PANKKI RYÖSTÖ TURUSSA

Anonyymi-ap

muistatteko tapaksen kun turussa ryöstettiin pankki. Ja rahaakin sai ryöstäjä mukaansa. Asia tutki tietekin poliisi ja lopulta saatin mukamasten tekijä kiinni ja tumituksi vankilaan. vankilaan haalitttiin syytön mies joka yritti kaikin tavoin todistella syyttömyyttän. . Syttömältä meni työpaikka, perhe hajosi ja kaikki , koko elää loppui käytännössä siihen. Valituksia, valituksen peräään, mutta poliisin tutkintaa ei saanut oikaistua. Muutaman vuoden päästä turun poliisiasemalta löytyi piilotetut esitutkintapöytäkirjan osaiset jotka oli tarkoituksella jätetty pois aineistosta koska ne olisivat todistaneet syyttömän istuvan vankilassa. Ilmeisesti joku halusi syyttömän siellä istuvan. No lopulta ksi virolaisvenäläinen konna jonkun muun asian yhteydessä oli tunnustanut Turun pankkiryöstön ja lopulta suomen viranomaisten oli PAKKO purkaa väärä tuomio ja syytön muutaman vuoden jälkeen vapautettiin. Polisi ja valvovat esimiehet ja muut vääryyttä ja koiruutta tehneet pääsivät kuin koira veräjästä

12

400

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      tästä tapauksesta on tehty KIRJA Nimi :OIKEUSMURHA

      Siitä selviää polisin tekemät virkarikokset ja syytön mies istui vuosia vankilassa ja sitä ennen pidätettynä., että älkää nyt hyvät ihmiset vikka haluattekin poliisin persertt nuoleskella niin poistako tosia asioista tehtyjä kirjoituksia ja kommentointia.

      • Anonyymi

        löytyi kirja oli 66 sivuinen ja kirjasta kävi selville hyvinkin tarkasti poliisin rötökset ja asian salailut. kirja oli lakimiesten porukalla tekemä ja minulle ei jäänyt epäselvyyttää kuinka kieroja ja roistoja lähes suurin osa poliiseista on. Vain muutama poliisi toimi asiallisesti ja saivat syyttömän hommattua ulos vankilasta ja vapauteen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kirja on erittäin arvotettujen lakimiesjuristien tekemällä tehty ja on haettu kaikki mahdolinen asiakirjaaineisto ja todella mallikasta työtä. Tällä on haluttu osoittaa, totuus ei aina ole se ja siinä kun joku on saatu voimalla ja koiruudella vankilaan. Kirjassa on juristien nimi luettelointi, oppiarvot ja virka-asemat, eikä tällä kirjalla ole tarvinnut hakea meriittiä tai julkisuutta. Voisi poliisikin ja syyttäjäkunta ottaa opiksi ja ojennukseksi

        kirjasta tulee hyvin selväksi poliisin epäasiallinen toiminta joka ohjaa kumileimasimena toiminutta syyttäjä laitosta ja myös oikeudentuomareita jotka loppupelissä olivat tutkineet asian todella huonosti

        joskus ovat tuomarit täysin juntteja ja uskovat likaa poliisiin ja syyttäjään vaikka heille mitä todistas ja esittäs vastanäytöksi. ei haluta ottaa huomioon IN DUBIO PRO REO

      • Anonyymi00013
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kirja on erittäin arvotettujen lakimiesjuristien tekemällä tehty ja on haettu kaikki mahdolinen asiakirjaaineisto ja todella mallikasta työtä. Tällä on haluttu osoittaa, totuus ei aina ole se ja siinä kun joku on saatu voimalla ja koiruudella vankilaan. Kirjassa on juristien nimi luettelointi, oppiarvot ja virka-asemat, eikä tällä kirjalla ole tarvinnut hakea meriittiä tai julkisuutta. Voisi poliisikin ja syyttäjäkunta ottaa opiksi ja ojennukseksi

        tämäkin asiatodistaa kuinka katala ja luonnevikainen poliisi voi olla

    • Anonyymi00007

      Raiskaajia ovat.

    • Anonyymi00008

      Suomi huora kartelli. Käytännössä näkisin sen raiskauksena poliisilta. Ja joku saa ostettua talon halvalla eli ryöstö. Poliisin pitäisi tutkia vähän mitä muutakin siellä ympärillä tapahtuu kun selvittelee rikoksia vai eikö he huomaa että ryöstää ja raiskaa. Kuka muka sitä uskoo kun kuulee taustat.

    • Anonyymi00009

      Onko poliisi vaan niin tyhmä.
      Kelle te pelaatte rahaa ja pillua. Huomannut että nainen on pelkkä pillu suomessa mitä ohjataan eri miehille.

    • Anonyymi00010

      Suomalainen virkamies kantaa vastuun!

    • Anonyymi00012

      muistini mkaan mies istui syyttömänä ainakin vuoden jollei kaksikin vuotta. Poliisi oli hävittänyt jutun selliset osiot jotka olisivat todistneen miehen syyttömyyden. Asiakirjta löytyi kun poliisilaitoksen sisätiloja remontoitiin ja jostakin seinän välistä asipaprut tuli esille ja olivat juttua koskevia tietoja. vain joku poliii on tämän voinut tehdä ja peitelläkseen omaa tyhmyyttään ja saadakseen syyttömän vankilaan

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1154
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      840
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      603
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    8. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      517
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    Aihe