Onkohan näin

Joku väitti että jos vesillä puhaltaa yli sallitun prommillerajan moottoriveneellä,ei rangaistus vaikuta autokorttiin,epäilen kyllä vahvasti että jalkamies tulee!
6949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei vaikuta ajokorttiin. Asiasta on käyty viimeaikoina keskustelua olisiko lakia muutettava.

Äänestä
  • Saman tien voisi silloin vaikuttaa myös metsästyskorttiin, SRC:n voimassaoloon, radioamatöörilupaan jne.

    Ei oikein vaikuta järkevältä, että vesiliikennejuopumus vaikuttaisi johonkin muuhun lupaan.

    Äänestä

Kumma juttu että ei vaikuta,toisekseen iha oikein tietysti.Jotenkin kyllä jos ajattelee että ajat ajettavalla ruohonleikkurilla omalla pihalla juovuksissa menetät ajokortin,mutta jos ajat laivareitillä 200hv muskeliveneellä samassa kunnossa ei se vaikuta mitenkään kuin sakon muodossa ja eiku ruoriin uudestaan seuraavana päivänä!En tarkoita että lakia pitäs muuttaa iha hyvä ja jos otetaan ,otetaan vesillä varovasti!

Äänestä

En ole asiaan sen kummemmin paneutunut, mutta mulla on käsitys että ruorijuoppous kuuluu rikoslain piiriin (ei siis tieliikennelain) ja jos homma menee todella överiksi, voidaan ajokortti ottaa rangaistukseksi pois. En tosin ole koskaan kuullut että ajokortti olisi otettu pois...

Äänestä
  • Mitäs jos ei ole ajokorttia jota ottaa pois? Esim. ei ole käynyt autokoulua tai on kortti kuivumassa rattijuoppouden takia? Mitäs sitten otetaan pois?

    Ei sitä ajokorttia oteta eikä kuulukkaan tietenkään ottaa pois koska nämä liikennemuodot eivät liity toisiinsa mitenkään.

    Äänestä

  • B_Bobby kirjoitti:

    Mitäs jos ei ole ajokorttia jota ottaa pois? Esim. ei ole käynyt autokoulua tai on kortti kuivumassa rattijuoppouden takia? Mitäs sitten otetaan pois?

    Ei sitä ajokorttia oteta eikä kuulukkaan tietenkään ottaa pois koska nämä liikennemuodot eivät liity toisiinsa mitenkään.

    Mitä jos ei oo rahaa mitä ottaa pois??? Entäs jos tuomitaan sakkoihin mutta eil ole varaa maksaa??? Milläs sitten maksetaan. Kännissä kun ajaa jonkun yli ja uhri halvaantuu niin tulee helpostikin mätkyt mihin ei asunnot eikä autot riitä... Kysehän on vain rangaistuksesta, eri asia sitten kuka sen mitenkin korvaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onkimies evikka 4hv kirjoitti:

Joku väitti että jos vesillä puhaltaa yli sallitun prommillerajan moottoriveneellä,ei rangaistus vaikuta autokorttiin,epäilen kyllä vahvasti että jalkamies tulee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu