Karl Helenius tulessa Kiuruvedellä! Voitolla vain taivas rajana?

Anonyymi-ap

Porvoolainen hirsipirtin isäntä Kalle Helenius ei ole ikinä kaihtanut haasteita tai väistänyt vastuksia. Eikä tapana ole ollut perua puheitakaan. Tämä selviää kaikille epäilijöille Kiuruvedellä kun Kalle astuu nuorattuun neliöön ja vastaan asettuu itse Jyväukko!

Ottelussa on todella kokemus vastaan kokemus, sillä ottelijoiden yhteenlaskettu ikä lähentelee 150 vuotta! Jyväukolla hienoinen etu tässä, sillä on 15 vuotta Kallea nuorempi, mutta kuten Porvoossa sanotaan, ei se ikä vaan se mihin sen on käyttänyt.

Kalle itse on varma voitostaan, jopa siitä että se nähdään ennen täyttä aikaa.

"Jyväukko ei ole ikinä ollut kehässä tasoiseni maestron kanssa" Isä-Helenius tuhahtaa ennakkoasetelmia kysyttäessä. "Tossunpohjat ovat pystyssä viimeistään kolmannen erän alussa, pidän pienoisena ihmeenä jos kestää niinkin pitkään."

Voitto tästä ja voisi sanoa että titteliottelu lähenee. Nimittäin Jyväskylän APE LUOMA on ilmaissut halukkuutensa kohdata Kalle Ikämiesten SM-titteliottelussa.
Täysin varmojahan ei voida olla että Kallen käsi nostetaan pystyyn kun ottelu päättyy, mutta joka tapauksessa Jyväskylässä seurataan tiiviisti tämän ottelun kulkua.

Tavoitimme ottelua kommentoimaan myös Robben, joka sanoo lyöneensä pienen kesämökin verran rahaa likoon isänsä voiton puolesta. Jyväukkoa emme tavoitelleet, parempi antaa täysi harjoitusrauha nyt Kiuruvedelle.

8

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Karl ei ole itseään työllä väsyttänyt. Hän on kulumaton timantti

      • Anonyymi
        UUSI

        Jyväjemmari on tehnyt töitä koko ikänsä. Nivelet on loppu. Karl on levännyt 40 vuotta ja jumppaillut


    • Anonyymi
      UUSI

      Karl on sakaali joka on vaaninut kulisseissa tuon 40 vuotta. Muut ovat väsyttäneet itsensä turhalla reuhaamisella, nyt Kallen on aika astua esiin ja putsata pöytä pokaaleista ja mestaruusvöistä!

    • Anonyymi
      UUSI

      KARL HELENIUKSEN SALAINEN TREENIOHJELMA KIURUVEDEN ILTAA VARTEN JULKI!

      Treeniohjelma on poikkeuksellisen laaja eikä näinollen ole mahdollista käydä kaikkea läpi. Mutta ohjelman runko on alla, jokainen voi hyödyntää tätä matkallaan huipulle.

      1985: Pakoon asepalvelusta Ruotsiin. Asumista sukulaisten luona, nyrkkeilyn alkeita.
      1990-luku: Paluu Suomeen, perheenlisäystä, nyrkkeilysalin perustaminen.
      2000-luku: Unelmien elämistä pojan kautta, mahdollisten omien vastustajien tarkkailua. Pojan kautta kokeilemalla (oppi ja erehdys) ammattinyrkkeilyn maailmaan tutustumista.
      2012: Väläytellään omaa kehään astumista Jankka Nyholmia vastaan. Ennennäkemätön foorumikampanja jossa saadaan nimi kaikkien huulille.
      2014: Uusi treeniohjelma nyrkkeilijälle luodaan. 1,2km juoksu, 10 punnerrusta, 10 haarahyppyä, 10 vatsaa. Juoksu vielä 9 kertaa loppuun.
      2018: Pojan kanssa kuppia Ahvenanmaalla, sipsien syömistä ym. Bulkkaus.
      2020: Pojan ura alkaa hiipua, perehdytään tässä vaiheessa lähimaiden pienempiin toimijoiden. Luodaan kovat suhteet Itä-Blokin porukoihin.
      2024: Sparrikausi alkaa kaikessa hiljaisuudessa. Pahimmat uhkaajat jo kuolleet joten astuminen parrasvaloihin lähestyy.
      2025: Totuuden hetki. 11 kuukautta treenailua ja lepäilyä. Kohta kehään.

      Ja kaiken aikaa on lepäilty, pidetty nivelet ja lihakset rentoina, rahastettu lastenkodeilla (päivätöiden välttämiseksi), treenailtu tai ainakin pysytty 10km säteellä nyrkkeilysalista. Annettu valmennusopin imeytyä päähän myös etänä.

      VOIKO TÄTÄ MIESTÄ PYSÄYTTÄÄ ENÄÄ MUU KUIN AIKA!!??

      • Anonyymi
        UUSI

        Karl on osannut elää. Toisten kustannuksella. Mikä on jättebra


    • Anonyymi
      UUSI

      Kuka ottelisi Pekka Mäkeä vastaan?

      Markus Lammi?

      • Anonyymi
        UUSI

        VHB


      • Anonyymi
        UUSI

        Peksi sanoi jo 10 vuotta sitten että "Älä poika enää soita tähän numeroon".

        Goodhill, Lefa tai VHB


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      85
      7951
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      81
      7857
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      167
      6120
    4. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      10
      5290
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      58
      5118
    6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      21
      4200
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3940
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      37
      3729
    9. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      3692
    10. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      37
      3558
    Aihe