Minun osuus "pellosta" on hoidettu ja sinne istutetaan hedelmäpuita. Maaperään ajetaan paraikaa matskua joka muokkaa sen happamuudet ja ravinteet kohdilleen.
Sinne istuttavat ainakin Ganyao Duriania (samaa kuin Nonthaburissa) ja lisää mangopuita, jotka ovat erittäin tuottoisia määrällisesti ja rahallisesti. Ei ole minun eikä vaimon maita eikä bisnes, vaan anopin.
Minä tein metsurin hommat kun menin kehuskelemaan että olen metsurin poika. Poistin kannot ja humuksen yhdessä päivässä vuokrakaivurilla ja tein kynnöt omalla traktorilla.
600 kuutiota ajettiin humusta ja risuja pois.
Anoppi ei suostunut siihen että teen työt ilmaiseksi, vaan sovittiin että kahden vuoden maavuokrat tuli siinä kuitattua. Käyn vielä mylläämässä kerran traktorilla.
Heillä on vieläkin ei-käytössä- olevaa maata ja pusikkoa joutilaana, jotka on mietintämyssyssä mitä niille tapahtuu.
Jos anopin lapsenlapsista joku innostuu farmariksi, niin silloin olisi syytä laajentaa, mutta tällä hetkellä kenenkään päätyö ei ole farmin pyörittäminen vaan kaikilla on jokin muu päivätyö tai koulu.
Vaimon siskonmies on ollut eniten siellä hommissa ja vastaa touhusta pääasiassa, mutta vaikka on alle viiskymppinen niin on selkänsä rikkonut siihen malliin että tukiliivi päälläkin on aika tuskaista se liikkuminen.
Meillä ei ole mahdollisuutta, aikaa eikä minulla haluakaan sekaantua noihin asioihin muuta kuin talkoissa jne. En halua myöskään astua kenenkään varpaille enkä viedä keneltäkään leipää vaan pysyttelen taka-alalla.
Avun thaimaalainen ottaa kiitollisena vastaan, kiittää kerran ja asia on kuitattu. Kunnia-asiana pitävät sitä ja ylpeyden aiheena että eivät epäröi sekuntiakaan, jos voivat itse auttaa.
Se tulee luonnostaan.
Suomalaisilla ei tätä luontoa yleensä ole, vaan epäillään ensimmäisenä vedätystä tai hyväksikäyttöä, jos joku pyytää apua. Moni suomalainen pelkää jäävänsä myös kiitollisuudenvelkaan, ja eivät siksi pyydä apua.
Vanhan kansan suomalaiset taasen tarjoavat niin naurettavia summia palkaksi naapurissa asuvalle ammattimiehelle, että se on myös pilkantekoa se.
Isäni oli hyväluonteinen mies pohjimmiltaan ja auttavainen. Teki kesälomallaan lähimmän maatilan vanhalle isännälle uuden peltikaton navettaan yksin. Kesti pari viikkoa.
Ei ollut hinnasta puhetta, niin vanha isäntä toi meijerilaatikollisen kananmunia korvaukseksi. Isä tuli kotiin polkupyörällä munalaatikko polkupyörän tarakalla ja kysyi äitiltä vihaisena että mitä helvettiä me näille munille tehdään?
Kai ne jaettiin sitten isän sisarusten perheiden kesken, jotka asui suht lähellä.
Muistan myös kun itse urakointiaikana olin luopunut jo fyysisestä työnteosta ja oli 50 miestä töissä, niin joku vanha kylän mies pyysi minut "urakkaneuvotteluihin" ja esitteli ostaneensa vanhan omakotitalon, jonne pitäisi saada vessaan uusi lattia "kaikkineen päivineen" ja että saisin "koko keikan" itselleni.
Vanhalle kotikylän miehelle en viitsinyt sanoa että me tehdään jalkapallokentällinen valmista pintaa viikossa ja että en ole kiinnostunut tekemään tarjousta, vaan sanoin että tuun huomen iltana hoitamaan homman itse ja ei maksa mitään.
Sain pellillisen pullia paperipussissa vaimoltaan palkaksi. Pari tuntia siinä meni kaikkineen siinä "urakassa". Siitä on joskus harmia kun on kiltti, mutta lopulta se on winwin- tilanne.
Yhden kerran muistan saaneeni kunnon bonuksen talkoista. Hyvä kaveri kysyi tekisinkö heidän kylän "rikkaimmalle miehelle" terassilaatoituksen, noin 100m2. Olin silloin kahdella vapaavuodella ja oli löysää aikaa niin vastasin myöntävästi.
Sovittiin "rikkaan miehen" kanssa 20 euroa neliö käteen. Minulla meni siinä hommassa sellainen 20 tuntia pohjatöineen, jotka piti oikaista. Olin ihan tyytyväinen satasen tunti (euroa) palkkaan, mutta rikas mies sanoi että ei näitä perkele näin halvalla tehdä ja pyöristi summan viiteen tonniin riihikuivaa.
Hänellä oli metallipaja, joka korjasi ja tehdaskunnosti raskaskoneiden suurimpia osia ja rakenteli jopa luolaporia vientiin. Käytiin kierroksella pajassaan ja hän esitteli että tuo kaksimetrinen metallikiekko jossa on teollisuustimantteja ja maailman kovimpia metalleja, oli myyty hintaan 550 000 euroa ja hänelle se tuli maksamaan 50 000 euroa.
Totesin hänelle olevani väärällä alalla ja palasin kotiin paukuttelemaan nettipokeria.
2010
Viidakonraivaajan lauantain pakollinen.
8
151
Vastaukset
- Anonyymi
Todisteena viidakonraivaamisesta valokuva pellenaama sairaalan sängyssä, ei oman traktorin eikä vuokrakaivinkoneen puikoissa, eikä vilahdustakaan kynnetystä viidakkopellosta.
Hauskaa.- Anonyymi
Todisteena kyrvånsyylån tuoretta chiang maista.
Hauskaa. - Anonyymi
Kiinnostaako sinua kuvat kynnöspellosta? Miksi ne kiinnostaa?
- Anonyymi
Joopa joo. Ettäkö siis kuva kynnöspeltotilkusta? Käykö sinulla kateeksi pellon kyntäminenkin jo ja kun ei ole edes oma pelto? Vai pidätkö tuota jotenkin ihmeellisenä asiana? Nyt en taas ihan ymmärrä järjenjuoksuasi.
Voin toki ottaa kuvan pellosta, laitoinhan jo videonkin raivaussahahommista viidakosta, mutta tietenkin sen halusit unohtaa koska sinulla käy kateeksi jopa metsätyötkin?
Mainitse yksi asia joka sinulla ei käy kateeksi? Varmaan kadehdit kiinteää paskapökälettäkin? Haluatko kuvan sellaisesta, taitaa nimittäin olla tuloillaan?
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joopa joo. Ettäkö siis kuva kynnöspeltotilkusta? Käykö sinulla kateeksi pellon kyntäminenkin jo ja kun ei ole edes oma pelto? Vai pidätkö tuota jotenkin ihmeellisenä asiana? Nyt en taas ihan ymmärrä järjenjuoksuasi.
Voin toki ottaa kuvan pellosta, laitoinhan jo videonkin raivaussahahommista viidakosta, mutta tietenkin sen halusit unohtaa koska sinulla käy kateeksi jopa metsätyötkin?
Mainitse yksi asia joka sinulla ei käy kateeksi? Varmaan kadehdit kiinteää paskapökälettäkin? Haluatko kuvan sellaisesta, taitaa nimittäin olla tuloillaan?
2010Possoa nyt kiinnostaa jokainen kyntämätön vako, mutta ei se kahdeksan sentin putkenpätkä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Possoa nyt kiinnostaa jokainen kyntämätön vako, mutta ei se kahdeksan sentin putkenpätkä.
Pasaselle tärkeintä on se minkä jo arvaa.. kuhan reiän ympärillä on karvaa!
https://www.youtube.com/watch?v=V1pQORvPdJ8&list=RDV1pQORvPdJ8&start_radio=1 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joopa joo. Ettäkö siis kuva kynnöspeltotilkusta? Käykö sinulla kateeksi pellon kyntäminenkin jo ja kun ei ole edes oma pelto? Vai pidätkö tuota jotenkin ihmeellisenä asiana? Nyt en taas ihan ymmärrä järjenjuoksuasi.
Voin toki ottaa kuvan pellosta, laitoinhan jo videonkin raivaussahahommista viidakosta, mutta tietenkin sen halusit unohtaa koska sinulla käy kateeksi jopa metsätyötkin?
Mainitse yksi asia joka sinulla ei käy kateeksi? Varmaan kadehdit kiinteää paskapökälettäkin? Haluatko kuvan sellaisesta, taitaa nimittäin olla tuloillaan?
2010Tuo joopajoo on julkaistu aiemminkin jo tänään, kas mikä sattuma, mutta mikä pääasia jälleen, Pellenaama aktivoitu.
Olisinko vaikka kateellinen siitä että minulla ei ole haaveilluusiohotellikotia hotellin uima-altaalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo joopajoo on julkaistu aiemminkin jo tänään, kas mikä sattuma, mutta mikä pääasia jälleen, Pellenaama aktivoitu.
Olisinko vaikka kateellinen siitä että minulla ei ole haaveilluusiohotellikotia hotellin uima-altaalla.Pellenaama ja traktori.
Pellenaama ja kaivinkone.
Pellenaama ja sairaalan sänky.
Pellenaama perheensä kanssa uima-altaan reunalla kaikilla peukku pystyssä.
Hauskaa, todella hupaisaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 32329116
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?542348- 2051711
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien441710Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1571611- 341361
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.511128- 1221038
Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex99947Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30942