Otsikko voi tuntua oudolle mutta selitän mitä tarkoitan.
Kuvitellaan että on rosvo joka ryöstää junia. Se on varastamista ja tottakai väärin eikä mitenkään puolusteltavaa. Mutta hän on rehellinen itselleen siinä että on rosvo. Meillä on Suomessakin konnia jotka itse sanovat olevansa tai olleensa konnia.
Tällainen junarosvo ei edes hae pitkäaikaista rovosuhdetta vaan ottaa tavaran ja häipyy. Väärin ja syntiä, mutta näin varas toimii.
Kun ihminen itseleen myöntää tosiasian niin mahdollisuus parannukseen ja mielenmuutokseen on jo aika hyvä.
Ajatellaan sitten elämämenoa Pohjois-karjalassa ja verrataan sitä tuohon junarosvoon.
Täällä voidaan sopia lumitöiden hinnaksi 20 euroa kerta mutta kun laskutuksen aika tulee, hinta voi olla tuplaantunut. Huiputetaan ihmisiä joka suuntaan. Tai klapikauppias voi muuttaa sopimusta yksipuolisesti yms
Miksi esimerkin junarosvo on paremmassa asemassa?
Siksi, että hän oli rehellisesti rosvo ja myöntää sen itselleen. Karjalassa kieroillaan ja viilataan linssiin ihmisiä vaikka kyse olisi omasta yritystoiminnasta josta pitäisi saada jatkossakin toimeentulo. Ollaan niin kieroja ettei edes itselle myönnetä omaa tyhmyyttä. Pilataan asiakassuhteet ja maine. Silti syytetään tästä muita.
Kiero ihmnen joka valehtelee vielä itselleen eikä siten halua oppia mitään, harvemmin muuttuu. Hän syyttää muita omista epäonnistumisista vaikka itse kieroili itsensä ahdinkoon.
Itselleen rehellinen junarosvo on tehnyt parannuksen ja korjannut tapansa. Mutta kiero ei myönnä mitään vaan valehtelee itselleenkin uskotellen olevansa oikeassa, vaikka ei ole sisäistänyt mitään elämän perusasiota tai toisten ihmisten kunnioittamista.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mielensairautta on monenlaista, aloittajalla aika pahaa laatua...
Kuntoituva junarosvo ei saa ruostefillarilla kiskopussia kiinni