Sairauslomalla edustamaan, olettaa hallituksen PJ

Oli taas hauska puhelu. Hallituksen puheenjohtaja kyseli tosissaan, että lähteehän sairauslomalla oleva isännöitsijä istumaan ravintolailtaa taloyhtiön hallituksen kanssa.

Niinpä. Sairauslomalla, ilman palkkaa, asiakkaan kanssa ravintolaan koko illaksi. Ei kuulosta työntekijän velvollisuudelta vaikka ei olisi sairaana.

Misä muuten kumpuaa taloyhtiön hallitusten ajatus siitä, että isännöitsijän kuuluu osallistua taloyhtiön hallituksen ruokailuihin? Siis niissä taloyhtiöissä, joissa yhtiökokous on päättänyt palkita hallitusta niin, että saavat käydä kerran vuodessa ravintolassa syömässä taloyhtiön piikkiin.

Yhtiökokouksen päätökseen harvemmin kirjataan, että "isännöitsijä mukaan ravintolaan syömään taloyhtiön piikkiin". Puheenjohtajat kuitenkin olettavat, että isännöitsijiä on veloituksetta heidän käytössää myös iltaisin ja lähtee ravintolaan syömään ja kuittaamaan laskun ruokailun lopuksi.

Kun istut vuoden aikana iltakokouksissa 300 tuntia ylitöissä, niin huonoin mahdollinen palkkio isännöitsijälle on mahdollisuus saada viettää marras-loulukuussa iltaa ilman palkkaa taloyhtiön hallituksen kanssa ravintolassa.
2237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mietin vain, että monessako toisessa ammatissa on vastaavaa, että asiakas olettaa työntekijän viettävän palkatta vapaa-aikaansa asiakkaan kanssa? Moniko potilas soittaa lääkärilleen, että "lähdethän kanssani ravintolaan syömään illalla kolmeksi tunniksi"? Vaikka potilas tarjoaisi aterian, mikä mielenkiinto lääkärillä on viettää vapaa-aikaansa potilaiden kanssa? Ei yhtään mitään. Lääkäreillä saattaa olla iltaisin parempaa tekemistä kuin hengailla potilaidensa kanssa.

Monenko peruskoulun oppilaan vanhemmat pyytävät lapsensa luokanopettajaa lähtemään istumaan iltaa ravintolaan kanssaan? Lähtökohtaisesti ehdotus on järjetön. Ei luokanopettajan käy syömässä ravintolassa palkatta oppilaidensa vanhempien kanssa.

Moniko lentomatkustaja ajattelee, että lentokapteenilla on velvollisuus lähteä hänen kanssaan ravintolaan istumaan iltaa, tietysti ilman palkkaa, ruokapalkalla? Olisi siinä lentokapteenilla istumista, kun lentokoneeseen mahtuu 300 lentomatkustajaa. Pitääkö kaikkien kanssa lähteä ravintolaan?

Mistä tulee myytti, että "isännöitsijä on aina käytettävissä"? Että isännöitsijätyöntekijän velvollisuus on lähteä taloyhtiöiden hallitusten kaveriksi perjantai-iltana ravintolaan istumaan iltaa ilman palkkaa?

Minulle ei tulisi mieleenikään pyytää taloyhtiömme isännöitsijää istumaan ravintolailtaa hallituksen kanssa. Taitaa perhellisellä isännöitsijällä olla parempaa tekemistä kuin ruokailla marras-joulukuussa 20:n taloyhtiön hallituksen kansssa, vaikka se ei viekään kuin neljän viikon ajan jokaisen arki-illan maanantaista perjantaihin.

Äänestä

Mietin vaan, että kuka on se idiootti isännöitsijä, joka saikulla vastaa työpuhelimeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oli taas hauska puhelu. Hallituksen puheenjohtaja kyseli tosissaan, että lähteehän sairauslomalla oleva isännöitsijä istumaan ravintolailtaa taloyhtiön hallituksen kanssa.

Niinpä. Sairauslomalla, ilman palkkaa, asiakkaan kanssa ravintolaan koko illaksi. Ei kuulosta työntekijän velvollisuudelta vaikka ei olisi sairaana.

Misä muuten kumpuaa taloyhtiön hallitusten ajatus siitä, että isännöitsijän kuuluu osallistua taloyhtiön hallituksen ruokailuihin? Siis niissä taloyhtiöissä, joissa yhtiökokous on päättänyt palkita hallitusta niin, että saavat käydä kerran vuodessa ravintolassa syömässä taloyhtiön piikkiin.

Yhtiökokouksen päätökseen harvemmin kirjataan, että "isännöitsijä mukaan ravintolaan syömään taloyhtiön piikkiin". Puheenjohtajat kuitenkin olettavat, että isännöitsijiä on veloituksetta heidän käytössää myös iltaisin ja lähtee ravintolaan syömään ja kuittaamaan laskun ruokailun lopuksi.

Kun istut vuoden aikana iltakokouksissa 300 tuntia ylitöissä, niin huonoin mahdollinen palkkio isännöitsijälle on mahdollisuus saada viettää marras-loulukuussa iltaa ilman palkkaa taloyhtiön hallituksen kanssa ravintolassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu