Kyllästynyt

Mikä kumma minua oikein vaivaa. Olen vasta viime viikkojen aikana avannut silmäni tälle kaikelle, ja tullut siihen tulokseen että olen luultavasti masentuneempi kuin ymmärsin ja kärsin jonkinlaisesta syömishäiriöstä. Mitä minä sitten teen väärin?

* Päiväni alkaa aina sillä että suunnittelen tulevat ruuat valmiiksi. Jos vaikka satun syömään jotain "kiellettyä" aamupalaksi menen takaisin sänkyyn ja makaan siinä koko päivän katuen ja masentuneena.

* Yritän poistaa syömäni ruuat mm. lääkkeillä joita käytetään normaalisti ummetukseen. Oksentanut en ole, koska en siihen pysty. Voin mennä kauppaan vain tarkoituksenani ostaa jotakin jonka voin kotona ahmia. Kaupassa tunnen suurta häpeää ja tunnen kaikkien katseet selässäni, sekä myyjän ivalliset ajatukset.

* Painoni saattaa heitellä usealla kilolla, riippuen siitä elänkö ahmimis- vai paastokautta. En ole laiha,indeksini taitaa olla 23. Koen itseni läskinä.

*Tämä ei liity nyt syömishäiriöön mutta epäilen myös kärsiväni jostakin paniikkihäiriön esiasteesta. En voi mennä yksin yleisille paikoille kun tunnen kaikkien tuijottavan ja halveksivat minua, teen mitä vain päästäkseni nopeasti pois (kävelen nopeasti/juoksen jos ihmisiä ei sillä hetkellä ympärillä, yritän piiloutua). Kotona olen usein omassa huoneessa ja tunnen jopa perheenjäsenteni sisäisesti halveksuvan ja nauravan minulle (ulkönäköni takia, olen 175/70). Tiuskin heille enkä puhu juuri mitään, makaan vain enkä edes jaksa lähteä pois kotoa. Kavereiden kanssa kuitenkin olen sosiaalinen ja en koe näitä tuntemuksia näin vahvoina, tuskin ollenkaan. Lisäksi olen huomannut olevani yhä useammin humalassa paetakseni todellisuutta.

Olen todella alkanut jo hieman pelätä käsistä riistäytynyttä tilannettani. Toivon että joku ihana ihminen osaisi ulkopuolisen silmin antaa minulle neuvoja tai jakaa omia kokemuksiaan. Tiedän että saatan tarvita ammattiapua, jotenkin se vain tuntuu niin oudolta että tämä tapahtuu itselle.
2347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

uskon että "paniikkihäiriösi" johtuu syömisestäsi.koska molemmat vaivat ei ole fyysisiä vaan henkisiä.
sun täytyy saada päästä juttelemaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa koska molemmat vaivat ovat alkaneet hallita elämääsi.
kaveri kärsi paniikkihäiriöstä jokunen vuosi sitten.hän on saanut asian kuntoon lääkkeillä ja käy säännölillisesti juttelemassa ammatti-ihmisen luona.
hän kertoi neuvon jolla pääsee jo alkuun paniikkihäiriöstä.sun täytyy saada muuta..*jatkuu*

Äänestä
  • muuta ajateltavaa.laita kivikenkään kun lähdet ulos jossa uskot kohtauksesi tulevan.saat muuta ajateltavaa.
    voisi ajatella tätä ideaa käytettäväksi kaupassakin.laitat kiven kenkään-on muuta ajateltavaa-ja on aivan sama mitä muut ajattelee

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HON kirjoitti:

Mikä kumma minua oikein vaivaa. Olen vasta viime viikkojen aikana avannut silmäni tälle kaikelle, ja tullut siihen tulokseen että olen luultavasti masentuneempi kuin ymmärsin ja kärsin jonkinlaisesta syömishäiriöstä. Mitä minä sitten teen väärin?

* Päiväni alkaa aina sillä että suunnittelen tulevat ruuat valmiiksi. Jos vaikka satun syömään jotain "kiellettyä" aamupalaksi menen takaisin sänkyyn ja makaan siinä koko päivän katuen ja masentuneena.

* Yritän poistaa syömäni ruuat mm. lääkkeillä joita käytetään normaalisti ummetukseen. Oksentanut en ole, koska en siihen pysty. Voin mennä kauppaan vain tarkoituksenani ostaa jotakin jonka voin kotona ahmia. Kaupassa tunnen suurta häpeää ja tunnen kaikkien katseet selässäni, sekä myyjän ivalliset ajatukset.

* Painoni saattaa heitellä usealla kilolla, riippuen siitä elänkö ahmimis- vai paastokautta. En ole laiha,indeksini taitaa olla 23. Koen itseni läskinä.

*Tämä ei liity nyt syömishäiriöön mutta epäilen myös kärsiväni jostakin paniikkihäiriön esiasteesta. En voi mennä yksin yleisille paikoille kun tunnen kaikkien tuijottavan ja halveksivat minua, teen mitä vain päästäkseni nopeasti pois (kävelen nopeasti/juoksen jos ihmisiä ei sillä hetkellä ympärillä, yritän piiloutua). Kotona olen usein omassa huoneessa ja tunnen jopa perheenjäsenteni sisäisesti halveksuvan ja nauravan minulle (ulkönäköni takia, olen 175/70). Tiuskin heille enkä puhu juuri mitään, makaan vain enkä edes jaksa lähteä pois kotoa. Kavereiden kanssa kuitenkin olen sosiaalinen ja en koe näitä tuntemuksia näin vahvoina, tuskin ollenkaan. Lisäksi olen huomannut olevani yhä useammin humalassa paetakseni todellisuutta.

Olen todella alkanut jo hieman pelätä käsistä riistäytynyttä tilannettani. Toivon että joku ihana ihminen osaisi ulkopuolisen silmin antaa minulle neuvoja tai jakaa omia kokemuksiaan. Tiedän että saatan tarvita ammattiapua, jotenkin se vain tuntuu niin oudolta että tämä tapahtuu itselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu