Oikeastaan, yksittäiset valtuutetut osannevat kuntahallinnon ja julkisen tehtävän lainalaisuudet , silleen noin sinne päin.
Valtuutetut ovat päättämässä velanottomijoonista, kuin olisivat jokainen plus asukkaat mukaan lukien multimiljonäärejä ?
Tytäryhtiöiden hallinnoilta vyörytetyt velat kertovat tietämättömyydestä kaiken- konsernin hallinnon ohjeet ja johtotehtävien vastuut eivät ole nimettyjen henkilöiden sisäistämiä eivätkä hallussa!!
Valtuuston yleiskuva on karu, muutama dinosaurusvaltuutettu pyyhkii pöydän eritavoin puhuvien nostamista kysymyksistä, ja vieläpä --millä tietämisen alter egolla- minä osaan , sinä et!!
SE ettei kuntalaisten valitsemat valtuutetut taida kuntalakia, sääntöjä, kiemuroita, ei ole vain yksittäisen valtuutetun heikkous.
Se on koko HALLINNON HEIKKOUS-kompastuskivi ja häpeä!
Syyttävä sormi osoittaa esihenkilöiden suuntaan.
Kokoustekniikka , kokousten johtaminen ja puheenvuorojen jakaminen on myös täysremontin tarpeessa.
Milloin Pyhäjärven kaupungin luottamushenkilöille on järjestetty ulkopuolisen (puolueettoman) kouluttajan tarjoamana koulutusta?
Tietämättömyys on hintavaa
102
922
Vastaukset
- Anonyymi
"Milloin Pyhäjärven kaupungin luottamushenkilöille on järjestetty ulkopuolisen (puolueettoman) kouluttajan tarjoamana koulutusta?"!
Ainakin silloin kun Rinnevaara kutsui peräti 2 lakimiestä valtuuston kokoukseen turvaamaan valt.puh.johtajan erottamisen! No ihan ei mennyt putkeen homma, täysin lainvastainen erottaminen🤣- Anonyymi
Kas, niinpä. Itseasiassa piikkisi osuu takaisin, esimerkkisaaga ei ollut kuin yksittäinen kurja välikohtaus, jäävuoren huippu piilojuonista, joita on paikkakunnalla haudottu pitkän kaavan henkeen. Ei niinkään demokratiaa tehdä yhteisen edun vaan yksittäisten henkilöiden edun vuoksi.
Koulutusta ei ole siis jaettu 40 vuoden aikana, ei yhdenkään kaupunginjohtajan eikä vaalikauden aikoina.
Häpeällistä ja kallista ylläpitää huijaavaa hallintoa, itsekkyyden esikuvina, ja meitä veronmaksajia (äänestäjiä) kuninkaiden tekijöinä.
Kingin paapojien ja kehumalla ruokkijoiden päätekijät ovat haperoitumassa , mätäpesäkeitä on puhjennut jo, ISOJA SYRJÄHYPPYJÄ ; Selänne ppky, PyhäNetti, Rillankivi, Virkkula, Kaivos, Pumppuvoimala, mätää valutetaan toistaiseki ylhäätä alas-- - Anonyymi
Pyhäjärvellä on jatkuva koulutus vpj.n taholta.
Kai se on tullut tiedoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kas, niinpä. Itseasiassa piikkisi osuu takaisin, esimerkkisaaga ei ollut kuin yksittäinen kurja välikohtaus, jäävuoren huippu piilojuonista, joita on paikkakunnalla haudottu pitkän kaavan henkeen. Ei niinkään demokratiaa tehdä yhteisen edun vaan yksittäisten henkilöiden edun vuoksi.
Koulutusta ei ole siis jaettu 40 vuoden aikana, ei yhdenkään kaupunginjohtajan eikä vaalikauden aikoina.
Häpeällistä ja kallista ylläpitää huijaavaa hallintoa, itsekkyyden esikuvina, ja meitä veronmaksajia (äänestäjiä) kuninkaiden tekijöinä.
Kingin paapojien ja kehumalla ruokkijoiden päätekijät ovat haperoitumassa , mätäpesäkeitä on puhjennut jo, ISOJA SYRJÄHYPPYJÄ ; Selänne ppky, PyhäNetti, Rillankivi, Virkkula, Kaivos, Pumppuvoimala, mätää valutetaan toistaiseki ylhäätä alas--Nyt voisi uusi valtuusto loistaa myös avoimuudellaan..
Nyt olisi Komunrannan Savusaunaosaston talous- ja Tulevaisuusjaoksen Hiukkasen parempi tulevaisuus vision aika.
Nyt voisi tulevaisuusvisionäärit Kj, Hpj ja Vpj vastailla asiasta kiinnostuneille kaupunkilaisille. Odottelemme innokkaasti vuoden 2027 5 miljoonan euron Kiinteistövero-Tsunamia. 2023-2025 aikoina miljardien sijoitusvaltameri velloi valtoimenaan läpi PHJ:n. Vihreä siirtymä oli IN. Milloinka Infoa kaupunkilaisille tulossa?
KepuVasuriDemut, heissä PHJ:n talouden valoisa tulevaisuus Since 1982. Heidän teot Kaupungin kehityksen ja uudistumisen kannalta puhuvat puolestaa. 1982 PHJ:n asukaluku n. 8700, 2025 asukasluku vajaa 4700.
Mitähän em. aikavälillä on tapahtunut? Kepulainen kiero juoni?
Tutkinnan aiheita on paljonkin. Esim. Kvantti Oy:n alkupääomamiljoona euron tilanne. Sehän aikanaan muilutettiin Vtkj Tikkasen johdolla kaupungin Reporahoista Kvantti Oy:n alkupääomaksi. Kahden kaupunginjohtajan malliakin voisi tutkailla ja varsinkin sen perusteita. - Anonyymi
Olihan se niinkin, että meillä oli silloin tarmo, joka antoi esim. tarkastuslautakunnan toimia
virheellisesti valtuuston puheenjohtajan hyllyttämisessä. Tuli muotovirhe, että näin silloin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olihan se niinkin, että meillä oli silloin tarmo, joka antoi esim. tarkastuslautakunnan toimia
virheellisesti valtuuston puheenjohtajan hyllyttämisessä. Tuli muotovirhe, että näin silloin.Se on kamalaa, kun alkaa liikaa tarmottaamaan, siitä jää jokaiselle hampaankoloon aina joku retale roikkumaan.
- Anonyymi
Totta on, kokemus on vesittänyt tietotaidon, korvannut uusien valtuutettujen kouluttamisen tarpeen. Työn kun näkee, tekijät tuntee. Kuntademokratia, vastuun sisäistäminen vastuineen on unohtunut (vapaahtoisesti) tosiaankin dinosaurusten perseen alle!
Pyhäjärvi rämpii mediahäpeässä. Kiistaton negatiivinen maine kumpuaa systeemin heikkoudesta - hallinnon aikaansaannokset ovat kuin kuolleen miehen sydänkäyrää.- Anonyymi
korjaus vapaaehtoisesti,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
korjaus vapaaehtoisesti,
Kyllä eilisiltana harmitti, kun nuori valtuutettu tuo asiaansa esille ja tiedustelee "voiko esittää". Siihen "Isä Aurinkoinen" pöydän päätäästä tyrmää "suuressa" viisaudessaan
kysyjän.
Mikä on paikallisen kaupungin päättäjien tieto kuntalain soveltamisessa ja sääntöjen noudattamisessa,
Se on Plus- Miinus Nolla.
En juurikaan tarkoita tätä nuorta aloittelevaa ja ajattelevaa valtuutettua.
Tämä on hyvä esimerkki siitä-, kun Pyhäjärven luottamushenkilöitä ei ole koulutettu
tehtäväänsä.
Nyt olisi ehtinyt kevääsätä-jouluun, kouluttaa useamman päivän ajan perusasioista.
Sääntöjen käytöstä, valtuutetun oikeuksista ja velvollisuuksista.
Painakaa päälle Te , jotka olette nyt aloittamassa tehtäviänne, että koulutusta pitää saada ja
selkokielistä ihminen- ihmiselle. Joku etäkoulutus ei vastaa todellista "face to face", eli saman pöydän ääressä opiskelua.
Ei se tee pahaa lähes konkarivaltuutetuillekaan tiedon saaminen, sillä vuosien mittaan
Pyhäjärvellä päätöskulttuuri on kieroutunut.
Kuntaliitolle tms. pyyntö, ihan 2-3 päivän koulutus heti, eikä viidestoista päivä.
Tsemppiä Teille, joilla on "vara " kysyä. Tyhmempää on istua "monttu auki" ja kysyttäessä
sanoa "jaa" pohjaesitykselle" kuin olla jopa äänestämättä tai kyseenalaistaa halllituksen
pohjaesitys. Ehdotus päätökseksi valtuustolle on tämän "troikan" sorvaama ja vaaditaan
ymmärtämättömiltä ryhmässä että "ooppa hilijoo", kun et mitään ymmärrä.
- Anonyymi
Nyt olisi korkea aika käydä samanlainen keskustelu kuntatalouden rappiosta kuin Rillankiven konkurssitiestä.
Ja kuten hallinto ja virkajohto ja etenkin kunnanjohtaja ei syyttänyt itseään eikä konserniohjeistusta vaan " Antamiamme ohjeita ei henkilöstö ollut pätevää toteuttamaan"!
Eli eikö kunnan rappiotila ole vieläkään hahmottunut? Kenen pitää tulla valtuuston eteen tulkitsemaan kunnan talouden mittareita että ymmärrys rappiotilasta menee poliittisesti vängättyyn kovaan kalloon!?- Anonyymi
Villakoiran ydin, osaamattomuus on fakta; aika kuluu ja rahaa palaa , kun TÄYSIN TIETÄMÄTTÖMIÄ ja vastuullisuudesta osaamattomia tytärtyhtiöiden hallituksissa!
Ovat niin leuhkoja ja istuvat mukamas meidän kuntalaisten edustajina!! VOI stanan TUNARIT, konsernijohtamista unohtamatta--siellähän on selvästi johtajan langat sotkussa!
Että tästäkö sekavasta, velkaisesta mallista maksetaan palkkaa??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Villakoiran ydin, osaamattomuus on fakta; aika kuluu ja rahaa palaa , kun TÄYSIN TIETÄMÄTTÖMIÄ ja vastuullisuudesta osaamattomia tytärtyhtiöiden hallituksissa!
Ovat niin leuhkoja ja istuvat mukamas meidän kuntalaisten edustajina!! VOI stanan TUNARIT, konsernijohtamista unohtamatta--siellähän on selvästi johtajan langat sotkussa!
Että tästäkö sekavasta, velkaisesta mallista maksetaan palkkaa???Näin vaan pääsi tapahtumaan, että kaupunginvaltuuston osaamisen tasoa ei voida enää luokalle jättämisellä korjata. ts. valita aina uudelleen.
Taloudellinen huolimattomuus, huoletta vuodesta toiseen tolskaten aikaansaatu velkakuorma ajautui jokaisen kintuille.
Leppäharju myönsi olleensa osa ko. tyttären hallintoa, otti syytä itselleen, perustellen kuitenkin esittäneensä toimenpiteitä rillan talouden parantamiseksi, ei vain ollut saanut tukea esityksille..erinomainen piikki kaupunginjohtajan -ja kaupunginhallituksen konsernijohtamiseen..vinkkas syitä on vahvasti sielläkin!
Valtuustoa ei voi muulla adjektiiveilla kuvata, kuin että osaaminen on kuin lapsellista leikkikerhon malliin uhmaikäisten kissahiiri-leikkiä..
Kokeneimmathan ovat istuneet luokalle jääneinä (uudestaan valittuina) viisi-kymmenen kautta ja joku ehkäpä enemmänkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Villakoiran ydin, osaamattomuus on fakta; aika kuluu ja rahaa palaa , kun TÄYSIN TIETÄMÄTTÖMIÄ ja vastuullisuudesta osaamattomia tytärtyhtiöiden hallituksissa!
Ovat niin leuhkoja ja istuvat mukamas meidän kuntalaisten edustajina!! VOI stanan TUNARIT, konsernijohtamista unohtamatta--siellähän on selvästi johtajan langat sotkussa!
Että tästäkö sekavasta, velkaisesta mallista maksetaan palkkaa???Juuri näin on ymmärretty kuntalaisten taholtakin, nämä tytäryhtiöt näyttää olevan yhtä sekamelskaa ja tuo osaaminen, se napsahtaa kuin naula kiviseinään.
Kunnan rappio kohdistuu meihin heikompiosaisiin, ei teihin, jotka saatte rahanne automaattisesti, kuka milläkin vippaskonstilla
Äläkä kysy millä, taatusti tiedät osallisena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin vaan pääsi tapahtumaan, että kaupunginvaltuuston osaamisen tasoa ei voida enää luokalle jättämisellä korjata. ts. valita aina uudelleen.
Taloudellinen huolimattomuus, huoletta vuodesta toiseen tolskaten aikaansaatu velkakuorma ajautui jokaisen kintuille.
Leppäharju myönsi olleensa osa ko. tyttären hallintoa, otti syytä itselleen, perustellen kuitenkin esittäneensä toimenpiteitä rillan talouden parantamiseksi, ei vain ollut saanut tukea esityksille..erinomainen piikki kaupunginjohtajan -ja kaupunginhallituksen konsernijohtamiseen..vinkkas syitä on vahvasti sielläkin!
Valtuustoa ei voi muulla adjektiiveilla kuvata, kuin että osaaminen on kuin lapsellista leikkikerhon malliin uhmaikäisten kissahiiri-leikkiä..
Kokeneimmathan ovat istuneet luokalle jääneinä (uudestaan valittuina) viisi-kymmenen kautta ja joku ehkäpä enemmänkin.Muistakaa aikaa, kun rinnevaaraa ajettiin ulos "hinnalla millä hyvänsä", kuten eräs
silloinen saunaseurassa julisti.
Saatiin, kun oikein haluttiin ns. likaisen työn tekijäksi nykyinen kokematon toimija.
Palkittiin hänen käyttäytyminen lupauksin päästä kj:ksi.
Tässä on tämä meidän 10 vuotta sitten saamamme palkinto Hänen toimistaan Pyhäjärven
kaupunginjohtajana.
Tottahan toki, te , osan vieläkin istuessa päättäjnä ja "nokkamiehenä". Tässä on tulos
ja mitä nyt? Mitä olisi tehtävä?
Onneksi KD teki valtuustoaloitteen, että kj:n tulee antaa selostus menneistä ja varmaan
tulevastakin. Aikaa 3 kuukautta.
Näyttää oppositiokin käsittelevän "silkkihansikkain".
Vielä, kun muistelette rinnevaaraa, niin voitte olla varmoja siitä asiasta: Jos olisitte antaneet hänelle työrauhan,
Tilanne olisi toinen. Voitaneen tällä kirjoituksella mennyt jo unohtaa ja keskittyä
nykytilanteeseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistakaa aikaa, kun rinnevaaraa ajettiin ulos "hinnalla millä hyvänsä", kuten eräs

nykytilanteeseen.Eilistä valtuuston kokousta seuratessa tuli erään vanhaksi elävän, ns. kokeneen kuuluisa paraatihuuto, ; kyllä on nyt palattava 180 astetta laillisuuden suuntaan!
Osuu ja uppoaa tosi kohdilleen 100% ! SILLÄ NYT JOS KOSKAAN sotahuuto tämän ajan demokratian tekijöille- kyllä on nyt palattava 180 astetta laillisuuden suuntaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistakaa aikaa, kun rinnevaaraa ajettiin ulos "hinnalla millä hyvänsä", kuten eräs
silloinen saunaseurassa julisti.
Saatiin, kun oikein haluttiin ns. likaisen työn tekijäksi nykyinen kokematon toimija.
Palkittiin hänen käyttäytyminen lupauksin päästä kj:ksi.
Tässä on tämä meidän 10 vuotta sitten saamamme palkinto Hänen toimistaan Pyhäjärven
kaupunginjohtajana.
Tottahan toki, te , osan vieläkin istuessa päättäjnä ja "nokkamiehenä". Tässä on tulos
ja mitä nyt? Mitä olisi tehtävä?
Onneksi KD teki valtuustoaloitteen, että kj:n tulee antaa selostus menneistä ja varmaan
tulevastakin. Aikaa 3 kuukautta.
Näyttää oppositiokin käsittelevän "silkkihansikkain".
Vielä, kun muistelette rinnevaaraa, niin voitte olla varmoja siitä asiasta: Jos olisitte antaneet hänelle työrauhan,
Tilanne olisi toinen. Voitaneen tällä kirjoituksella mennyt jo unohtaa ja keskittyä
nykytilanteeseen.Entäs Rillankiven nykyinen toimitusjohtaja!? Oli varmaankin jostakin oppikirjasta tehnyt
selkoa miten , tätä yhtiötä jatkossa hoidetaan. Siinä ei selitelty, ett ä MILLOIN ja tekotavat.?
Mutta se/ne rahavirrat!?
Hallintoa hoidetaan oppikirjojen mukaan, Mutta talouden tasapainottaminen!+
Todella hyvä esitys, mutta enemmän se painottui hallinnon toteutumiseen . Jos
tämäkin kaikki oli niin rempallaan, kun voi tästä kertauksesta todeta, niin voi Hyvää Päivää ja vielä toisenkin kerran.
Niin, kaupungin johdossa, isännässä, on vika. Miksi ei tartuttu aikaisemmin, Nyt velkaa
kaupungille miljoonatolkulla. Kaupunginjohtajan lausuma oli suurinpiirtein, että
kukaan ei älynnyt, kunhan luottamushenkilöt aikansa kuluksi siellä ja lainpykälää noudattaen, että "kaikki on salaista OY:n lain turvin". Salaisuudet ovat paljastuneet
karulla tavalla.
Ei , nyt on todellisuus tarua ihmeellisempi. Katsoipa tytäryhtiöiden kuin peruskunnankin
suuntaan. Olemme sellaisessa tilanteessa, että ulospääsyä ei näillä tietämin ole.
Mitä tehdä, arvoisat valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat, Rillankiven hallituksen puheenjohtaja, Energia ja Vesi Oy:n puheenjohtaja, Pyhänetin puheenjohtaja, Callion
toimitusjohtaja ja puheenjohtaja ja mitä tästä vielä puuttuu? Mitä tekee peruskunnan
johto? Hallituksen puheenjohtaja, valtuuston puheenjohtaja, kaupunginjohtaja, talous-
johtaja ja koko helekatin jengi. Onko näin, että "Kädet ylös, antaudumme". Mutta mitä
tapahtuu. Keneen yhteys?, kun itse emme pärjää.
Lukekaa uudelleen Tikanmäen, Jussinniemen ja Halosen lupaus,: Aloitetaan kaupunkilaisten kanssa yhteistyössä korjaava liike esim. Rillankiven yhtiössä.
Voisiko sitä paremmin sanoa!?
Sitä odotellessa. Hyvää päivänjatkoa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Villakoiran ydin, osaamattomuus on fakta; aika kuluu ja rahaa palaa , kun TÄYSIN TIETÄMÄTTÖMIÄ ja vastuullisuudesta osaamattomia tytärtyhtiöiden hallituksissa!
Ovat niin leuhkoja ja istuvat mukamas meidän kuntalaisten edustajina!! VOI stanan TUNARIT, konsernijohtamista unohtamatta--siellähän on selvästi johtajan langat sotkussa!
Että tästäkö sekavasta, velkaisesta mallista maksetaan palkkaa???Summasummaru: PHJ:n taloutta on hoitanut 2013 -2025 aikana kaupungin heikoin aines(Kepuvasuridemut) ja tulos on:
0 - 0 eli huonommin vielä, kuin ei mitään.
Eli
Kaupupungin jättivelkaantuminen, Infrastruktuurin rapautuminen, palvelujen heikkeneminen, asukasluvun lasku ym, ym. ja
kaikki vain
Yhden puolueen(kepu) omapäisyyden tähden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäs Rillankiven nykyinen toimitusjohtaja!? Oli varmaankin jostakin oppikirjasta tehnyt
selkoa miten , tätä yhtiötä jatkossa hoidetaan. Siinä ei selitelty, ett ä MILLOIN ja tekotavat.?
Mutta se/ne rahavirrat!?
Hallintoa hoidetaan oppikirjojen mukaan, Mutta talouden tasapainottaminen!
Todella hyvä esitys, mutta enemmän se painottui hallinnon toteutumiseen . Jos
tämäkin kaikki oli niin rempallaan, kun voi tästä kertauksesta todeta, niin voi Hyvää Päivää ja vielä toisenkin kerran.
Niin, kaupungin johdossa, isännässä, on vika. Miksi ei tartuttu aikaisemmin, Nyt velkaa
kaupungille miljoonatolkulla. Kaupunginjohtajan lausuma oli suurinpiirtein, että
kukaan ei älynnyt, kunhan luottamushenkilöt aikansa kuluksi siellä ja lainpykälää noudattaen, että "kaikki on salaista OY:n lain turvin". Salaisuudet ovat paljastuneet
karulla tavalla.
Ei , nyt on todellisuus tarua ihmeellisempi. Katsoipa tytäryhtiöiden kuin peruskunnankin
suuntaan. Olemme sellaisessa tilanteessa, että ulospääsyä ei näillä tietämin ole.
Mitä tehdä, arvoisat valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat, Rillankiven hallituksen puheenjohtaja, Energia ja Vesi Oy:n puheenjohtaja, Pyhänetin puheenjohtaja, Callion
toimitusjohtaja ja puheenjohtaja ja mitä tästä vielä puuttuu? Mitä tekee peruskunnan
johto? Hallituksen puheenjohtaja, valtuuston puheenjohtaja, kaupunginjohtaja, talous-
johtaja ja koko helekatin jengi. Onko näin, että "Kädet ylös, antaudumme". Mutta mitä
tapahtuu. Keneen yhteys?, kun itse emme pärjää.
Lukekaa uudelleen Tikanmäen, Jussinniemen ja Halosen lupaus,: Aloitetaan kaupunkilaisten kanssa yhteistyössä korjaava liike esim. Rillankiven yhtiössä.
Voisiko sitä paremmin sanoa!?
Sitä odotellessa. Hyvää päivänjatkoa!aivan näin, kaupungin johtaminen on epäonnistunutta räpellustä, puuttuu osaaminen, ajankuvan lukemiisen taitoa, suurista suunnitelmista ei tule elinvoimaa huseeramalla seitsemän sopan hämmentäjänä ja lainanotoista toisensa perään.
Rehellisyys ja avoimuus on triopanomiesten toimesta potkittu portaita alas.
Kaupunginjohtajan työnkuvan on annettu repsahtaa...toimaritunnit? Ilmeisesti lisäpalkan himossa comoikokoelmaan, ettei siinä voittajia ole, muut kuin pankkitili x.
Rapakunnossa ovat kuntalaisten omistamat yhtiöt, eikä itse "rengin" perustehtäväkään, tehdä miljoonaesitykset niin että sen VIELÄ kouluttamaton päättäjä ymmärtäisi..elikkäs ei kuulkaas, isännät..
Luottamushenkilöstö koulunpenkille, kevätkausi pitää käyttää kuntalain, sääntöjen, ohjeiden, konsernivalvonnan opettamiseen- ulkopuoliselta ostaen.
- Anonyymi
Valtuuston kokouksesta vyöryy joukko varsinaisia jäseniä ulos ja tilalle vyöryy varajäseniä ja kaupungille paljon velkaa. (mielleyhtymä)
- Anonyymi
No niin se vaan oli, hurlumhei varahenkilöstö tilalle, eikä sekään täysillä paikoilla, ei kerrattu ketkä jääväsivät ja keit' tilla-- valtuuston puheenjohtaja toimi falskisti jätti nimenhuudolla tarkistamatta, saapuiko eilisen teeren pojat pakosalta?
Heti alkajaisiki muutama keskeinen valtuutettu oli kokonaan poissa paikalta.
Ikävä sanoa, sanon kuitenkin.
Valtuusto on enemmistönä hyssyttää surkea lauma nostoväkeä ja siitä äänestettyinä tunaroivinta ainesta.
Rillankiven toimitusjohtajan selonteko oli kuin tlaustyö laiskojen isäntien märkään päiväuneen tulevasta---- sitten kun....
- Anonyymi
Auttoiko persujen vapaehtoien käpykaartiin pakeneminen asiassa?
- Anonyymi
sinä varmaan kerrot, kun olet persujen toiminnasta kiinnostunut ja vartioit valppaana heidän toimiaan.
- Anonyymi
Jaaha! työt alkoivat Sinulla on päivävuoro päivystää.13,46
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sinä varmaan kerrot, kun olet persujen toiminnasta kiinnostunut ja vartioit valppaana heidän toimiaan.
Miten voin vartioida persujen toimia, kun he eivät tee mitään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaaha! työt alkoivat Sinulla on päivävuoro päivystää.13,46
Sinä aloitit jo heti demantiakodin aamiaisen jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä aloitit jo heti demantiakodin aamiaisen jälkeen.
2025-11-27 14:06:19 ilmankos esiintymisesi on normaalista poikkeavaa, asut dementiakodissa..heh he
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2025-11-27 14:06:19 ilmankos esiintymisesi on normaalista poikkeavaa, asut dementiakodissa..heh he
Lukemisen ymmärtäminekin on sinulla heikkoa. Kuulin, että olet tunnettu vaalituvan läheisyydessä lentävä esine?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukemisen ymmärtäminekin on sinulla heikkoa. Kuulin, että olet tunnettu vaalituvan läheisyydessä lentävä esine?
Olisipa aika KOKO istuvan valtuuston vaatia ¨sekä saada koulutus kaikesta # mitä pitää tietää, mitä ei pidä, mitä saa sanoa missäkin kohden ,jne"🤔🫥🫤kärjistäen sanoen ja muutoinkin kokouksen ilmassa on "tietyn alan osaajan astianmakua", jossa ei ole muuta kuin selityksiä, kysymyksiä ilman vastauksia, ja monta kertaa tuota ,
ja🤓 tuota ei tässä kohdassa ja lopulta pelottelua tuomiolle mars. 😇Ja kyllä se vaan on niin, että julkinen kokous, julkinen tilanne yleisölle 🫣mistä lienee politiikan kikkakirjasesta kielletyt ponsipuheenaiheet ovat listatut??
Pikkujouluissa kuvaaminen on hmm arveluttavaa, ja saunaseurueissa puheiden nauhoittaminen. Järkevä ei näin teekkään, kun on oma etu ja paikka herran oikealle puolella oleva status kyseessä.
- Anonyymi
Sitten kun kunnan tappiollista ja huonosti johdettua kautta päästään viimein perkaamaan niin oletan että tarkastuslautakunnan veijarit puhdistaa oman maineensa:
Kyllä me selvät ohjeet tervehdyttämisestä esitimme mutta "henkilöstö ei ollut pätevää sitä toteuttamaan"!
Mutta jorma sanoo siihen että ovat pätevia minä oon kysyny kuntaliitosta.- Anonyymi
Eilen illalla valtuuston kokousta seurattua.
Asia: Rillankivi ja siitä seuraa..
Seurasi todellakin ulosjuoksu esteelliseksi kokeneille.
Todellisuudessa, Te varajäsenet, sen vastuun nyt otitte. Ei varsinaiset
vastuuttomat velan ottajat. (rillankiven hallitus ennen ja nyt)
Muistelen kerrallisen Rillankiven puheenjohtajan "juoksennelleen
tukka putkella" kysymässä kaupunginjohtajalta: Miten tulee päättää
Siis: Eikö nyt ala kellot kilkattamaan, missä on "sylttytehdas" ja ketä
syyttävän sormen on pakko osoittaa.
Leppäharjun toiminnan yhtiössä voi vain todeta näin tapahtuneen
ja uskottavasti.
Aikoinaan tarkastuslautakunnassa toimineena kuin myös ko. yhtiön
hallituksessa. Maallikon silmin esitin tilanteita. Asian käsittelyä piti oikein
Kaupunginjohtaja kutsua paikalle kokoukseen, jotta ehdotus saadaan
vesitetyksi. Ja tottakai!
Tarkastuslautakunnan toiminta oli ihan samanlaista. Lautakuntaan valittiin,
kuten nytkin varmimmat "vanhat", jotta kaikki sujuu sovitusti. Näillä on menty.
Pieni valonpilkahdus oli nähtävissä, mutta se nyt häivytettiin eilen illalla,
kun hyväksyttiin tarkastusyhteisön uusi tilintarkastaja. Ja sihteeriksi oman
talon tyttö. Valittu pj on toimelias!(katso pöytäkirjasta tarkltk). - Anonyymi

talon tyttö. Valittu pj on toimelias!(katso pöytäkirjasta tarkltk).no voi olla, mutta ei pidä uskotella, että tarkastuslautakunnan toiminta saisi poliittiset piirit uuteen valaistukseen,
- Anonyymi
Onks mairitteleva lista ENEMMISTÖLLE tälle vuodelle, ja vuotta vielä jäljellä`?
-Virkkulan takausvastuut , Kuusikkoahon konkurssin takia kaupungin syliin
-Nihak ero jälkikäteen siunattuna
-Hyvinvointitalon rakennuspäätös ilman rahoitussuunnitelmaa
- Pyhä Netti kaikkine velkoinen vastattavaksi
-Rillankivi kiinteistöyhtiö velkoineen ja epävarmoine uokranmaksajineen"holhottavaksi"
-kuntavaalien äänilaskennan valituskierra ja edellen vetkuttelu- Anonyymi
Tenho se jaksaa itkeä. Ei tule hamonen takaisin silti....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tenho se jaksaa itkeä. Ei tule hamonen takaisin silti....
Ei täällä käytänössä ole muita. Ihmettelen, miksi hän ei muuta takaisin sinne, mistä on tullut, kun täällä on niin kurjaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tenho se jaksaa itkeä. Ei tule hamonen takaisin silti....
Kuka ihmeen Tenho?? Nyt olet kyllä väärillä raiteilla!!
- Anonyymi
Oliko hyvinvointitalosta jotain muutakin ongelmia kuin rahoitus suunnitelman puute.
Minusta paikan kohteen oli jotain epäselvyyksiä.
Ja luonnollisesti erikoista, että köyhän apua hakeva kaupunki tekee näin kalliita investointi päätöksiä. Se kertoo talouden hoidosta todella paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko hyvinvointitalosta jotain muutakin ongelmia kuin rahoitus suunnitelman puute.
Minusta paikan kohteen oli jotain epäselvyyksiä.
Ja luonnollisesti erikoista, että köyhän apua hakeva kaupunki tekee näin kalliita investointi päätöksiä. Se kertoo talouden hoidosta todella paljon.Paikallista VAIENTAMISMALLIA ja herruuden (ruohonjuuritason) pintakerrosta vahtii ja vaalii entiset nuoret, niin entiset, ettei juurikaan muuta elollista ( liikkuva) vilkettä vahtimestareista havaitse, kuin huulia lipovan lipevän kielen.
Sekin elin on rohtunut.
Manipulointi-ja aivopesuloina toimivat asematien nuorisotilat, seurakuntakeskus, keilahalli, Honkavuori, jäähalli, kahvilat lähinnä SEO, metsästysmajat, pidemmät valaistumisleirit esim virossa.
Kootut selitykset valistusviikon varrelta jaetaan eturivistöjen tueksi, mikä toimii aina" paina nappia- pelasta itsesi" - kulissipelien käyttöön!
Manipuloinnin vaikutuksia entiset metsoteeri- nuoret seuraavat suomi24 keskuteluissa, poistattavat osimoilleen "vaaralliset" sanomiset.
Herruuden voimatahtoa vahvistetaan pelotteluilla, kaupungintalon käytävillä, kahviossa, oven takana toimistoissa sekä viraston parkkipaikoilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikallista VAIENTAMISMALLIA ja herruuden (ruohonjuuritason) pintakerrosta vahtii ja vaalii entiset nuoret, niin entiset, ettei juurikaan muuta elollista ( liikkuva) vilkettä vahtimestareista havaitse, kuin huulia lipovan lipevän kielen.
Sekin elin on rohtunut.
Manipulointi-ja aivopesuloina toimivat asematien nuorisotilat, seurakuntakeskus, keilahalli, Honkavuori, jäähalli, kahvilat lähinnä SEO, metsästysmajat, pidemmät valaistumisleirit esim virossa.
Kootut selitykset valistusviikon varrelta jaetaan eturivistöjen tueksi, mikä toimii aina" paina nappia- pelasta itsesi" - kulissipelien käyttöön!
Manipuloinnin vaikutuksia entiset metsoteeri- nuoret seuraavat suomi24 keskuteluissa, poistattavat osimoilleen "vaaralliset" sanomiset.
Herruuden voimatahtoa vahvistetaan pelotteluilla, kaupungintalon käytävillä, kahviossa, oven takana toimistoissa sekä viraston parkkipaikoilla.”Orpon hallitus on ollut vallassa kohta 2,5 vuotta. Miksi kokoomus ei vieläkään ole korjannut kaikkia meidän viime kaudella tekemiämme virheitä"- Keskustan välikysymys eduskunnassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko hyvinvointitalosta jotain muutakin ongelmia kuin rahoitus suunnitelman puute.
Minusta paikan kohteen oli jotain epäselvyyksiä.
Ja luonnollisesti erikoista, että köyhän apua hakeva kaupunki tekee näin kalliita investointi päätöksiä. Se kertoo talouden hoidosta todella paljon.Nyt voisi uusi valtuusto loistaa myös avoimuudellaan..
Nyt olisi Komunrannan Savusaunaosaston talous- ja Tulevaisuusjaoksen Hiukkasen parempi tulevaisuus vision aika.
Nyt voisi tulevaisuusvisionäärit Kj, Hpj ja Vpj vastailla asiasta kiinnostuneille kaupunkilaisille. Odottelemme innokkaasti vuoden 2027 5 miljoonan euron Kiinteistövero-Tsunamia. 2023-2025 aikoina miljardien sijoitusvaltameri velloi valtoimenaan läpi PHJ:n. Vihreä siirtymä oli IN. Milloinka Infoa kaupunkilaisille tulossa?
KepuVasuriDemut, heissä PHJ:n talouden valoisa tulevaisuus Since 1982. Heidän teot Kaupungin kehityksen ja uudistumisen kannalta puhuvat puolestaa. 1982 PHJ:n asukaluku n. 8700, 2025 asukasluku vajaa 4700.
Mitähän em. aikavälillä on tapahtunut? Kepulainen kiero juoni?
Tutkinnan aiheita on paljonkin. Esim. Kvantti Oy:n alkupääomamiljoona euron tilanne. Sehän aikanaan muilutettiin Vtkj Tikkasen johdolla kaupungin Reporahoista Kvantti Oy:n alkupääomaksi. Kahden kaupunginjohtajan malliakin voisi tutkailla ja varsinkin sen perusteita. - Anonyymi
Siinä sitä on asiaa ihan oikeesti mietittväksi.
- Anonyymi
Arvaatteko miksi valtuusto ei käy tutustumassa esim Nivalan kaupunkiin ja elinkeinotoimintaan?
PS ja KD valtuustoryhmät voisi olla tien avaajina ja käydä tutustumassa ja sitten tuoda terveisiä oikein esimerkkien valossa!- Anonyymi
Siunattu tyhmyys on varmaan mukavaa. Ei tiedon huoli paina, ei. Riittää kun antaa säännöllisesti tassua Savusaunalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siunattu tyhmyys on varmaan mukavaa. Ei tiedon huoli paina, ei. Riittää kun antaa säännöllisesti tassua Savusaunalla.
Joko alkaa käydä ymmärrykseen, mistä juontaa Pyhäjärven hallinnon, valtuuston, kaupunginhallituksen, lautakuntien ja tytäryhtiöiden miinustava tulostaso?
Tosin eräänlaiseksi tulokseksi pitänee lukea konsernissa velkavaroilla vehtaaminen ja ---taai niin kuin kaupunginjohtaja lausui, heikko osaaminen ja hmmm.
Luottamustoimen huolellinen hoitaminen edellyttää riittävää perehtyneisyyttä kuntalain, osakeyhtiölakien, talouslukujen ymmärtämistä, sääntöjen ja ohjeiden osaamista.
Pyhäjärvellä äänioikeutettujen mielikuvat asiaosaajista ja siitä seuraaneesta kokoonpanoista on aiheuttanut elinvoiman sekä väen vähentymisen, ja vienyt yhteistyösuunnat todella kriittisille leveleille, uuden edessä tieto-taito-yhteistyökyvykkyys on haastavaa. Meinaan, jotta Kiuruveden ja Pihtiputaan luottamushenkilöstössä on huomattavan hyvin perehtynyttä (meidän omintakeiseen demokratiaan) porukkaa, joita ei kusettamalla ja kikkailemalla viedä alter egon tahdon tahdissa.
- Anonyymi
Tiettämättöömyys on meillä tyypilistä. Joku tyhmemmän puoleinen on väittänyt, että Oulaskankaan yöpäivystys lopettetaan, koska siellä on tehty vain kolme yöllistä leikkausta. Voitte päättää perustuuko tuo väite typeryyteen vain tietoiseen valehteluun. Valehtelukin toisin paljasta tekijän oleva melkoisen ääliön.
- Anonyymi
Kuulehan höpö höpö, mitä tekemistä toistamallasi jaakamisella on Pyhäjärven kaupungin rapakuntoon? Katos tonttu, harvinainen negatiivinen CC-sijoitus Pyhäjärvelle on tapahtunut tosiasia, siis Oulaskankaan olemisesta tai olematta olemisesta huolimatta.

Sinä täällä jankaat. Jos rehellisyys puuttuu niin ei ole mitään. Tapavalehtelijoista ei ole päättäjiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä täällä jankaat. Jos rehellisyys puuttuu niin ei ole mitään. Tapavalehtelijoista ei ole päättäjiksi.
Pyhäjärven kiistaottomasti ovelin huijari on nuija. Ai että ..ihanko totta. Alakynteen jäädessäsi vedät tavanomaisen ässsäsi esiin. Osannetko tuon höpötykses lisäksi mitään muuta? Annas kun arvaan, ehkä pari kolme tasatyöntöä ja ennenaikaisen reisille syöksyn.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhäjärven kiistaottomasti ovelin huijari on nuija. Ai että ..ihanko totta. Alakynteen jäädessäsi vedät tavanomaisen ässsäsi esiin. Osannetko tuon höpötykses lisäksi mitään muuta? Annas kun arvaan, ehkä pari kolme tasatyöntöä ja ennenaikaisen reisille syöksyn.
Tunnustat siis taas jäänesi faktoissa alakynteen. Väitätkö, että koijarit eivät olisi valehdelleet Oulaskankaasta. Muuten aina hävitessä faktoissa käyt kirjoittjana kimppuun!
2 x 0 = 46 51 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnustat siis taas jäänesi faktoissa alakynteen. Väitätkö, että koijarit eivät olisi valehdelleet Oulaskankaasta. Muuten aina hävitessä faktoissa käyt kirjoittjana kimppuun!
2 x 0 = 46 51OHO, tunnustanko en. Muuten olen joskus lukenut sinun sanovan asiasta, valitettavasti joudun toteamaan , kuinka viitsit jankuttaa? Kun sulla on tosi heppoiset aiheet. Olet maanikko, höyhensarjalainen, inisijä ja märisijä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OHO, tunnustanko en. Muuten olen joskus lukenut sinun sanovan asiasta, valitettavasti joudun toteamaan , kuinka viitsit jankuttaa? Kun sulla on tosi heppoiset aiheet. Olet maanikko, höyhensarjalainen, inisijä ja märisijä.
Hyvinvointilautakunnan puheenjohtajuus, vasuri Paavolan ura oli yhtä nopeasti ohi, kuin keskustan Jäätteemäen pääministerinä piipahdus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OHO, tunnustanko en. Muuten olen joskus lukenut sinun sanovan asiasta, valitettavasti joudun toteamaan , kuinka viitsit jankuttaa? Kun sulla on tosi heppoiset aiheet. Olet maanikko, höyhensarjalainen, inisijä ja märisijä.
Sinusta siis totuuden kertominen on jankuttamista. Toki tiedän, että sinä et anna periksi, vaikka faktat ovat sinua vastaan. Sen ole pari kertaa nähnyt livenä, kun olet väittänyt, että mitään ilmastonmuutosta ei ole tapahtunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinusta siis totuuden kertominen on jankuttamista. Toki tiedän, että sinä et anna periksi, vaikka faktat ovat sinua vastaan. Sen ole pari kertaa nähnyt livenä, kun olet väittänyt, että mitään ilmastonmuutosta ei ole tapahtunut.
Pidä tuulihatustasi kiinni, voit olla varma, että "hajusi" on varoittanut.
En arvosta ihmistä, jonka ainut motiivi on riidanhaasto.
Vahinkoja tapahtuu sinulle, jatka siis itsesi tekemistä mitättömäksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinusta siis totuuden kertominen on jankuttamista. Toki tiedän, että sinä et anna periksi, vaikka faktat ovat sinua vastaan. Sen ole pari kertaa nähnyt livenä, kun olet väittänyt, että mitään ilmastonmuutosta ei ole tapahtunut.
Minä olen eri henkilö.
Vaan miten me asutaan alueella missä on ollut jääpeite joskus ? Ollaanko me asukkaat sulattanut sen jääpeitteen vai miten se on tapahtunut ?
Jotkut asiat ovat sellaisia mihin ei voida vaikuttaa. Vaan yhden asian kysyn. Miksi autot saastuttaa vaan lentokoneet eivät saastuta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidä tuulihatustasi kiinni, voit olla varma, että "hajusi" on varoittanut.
En arvosta ihmistä, jonka ainut motiivi on riidanhaasto.
Vahinkoja tapahtuu sinulle, jatka siis itsesi tekemistä mitättömäksi.Nyt ollaan pakon edessä, kun valtakunnan tilasto huutaa Pyhäjärven kohdalla tummanpunaista nimenomaan asuntoasioiden hoitamisessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen eri henkilö.
Vaan miten me asutaan alueella missä on ollut jääpeite joskus ? Ollaanko me asukkaat sulattanut sen jääpeitteen vai miten se on tapahtunut ?
Jotkut asiat ovat sellaisia mihin ei voida vaikuttaa. Vaan yhden asian kysyn. Miksi autot saastuttaa vaan lentokoneet eivät saastuta?Kerronko ketkä ovat Pyhäjärven suurista SUURIMPI valehtelijoita, liioittelijoita oikein viranpuolesta? Ensimmäinen valehteli kirkossa, ja toinen mäkikylän kylätalolla-
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen eri henkilö.
Vaan miten me asutaan alueella missä on ollut jääpeite joskus ? Ollaanko me asukkaat sulattanut sen jääpeitteen vai miten se on tapahtunut ?
Jotkut asiat ovat sellaisia mihin ei voida vaikuttaa. Vaan yhden asian kysyn. Miksi autot saastuttaa vaan lentokoneet eivät saastuta?Olet juuri se henkilö, mitä tarkoitan. Sama jankuttaja, joka toistaa tällä juttujaan läpi vuorokauden.
Kysyt melkoisen tyhmiä, koska kaikki tietävät ja myöntävät lentokoneiden saastuttava,
Muuten miksi meillä meillä metsäkoneiden käyttäjät saastutavat enmmän kuin koneet? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet juuri se henkilö, mitä tarkoitan. Sama jankuttaja, joka toistaa tällä juttujaan läpi vuorokauden.
Kysyt melkoisen tyhmiä, koska kaikki tietävät ja myöntävät lentokoneiden saastuttava,
Muuten miksi meillä meillä metsäkoneiden käyttäjät saastutavat enmmän kuin koneet?No kukahan täällä jankuttaa. Joku haukkuu läpi vrk Persuja , jopa nimellä.
Joka ketjussa on persujen haukkumista, eikä riitä edes Pyhäjärven sivustot. Tämä sama henkilö käy sitä tekemässä muidenkin kuntien sivustoilla. Tosin ihan aamusta ei ala se, vaan myöhemmin päivällä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kukahan täällä jankuttaa. Joku haukkuu läpi vrk Persuja , jopa nimellä.
Joka ketjussa on persujen haukkumista, eikä riitä edes Pyhäjärven sivustot. Tämä sama henkilö käy sitä tekemässä muidenkin kuntien sivustoilla. Tosin ihan aamusta ei ala se, vaan myöhemmin päivälläMinä kerron totuuden persuista. Väitäkö, että he eivät esim. ole isot kidat levällään valehdelleet Oulaskankaasta. Eikö Raija veinenyt heidät pakoon vastuuta etukäteen tehdyn suunnitelman mukaisesti?
Missä muualla. Kuulin, että sinun taustasi on paljastettu jossakin tuulivoimajutussa. Niitä kuulut levittelvän joka puolella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä kerron totuuden persuista. Väitäkö, että he eivät esim. ole isot kidat levällään valehdelleet Oulaskankaasta. Eikö Raija veinenyt heidät pakoon vastuuta etukäteen tehdyn suunnitelman mukaisesti?
Missä muualla. Kuulin, että sinun taustasi on paljastettu jossakin tuulivoimajutussa. Niitä kuulut levittelvän joka puolella.2025-11-28 18:28:11 Pyhäjärvi palstan ylivoimainen SARJAJANKUTTAJA-- ja ilkeää vielä väittää olevansa totuuden asialla.
Kertoisito jos henkselis kestää ketkä ovatkaan Pyhäjärven suurista SUURIMPIA valehtelijoita, liioittelijoita oikein viranpuolesta?
Viiden pisteen vihje;
Ensimmäinen valehteli kirkossa, ja toinen mäkikylän kylätalolla- Ja kyllä, he toimivat takuulla paikkakuntalaisten harhaanjohtajina!
--------------
Vastauksesi pitää olla 100 % OIKEIN.
- Anonyymi
Miten jaetaan urakat tyttäriltä? Olemme saaneet tietoa, että itselle ja omille sukulaisille. Katsokaa verotustietoja niin alkaa selvitä. Pyytäkää Pyhäjärvelle erityistilintarkastus. Tätä vaaditaan Haapajärveltä.
- Anonyymi
Purra ainakinj akaa itseään isollerahalle. Suojatyöpaikkaa hakee. Edes houstu eivät ekstä jakamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra ainakinj akaa itseään isollerahalle. Suojatyöpaikkaa hakee. Edes houstu eivät ekstä jakamista.
Kas mikset voi nyt Pyhäjärven asioista keskustella. Esimerkiksi ylisuurista veloista.
mitä mieltä olet , että korkoihin menee yli miljoona.
Nopeasti tarkastin yhden naapurikunnan korkomenot. Ykkönen puuttui edestä.. - Anonyymi
Taas yksi siikajokinen puhuu itsestään monikossa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas yksi siikajokinen puhuu itsestään monikossa!
Kuka puhui monikossa?
Esim korkomenot olivat hyvin minä itse tyyliin.
Ja korkomenot sen kuin paisuu tälle vuotta. Velat lisääntyneet mukavasti.
- Anonyymi
Johtoporras tulee asettaa vastuuseen ja korvausvelvolliseksi.
- Anonyymi
Kaupunginjohtaja ilmeisen mukaan alisuorittaa viranhoitoon liittyviä "esittelyjä", hanke ilman varmaa maksusuunnitelmaa?
Kuntalaiset eivät voi olla automaattitakaajina konsernin retuperä-vpk tolloiluille.
VPK kirjainyhdistelmä on kulissijuonien ja iltaviihteen logo.
( VelkaPiikkiKorkoineen)
Lieventääkö se, että hän ylisuorittaa huseeraamalla toimarina paperihommissa--suunnitelmia suunnnitelman päälle, rahaa kuluu ylläpitoon ja suunnitelmat pakkautuvat päällestysten ilman toteuttamismahdollisuuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunginjohtaja ilmeisen mukaan alisuorittaa viranhoitoon liittyviä "esittelyjä", hanke ilman varmaa maksusuunnitelmaa?
Kuntalaiset eivät voi olla automaattitakaajina konsernin retuperä-vpk tolloiluille.
VPK kirjainyhdistelmä on kulissijuonien ja iltaviihteen logo.
( VelkaPiikkiKorkoineen)
Lieventääkö se, että hän ylisuorittaa huseeraamalla toimarina paperihommissa--suunnitelmia suunnnitelman päälle, rahaa kuluu ylläpitoon ja suunnitelmat pakkautuvat päällestysten ilman toteuttamismahdollisuuksia.Vetovoima ja elinvoima.
Ohi menivät kehityskelpoiset ajat joten paikkakunta kuihtuu , autioituu . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vetovoima ja elinvoima.
Ohi menivät kehityskelpoiset ajat joten paikkakunta kuihtuu , autioituu .Keskusta nuorten keski-ikä on 80 vuotta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vetovoima ja elinvoima.
Ohi menivät kehityskelpoiset ajat joten paikkakunta kuihtuu , autioituu .Mutta persujen suut aukevat isosti levälleen ja valheita pisaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta persujen suut aukevat isosti levälleen ja valheita pisaa!
Keputaktikointia "" PS ja KD olisivat toivoneet paikkajakoneuvottelujen uusintaa.Ponsiesitykset jämähtivät kokoustekniikkaan"" Pyhäjärven Sanomien digi. Vain vaalitulos oikaistiin.TämäON sitäKepu/vasemmiston avoimuutta..,,&¤¤¤#¤//On se kumma kun tekniikka ei pelaa juuri tällaisissa asioissa.¤"&

Niin, juuri näissä asioissa toimitaan Kuntalain mukaan-- tai ehkä Kuntaliiton antamien
lausuntojen mukaan, Muutoin toimitaan suurinpiirtein "mutu-tuntumalla", tai tikanmäen
tulkitsemana.
Näinhän se menee.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, juuri näissä asioissa toimitaan Kuntalain mukaan-- tai ehkä Kuntaliiton antamien
lausuntojen mukaan, Muutoin toimitaan suurinpiirtein "mutu-tuntumalla", tai tikanmäen
tulkitsemana.
Näinhän se menee..Olen todella ilahtunut, kun KD esitti aloitteen kaupunginjohtajalle antaen 3 kuukauden ajan tehdä selvityksen menneistä ja tulevaisuudesta.
Edes jotain todellista, numeroina.
Täällä ihan asiallisesti haetaan tietoja, mutta kukaan ei vastaa, Keskustelemme ihan .
keskenämme. Toiset näillä kommenteilla haluavat sotkea todellisuuden.
Osa keskustelijoista kävelee hiihtäjien kuntopolulla. Osa san oo, että Perussuomalaiset
saivat aikaan Oulaskankaan yöpäivystyksestä menetyksen.
Kukaan kirjoittaja ottavat kantaa(ns.toisinajattelijat), miten meidän kaupungissa menee
niin hitokseen, ihan on syytä kysyä. Kun/Jos olette valittuja kaupungin edustajia, niin miten voitte hyväksyä tällaista velanottoa. Eihän tätä kestä kenenkään kyky.
Kun jengi äänestyttää taloudellisista asioista ja velanotoista, niin jengi joukkoineen äänest-ää "jaa", siis kyllä otetaan. Eikö kukaan enmmistöstä käy kysymään: Entä sitten.?
- Anonyymi
Valtuutettujen aloite harvoin johtaa jatkokäsittelyyn.
- Anonyymi
Se on valitettavaa se. Tuollainen aloite olisi syytä ottaa vakavasti .
Nyt pitää painostaa myös kepujen ja vasemmiston päättäjiä, että tämä pitää huomioida vakavasti.
Sitten tässä hurjuudesss pitää muistuttaa valtuutetuille Eero Laesterän esitystä valtion avustuksen uudistamisesta kunnille..siinä otettaisiin huomioon tuulivoimaloiden kiinteistövero. Minulla on vahva tunne, että se menee vielä läpi.
Pyhäjärvi on oikeasti lirissä .
En ymmärrä, että tällaisessa taloustilanteessa kaupunki rupeaa vielä rakentamaan jotain hyvinvointitaloa..ja aloittaa rakentamisen ennen oikeuden päätöstä.
No kyllähän sekin kertoi paljon, että piti valittaa äänestystuloksesta. Se kertoi epätoivosta. Se kertoi, että pienikin muutos valtasuhteessa pelottaa enemmistöä..
- Anonyymi
Valtuusto on istunut tänne asti laittomalla kokoonpanolla.
Kaikki päätökset ovat siis tehty hallinto-oikeuden toteamalla virheellisellä äänten laskun aiheuttamilla suhteellisen vaalitavan äänimäärillä. - Anonyymi
Useammassa keskusteluketjussa tuodaan perustellusti esiin Pyhäjärven hallinnon heikko osaaminen, ja siinä samalla alaston totuus luottameshenkilöiden tietämättättömyydestä.
Sysimustan tietämättömyyden peittoa , sen paikallaan pysymistä, vartio valtuuston puheenjohtajisto sekä kaupunginhallitus kaupunginjohtajan rinnalla.
Mistään ei saisi kysyä, johon ei voi paljastamatta kieroilun juonia vastata, stopataan sössöttämällä, ei kuulu pykälään ...
Naurettavaa ja räikeää aseman väärinkäyttöä on puheenjohtajan ja viranhaltijan esiintyminen ylipäälliköinä.
Valtuutetuilla on tiedonsaanti oikeus, miltei kaikesta julkisessa toimessa, Ei vastausten antamiseen ole muuta syytä, kuin ko. henkilöiden röyhkeä yliminä.
Asiallisissa, avaavissa kysymyksissä on vaarana vastaajalle paljastuminen, niin stop siitä ei julkisessa kokouksessa puhuta, joten siitä lanseerataan enemmistön jaa-äänillä kuntalaisten yhteinen tahto.
Valtuutettujen pitää vaatia luottamushenkilökoulutus nopeasti, näihin kustannuksiin veronmaksajina suorastaan ilolla osallistumme.
ULKOPUOLISEN , puolueettoman tahon toteutuksella,- Anonyymi
Eikö Pyhäjärvi järjestä koulutusta ? Kyllä muissa kunnissa on koulutukset. Valitettavasti vanhat jäärät eivät osallistu niihin. He kun tietävät kaiken.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö Pyhäjärvi järjestä koulutusta ? Kyllä muissa kunnissa on koulutukset. Valitettavasti vanhat jäärät eivät osallistu niihin. He kun tietävät kaiken.
Ja siitä ei saa kokouspalkkiota
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja siitä ei saa kokouspalkkiota
EI OLE JÄRJESTETTY viimeisen 30 vuoden aikana ..ja kai osaatte laskea yhteen miksi EI?
Tietämättömyys antaa vapaat kädet, kun valtuutettu ei tunne kuntalakia, sen antamia oikeuksia vaatia tietoa ,,,kas siinäpä porsaanreikiä onkin huijarityylin johtamismallille.
Kysymyksessä ei ole yksittäisen valtuutetun ongelmien knoppi, vaan koko yhteisöämme kalvava tiedon pidättäminen, epätoivoinen heikko hyminä ja kun ei ole tietoa, niin kyvyttömyys on halvaantumista --miten puuttua hallinnon toimintaan!
Niin Valtuustossa kuin keskushallinnossa ovat suuna päänä juuri ne henkilöt omana itsenään, joiden päsmäröimisen seurauksena ovat menneet tilivuodet suuren siivilän läpi kiinni jäämättä "tarkasteltu" vähän siitä ja vähän tuosta noin.
Valuviat ovat vankistuneet mm kunnan heikon taloudenhoidon virheet, lainnoudattamisen vähän sinnepäin aiheuttamat erilaiset velanoton syylliset, mainehaitat ja tarpeettomien investointipäätösten seuraukset .
Yhteistä tietämättömien kokoonpanolle on "en minä tiedä, enkä uskalla kysyä, siksi äänestän joko ei tai jaa -käskystä" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EI OLE JÄRJESTETTY viimeisen 30 vuoden aikana ..ja kai osaatte laskea yhteen miksi EI?
Tietämättömyys antaa vapaat kädet, kun valtuutettu ei tunne kuntalakia, sen antamia oikeuksia vaatia tietoa ,,,kas siinäpä porsaanreikiä onkin huijarityylin johtamismallille.
Kysymyksessä ei ole yksittäisen valtuutetun ongelmien knoppi, vaan koko yhteisöämme kalvava tiedon pidättäminen, epätoivoinen heikko hyminä ja kun ei ole tietoa, niin kyvyttömyys on halvaantumista --miten puuttua hallinnon toimintaan!
Niin Valtuustossa kuin keskushallinnossa ovat suuna päänä juuri ne henkilöt omana itsenään, joiden päsmäröimisen seurauksena ovat menneet tilivuodet suuren siivilän läpi kiinni jäämättä "tarkasteltu" vähän siitä ja vähän tuosta noin.
Valuviat ovat vankistuneet mm kunnan heikon taloudenhoidon virheet, lainnoudattamisen vähän sinnepäin aiheuttamat erilaiset velanoton syylliset, mainehaitat ja tarpeettomien investointipäätösten seuraukset .
Yhteistä tietämättömien kokoonpanolle on "en minä tiedä, enkä uskalla kysyä, siksi äänestän joko ei tai jaa -käskystä"Nyt voisi uusi valtuusto loistaa myös avoimuudellaan..
Nyt olisi Komunrannan Savusaunaosaston talous- ja Tulevaisuusjaoksen Hiukkasen parempi tulevaisuus vision aika.
Nyt voisi tulevaisuusvisionäärit Kj, Hpj ja Vpj vastailla asiasta kiinnostuneille kaupunkilaisille. Odottelemme innokkaasti vuoden 2027 5 miljoonan euron Kiinteistövero-Tsunamia. 2023-2025 aikoina miljardien sijoitusvaltameri velloi valtoimenaan läpi PHJ:n. Vihreä siirtymä oli IN. Milloinka Infoa kaupunkilaisille tulossa?
KepuVasuriDemut, heissä PHJ:n talouden valoisa tulevaisuus Since 1982. Heidän teot Kaupungin kehityksen ja uudistumisen kannalta puhuvat puolestaa. 1982 PHJ:n asukaluku n. 8700, 2025 asukasluku vajaa 4700.
Mitähän em. aikavälillä on tapahtunut? Kepulainen kiero juoni?
Tutkinnan aiheita on paljonkin. Esim. Kvantti Oy:n alkupääomamiljoona euron tilanne. Sehän aikanaan muilutettiin Vtkj Tikkasen johdolla kaupungin Reporahoista Kvantti Oy:n alkupääomaksi. Kahden kaupunginjohtajan malliakin voisi tutkailla ja varsinkin sen perusteita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EI OLE JÄRJESTETTY viimeisen 30 vuoden aikana ..ja kai osaatte laskea yhteen miksi EI?
Tietämättömyys antaa vapaat kädet, kun valtuutettu ei tunne kuntalakia, sen antamia oikeuksia vaatia tietoa ,,,kas siinäpä porsaanreikiä onkin huijarityylin johtamismallille.
Kysymyksessä ei ole yksittäisen valtuutetun ongelmien knoppi, vaan koko yhteisöämme kalvava tiedon pidättäminen, epätoivoinen heikko hyminä ja kun ei ole tietoa, niin kyvyttömyys on halvaantumista --miten puuttua hallinnon toimintaan!
Niin Valtuustossa kuin keskushallinnossa ovat suuna päänä juuri ne henkilöt omana itsenään, joiden päsmäröimisen seurauksena ovat menneet tilivuodet suuren siivilän läpi kiinni jäämättä "tarkasteltu" vähän siitä ja vähän tuosta noin.
Valuviat ovat vankistuneet mm kunnan heikon taloudenhoidon virheet, lainnoudattamisen vähän sinnepäin aiheuttamat erilaiset velanoton syylliset, mainehaitat ja tarpeettomien investointipäätösten seuraukset .
Yhteistä tietämättömien kokoonpanolle on "en minä tiedä, enkä uskalla kysyä, siksi äänestän joko ei tai jaa -käskystä"Huh huh.
Kaupunginjohtaja vastaa siitä.
Tokko haluavat , että.valtuutetut ymmärtävät vastuunsa. - Anonyymi
Pyhäsalmen kvantti Oy:n toimitusjohtaja /kaupunginjohtaja on itseoikeutettu antamaan selonteon kvantti Oy:öön sijoitetun miljoonan kohtalosta. Samoin kuin koko ko. yhtiön toiminnasta.
Kvantti Oy:n virallisiksi aputoiminimiksi on merkitty Callio Events, Callio Mine for Business, Pyhäjärven Callio ja muutamia muita yrityksiä.
Jos Kvantti Oy on kunnallinen tytäryhtiö, niin onko kaupunki vastuussa koko yritysryppäästä kuten tyttärestään. Mihin kaikkeen kaupunkia tarvitaan maksamaan mahdollista tappiollista toimintaa?
Aputoiminimellä harjoitetut toimnnot kun kuuluvat edelleen saman Y-tunnuksen ja oikeushenkilön alle. Ihmeellinen yritysrypäs. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhäsalmen kvantti Oy:n toimitusjohtaja /kaupunginjohtaja on itseoikeutettu antamaan selonteon kvantti Oy:öön sijoitetun miljoonan kohtalosta. Samoin kuin koko ko. yhtiön toiminnasta.
Kvantti Oy:n virallisiksi aputoiminimiksi on merkitty Callio Events, Callio Mine for Business, Pyhäjärven Callio ja muutamia muita yrityksiä.
Jos Kvantti Oy on kunnallinen tytäryhtiö, niin onko kaupunki vastuussa koko yritysryppäästä kuten tyttärestään. Mihin kaikkeen kaupunkia tarvitaan maksamaan mahdollista tappiollista toimintaa?
Aputoiminimellä harjoitetut toimnnot kun kuuluvat edelleen saman Y-tunnuksen ja oikeushenkilön alle. Ihmeellinen yritysrypäs.Alisuoriutuva kaupunginhallitus, kokouksisa pönötävät valtuuston puheenjohtajat.
Kysymys kuuluu, mitä virkaa yhdelläkään ko. hallituksen sekä valtuuston peejiil tyypeillä on tämmöisessä mustekalakonsernissa , kun renki tekee mitä tahtoo, ja palkka sen kun paisuu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alisuoriutuva kaupunginhallitus, kokouksisa pönötävät valtuuston puheenjohtajat.
Kysymys kuuluu, mitä virkaa yhdelläkään ko. hallituksen sekä valtuuston peejiil tyypeillä on tämmöisessä mustekalakonsernissa , kun renki tekee mitä tahtoo, ja palkka sen kun paisuu?Alisuoriutuminen on irtisanomisperuste, koskee jokaista työntekijää.
- Anonyymi
Tämäkin palsta kannattaa lukea yhtäkyytiä alusta loppuun. Saa aika hyvän kuvan monista seikoista, jotka mieltänne painaa.
- Anonyymi
Myllytontut Tikkalanmäellä voivat paneutua kuntalaisten palauttaviin huomioihin.
Kummisetä-Tonttu ei taida viitsiä oikaista juoksuaan , vanhoilla vetelee, ja näytöstyyliin vetää perässään uusia, joka ei ole mikään ihme sinällään, hakeutuvat kainalon suojiin vapaaehtoisesti..mutta se että vanhatkin myllytontut suorastaan syövät kummisedän nenää kaivelevasta kädestä.
Virkamyllytontut, voi mitä heistä lausuisi, totta se olisi jokatapauksessa.
Ei jatkoon. Joku voisi jatkaa, ei kaikki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myllytontut Tikkalanmäellä voivat paneutua kuntalaisten palauttaviin huomioihin.
Kummisetä-Tonttu ei taida viitsiä oikaista juoksuaan , vanhoilla vetelee, ja näytöstyyliin vetää perässään uusia, joka ei ole mikään ihme sinällään, hakeutuvat kainalon suojiin vapaaehtoisesti..mutta se että vanhatkin myllytontut suorastaan syövät kummisedän nenää kaivelevasta kädestä.
Virkamyllytontut, voi mitä heistä lausuisi, totta se olisi jokatapauksessa.
Ei jatkoon. Joku voisi jatkaa, ei kaikki.Tärkeä on se, että uudelle hallitukselle ja valtuustolle annetaan tarkka selonteko kaikista tytäryhtiöistä ja niiden tilasta. Niihin on sijoitettu julkisiakin varoja siinä määrin, että kaupungin vastuut on selvitettävä niin tyttäristä kuin niiden ryppäistä. Siellä ei puhutakaan mistään pienistä rahoista.
Samalla on valittava tyttärien hallituksiin jäsenet, uuden valtuuston voimasuhteiden mukaisesti. Ajan tasalla pitää olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tärkeä on se, että uudelle hallitukselle ja valtuustolle annetaan tarkka selonteko kaikista tytäryhtiöistä ja niiden tilasta. Niihin on sijoitettu julkisiakin varoja siinä määrin, että kaupungin vastuut on selvitettävä niin tyttäristä kuin niiden ryppäistä. Siellä ei puhutakaan mistään pienistä rahoista.
Samalla on valittava tyttärien hallituksiin jäsenet, uuden valtuuston voimasuhteiden mukaisesti. Ajan tasalla pitää olla.Ei ole uusi valtuusto, sama valtuusto, matkan varrella hallinto-oikeus tarkisti käsialat ja totesi= 100% perussuomalaiselle laskettava äänestyslippu.
On iso mutta. Poliitikko tekee politiikkaa, ja viivyttää kaikilla oppimillaan tavoilla kd ja ps haluamaa / vaatimaa paikkajakoneuvottelua --voimasuhteissa on jokatapauksessa oikeúdenmukaisuuden muutos ja siten ilman mutkia ja mukinoita tehtävissä.
Nyt näemme menneistä kuuluisan pitkän kaavan käytännössä.
Väsyttäminen , viivyttäminen ja viekastelu on tietyn tyypin herruuden aikaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole uusi valtuusto, sama valtuusto, matkan varrella hallinto-oikeus tarkisti käsialat ja totesi= 100% perussuomalaiselle laskettava äänestyslippu.
On iso mutta. Poliitikko tekee politiikkaa, ja viivyttää kaikilla oppimillaan tavoilla kd ja ps haluamaa / vaatimaa paikkajakoneuvottelua --voimasuhteissa on jokatapauksessa oikeúdenmukaisuuden muutos ja siten ilman mutkia ja mukinoita tehtävissä.
Nyt näemme menneistä kuuluisan pitkän kaavan käytännössä.
Väsyttäminen , viivyttäminen ja viekastelu on tietyn tyypin herruuden aikaa.Saapipa nähdä, millainen farssi syntyy ja paljonko maksaa nämä kaksi tytärtä kimpassa. Rillankivi ja vesi ja lämpö. On havaittavissa "piirteitä". Asiat mutkistuvat entisestään. Ja nyt jo on jouduttu veronmaksajien rahoja ohjaamaan molemmille iso nippu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole uusi valtuusto, sama valtuusto, matkan varrella hallinto-oikeus tarkisti käsialat ja totesi= 100% perussuomalaiselle laskettava äänestyslippu.
On iso mutta. Poliitikko tekee politiikkaa, ja viivyttää kaikilla oppimillaan tavoilla kd ja ps haluamaa / vaatimaa paikkajakoneuvottelua --voimasuhteissa on jokatapauksessa oikeúdenmukaisuuden muutos ja siten ilman mutkia ja mukinoita tehtävissä.
Nyt näemme menneistä kuuluisan pitkän kaavan käytännössä.
Väsyttäminen , viivyttäminen ja viekastelu on tietyn tyypin herruuden aikaa.Todella mielenkiintoista miksi kaupunki valitti vielä asiasta. Kaikkea muuta kuin demokratiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todella mielenkiintoista miksi kaupunki valitti vielä asiasta. Kaikkea muuta kuin demokratiaa.
Meinaat, että valittaminen ei kuulu demokratiaan? Persut eivät siis ole osa demokrtaiaan, kun meilläkään eivät tee muuta kuin valittavat valehtelun lomassa. Kännissä ajamista ei lasketa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaat, että valittaminen ei kuulu demokratiaan? Persut eivät siis ole osa demokrtaiaan, kun meilläkään eivät tee muuta kuin valittavat valehtelun lomassa. Kännissä ajamista ei lasketa.
Siis jos oikeus on jo todennut asian niin silti jatketaan valittamista. Se ei kuulu kaupungin imagoon kovin hyvin.
Aivan mielenkiintoista olisi jos MOT ohjelma tulisi tekemään ohjelmaa Pyhäjärven kiemuroista
- Anonyymi
Oikeusministeriö puuttuu tilanteeseen jos paikkakunnan hallitus ei oikaise vaalituloksen mukaisesti luottamuspaikkoja voimasuhteiden mukaiseksi. Pyhäjärvellä tietyt henkilöt joutuvat virkarikossyytteeseen ja korvausvelvolliseksi. Olette pian taas negatiivisissa uutisissa.
- Anonyymi
Ei puutu. Persut ja KD jättäytyivät omasta aloitteestaan pois paikoilta. Louskut jatkuu, mutta pettureiden peli on pelattu. Syyttäkää Mäkeläistä ja Leppäharjua petoksesta.
- Anonyymi
Ai niin sana taas.
Ja nyt taitaa löytyä kaikennäköistä mielenkiintoista..
Muuten korkokulut. Joutuuko kaupunki.maksamaan korotettua korkoa, kun taloustilanne on huono?
Vaan miten käy, jos ei kukaan enää anna lainaa ja kuoppa on ilmestynyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai niin sana taas.
Ja nyt taitaa löytyä kaikennäköistä mielenkiintoista..
Muuten korkokulut. Joutuuko kaupunki.maksamaan korotettua korkoa, kun taloustilanne on huono?
Vaan miten käy, jos ei kukaan enää anna lainaa ja kuoppa on ilmestynytKeskustan entiset nuoret, keski-ikä n.80 v ja vasemmistodemarien entisten nuorten ( keski-ikä n.85v.) Itseasiassa heikäläisiä on jäljellä muutama haahuileva torailija , valitettavasti sitäkin kiusanhenkisempiä.
Elikkäs he ovat näitä, poliitikan rampoja ankkoja, jotka eivät ole saaneet / halunneet ulkopuolista koulutusta luottamustoimiinsa, omilla opeilla mennään.
Toimiessaan tunnetaan pintapuhtaina vänkääjinä, talousväitteissään poskettomia, mm että kaikki on hyvin!
Paikallinen saaga on muistiin tatuoitu, mikä on kuntalaisten, se kuuluu heille käyttöön ja mikkä on yhteiseen kattaukseen kuuluvaa, se on kun surutonta nuoruusaikaa edelleen- !
Harrastuskulutushummailijoita, on tosi harmillista kun jäivät tänne. Ilmeistesti, kun mikään muu yhteisö ei joko huolinut tai he tiedostivat, ettei mistään löydy niin valmiiksi pehmitettyä äänestäjäkuntaa, kuin Pyhäjärveltä
.--näistäpä se Tikkalanmäen myllytonttujen reservi koostuu. Nimet löytyvät puolueiden jäsenluettelosta-ikä 75 vuotta ja yli. Äänestävät samoja, manipuloituna ja analysoivan ajattelun itseltään kieltäen.
Mitä uskolliset ovat saaneet vuosikymmenten mittaan "urakoina, sisäpiirietuina, korvauksina, porukalta suojausta, ns turvatakuina, rohkeneeko edes kysyä?
ONKO KIITOLLISUUSVELasta osuus HYVINVOINTITALON ja BULEVARDIN tapaisilla tyhjänpäiväisillä investoinneilla?
Kuuluuko pakettiin tytäryhtiöiden pääomittaminen ja velkatakuut?
Pyhiksen kuntademokratia ei ole tarjonnut vaalikausien aikana juuri yhtään julkisen hallinnon tasapuolista kuluttajansuojaa.
Kun on päätetty, ei voi tulosta muuttaa, kun valitettu, ei voi päättää, kun on tiedokisaatto, ei voi esittää
Seuraamme peliä, vesitettyä syöttödemokratiaa, missä maalaisjärjen vastuullisesta eikä rehellissyyden puolesta ole nimeksikään havaintoa!
Oletteko nähneet maalaisjärjen jossain päin piireissä, mikäli olette, ottakaa se kiinni ja toimittakaa turvaan näiltä paikkakunnan raadonsyöjiltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustan entiset nuoret, keski-ikä n.80 v ja vasemmistodemarien entisten nuorten ( keski-ikä n.85v.) Itseasiassa heikäläisiä on jäljellä muutama haahuileva torailija , valitettavasti sitäkin kiusanhenkisempiä.
Elikkäs he ovat näitä, poliitikan rampoja ankkoja, jotka eivät ole saaneet / halunneet ulkopuolista koulutusta luottamustoimiinsa, omilla opeilla mennään.
Toimiessaan tunnetaan pintapuhtaina vänkääjinä, talousväitteissään poskettomia, mm että kaikki on hyvin!
Paikallinen saaga on muistiin tatuoitu, mikä on kuntalaisten, se kuuluu heille käyttöön ja mikkä on yhteiseen kattaukseen kuuluvaa, se on kun surutonta nuoruusaikaa edelleen- !
Harrastuskulutushummailijoita, on tosi harmillista kun jäivät tänne. Ilmeistesti, kun mikään muu yhteisö ei joko huolinut tai he tiedostivat, ettei mistään löydy niin valmiiksi pehmitettyä äänestäjäkuntaa, kuin Pyhäjärveltä
.--näistäpä se Tikkalanmäen myllytonttujen reservi koostuu. Nimet löytyvät puolueiden jäsenluettelosta-ikä 75 vuotta ja yli. Äänestävät samoja, manipuloituna ja analysoivan ajattelun itseltään kieltäen.
Mitä uskolliset ovat saaneet vuosikymmenten mittaan "urakoina, sisäpiirietuina, korvauksina, porukalta suojausta, ns turvatakuina, rohkeneeko edes kysyä?
ONKO KIITOLLISUUSVELasta osuus HYVINVOINTITALON ja BULEVARDIN tapaisilla tyhjänpäiväisillä investoinneilla?
Kuuluuko pakettiin tytäryhtiöiden pääomittaminen ja velkatakuut?
Pyhiksen kuntademokratia ei ole tarjonnut vaalikausien aikana juuri yhtään julkisen hallinnon tasapuolista kuluttajansuojaa.
Kun on päätetty, ei voi tulosta muuttaa, kun valitettu, ei voi päättää, kun on tiedokisaatto, ei voi esittää
Seuraamme peliä, vesitettyä syöttödemokratiaa, missä maalaisjärjen vastuullisesta eikä rehellissyyden puolesta ole nimeksikään havaintoa!
Oletteko nähneet maalaisjärjen jossain päin piireissä, mikäli olette, ottakaa se kiinni ja toimittakaa turvaan näiltä paikkakunnan raadonsyöjiltä.JAA-rampauttaa se kun on enemmistön syömäsana
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JAA-rampauttaa se kun on enemmistön syömäsana
Tietämättömyyttä ei voida korjata muulla kuin koulutuksella. Jokainen omalta osaltaan voi miettiä milloin on saanut ammattitaitoaan kehittävää koulutusta, vastata siihen rehellisesti omassa mielessään ja sitten kertomalla tuntemuksensa esimiehilleen; siitä se alkaa.
Olkaat hyvä. - Anonyymi

Olkaat hyvä.Juttuvinkki callup-kysely Pyhäjärven Sanomille, tärppääkö?
Kysely Pyhäjärven valtuuston varsinaisille ja varajäsenille ja tytäryhtiöiden hallitusten jäsenille:
1.Oletko saanut ulkopuolisen järjestämää koulutusta luottamustoimesi hoitamiseksi vastuullisella tavalla?
2. Osallistuisitko koulutukseen, mikäli sellainen järjestetään?
3. Tunnetko jo nykyisellään kaikesta kaiken?
4. Miten sinua on perhdytetty kuntalakiin, talouslukujen ymmärtämiseksi ko ohjeisiin , sääntöihin , valtuustotyöskentelyyn ym? Jos niin kuka on vastannut /antanut ohjausta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juttuvinkki callup-kysely Pyhäjärven Sanomille, tärppääkö?
Kysely Pyhäjärven valtuuston varsinaisille ja varajäsenille ja tytäryhtiöiden hallitusten jäsenille:
1.Oletko saanut ulkopuolisen järjestämää koulutusta luottamustoimesi hoitamiseksi vastuullisella tavalla?
2. Osallistuisitko koulutukseen, mikäli sellainen järjestetään?
3. Tunnetko jo nykyisellään kaikesta kaiken?
4. Miten sinua on perhdytetty kuntalakiin, talouslukujen ymmärtämiseksi ko ohjeisiin , sääntöihin , valtuustotyöskentelyyn ym? Jos niin kuka on vastannut /antanut ohjausta?Kannattaa laittaa vaikka vielä joku ns täky kysymys eli onko oppi mennyt perille..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa laittaa vaikka vielä joku ns täky kysymys eli onko oppi mennyt perille..
Aikanaan Vtkj Tikkasen johdolla muilutettiin 1 miljoona euroa Kvantti Oy:n alkupääomaksi kaupungin Reporahoista. Kaupunkilaisia kiinnostaa mikä on nykyään alkuoääomamiljoonan tilanne. Lagunaahan ei tullut, joten eikö Kvantti Oy:n olisi aika tilittää alkupääomamiljoona euroa takaisin kaupungille, joka mahtiveloissa. Kh ja valtuusto: Nyt olisi oikea aika toimia kerrankin kaupungin hyväksi. Eikö niin?

kyllä kyllä, alkaa enemmän kuin vi****taa tikkalanmäen myllytonttujej ilonpito.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4586553Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1823885Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1092521Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262030Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1371414Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751305- 681156
- 631095
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te771069- 441013