Pääkirjoitus
Kärsämäen uusi joulukatu avataan tulevana lauantaina 29.11 Keskuskadun varrelle. Samalla syttyvät Frosteruksenkadun jo tutuksi tulleet kauniit jouluvalot lyhtypylväsiin ja keskimmäisen liikenneympyrän kuusi saa valaistuksen. Nämä valot kirkastavat loppiaiseen asti vuoden pimeintä aikaa ja tuovat iloa kaikille kuntalaisille ja 4-tietä ajaville.
Vaikka uuden joulukadun avauksella on varmasti puhtaasti viihdyttävä tavoite, niin kaupallisuutta ei voida tyystin joulusta irroittaa. Joulukadulla halutaan muistuttaa kuntalaisia siitä, että asiointi oman paikkakunnan liikkeissä pitää niiden palvelutason sekä tavaravalikoiman monipuolisena ja itsenäisenä kuntana Kärsämäki voi edelleen toimia hyvänä paikkana asua.
Joulu kohtelee tasapuolisesti lähes kaikkia liike-elämän ja kaupan aloja. Raha liikkuu, kun asiakasvirrat kasvavat joulun lähestyessä moninkertaisiksi tavalliseen arkeen verrattuna niin huoltamoilla, ruokakaupoissa, postissa kuin viinakaupassakin. Älkäämme unohtako Kärsämäen hyviä erikoismyymälöitä kuten vaikkapa Finnsvalan tehtaanmyymälää tai Pentikin pistettä Juustoportilla. Joulumielen herkistämä väki vierailee massoittain myös myyjäisissä ja kulttuuritapahtumissa.
Joulu on lahjojen ja hyvän mielen antamisen ja saamisen juhla. Hyvää mieltä voi jakaa osallistumalla esimerkiksi tulevana lauantaina Kärsämäen joulunavajaisiin Kataja areenalla tai kirkossa järjestettävään 1. adventtisunnuntain messuun klo 10.00. Yhteisöllisyys ja yhdessäolo luo Kärsämäen joulun.
reagan
https://www.youtube.com/shorts/pdsxvOhl5yE
Pääkirjoitus 26.11.2025
25
869
Vastaukset 25
- Anonyymi
No pitääpä käydä sitten viinakaupassa kärsämäen palvelutason ylläpitämiseksi ja kunnan itsenäisenä pitämiseksi..
- Anonyymi
se itsenäisyys meni kepujen maakuntamallin mukana eikä tule takaisin vaikka tyhjentäisit alkon juomistaan.
- Anonyymi
Kannatettava meininki kirkonkylällä, minne kaikki tiet johtavat ainakin Rooman kautta!
- Anonyymi
Anonyymi
2025-11-27 16:20:33
Trump-landia näköjään kun Kärsämäki palstan luotsikin diggailee republikaanien ex pressaa? Joita Suomessa edustaa Soini? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2025-11-27 16:20:33
Trump-landia näköjään kun Kärsämäki palstan luotsikin diggailee republikaanien ex pressaa? Joita Suomessa edustaa Soini?Sekunneissa katosi. hymyilyttää mutta kantaa en ota...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekunneissa katosi. hymyilyttää mutta kantaa en ota...
ps. Jos tai siis kun amerikkalaisten republikaanien mainitseminen tuntuu olevan sääntöjen vastaista pitäisikö sinun Reiganin reinkarnaatio lopettaa avausten tehtailu joihin liität videoita amerikkalaisesta entisestä republikaani presidentistä? Ilman että itsellä olisi koskaan ollut pienintäkään käsitystä mikä ihmeen edesmenneen Reaganin palvonta palsta tämä Kärsämäki palsta on?
- Anonyymi
Pittää sitä käyvä sielläki Ojalehon kaopassa.
- Anonyymi
Jaa juu se on sitten kepulaiset laskeneet vahtikoiransa irti.
- Anonyymi
Kelloajat joulunavajaisten suhteen alku ja loppu?
- Anonyymi
10-14.
- Anonyymi
Yhen jälkeen kävin niin ei ollut enää juuri muita kuin myyjät paikalla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhen jälkeen kävin niin ei ollut enää juuri muita kuin myyjät paikalla?
Yleensä nekin on jo häipyneet tai valtaosa niistä jos menet paikalle liian myöhään. Mikä lie kurja ilma vai mikä taas yleisökadon aiheutti?
- Anonyymi
Eikö siellä kuvaaja kiertäny kännykkäsä kaa?Noin tarkalleen otaen.
- Anonyymi
Olipas se Kärsämäki taas kauniisti koristeltu 4 tietä kulkevien iloksi. Luurankoineen ja pääkalloineen piikkilän seinässä!?!
- Anonyymi
"Kärsämäki - Positiivisten tarinoiden pitäjä"
Miten sitä positiivisuutta enemmän julki toisi kuin Simbergin kuoleman puutarha teoksen valtavan suurella kopiolla rakennuksen seinällä omine lisäyksineen tekijän toimesta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kärsämäki - Positiivisten tarinoiden pitäjä"
Miten sitä positiivisuutta enemmän julki toisi kuin Simbergin kuoleman puutarha teoksen valtavan suurella kopiolla rakennuksen seinällä omine lisäyksineen tekijän toimesta?Jos se kiinalainen tms oli kulttuurin omimista niin piti maalata yli vassaripropagandalla saksineen viittauksella Purraan? Vai kuolevaa Kärsämäene kuntaako sillä kuoleman puutarhalla tarkoitettiin? Oli miten oli nyt ei mennyt ihan putkeen kulttuuripitäjä kärsämäen tuorein taidepläjäys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se kiinalainen tms oli kulttuurin omimista niin piti maalata yli vassaripropagandalla saksineen viittauksella Purraan? Vai kuolevaa Kärsämäene kuntaako sillä kuoleman puutarhalla tarkoitettiin? Oli miten oli nyt ei mennyt ihan putkeen kulttuuripitäjä kärsämäen tuorein taidepläjäys.
Kärsämäen sotepalvelut ajoi alas Pohteen aluevaltuusto keskusta enemmistöllä Marinin hallituksen soteuudistuksen pakottamina ei Purra saksineen. Jonka ministeriö suurella todennäköisyydellä sen sijaan palkitsee Pohteen edellisen hallituksen soteuudistuksen velvotteiden mukaisesti toimimisesta (talous tasapainoon leikkauksilla sotepalveluihin) alijäämien kattamisvelvollisuuden helpotuksilla. Mikä mahdollistaa sen, ettei Pohteen tarvitse enää ajaa sotepalveluita alas arviointimenettelyyn joutumiset jne. välttääkseen. Ainakaan määrissä kuin tähän asti Pohjois Pohjanmaan aluevaltuutettujen toimesta.

Niin, ja kunta- ja aluevaaleissa postilaatikosta löytyi keskustan mainos missä luvattiin pelastaa palvelut. Joka ne palvelut esim. kärsämäestä alas ajoi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se kiinalainen tms oli kulttuurin omimista niin piti maalata yli vassaripropagandalla saksineen viittauksella Purraan? Vai kuolevaa Kärsämäene kuntaako sillä kuoleman puutarhalla tarkoitettiin? Oli miten oli nyt ei mennyt ihan putkeen kulttuuripitäjä kärsämäen tuorein taidepläjäys.
on siellä ollut ennenkin poliittista propagandaa esim muumihahmo islam kaapuun puettuna jne?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ja kunta- ja aluevaaleissa postilaatikosta löytyi keskustan mainos missä luvattiin pelastaa palvelut. Joka ne palvelut esim. kärsämäestä alas ajoi.
KPA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
on siellä ollut ennenkin poliittista propagandaa esim muumihahmo islam kaapuun puettuna jne?
joka vanhoja muistaa niin tikulla silmään!
- Anonyymi
Olisikohan kannattanut pitää Alko alkuperäisellään paikalla ettei Kärsämäkisten tarvitsisi hakea viinojaan naapuripitäjistä? Niiden samalla ostaessa tietenkin kaikkea muutakin naapuripitäjien kaupoista.
- Anonyymi
Kaikin puolin tyhmä veto vieläkin kirjaston siirtäminen nykyiselle paikalleen. Asiakkaita edelleen vuosien jälkeenkin paljon vähemmän kuin alkuperäisellä paikallaan.
- Anonyymi00026
Menimme eilen merimaihin ja tänään ajoimme nenämäen ohi uudestaan palatessamme niin olitta kyllä juoksua parantanu jouluvalojen suhteen.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561