Pienestä oli meidän onni kiinni, jos et olisi koskaan kuullut kaksoiselämästäni, niin olisimme

Anonyymi-ap

Jo onnellisesti naimisissa toistemme kanssa, sinä autuaan tietämättömänä, synneistäni.

21

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se haluttiin minulle näyttää mikä olet miehiä

    • Anonyymi

      Onneksi kuulin.

    • Anonyymi

      Aina on aika oppia omista mokista

    • Anonyymi

      Sekö painaa nyt mieltäsi? Oletko puhunut siitä kaivatulle tai terapeutille?

    • Anonyymi

      Aikansa kun leikkii ja toimii noin ei kyllä kaksoiselämää kukaa katso tai ei monikaan

    • Anonyymi

      En tiedä kenelle tarkoitettu, mutta en todellakaan olisi halunnut olla missään tekemissä paljon nuoremman henkilön kanssa. Tiesin hänen synneistään jo useampi vuosi sitten!

      • Anonyymi

        On ärsyttänyt se useamman vuoden ajan, että minua on pidetty tyhmänä! Minulla oli kaikki tieto jo yli kuusi vuotta sitten ja ette suostuneet sitä ymmärtään ja juuri siksi inhosin sydämeni pohjasta kaikkea sitä kautta rantain kertomista! Viimeiset kuusi vuotta esityksineen olivat täysin tarpeettomia, kunpa olisitte ymmärtäneet sen niin olisin voinut tehdä töitä! On tuntunut siltä, että on ollut tarkoituksellista se etten voisi tehdä töitä? Miksi niin oli?


    • Anonyymi

      Jos olisit onnistunut tossa touhussa jstkaisit kumminkin touhujasi.

    • Anonyymi

      Minä tiesin alusta asti hänen kaksoiselämästään. Mutta minkä minä sille mahdoin, jokainen tyylillänsä. Ei ollut silloinkaan helppoa. Kirosana. Miksi piti sekaantua?

    • Anonyymi

      Sama meno oli vapaa tai varattu, aina joku petikaveri varalla, varattu tai vapaa.

      • Anonyymi

        Ei ole minua tuollainen toiminta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole minua tuollainen toiminta.

        Eikä koske tuo minuakaan.


    • Anonyymi

      Jokaisella on älypuhelin, jonka avulla pääsee pakoon muihin maailmoihin, eikä ikävystyminen pääse yllättämään.
      Kaksoiselämää toisen tunteilla pilailemalla.
      Elämäntavoissamme alkaa olla paljon sellaisia piirteitä, että kitkemme pois omaehtoisesti tylsyyden tunteen kaikilla mahdollisilla härpäkkeillä.

      • Anonyymi

        Ihmiset tuntuu käyvän jatkuvasti ylikierroksilla eikä silti saada mitään aikaa. Toisten nälvimistä,siihen riittää energiaa.


    • Anonyymi

      Toivotaan että joudut joskus samoja kokemaan

    • Anonyymi

      Kaksoiselämän ammattilainen siinä. Onnea uralle ja mikä on se aikaraja kun pelaat ja oletat pääseväsi noin pitkälle mukamas, heh heh

      • Anonyymi

        Minusta ei saa kaksoiselämän ammattilaista koskaan!


    • Anonyymi

      Oot outolintu

    • Anonyymi

      Äläpäs nyt pelleile. Mun kanssa ei leikitä. En pidä sua mun toyboyna. 🤡

    • Anonyymi

      Kaksinnainti on rikos joissain maissa, kuten Suomessa. Tosin ei ole ilmeisesti kotimaassasi, ja sitä mädännäisyyttä oot tännekin tunkemassa.

    • Anonyymi

      Näinhän sekin ön

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      164
      11541
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8142
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      57
      6033
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      166
      4987
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      21
      4757
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      39
      4394
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      105
      4300
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      103
      3669
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3290
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1791
    Aihe