Kyseinen omasta mielestään ns. parempien piirien julkisuuden kipeä ns. "liikemies" sai v. 2008 valtion armahduslain perusteella anteeksi yli 1.4 miljoonan takausvelat. Tänä päivänä samaisen suuren liikemiehen omistaman yrityksen tase miinuksella satoja tuhansia euroja, liikemiehen toimitusjohtaman ja vaimonsa omistaman yrityksen tase samoin yli puoli miljoonaa euroa miinuksella eli yhteensä pariskunnannalla miinusta mojova summa. Olisivatko yhtiöt jo nyt konkurssikypsiä? Omistaja sijoittanut eri yrityksiin satoja tuhansia euroja ja kaikki kankkulan kaivoon. Arvaa harmittako?
Näillä ristikkäin menevillä omistuksilla ja johtajuuksilla pariskunta on pyörittänyt omaa sirkustaan vuosikymmenet mutta loppu häämöttää.
Liikemies esiintynyt eri foorumeissa myös suurena keksijänä, hylättyjä patenttihakemuksia 41 kpl , muuten hyvin mutta toimivat keksinnöt vain puuttuvat. Kansalaisten verorahat kyllä kelpasivat eli menivät parempiin suihin eli tällä veijarille mutta onneksemme vain pieniä summia, valitettavasti mm. pikkuyritysten yrittäjiäkin jäi nuolemaan näppejään.
Viimeiset vuodet tyyppi terrorisoinut lukemattomilla eri tavoilla eri toimijoita ja osansa on saanut poliisi- ja oikeuslaitos, jonka jutturuuhkia on entisestään paisutettu todella naurettavilla ja jonniin joutavilla "tutkimuspyynnöillä" ja kanteluilla.
Nyt on korkea aika tuoda lopultakin mielenkiintoiset veivaukset koko kansan tietoisuuteen, ainesta olisi jopa elokuvaankin, onhan kreivi Lindgrenistäkin tehty elokuva.
"Liikemiehen" anteeksi samat miljoonavelat, vain 1.4 miljoonaa eur
Anonyymi-ap
0
140
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2804733Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k492949Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271232- 471179
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58971Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52959Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78951