Oletteko te muut huomanneet että kauppojen itsepalvelukassoilla tarkkaileva myyjä voi tehdä tahallista kiusaa eli lukita kassan jonkun määrätyn ihmisen kohdalla kiusanteko mielessä. Hän haluaa osoittaa esimerkiksi inhoa ja vihaa jotain rumaa, liian vanhaa. lihavaa ym kohtaan naamioimalla toiminnan rikosepäilykseksi. Tätä tapahtuu nimenomaa iltasella jolloin muut myyjät ei ole enää työvuorossa.
Periaatteessa jos hän epäilee varkautta hänen velvollisuutensa olisi tarkistaa kyseinen asiakas mutta jos ei vaivaudu tätä tekemään kyse on mielestäni kiusanteosta. Varsinkin jos tätä on jatkunut vuosikausia ja asiakas on hyvinkin tuttu kaupassa.
Itse koen tällaisen toiminnan kunnian loukkaamisena. En ole koskaan harrastanut epärehellisyyttä. Sen sijaan tämä kyseinen myyjä oli itse epärehellinen aikana jollon itsepalvelukassoja ei vielä ollut. Sitten kun nämä kassat tuli huokaisin helpotuksesta koska en halunnut asioida epämiellyttävän myyjän kanssa. Aikaisemmin hankaaluuksia oli koska hän jätti alehinnat huomioimatta.
Onhan niitä oikeitakin varkaita mutta myös riidanhaluinen ja mielenvikainen myyjä on saanut oivan tilaisuuden ja valtaa häväistä joku, osoittaa miten arvoton ja vähäpätöinen joku ihminen on hänen silmissään. Lisäksi joukko muita asiakkaita seuraa tilannetta ja siitäkös pahansuopaiset juorut lähtee henkilöstä. Tietenkin asiakas on syypää ei myyjä koskaan.
Laillinen syrjintä
Anonyymi-ap
1
55
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1445548Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313962No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452490Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan02350Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv392107Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv292012- 241953
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h201884- 421745
- 111654