Maan säädökset, lait ja käytännöt heinän ympärillä ovat vaihdelleet niin vauhdikkaasti ettei niissä pysy enää mukana vaikka olisi vetänyt spiidiä.
Kehotan kuitenkin äärimmäiseen varovaisuuteen.
Jos tekee mielesi pössytellä niin pistä baarityttö asialle. Heitä ei tarvitse opastaa asian tiimoilta ja poltelkaa vasta kämpillä.
Oppi-isäni Thai-matkailuun oli aussi-Make jolla oli pätevyys myös heinätietämykseen.
Lennon jälkeen olimme pari päivää "huilaamassa" Bangkokin Nana-hotellissa jota ympäröi kavalan syntinen tyttöbaarien massakeskittymä. Googlatkaa vaikka.
Aamulla Make koputteli oveen ja sanoi että nyt ylös pikku peipposet ja sytytti sätkän.
Siitä sitten takapihan pikku altaalle.
Istuin altaan reunalla ja ihastelin veden välkettä enkä saanut itseäni liikkeelle ennen kuin Make komensi:
- Ylös siitä nyt heti ennen kuin palat korpuksi!
Kannabis, Thaimaa ja turismi.
11
343
Vastaukset 11
- Anonyymi
Tuo on totta että Thaimaan kannabiskäytännöt ovat vähintäinkin horjuvia.
Mikä oli eilen täysin laillista voi tänään viedä vankilaan.
Että varovaisuutta sitten siellä pojat. - Anonyymi
Niinkuin täälläkin on kerrottu, kannabiksen vapauttaminen myyntiin ei tarkoittanut sitä että sitä saa tuprutella missä vaan. Yhtä salassa pitää polttaa kuin ennenkin tai sitten virallisissa sitä varten vuokratuissa tiloissa.
Jokunen vuosi sitten Thaimaa vapautti vankiloista 3 200 kannabiksen kasvattajaa.
Olivat sitten uuden lain myötä syyttömiä.
Tuskin saivat koppikorvauksia... 😊
- Anonyymi
Thaimaassa ei ole mikään asia varmaa.
- Anonyymi
Missäs sitten on jokin asia varmaa? Onko rauha Euroopassa? Entäpäs Lähi-idässä? Takaako Natoon liittyminen rauhan vai aiheuttaako se sotia? Natointoilijat sanoivat että jäsenmaksu on vain 250 miljoonaa vuodessa, mutta nyt Suomi on laittanut varusteisiin 6-7 miljardia plus hävittäjät ja lahjoittanut Ukrainalle aseita yli miljardilla.
EU:n perustuslaissa sanotaan että yhdenkään jäsenmaan ei tarvitse maksella toisten velkoja. Nyt on sitten jo kolme yhteisvelkaa otettu joissa ahkerammat maat maksavat laiskojen maiden hyvinvointia voiden itse huonommin kuin se avustuksen kohdemaa.
Suomelta otettiin elpymispaketista takaisinsaannista pois miltei kaikki. Maksamme korkoineen seitsemän miljardia ja saamme takaisin yhden miljardin, koska meillä kuulema menee niin hyvin.
Suomen EU-velkojen korot on yli miljardin vuodessa.
Olikos se aivan varmaa kun Migrin utaretutkija sanoi että Suomeen tulee korkeasti koulutettuja koneinsinöörejä ja aivokirurgeja, ja että tiedämme tasan tarkkaan ketä meille tulee? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missäs sitten on jokin asia varmaa? Onko rauha Euroopassa? Entäpäs Lähi-idässä? Takaako Natoon liittyminen rauhan vai aiheuttaako se sotia? Natointoilijat sanoivat että jäsenmaksu on vain 250 miljoonaa vuodessa, mutta nyt Suomi on laittanut varusteisiin 6-7 miljardia plus hävittäjät ja lahjoittanut Ukrainalle aseita yli miljardilla.
EU:n perustuslaissa sanotaan että yhdenkään jäsenmaan ei tarvitse maksella toisten velkoja. Nyt on sitten jo kolme yhteisvelkaa otettu joissa ahkerammat maat maksavat laiskojen maiden hyvinvointia voiden itse huonommin kuin se avustuksen kohdemaa.
Suomelta otettiin elpymispaketista takaisinsaannista pois miltei kaikki. Maksamme korkoineen seitsemän miljardia ja saamme takaisin yhden miljardin, koska meillä kuulema menee niin hyvin.
Suomen EU-velkojen korot on yli miljardin vuodessa.
Olikos se aivan varmaa kun Migrin utaretutkija sanoi että Suomeen tulee korkeasti koulutettuja koneinsinöörejä ja aivokirurgeja, ja että tiedämme tasan tarkkaan ketä meille tulee?EU:lla ei ole omaa perustuslakia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missäs sitten on jokin asia varmaa? Onko rauha Euroopassa? Entäpäs Lähi-idässä? Takaako Natoon liittyminen rauhan vai aiheuttaako se sotia? Natointoilijat sanoivat että jäsenmaksu on vain 250 miljoonaa vuodessa, mutta nyt Suomi on laittanut varusteisiin 6-7 miljardia plus hävittäjät ja lahjoittanut Ukrainalle aseita yli miljardilla.
EU:n perustuslaissa sanotaan että yhdenkään jäsenmaan ei tarvitse maksella toisten velkoja. Nyt on sitten jo kolme yhteisvelkaa otettu joissa ahkerammat maat maksavat laiskojen maiden hyvinvointia voiden itse huonommin kuin se avustuksen kohdemaa.
Suomelta otettiin elpymispaketista takaisinsaannista pois miltei kaikki. Maksamme korkoineen seitsemän miljardia ja saamme takaisin yhden miljardin, koska meillä kuulema menee niin hyvin.
Suomen EU-velkojen korot on yli miljardin vuodessa.
Olikos se aivan varmaa kun Migrin utaretutkija sanoi että Suomeen tulee korkeasti koulutettuja koneinsinöörejä ja aivokirurgeja, ja että tiedämme tasan tarkkaan ketä meille tulee?Thaimaa on vain kehitysmaa aasiasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EU:lla ei ole omaa perustuslakia.
Voisitko Pasanen yhden kerran tarkistaa asian ennenkuin alat väittämään omiasi?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sopimus_Euroopan_perustuslaista - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko Pasanen yhden kerran tarkistaa asian ennenkuin alat väittämään omiasi?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sopimus_Euroopan_perustuslaistaKulkee nimellä perussopimukset
https://european-union.europa.eu/principles-countries-history/principles-and-values/founding-agreements_fi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kulkee nimellä perussopimukset
https://european-union.europa.eu/principles-countries-history/principles-and-values/founding-agreements_fiHallituspuolueista kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit torjuvat yhteisvelan. Myös opposition SDP, keskusta ja Liike Nyt vastaavat ei.
Kokoomuksen Petteri Orpon mukaan menolisäykset tulisi ensisijaisesti löytää budjetin sisältä uudelleenkohdennuksin ja Suomen nettomaksuosuuden kasvua tulee välttää. EU:ssa tulee Orpon mukaan hyödyntää olemassa olevia välineitä, kuten Euroopan investointipankkia.
Perussuomalaisten Riikka Purra kirjoittaa, että yhteisvelka on kielletty EU:n perussopimuksissa ja Suomella on tarpeeksi tekemistä oman taloutensa kanssa.
– Emme halua nettomaksaa muiden maiden talouden ongelmien korjaamista.
SDP:n Antti Lindtman vastaa yhteisvelan sijaan kannattavansa omin varoin rahoitettua EU-tason investointirahastoa kilpailukyvyn ja vihreiden investointien tukemiseksi sekä jäsenvaltioiden välisen valtiontukikilpailun torjumiseksi.
Kristillisdemokraattien Sari Essayah toteaa, että hänen puolueensa ei hyväksy uusia yhteisvastuullisia tukipaketteja tai verotusoikeutta EU:lle.
– Esimerkiksi Ukrainaa tulee tukea jo olemassa olevien rahastojen kuten rauhanrahaston kautta.
Nyt-liikkeen Harry Harkimo toteaa, että edellinen EU:n yhteisvelkapäätös on sovittu ainutkertaiseksi ja päätöksessä on syytä pysyä.
Vihreät, RKP ja Vasemmisto halajavat virkoja EU:sta kannattamalla uutta yhteisvelkaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61441
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671058Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.260879- 69789
- 63768
- 73708
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22666Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?136641Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran68616Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32578- 40576
- 54543
- 55528
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?101507Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42504- 38499
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40483- 30473
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20468Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20463
