Alkoi auki

Alkot voisi pitää auki 24/7!
25670
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Alkon kaikki tuotteet pitää siirtää tavallisiin kauppoihin ja Marketteihin myytäviksi. Näin on myös muissa Eu maissa. On täysin väärin, että esim Vieremältä tai Sonkajärveltä pitää lähteä se puteli hakemaan vaikkapa Iisalmesta tai Kiuruvedeltä. Ei meitä suomalaisia tarvitse viinan takia holhota ja eu kansalaisina me kyllä hallitsemme alkoholijuomien käytön. Hyvä esimerkki on mm se, että kun viinit siirrettiin kauppoihin, kulutus laski olennaisesti. Kun viinat siirretään kauppoihin, vähenee tämä viinaralli esim Viroon, eikä myöskään tarvitse postitse tilata muista maista, näin verotulot jäävät suomeen. Kyllä suomalainen osaa juoda juuri sopivasti, samalla tulee myös varmistettua se, ettei kuole janoon.

Äänestä
  • Kyllä, väestön vanhetessa väki sairastuu niin ettei pysty edes huimajuomia juomaan.
    Nuoriso taas käyttää aineita joilla saa nopeasti nupin sekaisin, eivätkä tyhjät tölkit ja pullot pyöri lattioilla.

    Äänestä

  • Vieremällä ja Sonkajärvellä käytetään sitten kaikkea muuta sekaisin kun ei ole Alkon tuotteita saatavana.

    Äänestä

Kotitarve huumekasvien kasvattaminen on laillistettava ja opastettava ihmiset huumekasvien viljelyyn ja käyttöön.
Alkuvaiheessa huumeiden myynti on kanavoitava apteekkeihin joissa farmasian ammattilaiset opastaisivat järkevään ja maltilliseen huima-aineiden käyttöön.

Ja ajatelkaa energian ja tiestön kulumisen säästöä joka syntyisi kun huimajuomien rahtaaminen maailman ääriin loppuisi.
Pillerit ja jauheet olisi myös keveitä kotiin kuljettaa, ison olutlaatikon kantaminen muiden ostosten seassa on kova työ hissittömiin kerroksiin.

Äänestä
  • Näin on, itseäni ainakin vi#utti jatkuva oluen raahaminen kerroksiin.
    Niinpä lopetin ja siirryin Tapio viinaan, muovipullon littana kulki kevyesti oranssin työmiestakin povitaskussa kerrokseen.
    Kerralla ostin joskus useammankin littanan ja säilytin tapsoja auton varapyöräkotelossa, sieltä oli tarvittaessa roskapussia viedessä kätevä kopata täydennystä viikonlopun viettoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Näin on, itseäni ainakin vi#utti jatkuva oluen raahaminen kerroksiin.
    Niinpä lopetin ja siirryin Tapio viinaan, muovipullon littana kulki kevyesti oranssin työmiestakin povitaskussa kerrokseen.
    Kerralla ostin joskus useammankin littanan ja säilytin tapsoja auton varapyöräkotelossa, sieltä oli tarvittaessa roskapussia viedessä kätevä kopata täydennystä viikonlopun viettoon.

    Ja lantringin tapsaan sai keittiön hanasta.

    Äänestä

  • Mitä noita kasvattamaan ja se on vielä taitoa vaativa homma. Juoksu pojat tuovat ihan muut aineet tarjolle.

    Äänestä

Alkon tuotteet kortille,niinkuin on ollut sota-aikana !

Äänestä
  • Aivan, hyvä ehdotus. Kortilla olisi kuukaudessa 2 pullia väkeviä per päivä ja KELA maksaisi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Aivan, hyvä ehdotus. Kortilla olisi kuukaudessa 2 pullia väkeviä per päivä ja KELA maksaisi.

    1 pullo kk.

    Äänestä

6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

1Äänestä

Riittää, kun ite on auki 24/7.

Äänestä
  • Pontikan keitto on omaan käyttöön täysin luvallista.

    Äänestä

Kannatan!

Äänestä

Oon persauki 24/7

Äänestä

Juoppoja on muutenkin.

Äänestä
  • Juoppokin on ihminen, tasavertainen kaikkien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Juoppokin on ihminen, tasavertainen kaikkien kanssa.

    Totta. Juopoille voisi tehdä oman liputuspäivän kun kaikilla muillakin on. Juoppojen päivä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Totta. Juopoille voisi tehdä oman liputuspäivän kun kaikilla muillakin on. Juoppojen päivä.

    Persut Katin johdolla juoppojen liputuspäivää Iisalmeenn hommaamaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Persut Katin johdolla juoppojen liputuspäivää Iisalmeenn hommaamaan?

    Olisi perustellumpi syy liputukselle kuin joku pride.

    Äänestä

Sulaa hulluutta maksaa Suomen ylihintaisiin Alkoihin euroakaan.

Äänestä
  • Ompas hyvä olla ilman Alkon tuotteita kymmeniä vuosia sitten juonut muidenkin edestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ompas hyvä olla ilman Alkon tuotteita kymmeniä vuosia sitten juonut muidenkin edestä.

    ALAT on ny kohillaan?

    Äänestä

Miksi ei alko lähetä asiakkaille juomia noilla roboteilla??

Äänestä
  • Olen menossa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Alkot voisi pitää auki 24/7!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu