Mitä mieltä ?
Oliko hyvä juttu ?
Hesarissa pitkä juttu Imatrasta
44
569
Vastaukset
- Anonyymi
Minkä päivän?
- Anonyymi
9.11 nettilehdessä
- Anonyymi
linkin olisi voinut laittaa, ei satu omaan silmään mitään ainakaan.
- Anonyymi
Nii ois voinu.
- Anonyymi
Hesari kertoi ajankohtaisen tilanteen, mitä sitä kaunistelemaan. Imatran pelastaa ainoastaan rajan avaaminen ja sehän ei tule tapahtumaan ihan lähitulevaisuudessa.
- Anonyymi
Minun lukemassa jutussa ei ollut mitään tuollaista. Tämmöinen juttu oli että Venäjä pitää Suomea vihollismaana eikä Venäjän varaan kannata/voida laskea enää ikinään vaan Imatraa on markkinoitava esimerkiksi keskieurooppaan. Mielenkiintoista oli että Eu korvamerkinnyt Imatralle 4 miljoonaa samaan aikaan kaupunki on korvamerkinnyt mitralle muutaman miljoonan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Olen nähnyt kiinalaisiva.

Tässä on ollut aikaa markkinoida kaupunkia Keski-Eurooppaan mutta ilmeisesti markkinointiosastolla on nukuttu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä on ollut aikaa markkinoida kaupunkia Keski-Eurooppaan mutta ilmeisesti markkinointiosastolla on nukuttu?
Ukonrauha markkinoi aluettaa koko ajan. Lappeenrannan ja Imatra yhteinen markkinointi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä on ollut aikaa markkinoida kaupunkia Keski-Eurooppaan mutta ilmeisesti markkinointiosastolla on nukuttu?
Mitä vielä. Käviväthän nämä apinat kaupunkilaisten rahoilla kiinassa. Yhtään kiinalaista ei tullu tänne. Meniköhän ihan putkeen?? Hallituksen suhmuroinnin annetaan jatkua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukonrauha markkinoi aluettaa koko ajan. Lappeenrannan ja Imatra yhteinen markkinointi.
Oliskohan syytä juuri se? Ukoskaan siirretty kaupunki? Kaupunkilaisten ääni ei kuulu. Mitä teen..? Äänestän jaloilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliskohan syytä juuri se? Ukoskaan siirretty kaupunki? Kaupunkilaisten ääni ei kuulu. Mitä teen..? Äänestän jaloilla.
Kaupunkilaset haukkuu somessa Imatraa. Siitä se hesarin juttu sai kimmokkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliskohan syytä juuri se? Ukoskaan siirretty kaupunki? Kaupunkilaisten ääni ei kuulu. Mitä teen..? Äänestän jaloilla.
Kuin myös äänestämään en mene. Ja valitan silti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunkilaset haukkuu somessa Imatraa. Siitä se hesarin juttu sai kimmokkeen.
Kehuako pitäisi?
- Anonyymi
Se on sitä suomen bravdan tietoa .
- Anonyymi
Seudulla kiertää nyt mies jolla on ehdotus..
Miten jatkuu?- Anonyymi
Miten Imatra pelastetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten Imatra pelastetaan.
Pelastusarmeijalla
- Anonyymi
On himoittu latu ja ihmisiä, joilla on ideoita.
- Anonyymi
Taisi tuossa jutussa olla et imatralla asuu n 1600 venäläistä . Suhteurettuna enemmän kuin missään muussa kaupungissa.
- Anonyymi
Ilmankos jatkuvaa itkua rajan avaamisesta tällä palstalla ja trollausta Ukrainan sodasta. 1600 venäläistä näin pienessä kaupungissa on jo kansallinen turvallisuus riski.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmankos jatkuvaa itkua rajan avaamisesta tällä palstalla ja trollausta Ukrainan sodasta. 1600 venäläistä näin pienessä kaupungissa on jo kansallinen turvallisuus riski.
Meinaatko että trollauksen osaavat vain venäläiset?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmankos jatkuvaa itkua rajan avaamisesta tällä palstalla ja trollausta Ukrainan sodasta. 1600 venäläistä näin pienessä kaupungissa on jo kansallinen turvallisuus riski.
Yksi imatralainen kurdisyntyinen on otettu kiinni terrorismin tukemisesta. Mitä ajatuksia herättää?
- Anonyymi
Hiihtämällä Imatra nousuun!
- Anonyymi
Matkamuistoiksi turisteille myydään aitoja lökäpöksyjä.
- Anonyymi
GOOD BYE Imatra HAHHAHHAA
T:Pena - Anonyymi
Huh hah hutaa, ruiplan lutaa
- Anonyymi
Raja vaan auki 2027 niin monet pienemmät ongelmat korjaantuu kuin itsestään..
- Anonyymi
Petri Kopsa
kannattaa varmaan lukea eilinen hesari.. 6 sivun juttu imatrasta. mm uuden akkutehtaan toimitusjohtaja ostanu oman läppärin netin kirpputori sivulta. rahat vissiin suht tiukalla 🙂 taitaa tulla uusi valco. toimittaja oli menny syömään valtion hotelliin kaksi syöjää hänen lisäksi. kuvat kylpylästä ja kävely kadulta ei yhtään ihmistä.- Anonyymi
Ou Jee Ou Jee
- Anonyymi
Ou Jee Ou Jee
- Anonyymi
Ou Jee Ou Jee
- Anonyymi
Ou Jee Ou Jee
- Anonyymi
Ou Jee Ou Jee
- Anonyymi
Ou Jee Ou Jee
- Anonyymi
Ou Jee Ou Jee
- Anonyymi
Ou Jee Ou Jee
- Anonyymi
Ou Jee Ou Jee
- Anonyymi
Ou Jee Ou Jee
- Anonyymi
Ou Jee Ou Jee
- Anonyymi
Ou Jee Ou Jee
- Anonyymi
Olisko tämä juttu. https://www.hs.fi/feature/art-2000011572529.html
- Anonyymi
Sieltä näkee kuinka Mitra porukoineen on tuhonnut Imatran keskustan.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1362754Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2682340Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221423- 1151102
- 971064
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041023Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13952Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La57851Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.282810Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50781