Olen ajatellut. Älä ole yhteyksissä normaalisti, jos et itse sitä tahdot oikeasti. Jokainen tekee omat päätöksensä.
En aio palstailla jatkossa. Se on kuin rikkonaista levysoitinta käyttäisi. Se laittaa aivot valehtelemaan ja näyttää epätosia asioita. Voi noukkia sieltä täältä vihjeitä, luulla niiden takaa löytyvän jotain, odottaa kymmenen vuotta. Mitä haaskausta elämälle.
Todellinen ystävyys, ei jätä odottamaan toista vuosiksi, kun tietää, että toinen tarvitsee ystävyyttä. Olen omat virheeni ystävyydessämme tehnyt, ei niitä muuksi voi enää muuttaa. Pään sisäiset kuvitelmat pitää jättää kuvitelmien joukkoon ja katsoa faktoja. Olen miettinyt asioita, mitä tällä palstalla on ilmennyt viimeaikana. Voi olla, että aivoni yrittää kerätä jätettä ja istuttaa valheita, jotta jäisin niihin kiinni jotenkin. Olen miettinyt, jos se olistkin sinä, mikä motiivisi silloin olisi? Olen miettinyt motiivia, eikä täällä kuikuilemiseesi olisi mitään järjellistä syytä. Ehkä nämä ihmiset täällä ovat loopissa ikävänsä kanssa, enkä aio aivojani jättää siihen samaan looppiin (pahoittelen, jos loukkasi jotain lukijaa).
Minulla on vielä ehkä jokunen vuosikin varmasti jäljellä elämää tai joitakin vuosikymmeniä. En halua jäädä kiinni johonkin, mikä ei ole totta. Minä arvostan kyllä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä.
Toivon, jos et aio olla ystävä minulle ihan aidosti ja oikeasti ihan normaalikuvioissa laskettuna, ei palstan varjoja vain, niin...siinä tapauksessa kyllä toivon kaiken sellaisen mikä vielä voisi sitoa sinuun, poistuvan, etten sinua muistaisi niin kovin. En halua mitään sellaisia almuja, jossa olen orjan asemassa kerjäämässä säälipisteitä sinulta, sellainen ei kuulu ystävyyteen, missä on molemminpuolinen vapaus. Ehkä kuitenkin arvostus näyttäytyy siinä, muistammeko toista ja huomioimmeko toisia. Sinulla on varmasti elämässä sellaisia ystäviäkin, joille arvostustasi jaat. Minä en taida kuulua heihin.
Kaikkea kaunista ja hyvää elämääsi toivon sinulle.
Sinulle Marko
8
396
Vastaukset
- Anonyymi
Ja Keneltäs tämä tämmöinen on??
- Anonyymi
Ton trolliläpätyksen perusteel varrmaa semmoselt, joka ei tunne oikeesti yhtäkään Markoa. :D
-sivusta - Anonyymi
Viesti oli Heliltä yhdelle erittäin tärkeälle ystävälle, josta en ole kuullut enää vuosiin ja, josta realisesti ajatellen tuskin tulen kuulemaankaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viesti oli Heliltä yhdelle erittäin tärkeälle ystävälle, josta en ole kuullut enää vuosiin ja, josta realisesti ajatellen tuskin tulen kuulemaankaan.
Ja ihan realistisesti ajattelet sen vuoskausien jälkeen ottavan yhteyttä?
Onneks teiänkä piireissä ei jäljet tuu ikinä häviämään, vaik kuinka niitäkin peittelisitte. ;)
-sivusta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ihan realistisesti ajattelet sen vuoskausien jälkeen ottavan yhteyttä?
Onneks teiänkä piireissä ei jäljet tuu ikinä häviämään, vaik kuinka niitäkin peittelisitte. ;)
-sivustaRealistisesti, pidän epätodennäköisenä. Toki tänne kirjoittaminen osoittaa jonkin toivon ylläpitoa, josta ilmeisesti en ole päässyt vieläkään kokonaan. Välinpitämättömyyshän kertoisi ettei enää vain välitä edes. En koe jonkun ihmisen ikuisuuskaipaamisen olevan edes hyödyllistä itselleni ja elämälleni. Miksi en vain voisi olla välittämättä? Antaisin mennä menojansa ja ajattelisin, että omapa on häpeänsä.
En tiedä mistä piireistä kirjoitat tai tarkoitat.
- Anonyymi
Markolle tiedoksi että otappa yhteyttä vaikket haluiskaan. Tv. Tiedät kyllä keneen
- Anonyymi
Vaikket kyllä oo oikeesti Marko edes.
- Anonyymi
Ensin kirjoittaa jotain. Seuraavana päivänä soimaa itseään. "Että olen lapsellinen ja tyhmä". Ajattelinkohan todellisesti tämmöisen kautta sitten, että "kyllä se kirjoittaa ja ottaa yhteyttä". Joku laittoi, että näistä jää jälki. En tiedä mikä olisi pahempaa. Täällä kuuluttaisin tällaista ihan nimien kanssa ja toinen näkusi sen ja ihan säälistä ottaisi sitten yhteyttäkö? Haloo.
Jos jokin pieni mahdollisuus olisi maailmankaikkeudessa, että lukisit tämän joskus, niin ymmärrän sen, jos toinen haluaisi olla yhteyksissä, hän olisi ihan varmasti ilman tämmöisiä kuulutuksia. Ihminen toki voisi etsiä toisen jotenkin "käsiinsä" ja ottaa yhteyttä ihan oikeasti. Luulen, että taidan tietää kuitenkin todellisuuden ja siksihän en edes yritä. Miksi satuttaisi itseään ja asetrmtaisi itsensä satutettavaksi. Ystävyytemme on tainnut olla luulosairauteni tuotos. Siinä ei taida olla mitään mikä olisi totta.
Vaikka tein tämän kuulutuksen. En pidä todennäköisenä, että sinua kukaan voisi tunnistaa täältä ja ehkä, et itsekään onneksi tätä edes taida tulla näkemään. Et edes tiedä, mitä paskaa kaadoin taas niskaan. Minunhan myös piti olla tänne kirjoittamatta enää. Eihän se selittämisellä asia muutu. Aina löytyy uutta selitettävää vai mitä. Aina vaan, eihän se olisi edes muutoin minä. Siitä minut tunnistaa kyllä, ilman nimeäkin.
Miksi olen näin tyhmä 😅 nauruemojin kanssa, itseironia peittää häpeän kokemuksen, kaikesta tämmöisestä "perseilystä".
Heli.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.745009Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.153398Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242700Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571747- 471576
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2321213Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711025IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54912