Josku tuntuu,että mitä järkee tässä elämässä oikein on.
Siis miks pitää olla täällä.Minä en ymmärrä sitä.
Mulla on kylläkin kaksi asiaa joiden takia olen sitkeästi hengissä..he eivät vielä mieti tällaisia vaan nauttivat elämästä,juuri heidän takiaan aion pysyä jatkossakin hengissä.Muuten elämäni tuntuu tarkoituksettomalta.Vaikka kuinka yritän en ymmärrä..koetan nähdä asiat valoisina..mut ei pysty tajuamaan,että miks pitää olla muuten.Sitä paitsi koen olevani vaan harmina tälle yhteiskunnalle,koska olen työtön.
Siis jos nyt yhtäkkiä häviäisin tästä..siis tältä tuolilta nii kukaan ei sitä huomaisi.Sillä ei olisi mitään merkitystä.Nyt jätetään laskuista ne kaksi pois..ajattelen siis asioita ilman heitä,omalta kannalta.He eivät kylläkään asu edes kotona.Minusta tuntuu,että meitä turhia on täällä maailmassa aika paljon,siis sellaisia jotka voisivat kadota ilman,että kukaan huomaisi mitään,saatikka välittäisi.
Voisko joku sanoa miksi olen täällä..vai onko mitään syytä..täähän on aivan älytöntä.En siis ole tekemässä,enkä edes harkitsemassa itsemurhaa.
Minun on vaan oltava tämä tarkoitukseton elämä loppuun..niiden kahden takia.
Minulla on myöskin jonkunasteinen henkinen pahoinvoiti kokoajan..se ei häviä minnekään vaikka mitä tekisi.Terapiaa on käyty ja lääkkeitä syöty,mutta ei ne auta mitenkään,se paha olo pysyy tuolla sisällä.Tätä ei varmaan kukaan jaksanu lukee.Ai nii..jos joku osaisi sanoa minkätakia pitää elää..tai kai se pitäs etsiä ite vaikka minä en usko enää löytäväni syytä..vähän aikaa sitten uskoin vielä,mutta en ainakaan tällä hetkellä enää.Siis minä haen semmosta yleispätevää syytä tälle elämälle..jotain oivallusta.Teksti oli ehkä vähän sekavaa ja joltain osin ristiriitainenkin,mutta tämmösiä sitä miettii.
Kirjoitin tämä aika rauhallisessa mielentilassa.
Mut tälläkin hetkellä mulla on tuolla sisällä se möykky tai mikä se nyt liekään.
Siis miks pitää olla täällä.Minä en ymmärrä sitä.
Mulla on kylläkin kaksi asiaa joiden takia olen sitkeästi hengissä..he eivät vielä mieti tällaisia vaan nauttivat elämästä,juuri heidän takiaan aion pysyä jatkossakin hengissä.Muuten elämäni tuntuu tarkoituksettomalta.Vaikka kuinka yritän en ymmärrä..koetan nähdä asiat valoisina..mut ei pysty tajuamaan,että miks pitää olla muuten.Sitä paitsi koen olevani vaan harmina tälle yhteiskunnalle,koska olen työtön.
Siis jos nyt yhtäkkiä häviäisin tästä..siis tältä tuolilta nii kukaan ei sitä huomaisi.Sillä ei olisi mitään merkitystä.Nyt jätetään laskuista ne kaksi pois..ajattelen siis asioita ilman heitä,omalta kannalta.He eivät kylläkään asu edes kotona.Minusta tuntuu,että meitä turhia on täällä maailmassa aika paljon,siis sellaisia jotka voisivat kadota ilman,että kukaan huomaisi mitään,saatikka välittäisi.
Voisko joku sanoa miksi olen täällä..vai onko mitään syytä..täähän on aivan älytöntä.En siis ole tekemässä,enkä edes harkitsemassa itsemurhaa.
Minun on vaan oltava tämä tarkoitukseton elämä loppuun..niiden kahden takia.
Minulla on myöskin jonkunasteinen henkinen pahoinvoiti kokoajan..se ei häviä minnekään vaikka mitä tekisi.Terapiaa on käyty ja lääkkeitä syöty,mutta ei ne auta mitenkään,se paha olo pysyy tuolla sisällä.Tätä ei varmaan kukaan jaksanu lukee.Ai nii..jos joku osaisi sanoa minkätakia pitää elää..tai kai se pitäs etsiä ite vaikka minä en usko enää löytäväni syytä..vähän aikaa sitten uskoin vielä,mutta en ainakaan tällä hetkellä enää.Siis minä haen semmosta yleispätevää syytä tälle elämälle..jotain oivallusta.Teksti oli ehkä vähän sekavaa ja joltain osin ristiriitainenkin,mutta tämmösiä sitä miettii.
Kirjoitin tämä aika rauhallisessa mielentilassa.
Mut tälläkin hetkellä mulla on tuolla sisällä se möykky tai mikä se nyt liekään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuttu tunne vuosien varrelta. En ole löytänyt vastausta, mutta olen oivaltanut asioita. Ensinnäkin, meillä on vain tämä yksi elämä ja se on jokaisella oikeus elää hyvin. Aloin siis poistaa huonot asiat elämästäni. Lopetin välittämästä muiden mielipiteistä ja voimistin omia. Jos on masennusta niin ryven siinä kunnolla ja haaveilen kuolemasta toteuttamatta sitä. Sillä olen oivaltanut, että aina tulee joskus parempi päivä, kuukausi...ja sitten voi kerätä energiaa huonoille päiville. Kirjoita synkät ajatukset ylös, ryve oikein tosissasi, sekin kummasti helpottaa. Haluan niin uskoa vaikkei se totta olisikaan.Kirjoitan runoja synkistä hetkistäni.
Ei elämässä ole järkeä, mutta sille voi laatia sääntöjä ja niitä noudattamalla kulkea askel hitaasti loppuaan. Uskonnosta ei kannata hakea turvaa, kun olo paranee alat kyseenalaistaa kaiken ja uskokin horjuu ja alkaa uusi syöksykierre.
Tai voit hankkia koiran tai kissan tai kaksi, niin minä tein. Olen sentään naimisissa ja neljä lasta ja silti se ei riitä onneliseen mielentilaan vaikka niitäkin on. Synkkyys on vain osa meitä ihmisiä, sille ei loppukädessä voi mitään mutta sen kanssa voi elää.
Sen kanssa voi elää ja kun on päättäny elää ei muuta voi.Eli eteenpäin vaikka ryömien.
Itseasiassa tänään huomattavasti parempi päivä kun eilen.Kiitti kun luit ja vastasit.
Minulla myös menossa hyvä vaihe, mutta en ole unohtanut, että pian taas...
Ja kun ryömiminenkin on liikaa, kannattaa mennä maate. Joskus katselen hulluna televisiota tai luen ihan mitä vaan kuin jatkuvaa ahdistusta spekuloiden. Tsemppiä sulle ja muista, että joskus on päätettävä mennä hakemaan apua kun voimat loppuu. Toivotaan ettei ikinä.
..vaivaamaan tuo uskontoasia..ilmeisesti tekin ootte kuitenki ajatellu asiaa kun noin kirjoititte.
Minä olen oikeastaan joka päivä pyytänyt,että Jumala puhuisi mulle,siis sanoisi jollakin tavalla jotain,poistais tämän pahan olon.
Mulle se tuo kuitenkin jonkunlaista toivoo.
Mut sit toisaalta oon ajatellu ihan samoin,että pitäskö se uskon asia unohtaa kokonaan,että sitte joskus jos "paranee"nii heittääkö sitä Jumalan sitten romukoppaan.Siinäkin on semmonen asia mitä ei oikein osaa ratkaista.
Olen kokeillut sitä itse. Tosin se oli helppoa, kun minulla oli uskova äiti. Mutta ei se auttanut kun sen hetken, ei uskonto paranna vaan voi helpottaa hetkeksi. Kun vihdoin uskalsin irrottautua, tunsin voitonriemua, että vielä minulla toimii itsesuojeluvaisto. En silti halua ketään ohjata väärille teille, jos uskonto on tärkeää niin piut paut mun neuvoille, nämä on vain mun kokemuksia. Huonoina hetkinä sitä helposti tarttuu sellaisiin asioihin, mihin ei muuten kiinnittäisi paljoakaan huomiota. Ja aamuyön tunteina asiat saavat usein mittaamattomia suhteita. Nyt on helppo niitä muistella, mutta eivät ne ohi mene tulevaisuudessakaan, luonto on mitä on. Voisi olla perinnöllistäkin. Itse joskus kysyin palstalääkäriltä, mikä on, kun haluaisin puhua syvällisiä läheisten ihmisten kanssa (ei uskontoon liittyviä) mutta kukaan ei tunne samaa tarvetta. Lääkäri vastasi, että toisen ystävän kanssa sauvakävellään, toisen kanssa juhlitaan ja jossakin taustalla on aina joku, kuka haluaa muutakin arkeensa. Pitää vain löytää sellainen ystävä. Sillä tälläiset jutut ovat juuri niitä, mitä ei toitoteta kaikille, ei edes aviopuolisolle.