Julkiset menot kasvaa työttömyyden kasvaessa. Sakkoja jokaisesta työttömästä.
Ei mitään järkeä kun Suomeen laahataan kouluttamattomia, kieltä osaamattomia ulkomaalaisia jotka ensin asutetaan, suuret tuet ja tulkit, terveydenhoito ja hammaslääkärit, vaatteet, kengät, koulutukset, sun muut ja täällä suurin osa vuosikausia tekemättä mitään ylläpitämisensä korvaukseksi. Suomen bruttokansantuote nolla ja nyt tarkkailuluokalle EU määrännyt.
Lirissä ollaan ja tulevaisuudessa nuoret maksavat kovan hinnan tästä kaikesta.
Ei mitään järkeä kun Suomeen laahataan kouluttamattomia, kieltä osaamattomia ulkomaalaisia jotka ensin asutetaan, suuret tuet ja tulkit, terveydenhoito ja hammaslääkärit, vaatteet, kengät, koulutukset, sun muut ja täällä suurin osa vuosikausia tekemättä mitään ylläpitämisensä korvaukseksi. Suomen bruttokansantuote nolla ja nyt tarkkailuluokalle EU määrännyt.
Lirissä ollaan ja tulevaisuudessa nuoret maksavat kovan hinnan tästä kaikesta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Monta vuotta menty miinuksella ja herrat nostaa taas pian palkkansa ja etujansa surutta vaikka kuinka on huolestuttavan isot julkiset menot
Mitäs ovat työttömiä
Onhan Kankaanpäässä muutama 10 paikkaa auki, mutta ei saa osaavia työntekijöitä
Onhan juuri nyt ollut oikein työllistymisen päivät ja tietty huolestuttavaa eikö valmistu osaavia kouluttuneita nuoria kun heidän pitäisi alkaa ansaita
Työllistymisen päivät? Kerrotko lisää,olenko lukenut valeyytisia kenties kun siellä on kerrottu työttömyyden olevan 2000 luvun ennätys lukemissa? Pitänee varmaan siirtyä lukemaan mv lehteä että saa luotettavaa tietoa🥱😂
Kun työllistymispalvelut siirrettiin vuodenvaihteessa valtiolta kunnille, lieneekö tarkoituksena ollut pistää kuntien ja kaupunkien taloudet enitstäkin enemmän kuralle perusteluiksi mahdollisille liitoksille? Tosin nyt kun Suomi on ilmeisesti EU:n tarkkailussa, vaaditaanko mainitun liittovaltion toimistoista mainitun osavaltion liittämistä johonkin toiseen osavaltioon? Suomen maarajanaapureista vain Ruotsi on EU:ssa, eli kyseinen suunta lienee siis ainoa?
Hallinnollisen nyky-Satakunnan alueella Pori, Rauma, Huittinen, Kankaanpään kaupunki ja Eura olisivat luontevimmat keskukset paikkakuntarajat ylittävillä asiointialueilla. Näiltä osin voitaisiin siis vetää mainitun maakunnan osalta rajaviivat paikkakuntien osalta sen mukaan, mikä mainitusta viidestä keskuksesta olisi luontevin asiointisuunta. Saa ottaa muistiin!
Haha. Ei tänne ainakaan fiksut nuoret jää teidän kurppien sekoiluja ja eläkekusetuksia makselemaan.
Eläkerahastoissa on tällä hetkellä 272 miljardia korkoa kasvavaa kurppien ja työnantajien keräämää rahaa, ellet satu tietämään. Muuten mitä kusetuksia ja sekoilua tarkoitat kun tunnut pitäväsi itseäsi fiksuna niin voisitko kertoa. Fiksut pärjää aina.
Jos on kerran miljardikaupalla rahaa, miksi eläkeläisten hyvinvoinnista ja palveluista leikataan? Ja kukahan tässä on tyhmä vai mitkä ruiskaunokki-lasit sinulla on päässä?
Sitä en tiedä, mutta eläkerahastojen tiedot ovat ihan julkista tietoa.
https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/tyoelakkeiden-rahoitus/tyoelakejarjestelman-elakevarat-ja-rahavirrat/
Vuohipaimenista ja kamelikuskeista on huutava työvoimapula.
Sentakia ne työttömiä on ku ei jakseta olla ees joka päivä sitä yli 20tuntia töissä.
Ei jaksa käydä kouluja ja opiskella että sais todistuksen
Yrittäjät huolissaan kun työssä oppijat ei jossa tehdä mitään ei loogista ajattelu kykyä
Ongelmia päihteet, fyysisen kunnon puuttuminen ja suurimmalla osalla ylipaino
Mielenterveys monilla huonolla tolalla
Työhön ei tartuta jollei joku käske
Työaikojen noudattamista ei noudateta vaan myöhästellään nykyään kun kouluissa on tapani kulkea koska huvittaa ja paljon poissaoloja kun ei vaan huvita
Työ ei vaan napostele näitä tissiposkia. Kela maksaa.
Itseäni ainakin työ napostelee kyllä,mutta hemmetin vaikeaa sitä on nykyisin löytää! Ainakaan Kankaanpäässä!
Orpopurra kun suuressa viisaudessaan poisti vielä nuo suojaosat,niin enää ei kannata tehdä edes niitä osa-aikatöitä mitä vielä hetki sitten kannatti. Työttömiä tuli yhdessä yössä yli 65t lisää! Henk.koht avustajia ei enää saa mistään, juurikin samasta syystä. Kokopäiväinen ei tule kohdallani tällä hetkellä kysymykseen omaishoitajana toimimisen johdosta, etätyö mahdollisuutta ei ravintola alla oikein ole ;)
Jos tilanne olisi toinen,olisin jo aikoja sitten suunnannut muuttokuorman kanssa etelämmäs tai Lappiin!
Eipä sitä onnea ja autuutta enää lapissakaan ole, varsinkaan hotell/ravintola ym matkailun parissa! Halpatyövoimaa sinne rahdataan jotka sitten majoitetaan johonkin vanhaan homekouluun, ylitöitä joista ei makseta,saamatta jääneitä palkkoja jne jne
Itsekin olin joskus pari kesää siellä hotellia ja työntekijöiden majoitusparakkia pystyttämässä,silloin jo olimme vähemmistönä me suomea puhuvat. Ja tästä on aikaa yli 10 vuotta! Oman asuntovaunun sinne jouduin raahaamaan majoitukseksi että sai työstä jotain jäämään säästöönkin, siitäkin varasti joku kaasupullon pari kertaa keskellä päivää. Ei auttanut edes että oli ketjulla kiinni aisassa jälkimmäisellä kerralla
Ulkomaista halpatyövoimaa se Lappikin nykyisin on täynnä!
Työttömyys on ilmaista, ei siitä ole kuluja.