyrahaksi muutettuna 462 600 markkaa sekä vuonna 1966 155 000 markkaa (vuoden 2009 rahassa 244000€), eli nykyarvoon muutettuna 671 150 markkaa, eli yhteensä nykyrahaksimuuteltuna 1.133.750 markkaa
Apulaisoikeuskansleri toteaa valittajille osoittamassaan kirjelmässä, että säätiö on saanut rahaa suomalaisilla yrityksiltä ja että SRK on vastaanottamistaan lahjoituksista toimittanut säätiölle tilitykset.
”Mitä sen sijaan tulee säätiön antamiin rahalahjoituksiin niillä osin kuin lahjoituksen saajana on Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys r.y. totean, ettei asianomistajan asemassa oleva lahjoittajasäätiö ole esittänyt mitään vaatimuksia asiassa. Tässä vaiheessa ei tosin olisi enää mahdollisuuttakaan saada täyttä selkoa lahjoitusten, että lahjoitusten aikainen kirjanpito on ollut mahdollista jo hävittää kirjanpitolain saännösten nojalla. Enemmän poliisitutkinnan osalta totean, että en pidä enkä tarkoituksenmukaisena, koska syyteoikcus olisi jo joka tapauksessa vanhentunut. Vielä totean, että suoritetussa poliisitutkinnassa oli selvinnyt, eitä mahdollinen syyteoikeus oli jo ensimmäisen kantelukirjoituksenne tekoaikaan vanhentunut
Edellä olevan perusteella ja kun asiassa ei.ole ilmennyt mitään sellaista, mikä vaatisi oikeukanslerin puuttumista asiaan, kirjoituksenne ei ole antanut aihetta enempään taholtani", toteaa apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen kirjelmäkään.
"Joku muu kuin SRK"
Kuulusteluissa ilmeni, että apulaisoikeuskanslerin tarkoittama "joku muu kuin SRK" oli kansanedustaja, ministeri ja maaherra Artturi Jämsén, joka oli primus motorina lahjoitusasiassa. Jämsén yhdessä muutaman muun kanssa perusti Neliapilanimisen raittiusyhdistyksen, jonka kautta rahat kierrätettiin. Osa rahoista jäi Neliapilalle ja siis Jämsenin valvontaan. Niistä rahoista ei lahjoittaja eikä myöskään SRK saanut monista yrityksistään huolimalta tilitystä.
Suuret rahat pelissä
KRP:n Oulun lääninosasto kuulusteli asian johdosta kaikkiaan seitsemää henkilöä eli Sakari Ojalaa, Erkki Reinikaista. Eino Kimpimäkeä , Kauko Mäntylää, Einari Lepistöä, Lauri Kelaa ja Osmo Kupiaiasta
SRK:n johtokunnan varapuheenjohtaja everstiluutnantti evp. Erkki Reinikainen kertoi kuulustelussa, että SRK oli saanut säätiöltä mainitut lahjoitukset. Asia oli käynnistynyt SRK:n työvaliokunnan otettua yhteyden säätiöön ja kysyttyä mahdollista avustusta evankelioimistyöhön. Käytännön puolen oli hoitanut eräs SRK:n johtokuntaan kuulunut kansanedustaja. Rahat oli lähetetty erään tilapäisorganisaation tilille. Reinikaisen mukaan Oulussa Heinäpään seurakuntakodissa oli ollut 17.12.1965 SRK;n johtokunnan kokous, jossa oli saatu kuulla raittiusyhdistyksen, jonka tilille rahat oli pantu, perustamisesta. Sitä paheksuttiin ja käskettiin purkamaan yhdistys kiireesti.
SRK ja RAHA!!!
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.2577163Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on363747PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23298Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a663071Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,1072758Tämä on persut
Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven102656IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-432404Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.462165- 651908
- 961801
