Savonlinnan asukasluvusta vielä...

Anonyymi-ap

Tekoäly kertoo:
Savonlinnan keskustaajama on Tilastokeskuksen virallisen taajamarajauksen mukainen alue, joka käsittää Savonlinnan kaupungin hallinnollisen keskuksen ja sen välittömän läheisyyden asutuksen.
Vuoden 2019 lopun tietojen mukaan Savonlinnan keskustaajama oli Suomen 30. suurin taajama. Sen pinta-ala oli tuolloin noin 22,95 neliökilometriä ja väkiluku 20 681 asukasta. Uudempaa virallista väkilukutietoa ei hakutuloksista ollut saatavilla.

Voisiko tuosta vetää johtopäätöksen, että nykyään asukkaita on reippaasti alle 20.000 henkilöä...

18

427

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Monet tainnut muuttaa muualle toki 20 tuhatta yli kyllä vielä on ja lähelle 30 tonnia kun Punkaharjun ja Kerimäen laskee mukaan

      • Anonyymi

        Keskustaajama on tilastollinen käsite, jolla tarkoitetaan kunnan tai kaupunkiseudun suurinta ja tiheimmin asuttua yhtenäistä taajama-aluetta, joka toimii kyseisen alueen hallinnollisena ja kaupallisena keskuksena.
        Kerimäki, Punkaharju ja Savonranta eivät ole keskustaajamaa ja "alkuperäisen" Savonlinnan väkiluku on pienentynyt todella paljon. 2008, siis ennen kuntaliitoksia Savonlinnan väkiluku oli n. 37.500. Toki siinä on mukana maaseutuakin, mutta ei noita entisiä kuntia.

      • Anonyymi00016
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin, vuonna 2008 Savonlinnan väkiluku oli noin 27.000 asukasta siis ennen kuntaliitoksia. Ei vanhan Savonlinnan väkiluku ole juurikaan pudonnut. Pudotus on tapahtunut kuntaliitoskunnissa tai oikeastaan jatkunut. Mikäli sairaala menetetään niin väkiluku tulee laskemaan rajusti myös vanhassa Savonlinnassa. Arvioisin noin 3000 asukasta menetetään. Pelkästään hoiva-alan opiskelijoita on noin 800 ja työpaikkoja noin 600.

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Joo, Savonrannalla oli 1200 asukasta 2009 kun teki kuntaliitoksen. Nyt enään 600. Punkaharju ja Kerimäki myös jäljellä 2/3 väestöstä. Väki muuttaa Savonlinnan kaupunkikeskustaan, jossa väkiluku säilynyt.

    • Anonyymi

      Väki pakkautuu keskustaan. Siellä väkiluku nousee kokoaja

    • Anonyymi

      Taasen näitä joidenka älykkyyspojot tuskin vastaa edes omaa kengännumeroa!!!
      Tietenkään älyttömän tekoälyn vastauksia ei pidä uskoa heti vaan pitää katsoa muualtakin kuten kaikki asiantuntijatkin toitottavat joka artikkelissaan!!!

    • Anonyymi

      Väkiluku laskee, vaikka vieressä on kasvava metropoli Pietari. Siinäkö suunta meille? Raja meni kiinni ja kaikki kurjistuu.

      • Anonyymi

        Raja saa olla kiinni pysyvästi. Täysin kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raja saa olla kiinni pysyvästi. Täysin kiinni.

        Ei vaan avata pitää. Muuten maamme on kehitysmaa ja kaikki kulkee ryysyissä.

    • Anonyymi

      Sitä tuoreempaakin tietoa löytyy helposti Savonlinnan keskustaajaman asukasluvusta kaupunginosan tarkkuudella kaupungin sivuiltakin ilman älytöntä tekoälyä!!!

      Lisäksi väkiluku on laskenut täällä jo vuosikymmeniä eikä johdu mistään ryssän rajan sulkemisesta!!!

      • Anonyymi

        Väkiluku on laskenut täällä 1970-luvulta lähtien. Ja jatkuu edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väkiluku on laskenut täällä 1970-luvulta lähtien. Ja jatkuu edelleen.

        Mitä tapahtui 70-luvulla? Minä tiedän vastauksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtui 70-luvulla? Minä tiedän vastauksen.

        Vuan et kerro.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtui 70-luvulla? Minä tiedän vastauksen.

        Taantuma oli 70-luvulla ja muuttoja Ruotsiin Volvon tehtaille sekä Helsinkiin...

      • Anonyymi00018
        Anonyymi kirjoitti:

        Väkiluku on laskenut täällä 1970-luvulta lähtien. Ja jatkuu edelleen.

        Kyllä, silloin alkoi työn perässä maaltamuutto kaupunkeihin. Ja 1990-luvulla alkoi lisäksi muuttoliike kasvukeskuksiin, joissa on isot yliopistot ja amnattikorkeakoulut. Nuoret lähtee opintojen perässä eivätkä palaa kun myös työpaikat syntyvät näihin kasvukeskuksii,

    • Anonyymi

      70-luvulla savonlinnalaiset palasivat juurilleen metsäläisiksi ja totesivat että "Mitä serkumpi, sen herkumpi",,,

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      304
      3011
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2027
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      118
      1794
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1719
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      65
      1347
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1223
    Aihe