Tunteeni erääseen ihmiseen eivät ole koskaan olleet minulle hyviä ja voimaannuttavia, minun on pakko päästävä tästä vankilasta jo vihdoin pois. Tahdon jotain parempaa ja ennen kaikkea selvää, tahdon kunnollista oikeaa tunnetta ja rakkautta vielä kokea. En halua enää mitään energiaa vievää tunnetta joka on ollut vain pelkästään oman pääni sisällä.
Syksyn jatkoa ja valoisampaa loppuvuotta.
Kyllä se tästä
5
285
Vastaukset
- Anonyymi
Miehelle?
- Anonyymi
Onko väliä täällä?
- Anonyymi
Tuo kuulostaa siltä suhteelta, jonka voi saada vain netissä tapaamatta ihastustaan koskaan. Ihan oikeat suhteet jossa ollaan samassa tilassa ja kosketusetäisyydellä toisesta on niitä normaaleja, joista voi nauttia.
- Anonyymi
No sepä se, siksi mainitsinkin että kaikki on ollut vain oman pääni tuotoksia. Sitä kutsutaan myös yksipuolisiksi tunteiksi. En ole silti elänyt missään oman päänsisäisessä suhteessa, en minä sentäs niin harhautunut ole ollut.
- Anonyymi
Mulla on ollut samanlainen, energiaa vievä ja tuova tunne. Yksi siinä on kuitenkin edennyt ja se on ollut se että on tullut enemmän sinuksi omien heikkouksien kanssa hänen silmissään. Kasvanut siis ajattelemaan, että joku oma virhe voi olla toisen hyväksyttävissä, jos rakastaa. Ja sittenhän jos hän ei rakasta, sillä ei ole väliä. Jos tämä jää tähän, niin tiedänpähän ainakin, mitä minä olen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,542392Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.982092Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e962054Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241977MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141815Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5331698Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S111604Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?511419Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411373Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.751329