Vähämäki on sijoittanut merkittävän määrän kryptovaluuttoihin

Anonyymi-ap

Olis mukava saada edustajilta vihjeitä sijjoittamiseen!
Anonyymi-ap
2025-11-23 11:17:42

Ilta-Sanomien mukaan oululaisella perussuomalaisten kansanedustajalla Ville Vähämäellä on yksi eduskunnan suurimmista sijoitussalkuista. Vähämäki on itse ilmoittanut salkun arvoksi yli 1 260 000 euroa.

IS kertoo, että Vähämäki on sijoittanut merkittävän määrän kryptovaluuttoihin. Salkusta löytyy ilmoituksen mukaan 1,47 Bitcoinia, joka tiistain 18. marraskuuta kurssilla olisi yli 92 000 euroa. Lisäksi Vähämäki omistaa 660 Binance BNB -kolikkoa, joiden yksikköarvo oli tiistaina 780 euroa.

46-vuotias Vähämäki valittiin eduskuntaan ensimmäistä kertaa vuonna 2011 yli 5 500 äänellä. Siitä asti hän on istunut eduskunnassa.

Samalla hän on myös kuulunut Oulun kaupunginvaltuustoon. Tällä hetkellä hän on perussuomalaisten varavaltuutettu.

PS. aikanaan Harakka harvia toi mukavia tuottoja...

7

236

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      edustajat saa väkisinkin toisenkäden tietoa työnsä puolesta-jakakoon kansalle myös perkele

      • Anonyymi

        eikö ne talousasiantuntijat juurikin kironnut kun kansa ei osta mitään? raha ei liiku


        antakaa vihjeitä osakkeisiin ja rahastoihin niin kyllä voitot on makeita asunnon ja auton ostoon.

        Lainaa kaikki vihaa


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Bitcoin laskenut rajusti ja kylmää kyytiä luvassa. Ensi vuonna hiljalleen pohjaostoksille.

      • Anonyymi

        ahaa


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      841
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      84
      786
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      654
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    8. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    10. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      58
      480
    Aihe