koska siitä jää suuhun ja suupieliin inhottava rasvainen kerros, kun syö valmiin tortun.
Ostin ensimmäisen kerran Myllyn paras torttutaikinaa.
En saa syötyä noita kolmea torttua, kun paistoin neljä.
On niin inhottava maku ja rasva, että kysynkin, mitä rasvaa niihin käytetään,
olisi edes margariinia, sekin on varmaan parempaa kuin tuo,
talimainen rasva suussa ja huulissa,
vaikka söin paistani tortun eilen kuumana, suoraan uunista.
Aina torttuni olen paistanut itse tehdystä voitaikinasta, moni lehtisen, ja naistuvat todella hyviltä.
Vieraita varten ostin valmistaikinaa, mutta oli eka ja vika.
Nyt teen vieraille kuppikakkuja, omalla ohjella ja rasva on voita!
Heitin ne loput kaulitut levyt laatikoineen biojätteeseen eilen, ja en katsonut paketista mitä rasvaa siinä torttutaikinassa käytetään.
Torttutaikinan rasva
13
180
Vastaukset
- Anonyymi
En ole asiantuntija.
Torttuja tuskin tehnyt ikinä. En fanita lehtitaikinaa, enkä luumuhilloa. Mutta nakkipiiloja olen muutamia kertoja tehnyt. Jostain pakaste lehtitaikinasta. Mun mielestä niissä on eroja, joku oli tosiaan kovin rasvainen, joku kuivakas ja joku oli niinkuin mehevä.
Niitä tehdään eri valmistajilta ja yllättävän monia vaihtoehtoja. Tietenkään en muista, mikä oli hyvä mun mielestä. Ikinä en ole torttutaikinaa kokeillut , oletan normi lehtitaikinaa eri tuotteena. En varma, oisko eri resepti.
Kokeile jotain muuta valmistetta. Pakastetaikina kuulostaa paljon helpommalta, kuin ite tehty. Mä en viitis alkaa sellaseen kaulitsemiseen, liikaa duunia.
Tortuista puhuen, lieko kukaan nähnyt appelsiini tms torttuja. Mun mielestä snadi kirpakkuus passais torttuihin. Perinteiset joulutortut siis ei innosta.
=DW=- Anonyymi
Kiitos vastauksestasi.
En ole ennen ostanut valmistaikinaa.
Olen leiponut joulutorttuja ja lehtitaikinan ole tehnyt itse.
Aloin jo kotona asuessani tekemään voitaikinan itse, itse kotona kirnutusta voista!
Joskus kiireessä tehtiin mansikkaleivoksia sekoitetusta voitaikinasta, ne olivat pikkusisarusteni herkkua
Se oli sitä kultaista -50 luvun alkua-
Tein viime joulun ja uudenvuoden välillä noin 200 joulutorttua-
Tein itse kaulitun lehtitaikinan, en ostanut, enkä tule ostamaa kaupasta mitään puolivalmistetta.
En syö kauppojen eineksiä muutoinkaan, en osta, teen kaiken ruokani kotona, leivät ja pullat , piirakat ja laatikot, ja käytän vain voita ja kookosrasvaa, kun paistan munkkeja, tao lisään voin joukkoon pihvejä oaistaessa muuta rasvaa, se on lusikallinen kookosrasvaa.
Kiva kun sinäkin olet huomannut makueroja.
Minä olen maistanut vain tätä Myllyn Parasta, joka oli elämäni huonoin valinta.
Taikina ja ne kolme jotka olin paistanut, saivat kyydin jätesäiliöön.
On olemassa ns, sekoitettu voitaikina, jota ei taikinaa tehdessä ei kaulita lehteväksi, ,utta siitäkin tulee hyvännäköisiä leivonnaisia.
Sitten on se kaulittu lehtitaikina, johon saa monilla taitoskerroilla mahtavan lehtevyyden ja komeat tortut.
Tuo torttutaikina oli kahden tortun levyiksi kaulittua, mutta rasva kuin jotain kovaa rasvaa joka maistui suussa tunteja. Liekö Palmuöljyä tai kokkirasvaa? Hyi.
- Anonyymi
On olemassa lehtitaikina, voitaikina ja torttutaikina.
Rasvat on joko voi, margariini tai kasvispitoinen margariini.
Google kertoo kaiken sinullekin, jos vain viitsit etsiä.- Anonyymi
Luulitko, etten tiedä, halusin kokemuksia kuulla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulitko, etten tiedä, halusin kokemuksia kuulla!
Et tiennyt :))))))
- Anonyymi
Aloitus tarkoittaa että torttujakin on tänä vuonna huonnettu. En muista että viime vuonna olisi rasva suupielistä tirissyt. En montaa joulun mittaan syö.
Olen syönyt ensimmäiset puolitoista torttua tänä vuonna pikujoulussa, huolellisesti puolitettiin loput ettei tilatuista jäänyt jäljelle kuin murut. Paikallisesta kotileipomosta, suussasulavia, ah! - Anonyymi
Olet ostanut Torttutaikinaa jossa rasvoina on kasvirasvaa ja palmu-, ja rypsiöljyä.
En osta tuota ikinä vaan ostan Voitorttutaikinalevyjä! Hieman kalliimpia mutta ovat oikeita voitorttuja.
Töihin ostettiin aina noita Torttutaikinalevyjä ja ainoastaan juuri uunista tulleina niitä saattoi syödä. Jäähtyneinä aivan kamalia.
Tässä sinulle selitys. Kannattaa olla tarkkana kaupassa ja lukea niitä pakkausten tuotenimiä ja tuoteselosteita.- Anonyymi
Tuota se taisi minun ostamani olla, epäilin palmuöljyä ja margariinia.
Margariinia en ole huusholliini ikinä ostanut.
Niin hyvin ei mainosteta, että ostaisin, enkä niin köyhä ole, että en voipakettia saa maksettua! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota se taisi minun ostamani olla, epäilin palmuöljyä ja margariinia.
Margariinia en ole huusholliini ikinä ostanut.
Niin hyvin ei mainosteta, että ostaisin, enkä niin köyhä ole, että en voipakettia saa maksettua!Syön joka päivä kasvimargariinia eli kevytlevitteitä aamuisin leivän päällä.
Milloin mitäkin, Floraa, Beceliä, Keijua jne,
Ihan hyvää ja terveellisempää kuin voi, se ei nosta kolesterolia kuten voi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota se taisi minun ostamani olla, epäilin palmuöljyä ja margariinia.
Margariinia en ole huusholliini ikinä ostanut.
Niin hyvin ei mainosteta, että ostaisin, enkä niin köyhä ole, että en voipakettia saa maksettua!Olet niin rikas, että sinulla on varaa turvottaa verisuonesi eläinrasvalla umpeen.
- Anonyymi
Mikset katsonut paketista mitä se rasva on niin tietäisit vastaisuudessakin
varoa vastaavia tuotteita ?
Myllyn Paras Torttutaikina on margariinilla leivottu lehtevä taikina,
sanoo tuoteseloste.
Sen rasva on kasvirasvaa ja -öljyä.
Ei voita. - Anonyymi
Tuoteselosteet ovat sitä varten, että niitä luetaan.
Ei tarvitse sitten valittaa. - Anonyymi
Rasvaakin ihminen tarvitsee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741710Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 551304
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083- 471075