Nyt on kyllä todellisuuden kieltämisessä kohta tehty uutta ennätystä. Luokkaa 10 vuotta käyttökiellossa ollutta talorähjää halutaan väenvängällä olla "pelastamassa", vaikka aiheesta on tehty lukuisia selvityksiä ja joka ainoassa todettu talon olevan ihmiselle vaarallinen paikka oleskella, saati työskennellä.
Nyt taiteilija menee ja pyytää kaupungintalolle avaimen, siirtää oman työpisteensä sinne ja vuoden päästä tulee kertomaan mediaan omasta ostohalukkuudestaan kohdetta kohtaan.
Ja ne kaikki 170 muuta voivat käydä viettämään vapaa-aikaansa talon käytävillä parhaaksi katsomallaan tavalla. Kunhan pysyvät sisällä ja ovet kiinni.
Sitten siitä vuoden kuluttua iso talo hankintaan. Vaikka porukalla. Hinta lienee "jokaisen lompakolle" soveltuva. Kunhan myös lähtiessään siivoaa jäljet.. (eli purkaa, jos ei olisikaan remontoitavissa käyttökuntoon..)
Lahon kaupungintalon halaajat
18
641
Vastaukset
- Anonyymi
Nämä Pro-kaupungintalo henkilöt voivat itse pelastaa rakennuksen. Mitä sitä veronmaksajien kontolle työnnetään.
- Anonyymi
Eihän betoni mätäne 🤣😂
- Anonyymi
Taitaa olla lusikkalinnan porukkaa. Muutaman entisen tai tuurijuopon takia lämmitetään öljyllä kiinteistöä ja saunaa sähköllä.
Hautakivien oikasut menee muuhun tarkoitukseen. - Anonyymi
Saunakylälle menee vain puolet arvokkaasta könkkölän aitta/varastorakennuksesta..
Kuka on se toinen puoli? - Anonyymi
mihin meni vanhan sillan kivipaasi kivet?
- Anonyymi
Sisäilmasairas talo. Ei jatkoon. Olisipa aikoinaan pelastettu keskustan puutalot. Mikä porvoo nyt oltaisiin!
- Anonyymi
Turha menoerä. Toisten rahoilla on helppo esittää älyttömyyksiä. Kaivurilla nurin.
- Anonyymi
Just näin. Kaupungilla ei ole varaa moneen paljon tärkeämpäänkään asiaan,
Ei, ei ja ei.
Lunastakoot nämä Pro-vouhottajat koko pytingin itselleen ja saavat tehdä siitä sitten omalla kustannuksellaan ihan miten hienon tahansa.
Sitten myyvät ja rahastavat isot voitot.
Joopajoo, ja lehmät lentää...
- Anonyymi
Siinä olisi kylän työttömille homma kunnostaa talo uuteen kuosiin. Eikä liian tiukalla aikataululla .😮
- Anonyymi
Sinähän sinne joudat kun täälläkin loisit yhtenään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän sinne joudat kun täälläkin loisit yhtenään
Sinä myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä myös.
Osui ja upposi kjäh kjäh 😅🤣
- Anonyymi
Kaupungintalo on esimerkki siitä, että odotellaan eläkettä epäpätevänä, eikä välitetä mistään yhteisestä omaisuudesta. Olisi kai ne jotain tehneet, jos olisi osannut ja kiinnostanut. Ei rakennus tarvitse kuin yhden vuotavan ikkunapellin, kun se on kohta pilalla.
Mutta mikään rakennus ei ole lopullisesti pilalla, kyllä tuosta toimivan kalun saisi, mutta kun edelleen puuttuu se osaaminen ja kiinnostus.
Mieluumin uusi ja nykyaikainen, jossa sitten on taas muutaman vuoden kuluttua ongelmia. Ei ole huoltosuunnitelmaa, sen toteustusta. Ja jos on, niin mitään muuta ei huomata tai huomioida.
Kyllä tuonkin talon ongelmat oli tiedossa jo kauan, mutta ei ollut kenelle niistä olisi sanoneet ja lopulta kaiki tottuivat. Ei ollut talkkari Pikkaraista korjaamaan pieniä ongelmia ja kun korjaaminen olisi tullut NIIIIIN kalliiksi. Jos olisi vaatinut, niin olisi sanottu, että ei se sinule kuulu. Kun joku olisi valittanut, olisi sanottu, että sitä kohtaa ei ainakaan korjata, kun sitten se ottaa siitä kunnian vielä 10 vuoden kuluttua...- Anonyymi
Just näin 😉
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just näin 😉
Jämsä...kierrä se kaukaa
- Anonyymi
Sekatekniikka taiteilija . Älä enempää nolaa itseäsi.
Ne on taiteilijoilla pienet pensselit kun punamultaa keitetään. - Anonyymi
Eikö tonne olisi voinut tehdä, vaikka vastaanotto keskusta?
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2723362Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211853Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.281517- 841401
- 1371048
- 811004
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.64859Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86766Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61697Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51676