raskasbensiini tai sprii tai etikka tai tahranpoistoaine. ensin tietenkin näkymättömään paikkaan.
0Äänestä
Marseille
Minulla nuorimmainen piirteli mustekynällä nahkasohvamme melkein ympäriinsä mutta onneksi oli marseille-saippua heti käsillä. Tuoreena ainakin lähti kaikki jäljet, onneksi.
0Äänestä
Tussittajan äiti
Marseille kirjoitti:
Minulla nuorimmainen piirteli mustekynällä nahkasohvamme melkein ympäriinsä mutta onneksi oli marseille-saippua heti käsillä. Tuoreena ainakin lähti kaikki jäljet, onneksi.
Kokeile Viledan Miracleania. Itse olen saanut sillä kynän jäljet pois. Jopa tussin mikä ei lähtenyt edes jytyllä pesuaineella. Miraclean kastetaan veteen, joten ei tarvitse pelätä, että värit lähtee mukana.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hanki sappisaippuaa ja kokeile sillä.