He pyrkivät valtaamaan tämän suomalaistaustaisen yrityksen. Suomen johto ja Nato tukevat hanketta. Mikkelin Osuuspankin kautta Nato varastaa kyseiseltä yritykseltä rahaa, suurimpina edunsaajina USA:n asiainhoitajana John Rutheword ja Naton pääsihteeri Mark Rutte.
Vastaukset 9
- Anonyymi
Saksa ja USA käyttävät Suomen valtaamisessa apuna ulkomaalaisliigaa, lähinnä saksansomaleita. Rajavartiolaitos on päästänyt maahan noin 100 000 ulkomaalaista, joista koulutetaan sotilaita Suomen valtaamiseksi.
- Anonyymi
kYLLÄ kiljun voimalla lähdetään kuitenkin kimpassa kalaan.
- Anonyymi
SITÄHÄN OIKEISTO HALLITUS HALAAKIN , SUOMEENKIN JOKU YHTÄ TUULLELLA KÄYVÄ PRESSA KUIN JENKEILLÄ ON , TAI UUSI AADOLFFI
- Anonyymi
Kyllä kinulassa on hyvä kunnanhallitus. Lestijärven on vallanu tuulivoimalat.
- Anonyymi
Vasemmisto ja oikeisto järjestää kansainvälisen YSTÄVYYS KONFARENSSIN KIVELÄN TIELLÄ SIELLÄ JUHLITAAN YHESSÄ KAIKKIEN MAIDEN KANSSA IHAN TASAPUOLISESTI!!!!
- Anonyymi
Täällähän on, Stubido!
- Anonyymi
Paskat nuista hyvistä kavereista, mutta olen kuullut, että Kinnula ja Kyyjärvi ovat kokoamassa joukkoja Patanajärven rantaan. Mitähän niillä mielessä? Pontikkaa käyttävät virikkeenä.
- Anonyymi
Ryssä fani päästelee aivopieruja. Mutta mitäpä Putinistilta voi muuta odottaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591180
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571108Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7950- 96930
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5765Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27721Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it192666- 71649
- 73627