Mutta ei sitten kuitenkaan ollut.
https://tekniikanmaailma.fi/tm-vertailussa-ihan-tavalliset-perheautot-joita-ei-voi-ladata/
Dacia on parempi kuin Toyota.
Toyota oli melkein parempi kuin Dacia
75
657
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikki muut käy PAITSI TOHJO RÄPÄTIN
- Anonyymi
Katotaan parin vuoden kuluttua miltä naamanne näyttää. Toyotalla on ajettu paljon ja ilman ensimmäsitäkään vikaa. Dacia on halpis-rellu ja sen laatu on silkkaa roskaa. Sama juttu koskee Nissania. Skoda on perusauto, mutta aika vetelää tekoa Toyotan rinnalla. Corolla Cross on kompakti auto. Lapsiperheille se ei sovi, mutta monelle sen tilat riittävät. Mökkiteilläkin sillä voi ajella vapautuneesti reilumman maavaran ansiosta. Kaksilitrainen neliveto on muuten aika makea peli premium-pakettina. 1.8 on täystuhnu ja kyseiseen malliin kelvoton kone. Eihän se tee muuta kuin mölyää. Lisäksi olen sitä mieltyä, että Crossit pitää aina ostaa nelivedolla. Niillä pääsee mukavasti liikkeelle lumivallienkin yli kun etuvedot jäävät vien varteen kiinni.
- Anonyymi
Toyota on ruostuva ja innoton bulkkituhnu. En koskisi pitkällä kepilläkään kun voi ostaa kunnollisiakin autoja. Kyllähän vertailut kertovat karua kieltään tohjon "hyvyydestä". Ja kyllä niitä vikoja ja takaisinkutsuja tohjolla riittää.
- Anonyymi
Paljonhan se 24-30 tkm on, joillekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toyota on ruostuva ja innoton bulkkituhnu. En koskisi pitkällä kepilläkään kun voi ostaa kunnollisiakin autoja. Kyllähän vertailut kertovat karua kieltään tohjon "hyvyydestä". Ja kyllä niitä vikoja ja takaisinkutsuja tohjolla riittää.
TM on VW/Skodan mainioslehti. En usko TM:n testeihin tippaakaan. TM:n sähköautotestitkin harhaanjohtavaa humpuukia. Ne eivät ole edes todellisia testejä, vaan mainoismiehen halpoja mölinöitä.
- Anonyymi
Jostain kumman syystä se Dacian neliveto on helkkarin paljon parempi kuin Toyotalla.
- Anonyymi
Pettymys on valtava taas kerran.
Ei voi Toyotaa suositella. - Anonyymi
Ei itketä. Sain oman facelift-Corolla Crosss 2.0 hybrid awd:n alle reilu kk sitten ja on hyvä auto! En sylkäisisi moisiin kilpailijoihin päinkään, ne ovat ala-arvoista bulkkikamaa. Tiedän että Toyota on ainoa huoleton ja laadukas peli noista, ja lisäksi todella taloudellinen ja ripeäkin.
- Anonyymi
Kiva juosta öljynvaihdoissa jatkuvasti.
Mihin laatuun nyt vertaat?
Toyota muistuttaa ämpärimuovia.
Mikä on ripeä? Itse ajattelen ripeäksi alle 4s 0-100 lähtevän laitteen.
Tähän pystyy esimerkiksi nykyautot helposti.
Paitsi Toyota ei pysty.
615km Cruising range (WLTP)
3.8s 0-100 km/h (AWD)
13min Charging Time
https://www.zeekr.eu/models/7x - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiva juosta öljynvaihdoissa jatkuvasti.
Mihin laatuun nyt vertaat?
Toyota muistuttaa ämpärimuovia.
Mikä on ripeä? Itse ajattelen ripeäksi alle 4s 0-100 lähtevän laitteen.
Tähän pystyy esimerkiksi nykyautot helposti.
Paitsi Toyota ei pysty.
615km Cruising range (WLTP)
3.8s 0-100 km/h (AWD)
13min Charging Time
https://www.zeekr.eu/models/7xÄlä poju tyrkyttele automiehille mitään kiinabulkkia....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiva juosta öljynvaihdoissa jatkuvasti.
Mihin laatuun nyt vertaat?
Toyota muistuttaa ämpärimuovia.
Mikä on ripeä? Itse ajattelen ripeäksi alle 4s 0-100 lähtevän laitteen.
Tähän pystyy esimerkiksi nykyautot helposti.
Paitsi Toyota ei pysty.
615km Cruising range (WLTP)
3.8s 0-100 km/h (AWD)
13min Charging Time
https://www.zeekr.eu/models/7xaudi on paras ei tarvitse vaihtaa öljyjä vain lisätä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä poju tyrkyttele automiehille mitään kiinabulkkia....
Kiina on EU:n katala vihollinen. ja rosvo. Kiina ei kunnioita edes patenttisopimuksia! Japani kunnioittaa. Ero näiden kahden teollisuusjätin väillä on fundamentaalinen. Japanilaisen auton hankkiminen on sijoitus laatuun. Se on myös turvallisuuspoliittinen valinta ja sen vuoksi suositeltava.
- Anonyymi
Mutta mutta. Tämähän täytyy laittaa tilaukseen. Kiitos. Tero
- Anonyymi
Hienoa että tykkäät ampärimuovista.
On se todellista laatua jos rimpuloista tykkää.
- Anonyymi
Suomi eroaa muusta Euroopasta sillä että täällä aasialainen Toyota on kuuminta hottia ja itämainen kansamme kuvittelee ajansa kaukoidän tojoillansa länsiautoilla ja pienissä aivoissaan mieltävät eurooppalaisen Śkodan itäautoksi. Tojotisti ei edes tiedä että Tsekki on on lännempänä kuin meidän kirgiisien Suomi.
- Anonyymi
Täällä katsos ne vähät rahat kannattaa laittaa kestävimpään ja arvonsa parhaiten säilyttävään merkkiin eikä mihinkään "intohimovaunuun".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä katsos ne vähät rahat kannattaa laittaa kestävimpään ja arvonsa parhaiten säilyttävään merkkiin eikä mihinkään "intohimovaunuun".
Katotaan 10-15 vuoden päästä mikä noista vertailun autoista on vielä kasassa ja liikenteessä. Veikkaan että Corolla Cross.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katotaan 10-15 vuoden päästä mikä noista vertailun autoista on vielä kasassa ja liikenteessä. Veikkaan että Corolla Cross.
Tuskin täällä Euroopassa kukaan enää ajaa silloin millään jos Aasian rahoitusta sokeasti jatketaan. Itä on itä ja länsi on länsi eivätkä ne milloinkaan kohtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä katsos ne vähät rahat kannattaa laittaa kestävimpään ja arvonsa parhaiten säilyttävään merkkiin eikä mihinkään "intohimovaunuun".
Ei helkkari ainakaan 40000 euroa johonkin polttis-Toyotaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katotaan 10-15 vuoden päästä mikä noista vertailun autoista on vielä kasassa ja liikenteessä. Veikkaan että Corolla Cross.
On se Tojotisti kumma ihmislaji, kun ostaa auton 15 vuoden päästä tapahtuvaa käyttöä varten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se Tojotisti kumma ihmislaji, kun ostaa auton 15 vuoden päästä tapahtuvaa käyttöä varten.
Tällä hetkellä ajan tällä id.4:llä, mutta en varmaan 10 vuoden päästä, ainakaan samalla yksilöllä. Eihän autossa mitään vikaa ole, mutta kyllä vaihto johonkin uuteen tulee ennen 10 vuotta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katotaan 10-15 vuoden päästä mikä noista vertailun autoista on vielä kasassa ja liikenteessä. Veikkaan että Corolla Cross.
Auton arvo ja kunto 15 vuoden päästä on ehdottoman tärkeä asia uutta autoa valittaessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katotaan 10-15 vuoden päästä mikä noista vertailun autoista on vielä kasassa ja liikenteessä. Veikkaan että Corolla Cross.
Voihan Toyota Corolla Cross olla kunnossa, kun sitä on paljon pohjista hitsattu. Se on noista paras ruostumaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katotaan 10-15 vuoden päästä mikä noista vertailun autoista on vielä kasassa ja liikenteessä. Veikkaan että Corolla Cross.
Kait nyt kasassa pysyy jos sillä ei ajeta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katotaan 10-15 vuoden päästä mikä noista vertailun autoista on vielä kasassa ja liikenteessä. Veikkaan että Corolla Cross.
Ei paljoa kiinnosta millainen auto olisi 15v päästä kun siinä olisi omilla ajoilla yli miljoona. En kylläkään Toyotalla aja.
- Anonyymi
Ei sentään lähellekään parempi. Corolla Cross oli vertailujoukon ainoa joka jäi kouluarvosanoissa kokonaisuutena alle kahdeksikon.
- Anonyymi
Toyota onnistuu tässä aina ja jatkuvasti, eli tekee autoja jotka ovat luokissaan surkeimpia kaikissa arjen oikeissa ominaisuuksissa: mukavuus, ajettavuus, suorituskyky, ylläpitokulut, laadukkuus ja ulkonäkö. Mikä ihme suomalaisia tässä merkissä kiinnostaa?

Toyota on ylivoimaisesti kestävin automerkki. Sen tekniikka on ikuista, Ajettavuus parasta A-luokkaa, se on meluton ja ei ruostu käytännössä lainkaan.
- Anonyymi
Tähän pystyy vain Toyota. Hitaampi mieluisampi ja kaiken kaikkiaan täysin menneen maailman auto verrattuna ranskalaisten autojen halpisversioon Daciaan.
- Anonyymi
Hinnan suhteen tojota voitti kaikki. Kallein ostaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hinnan suhteen tojota voitti kaikki. Kallein ostaa.
Muistakee. Relax on turvana!!!!
- Anonyymi
"Katotaan 10-15 vuoden päästä mikä noista vertailun autoista on vielä kasassa ja liikenteessä. Veikkaan että Corolla Cross."
Kaikki noi autot on liikenteessä 10-15 vuoden päästä. Ja edelleeeen Toyota on noista autoista mieluisin ja hitain.
Onpa erittäin hölmöä ajaa autolla vuosikausia vain saadakseen selville että se on edelleen huonompi kuin Dacia. - Anonyymi
20 vuoden päästä noista vain Toyota rullaa. Kaikki muut on paalissa.
- Anonyymi
Harmitaakse toyotan viimeinen sija skoda kuulema voitti.
- Anonyymi
20 vuoden päästä kaikki noista ovat vain 20 vanhoja rotiskoita joilla ajaminen on häpeä.
Koko sen ajan tojota on hitaampi, ahtaampi ja meluisampi kuin Dacia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
20 vuoden päästä kaikki noista ovat vain 20 vanhoja rotiskoita joilla ajaminen on häpeä.
Koko sen ajan tojota on hitaampi, ahtaampi ja meluisampi kuin Dacia.Ykköskoppainen Avensis alkaa olla Tojotistin mielestä parhaassa iässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ykköskoppainen Avensis alkaa olla Tojotistin mielestä parhaassa iässä.
Onhan se hauskaa lukea että tojotan paras puoli tulee esiin vasta kun sillä on ajettu 20 vuotta.
Ostan kyllä mielelläni Dacian joka on parempi just tänään enkä Tojotaa joka on parempi joskus vasta joskus 20 vuoden päästä.
Toyota on nähtävästi kehittänyt auton josta tulee hiljaisempi ja nopeampi vuosien saatossa. - Anonyymi
Kutenkin Toyota paalataan pienimmillä kilometreillä, ei aika tapa, vaan ajaminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harmitaakse toyotan viimeinen sija skoda kuulema voitti.
Skodassa ihan lulla jousitus! Ääritilanteessa löllyy ja huojuu ku Stolishnajan ja kaalikeiton katkunen juoppo!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se hauskaa lukea että tojotan paras puoli tulee esiin vasta kun sillä on ajettu 20 vuotta.
Ostan kyllä mielelläni Dacian joka on parempi just tänään enkä Tojotaa joka on parempi joskus vasta joskus 20 vuoden päästä.
Toyota on nähtävästi kehittänyt auton josta tulee hiljaisempi ja nopeampi vuosien saatossa.uuden toyotan ostaja on kunnon henkilö, kun ajattelee sitä kolmatta ja neljättä auton omistajaa eikä ollenkaan itseään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se hauskaa lukea että tojotan paras puoli tulee esiin vasta kun sillä on ajettu 20 vuotta.
Ostan kyllä mielelläni Dacian joka on parempi just tänään enkä Tojotaa joka on parempi joskus vasta joskus 20 vuoden päästä.
Toyota on nähtävästi kehittänyt auton josta tulee hiljaisempi ja nopeampi vuosien saatossa.Kuvittelepas pahin skenaario: olet työtön tai ennenaikaisella eläkkeellä, Toyota on maksettu kokonaan. No, voit ajaa sillä huoletta sen 25-30 vuotta eli vaikka loppuelämäsi. Joku sakupaska tai ranskanpulla pitää vaihtaa max 3 v vanhana uuteen kun takuut loppuu tai tulee karmeita korjaamolaskuja!
- Anonyymi
On se Toyota vaan aina omalla paikallaan surkeimmilla ominaisuuksillaan.
- Anonyymi
Eipä ollut eka kerta kun Toyota jäi viimeiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ollut eka kerta kun Toyota jäi viimeiseksi.
HIII EIKÄ VIIMEINEN HIII
- Anonyymi
Hihihihihiiiii. Toyota aina viimeinen. Hahahahahahaha
- Anonyymi
Autojuttuja tekevillä toimittajilla on tietysti erilaiset arvosteluperusteet ja mieltymykset kuin tavallisella omilla rahoillaan auton ostavalla henkilöllä. Toimittajat voivat olla melkein varmoja siitä, että testattava auto pysyy kyllä ajokuntoisena muutaman testipäivän ajan, mutta yksityisen kansalaisen on ajateltava auton hankkimista vähän pidelmällä tähtäyksellä Täytyyhän auton tietysti olla ominaisuuksiltaankin kunnollinen, mutta paljon auton hienoja ominaisuuksia tärkeämpää on se, että auton huolto ja varaosien toimitukset toimivat nopeasti ja hyvin. Auton huoltopisteitäkin täytyy olla kohtuullisen matkan päässä asunnosta. Tässä suhteessa Toyota on hyvin turvallinen hankinta kaikkialla Suomessa.

Jos auton täytyy olla ominaisuuksiltaan kunnollinen kannattaa jättää Toyota kauppaan.
Se ei tunnu kovin luotettavalta ettei Toyota korjaa nykysin edes omia mokia.
Sen todistaa nämä lukuisat lämmönvaihdin ongelmat Corolla autoissa ja RAV 4 hapettuvat korkeajännitekaapelit. Nämä ongelmat on vain pieni osa oikeista ongelmista mitä Toyota autoista löytyy jatkuvasti. Toyotan luotettavuus on urbaani legenda. Todellisuus on ihan jotain muuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos auton täytyy olla ominaisuuksiltaan kunnollinen kannattaa jättää Toyota kauppaan.
Se ei tunnu kovin luotettavalta ettei Toyota korjaa nykysin edes omia mokia.
Sen todistaa nämä lukuisat lämmönvaihdin ongelmat Corolla autoissa ja RAV 4 hapettuvat korkeajännitekaapelit. Nämä ongelmat on vain pieni osa oikeista ongelmista mitä Toyota autoista löytyy jatkuvasti. Toyotan luotettavuus on urbaani legenda. Todellisuus on ihan jotain muuta.Mullaki pistää jo vihaks huomine ja taraficomi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos auton täytyy olla ominaisuuksiltaan kunnollinen kannattaa jättää Toyota kauppaan.
Se ei tunnu kovin luotettavalta ettei Toyota korjaa nykysin edes omia mokia.
Sen todistaa nämä lukuisat lämmönvaihdin ongelmat Corolla autoissa ja RAV 4 hapettuvat korkeajännitekaapelit. Nämä ongelmat on vain pieni osa oikeista ongelmista mitä Toyota autoista löytyy jatkuvasti. Toyotan luotettavuus on urbaani legenda. Todellisuus on ihan jotain muuta.Kerrohan niistä oikeista ongelmista.
- Anonyymi
Vain länsiauto kelpaa minulle. Siksi nou nou ja hau hau Dacialle. SIKSI.
- Anonyymi
Luulin, että oli kyse autoista, mutta puhuttiinkin nenäkarvatrimmereistä.
- Anonyymi
Toyota on huonimpi auto kuin Dacia.
Uskomatonta miten sitä joku vielä ostaa. - Anonyymi
Hau hau. Nou nou. Siksi Dacia ja Toyota eivät kelpaa. Vain länsiautoa alle.
- Anonyymi
Toyoya on itä auto TURKKII.HAAAAAAAAAAAAAAAAA
- Anonyymi
Ajan tyylikkäästi rellulla. Ja lasissa rellua. Kippis
- Anonyymi
hIII OLETKO homo.
- Anonyymi
"Toyota on huonimpi auto kuin Dacia.
Uskomatonta miten sitä joku vielä ostaa."
Toyotan myynti on taas laskenut vuodesta.
Merkkipuolella Toyotan alamäki vuoden takaiseen on nyt 9%.
Mallitilastossa suurin putoaja on edelleen Corolla jonka alamäki vuoden aikana on ollut huimat 43%. Katsotaan miten maahantuojan suuret hinnanpudotukset vaikuttavat tuohon Corollan syöksylaskuun myyntitilastoissa.
https://aut.fi/markkinatilastot/kuukausitilastot/- Anonyymi
Helmitaulumiehellä näyttää olevan vaikea aamu.
- Anonyymi
Eipä se Toyotan pudotus niin kauhealta vaikuta.
1....TOYOTA YARIS CROSS............457....7,5
2....TOYOTA YARIS............................206....3,4
3....TOYOTA COROLLA...................237....3,9
4....TOYOTA RAV4.............................227....3,7
5....VOLVO XC60 ..............................136....2,2
6....SKODA ENYAQ...........................206....3,4
7....VOLKSWAGEN ID.4..................140....2,3
8....TESLA MOTORS MODEL Y....144....2,4
9....NISSAN QASHQAI.....................128....2,1
10...KIA CEED........................................73....1,2
- Anonyymi
Viimeinen sijahan sieltä taas napsahti Toyotalle.
TM,"Mittaukset: Toyotan hybridivoimalinjan taloudellisuusetumatka näyttää jäävän historiaan, sillä Toyota oli nyt taloudellisin vain kaupunkiajossa. Ääritilannekäytös on asiallista, erityisesti ajonvakautusjärjestelmän toiminnan osalta. Suorituskyky on ryhmän heikointa, Corolla Cross on selvästi joukon laiskin auto.
Tilat: Corolla Cross on yllättävän ahdas auto, eikä korimallin korkeuden tuomia mahdollisuuksia ole hyödynnetty tehokkaasti. Etuistuimella vielä pärjää lyhyestä reisituesta huolimatta. Takatilat ovat joukon ahtaimmat, mutta kaksi aikuista mahtuu sinne juuri ja juuri mukavasti. Lastenistuinten kanssa tilat loppuvat kesken.
Käyttö: Periaatteessa Toyotan käytettävyys on hyvä: kulku autoon ja ajaminen käyvät totutusti. Ongelmat alkavat lähemmässä tarkastelussa. Ovet aukeavat niukasti, tietoviihdejärjestelmä on karu, osa painikkeista löytyy oudoista paikoista. Tavaratilassakaan ei ole hienouksia, paitsi kahdessa osassa kaatuva selkänoja.
Corolla Cross jää muun mainion Corolla-perheen varjoon kokonaisuutena, eikä tuore kasvojenkohotus muuta tilannetta. Farmari-Corolla tarjoaa pidemmän akselivälin myötä paremmat tilat ja taloudellisuuden. Korkeampi istuinkorkeus ei perustele auton muita puutteita.
Hyvää
Miellyttävä voimalinja
Ajettavuus kaupungissa
Huonoa
Suorituskyky
Melutaso"
Laiska, meluisa ja ahdas. Toyota jatkaa vanhaan malliin.- Anonyymi
Tuo voimalinja on miellyttävä vain ja ainoastaan kaupungissa samoin kulutus. Kun Toyota toi hybridit 20v sitten markkinoille olivat ne silloin jo aivan ala-arvoisia eikä siitä ole kyllä edistetty. Jos ei paljoa aja niin samahan ne silloin millä ne vähät kilometrit ajaa.
- Anonyymi
"TM on VW/Skodan mainioslehti. En usko TM:n testeihin tippaakaan. TM:n sähköautotestitkin harhaanjohtavaa humpuukia. Ne eivät ole edes todellisia testejä, vaan mainoismiehen halpoja mölinöitä."
Mites selität sen että Daciakin pieksi Toyotan?
Ahdas, meluisa ja laiska. Mittasiko TM nämä väärin? - Anonyymi
Toyota on surkea auto.
Ne valitsee Toyotan jos ei ymmärrä auton ominaisuuksista mitään.
Auto valitaan toki käytön mukaan. Jos tarkoitus on vain käydä kaksi kertaa viikossa kaupassa ehkä Toyota siihen sopii. Päivittäiseen käyttöön toki löytyy paljon parempia autoja muilta valmistajilta.- Anonyymi
Just niin. Siksi hankin uuden Peugeotin!
- Anonyymi
Siis kaksi kertaa viina kaupassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just niin. Siksi hankin uuden Peugeotin!
Ja vielä viiden vueden takuula viksu veto.
- Anonyymi
Nyt hävettää ajaa Toyotan romulla.
kaikki itä'autot on parempia kuin Toyota. - Anonyymi
Ajatella ettei markkinoilta löydy mitään Toyotaa huonompaa auto ja silti se ei ole halvin, vaikka ominaisuuksiensa vuoksi pitäisi olla.
- Anonyymi
Onhan se melkoinen saavutus että Toyota on sekä vertailun kallein ja samaan aikaan myös hitain, meluisin ja ahtain.
Täysin TM:n vika että Toyota jäi taas viimeiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se melkoinen saavutus että Toyota on sekä vertailun kallein ja samaan aikaan myös hitain, meluisin ja ahtain.
Täysin TM:n vika että Toyota jäi taas viimeiseksi.Tuo olisi saatu selville kyllä ilman testejäkin.
- Anonyymi
Marraskuun myyntitilastoissa nähtiin taas kaikkein halutuin automerkki eikä se ollut mikään itäskooda, daatsia tai datsun kussakai
- Anonyymi
Paapat osteloo luottomyyjältä toyotia. Minä ajan ranskalaisella autolla ja lasissa rellua. Cheers.
- Anonyymi
Marraskuu tm vertailutestissä nähtiin TAAS MIKÄ MERKKI SKODA ON AINA YKKÖNEN 1SKODA 2 NISSAN3DACIA PESI TOYOTAN TAAS SYVÄ KUMARRUS DACIALLE VIIMEINEN JA AINA VIIMEINEN 4 TOYOTA TUTTU JA TURVALLINEN TOYOTALLE.Se syöteron mieltä joka ei saa nukutta valvoo ja vollotaa kun SKODA VIE JA DACIA VIE TOYOTAA VIKI VIKI KUN SATTUU TEROON.
- Anonyymi
Toyota on löytänyt paikkansa. Aina viimeinen testeissä.
- Anonyymi
Hienoa olla se joka myy huonompaa autoa kuin Dacia!
Kyllä siitä voi olla ylpeä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452894Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362882Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771816Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061674Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611438
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2201204