Napanuora kaulan ympärillä->

Aivovaurio?

Jos vauvalla on ollut syntyessä napanuora kaulan ympärillä, eikä ole hengittänyt heti (vietiin elvytettäväksi, sai 3pistettä aluksi), onko mahdollista että vauva on saanut jonkinlaisen aivovaurion? Jos aivot eivät ole saaneet happea tai jotain..? Onko ihan naurettavaa murehtia moista? Näkyisikö mahdolliset vauriot aivoissa nyt vauvalla? (Olisivatko kertoneet jo sairaalassa jos jotain olisi?)

Kuulin vain tutkimuksesta, jonka mukaan pisteistä pystyy näkemään jo neuvolassa, tuleeko lapsella olemaan oppimisvaikeuksia yms. Tiedä niistä tutkimuksista, mutta jos jollain olisi ihan tietoa asiasta?

12

8338

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • odotellaan...

      vauva oli syntyessään hengittämätön, pisteet 1/1/6. Sydän ei ehtinyt kuitenkaan pysähtyä, tuon yhden pisteen sai siis sykkeestä. Elvytettiin siis, ja sitten tehohoitoon. Diagnoosina vaikea syntymäasfyksia (siis hapenpuute).

      3 kk:n iässä tutkittiin sitten aivot ultralla ja aivosähkökäyrät. Ultralla havaittiin vaurioita tietyillä alueilla, jolloin aloitettiin myös fysioterapia lapsen jäykkyyden hoitoon. Sanottiin, että voi tulla ongelmia mm. kielen kehityksessä, myös motorinen kehitys otettiin erikoisseurantaan. Vauva oli ensimmäisen vuoden itkuinen, hänellä oli aistiyliherkkyyksiä (ilmeisesti), ja kehittyi vaikea uni-valverytminhäiriö. Vauva ei nukkunut oikeastaan koskaan. Näitä hoidettiin, ja lapsi on nyt yli kahden. Kaikki taidot ovat tulleet, kielellinen kehityskin hyvää ikätasoa nykyään. Edelleen kuitenkin on seuranta hiukan tarkempaa kuin ns. normaaleilla lapsilla.

      Ennen koulunkäyntiä vielä pyritään ennakoimaan mahdolliset siellä vastaan tulevat ongelmat, mutta nyt näyttää erittäin hyvältä.

      Alle vuodenikäisen aivot kehittyvät vielä, joten mahdolliset vauriot eivät välttämättä haittaa tulevaisuudessa millään lailla. Vaikka ne eivät korjaannukaan, niin aivoihin kehittyy uusia alueita, jotka ottavat hoitaakseen nuo toimimattomien alueiden tehtävät... Alhaiset syntymäpisteet eivät siis suoraan merkitse, että ongelmia tulee...

      Älä siis menetä toivoasi, vaan nauti vauvastasi. Tulevia vaikeuksia ei voi ennakoida, joten ei niitä kannata siksi itkeä ja murehtiakaan kauheasti vielä. Tiedän, että on ehkä helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä kuitenkin...

      • pisteistä

        Täällä ei ainakaan mitenkään erityisesti tutkittu kotiutuessa noita mahdollisian vaurioita, mutta on käytäntönä, että kaikki matalapisteiset vauvat kutsutaan kolmen kuukauden iässä kontrolliin lastentautien polille. Tarkkaan en muista mikä se pisteraja sitten olikaan. Ja pisteistä merkityksellisimmät on nuo 15 minuutin iässä otetut, eli kolmannet. Lasten aivot nimittäin kestävät hapenpuutettakin paljon paremmin kuin aikuisella, sen lisäksi, että ne "osaavat korjata vaurioita" tehokkaammin.

        Mutta muistelen, että minulle sanottiin vauvan kotiutuessa jo, milloin sairaala ottaa yhteyttä noita lisätutkimuksia varten... Vastasyntyneenä hoidettiin vain pakolliset. Ihan hyvä ratkaisu, koska tuon kolmen kuukauden aikana ehdimme tutustua lapseen, ja havaita itse mahdollisia ongelmia. Koska me vanhemmat kuitenkin tunnemme lapsemme ominaispiirteet paremmin kuin lääkärit.

        Aivot tutkittiin ultraäänellä, koska se on helpoin tapa, ja sen voi tehdä aukileen kautta ennen sen sulkeutumista...


    • -T-

      En tiedä onko tästä nyt juurikaan hyötyä Sinulle mutta ainakin yksi onnellinen tarina =) Itselläni oli syntyessäni napanuora kiertynyt kaksi kertaa kaulan ympärille ja kyseistä asiaa ei huomattu/noteerattu vaikka lapsivesi oli ollut vihreää jo pitkään. Äitini joutui siis synnyttämään minua aivan normaalisti (ja kauan) kunnes "oikea" kätilö tuli seuraavaan vuoroon ja sanoi, että nyt kyllä on jo kiire, heti leikkaukseen.
      Olen nyt 25-vuotias ja terve. Valitettavasti en tiedä tutkittiinko asiaa sen tarkemmin koskaan, ei mielestäni. Luulisin, että asiasta olisi kyllä mainittu sairaalassa mikäli vauriota olisi syntynyt?!

      • Anonyymi00013

        No, vuonna 1961 syntyneenä, siis kuolleena perätilassa, napanuora kaulan ympärillä. Siihen aikaan ei ollut ultraa, ei tiedetty että vauva syntyy jalat edellä ennenkuin synnytys alkoi. Onnekkaana elvytettiin eikä aivovauriota. Mutta joku herkkyys ihmisenä tuli.


    • sova kurssilla kuultua

      hapen puute voi aiheuttaa kuulo-,näkö- ja muita vammoja,keskushermosto häiriöitä ym. yleensä kuitenkin nämä vauvat ovat tiiviimmässä tutkimuksissa,vaikutukset näkyvät jo parin vuoden jälkeen.

      ole tarkka ja vaadi ainakin kuulontutkimus HETI vauvana (emissiotutkimus)

    • pisteet

      kertovat vain ja ainoastaan senhetkisen tilan eli syntymisen hetken. ne eivät ennusta lapsen tulevaisuutta vaan tulevaisuus on paljon muusta kiinni. Onneksi vauvat korjaavat nopeasti oman tilansa ja useinmiten ei jää vaurioita. se on tietty asia erikseen,jos vauva on jo voinut kohdussa pitkään ennen syntymää huonosti. nauti vauvastasi ja äitiydestäsi.

    • Aurora

      Meidän tyttö sai hätäsektion jälkeen Apgar-pisteet 2/7 (kolmansia ei otettu). Oli hengittänyt likaista lapsivettä, napanuora oli 2x kaulan ympäri sekä käsivarren ja keskivartalon ympäri. Sektio tehtiinkin vauvan sykkeen toistuvien laskujen takia.

      Tyttö vietti yön teholla ja oli muutaman tunnin hengityskoneessa, mutta siirtyi sitten lapsivuodeosastolle ja on nyt aivan terve 3,5 kk:n ikäinen likka, kehittyy ikäistensä tavoin. Hänelle tehtiin kuulotesti sairaalassa, joka oli kunnossa. Muita testejä ei minun tietääkseni tehty (ehkä teholla jotain?).

    • lionita

      Serkulla oli syntyessään napanuora kaulan ympärillä ja synnytys pitkittyi. Hänellä on kovia päänsärkyjä, joihin ei migreenilääkkeetkään auta ja masennusta (teini-ikäinen), mutta kukaan ei halua tutkia, missä vika (tutkiva sairaala olisi sama, kuin syntymäsairaala, jossa siis töpättiin).

      Itselläni oli sama juttu ja edelleen samat oireet, vaikka olenkin jo 30 Liekö sitten kyseessä sukuvika vai johtuvatko samanlaisesta tilanteesta synnytyksessä ( sama sairaala).

      • yleistystä

        töpättiin??? Siis miten synnytyssairaalassa voidaan tietää onko vauvalla napanuora kierroksilla ympärillään. Joka kolmannella vauvalla on napanuora vähintään kaulan ympäri ja se ei todellakaan haittaa suurimmassa osassa tapauksia.


      • pojanäiti
        yleistystä kirjoitti:

        töpättiin??? Siis miten synnytyssairaalassa voidaan tietää onko vauvalla napanuora kierroksilla ympärillään. Joka kolmannella vauvalla on napanuora vähintään kaulan ympäri ja se ei todellakaan haittaa suurimmassa osassa tapauksia.

        Napanuora voi olla kaulan ympärillä siten , että synnytysvaiheessa se kierttyy tiukkaan otteeseen kaulan ympärille estäen hengitystä.Lapsellani oli niin , ja hän syntyessään ei hengittänyt. Hänellä parivuotiaana todettiin lievä aivovaurio.Koulussa hänellä oli oppimisvaikeus, mutta opiskeli normaali luokalla. Myöhemmin ammattikoulussa ollessa diagnosoitiin ADHD.


    • Ne seuraavat pisteet ovat vielä tärkeämpiä kuin ne eka pisteet.Eli vaikka ensin on noi 3 pistettä mutta seuraavat jo sitten vaikka yli 7,niin se osoittaa että vauva on ns.tointunut synnytyksestä nopeasti.Kyllä ne aika monella vaan tippuu noi pisteet,mutta tosiaan tärkeää sitten miten alkaa henki kulkea muutamien minuuttien päästä.Ensimmäiset pisteet osoittavat vain minuutin iässä olevan olotilan.Tiedän itsekin yhden tytön joka syntyi yhden pisteen lapsena ,mutta opiskelee tälläkin hetkellä yliopistossa..

    • tyyooeer

      Näistä on viisainta hakea varmaan ihan tutkimustietoa kirjallisuudesta tai alan lehdistä. Ennemmin, kuin kysellä palstoilla ihmisten kokemuksia tai "jos jollain olisi ihan tietoa asiasta. Mitä tietoa? Luotatko ennemmin näihin "kotilääkäreihin", kun tieteellisesti tutkittuun tietoon?. Koska mitä väliä sillä on jos jonkun serkunkumminkaima sai huonot pisteet, mutta opiskelee nyt yliopistossa? Se on yksi tarina miljoonien joukossa, eikä vastaa mitenkään todellisuutta.

      Toisaalta ei ehkä kannata mahdottomasti tuhlata aikaa ja energiaansa miettimällä edes tällaisia. Elämässä tulee eteen tapahtumia, jolloin kaikki voi heittää häränpyllyä. Tervekin lapsi voi sairastua ja saada aivovaurion tai joutua onnettomuuteen. Jos vauvalla ei nyt ole mitään hätää, nauttikaa elämästä ennemmin kuin keskityt stressaamaan mahdollisia tulevia oppimisvaikeuksia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3298
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1063
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      44
      979
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      835
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      73
      697
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      93
      674
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      49
      653
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      585
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      46
      566
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      90
      544
    Aihe