Minulla on omat syyni, miksi olen surullinen. Olen aika usein surullinen. Tänään kuulin jotain joltain, joka sai surun tuntumaan lohduttomalta. Tämä suru on myös hyvin yksinäinen tunne, sitä ei voi kenenkään kanssa jakaa. Jotkut asiat eivät palaa enää ennalleen. Ja enkä pysty sitä hyväksymään, en mitenkään.
Olen surullinen tänään
Anonyymi-ap
12344
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvä, että tajusit! Jokohan sitä saisi olla rauhassa!
Ei liity mihinkään romantiikan saralle kyllä tämä minun keissi. Että pidäpä mölyt mahassas! ap
Mulla hyvin usein tuollainen olo. Sitten luen näitä. Ja muistan miksi en enää halua ihmisiä lähelleni. Jaksamista.
Kiitos, samoin sinulle! Minä en jaksa ihmisiä. Tai sitten ihan pieninä annoksina joskus ja kesäsunnuntaina. Niin siinä pääsi käymään. Oli myös opettavaista kun ymmärsin sen, että onnellisuus tulee ihmisen sisäpuolelta, ei ulkopuolelta. Niin kauan kun sitä en hoksannut, olin vääränlaisten ihmisten ympäröimänä. En pysty/halua palata sellaiseen, mistä olen jo päässyt pois. Erakkona jees. ap
Ja tuo minun aloitus ei liity kyllä tuohon aiheeseen, "vanhan elämän ihmiset". Ihan olen muuta surrut nyt. ap
Surullinen tapaus olet kaikkinensa.
Et tunne minua, olen ihminen en tapaus.
Juu. Minusta taas tuntuu että minun murheet niin pieniä. Setä joutui saattohoitoon. Mummo tekee kuolemaa. Äitillä alkaa dialyysi. Turha siinä omia murheitaa enää julki tuoda.
Samoin!
Kuka nyt ei olisi surullinen jos joutuu tämmösillä palstoilla kaipaamaan? Tsemppiä sulle!
En minä kaipaa ihmisiä. Tämä on "tunteet"-osion alle kirjoitettu. Eikös suru olekaan tunne? Miten itse olet eksynyt tänne? ap
Ai, anteeksi, en huomannut. Olen eksynyt jo kauan sitten, mutta positiivisellä fiiliksellä, joka muuttui yhdessä yössä kamalaksi.. ei siitä sen enempää. Tsemppiä silti.