Suhdeuutinen persupoliitikoista toi JSN-rapsut Kalevalle

ulkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut langettavan päätöksen sanomalehti Kalevalle sen perussuomalaisten kansanedustajia Pekka Aittakumpua ja Jenna Simulaa käsittelevästä uutisesta.
DEMOKRAATTI/STT
Demokraatti

Oulussa ilmestyvä Kaleva julkaisi viime vuoden marraskuussa jutun, jossa väitettiin lehden nimettömien lähteiden perusteella Aittakummun ja Simulan olevan suhteessa.

Neuvosto katsoi, että jutussa ei avattu riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä ja sitä, mihin heidän päätelmänsä väitetystä suhteesta perustuivat.

Kantelun teki kansanedustaja Aittakumpu, joka on siviiliammatiltaan seurakuntapastori. Myös Simula oli antanut kantelulle suostumuksensa.

PS. miksi uutinen- poistoon suomi24?
1111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kähmintääkö no voivooi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ulkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut langettavan päätöksen sanomalehti Kalevalle sen perussuomalaisten kansanedustajia Pekka Aittakumpua ja Jenna Simulaa käsittelevästä uutisesta.
DEMOKRAATTI/STT
Demokraatti

Oulussa ilmestyvä Kaleva julkaisi viime vuoden marraskuussa jutun, jossa väitettiin lehden nimettömien lähteiden perusteella Aittakummun ja Simulan olevan suhteessa.

Neuvosto katsoi, että jutussa ei avattu riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä ja sitä, mihin heidän päätelmänsä väitetystä suhteesta perustuivat.

Kantelun teki kansanedustaja Aittakumpu, joka on siviiliammatiltaan seurakuntapastori. Myös Simula oli antanut kantelulle suostumuksensa.

PS. miksi uutinen- poistoon suomi24?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu