Gastroskopia

Anonyymi-ap

Toimenpide pelotti aivan kauheasti. Aloin jännittää sitä jo viikkoja etukäteen, jopa niin paljon, että näin painajaisia.
Ahdistuneena saavuin sairaalaan. Odotusaulassa hoitaja kutsui minut nimeltä vastaanotolle ja kertoi rauhallisesti toimenpiteen kulusta: mitä voi tuntea, miten kaikki etenee ja mitä tapahtuu sen jälkeen. Minulle laitettiin IV-kanyyli valmiiksi esilääkitystä varten. Tämä oli koko prosessin kivuliain vaihe. Toimenpidehuoneessa hoitajat pyysivät minut vasemmalle kyljelle kylkiasentoon. Suuhuni asetettiin purentaholkki, joka estää puraisemasta tähystintä.
Lääkäri pyysi nielaisemaan samaan aikaan, kun hän työnsi tähystintä nieluaukkoon ja siitä eteenpäin. Hoitajat pitivät paikallaan.

Tähystimen edetessä alkoi voimakas kakominen ja yökkäilyrefleksit. Kun ilmaa puhallettiin mahaan, aloin myös röyhtäillä kakomisten välissä voimakkaasti. Itse toimenpide kaulan alapuolella ei tuntunut missään, mutta kurkun alueella tuntui KAIKKI. Tähystin tuntui erittäin epämiellyttävältä ja jopa kivuliaalta kurkun takaosassa. En ottanut nielun puudutusta (puuduttaa nielun kokonaisuudessa jolloin voi tuntua vaikealta hengittää koska ei tunne ilmavirtaa kurkussa sekä nielaisemista ei tunne).

Esilääkitys aloitettiin kolme minuuttia ennen toimenpidettä, mutta toimenpiteen aikana eikä sen jälkeenkään tullut minkäänlaista vaikutusta. Lääkäri ja hoitohenkilöstö ihmettelivät, miksi lääke ei tehonnut, vaikka he kertoivat antaneensa maksimiannoksen. Tarkkailuhuoneessa istuin noin 30 minuuttia. Myös siellä hoitaja ihmetteli, miksen ollut sedatiivisesti rauhoittunut. Lopulta minut päästettiin lähtemään saattajan kanssa.
Tähystin oli liukastettu geelillä. Kun tähystin poistettiin, nousi nielusta paksua limaa, jota syljin pois. Luotin siihen, että esilääkitys auttaisi, ja siksi suostuin tekemään toimenpiteen ilman nukutusta. VIRHE.

2

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun minulle tehtiin viimeksi gastroskopia, en saanut paikan päällä minkäänlaista kipulääkettä, enkä rauhoittavaa. Kehottivat ottamaan kotona etukäteen Panadolia.
      Tutkimus on tehty minulle viisi, ehkä kuusi kertaa elämäni aikana, eikä siinä ole ollut ongelmia, paitsi juuri viimeksi.
      Minulla oli jo tutkimukseen mennessä vatsa tosi kipeä, ja oli kamalaa tuskaa, kun se letku meni ruokatorvessa. Ei se ollut koskaan aiemmin sattunut sillä tavalla. Edelliset kerrat ovat olleet lähes kivuttomia.
      Jos vielä joskus tulevaisuudessa joudun kyseiseen tutkimukseen, niin ei ole kyllä mitään pelkoja siitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2179
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1655
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      756
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe