Nrj radiokanavalla keskeytetään levy puolessa välissä, varsinkin eräs toimittaja tekee aina niin ja sitten hörisee ihan turhanpäiväisiä juttujaan.... eihän sitä pirukaan enää viitsi kuunnella. Toivelevytkin pannaan keskeltä poikki.
Nrj= kakka
puolimusaa
71365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
sitä tehtiin siksi etteivät ihmiset äänittäisi kappaleita kasetille. Nykyään on vaikea keksiä mitään syytä moiseen toimintaan.
Näinhän tehdään siitä syystä että saadaan soitettua yksi biisi enemmän. Jos kaikki kappaleet kuunneltaisiin loppuun asti veisi puheosuus enemmän aikaa tunnista.
Itseäni ei ainakaan haittaa jos kappaleen alusta ja lopusta jää spiikkien alle 20-30 sek. Kyllähän ne biisit kuitenkin on jo aiemmin kuultu.
Kotiäänittäjiä tietysti asia saattaa v**uttaa...
kun ääneen päästetään kansanopistojen medialinjat läpikäyneet omaa ääntään rakastavat nasaalihöpöttäjät ;) Eihän ne malta antaa musan soida, kun niillä itsellään on koko ajan niiiin hyvää juttua ja kiva ääni...
Mistäs tiedät yhdenkään radiotyöläisen koulutustaustan? Taitaa olla sitä nk. toisen käden tietoa...
Siellähän jo yksi kansalaisopiston kasvatti älähti. Älä huoli, kyllä me uskotaan että sulla on tosi hyvät jutut. Ja äänikin on epäilemättä ennenkuulumaton.
Aamuskeida on todellinen rimanalitus. Samat jutut koko ajan ja ärsyttävät juontajat, jotka todellakin rakastavat itseään ja ääntänsä, nauravat sitten väsyneille jutuilleen.
Musiikista sen verran, että työpäivän aikana kuulee ehkä 15 eri kappaletta, jotka soivat toistamiseen. "Hittibiisit" tulevat noin 10 kertaa 8 tunnin aikana.
Valitettavasti muut asemat eivät töissä kuulu, joten ollaan sitten ilman radiota.
sad