KELA kuriin.

Anonyymi-ap

Tuli laitettua kela kurin alle.

Laitoin kelaan haastehakemuksen konsepti jonka teetin chatgpt:lä.

Kyse asiassa juurikin oli tiliote (editoitu kylläkin) syyskuulta eli jälkikäteinen josta ei selviä hakukuukaudelle mitään tietoja, muuta kuin, että onko tilillä yhtään rahaa (pienikin säästö otetaan huomioon, jopa toimeentulotuki), mutta anyway.

Teetätin haastehakemuksen liittyen kelan toiminnasta salassa pidettävän tiedon antamisesta, että yksityisyydenloukkauksesta ja perusoikeuksien turvaamisvelvoitteen laiminlyömisestä.

Jotka ovat, yksityisyys, omaisuudenturva, asuinpaikan itsemääräämisoikeus ja ettei laissa ole (PL 80§ 3mom.) velvoitetta toimittaa tiliotteita tai edes mitään selvityksiä tilanteestaan, vaan kuin onkin laissa toimeentulotuesta, että tiedossa olevat tiedot, eli todistaa ei tarvitse.

Tuli loka-, marras- ja joulukuulle toimeentulotuki.

Kesti siinä jonkun aikaa venkuttaa asiaa ennen kuin meni perille.

En ole käynyt katsomassa nyt omakelassa, että onko saatavissa mitään tietoja, kun päätökset ovat kaavamaisrakenteellisia ilman seikkaperäisiä perusteluja, eli ovat mahdollisimman niukkoja ettei pysty tekeen asioita koskevaa valitustakaan.

Ohjeeni kuitenkin on, editoikaa tiliotteenne, niin että ostokohdat, missä asioittekaan, muuttakaa automaattinostoksi, mutta huolehtikaa siitä, että saldot pysyy linjassaan.

27

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Haastehakemus? Piti ihan googlettaa, että mikä se on. Eli veit asian oikeuteen? Onnea matkaan. Ei ehkä olisi kannattanut chatgpt:tä käyttää vaan palkata oikea asianajaja.

    • Anonyymi

      Tonokki

    • Anonyymi

      Älä puhu peeaata. Taasko savon "lakimies" asialla ; )

    • Anonyymi

      "Ohjeeni kuitenkin on, editoikaa tiliotteenne, niin että ostokohdat, missä asioittekaan, muuttakaa automaattinostoksi, mutta huolehtikaa siitä, että saldot pysyy linjassaan."

      Juu kannattaa tehdä kuten tämän palstan kylähullut ohjeistavat aivan varmasti.

      • Anonyymi

        Tämän takia aloittaja häviää jutun, tuohan on asiakirjaväärennös. Oikea tapa on tulostaa tiliote ja tussilla tjn yliviivata tieto piiloon ja sitten skannata tai ottaa siitä kuva. Voi olla että yliviivauksen voi tehdä koneella editorissakin tänä päivänä mutta tapahtuman nimikettä ei kyllä saa muuttaa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Tuskin Kelalla on kapasiteettia tutkia kaikkien tiliotteiden aitous, eikä osaamistakaan ole joten kiinnijäämisriski on todella pieni.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiakirjaväärennös kannattaa voi päästä jopa pääministeriksi yms
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/11243622/jyrki-kataisen-asiakirja-vaarennos

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin Kelalla on kapasiteettia tutkia kaikkien tiliotteiden aitous, eikä osaamistakaan ole joten kiinnijäämisriski on todella pieni.

        Mutta tämä kaveri sanoi tehneensä haastehakemuksen - taatusti tutkitaan, kun kerran oikeuteen on viety.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta tämä kaveri sanoi tehneensä haastehakemuksen - taatusti tutkitaan, kun kerran oikeuteen on viety.

        Osaatte hyvin lukea ja ymmärrätte lukemanne omalla tavalla, HIENOA.

        "Laitoin kelaan haastehakemuksen >>>> konseptin<<< jonka teetin chatgpt:lä".

        ELI VAROITUS kelaan, että jollei asiat muutu, käräjät kutsuu.

        Katsos nyt, kun se asia on aivan varma voitto, koska on olemassa euroopan ihmisoikeustuomioistuin viimeisin.

        Ottakaa asioista selvää ja jollette jotain ymmärrä, kysykäå, niin viisaammat vastaa ja täällä meidän on turha inistä toisillemme ja ja vattuilla asioista, se ei vie kenenkään asioita eteen päin.

        Miten niin omalla tavalla:

        https://www.minilex.fi/a/haastehakemus

        Ja kyllä se on varma tappio väärennetyillä asiakirjoilla.

    • Anonyymi
      UUSI

      Mitäpä sitä kelan viestejä lukemaan kun itse on aina perutuslaillisesti oikeassa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Oppiipahan!

    • Anonyymi
      UUSI

      Laitan ihan omaan aloitukseeni tämän, kun en osannut valita parhainta vastaan inkuttajaa kun oli niin monta.

      Opetelkaa YMMÄRTÄMÄÄN lukemanne.

      Hiukka luettavaa.

      16 luku (24.7.1998/563)Rikoksista viranomaisia vastaan

      8 § (24.7.1998/563)Väärän todistuksen antaminen viranomaiselle
      Joka antaa viranomaiselle >>>oikeudellisesti merkityksellisen totuudenvastaisen kirjallisen todistuksen<<< tai siihen rinnastettavan teknisen tallenteen taikka laadittuaan sellaisen todistuksen tai tallenteen >>>antaa sen toiselle sanottuun tarkoitukseen käytettäväksi, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, väärän todistuksen antamisesta viranomaiselle sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
      Väärän todistuksen antamisesta viranomaiselle tuomitaan myös viranomaisen erityisen valvonnan alaisen toiminnan harjoittaja taikka tämän edustaja tai palveluksessa oleva henkilö tai valvottavan yhteisön tilintarkastaja, joka lakiin perustuvan tarkastuksen yhteydessä tai lakiin perustuvaa ilmoitusvelvollisuutta muuten täyttäessään antaa valvovalle viranomaiselle oikeudellisesti merkityksellisen totuudenvastaisen suullisen tiedon.
      (Nuolitettu tarkoittaa että tuo todiste TULEE OLLA oikeusistuimessa annettu)

      29 luku (24.8.1990/769)Rikoksista julkista taloutta vastaan

      5 § (13.11.1998/814)Avustuspetos
      Joka
      1)
      antaa avustuksesta päättävälle >>> väärän tiedon seikasta, joka on omiaan olennaisesti <<< vaikuttamaan avustuksen saantiin, määrään tai ehtoihin, tai salaa sellaisen seikan tai
      2)
      >>> jättää ilmoittamatta sellaisesta avustuksen saantiin, määrään tai ehtoihin olennaisesti vaikuttavasta olosuhteiden muutoksesta<<< josta myöntämispäätöksen yhteydessä tai muuten on erityisesti velvoitettu ilmoittamaan,
      ja siten hankkii tai yrittää hankkia itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä, on tuomittava avustuspetoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

      (Nuolitettu tarkoittaa sitä, että MUUTTAA esim. summaa, käytettävissä olevaa varallisuus tietoa eli siis VÄÄRENTÄÄ TULON SUMMAA TAIKIA TILILLÄ OLEVAA RAHAVARANTO OLENNAISESTI VÄHEMMÄKSI KUIN TODELLISUUDESSA ON).

      6 § (24.8.1990/769)Törkeä avustuspetos
      Jos avustuspetoksessa tavoitellaan huomattavaa hyötyä ja avustuspetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästäavustuspetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

      LUE HUOLELLISESTI: 33 luku (24.8.1990/769)Väärennysrikoksista
      1 § (24.8.1990/769)Väärennys
      >>>Joka valmistaa väärän asiakirjan tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi harhauttavana>>>todisteena taikka käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena<<<, on tuomittava väärennyksestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
      Yritys on rangaistava. (13.6.2003/514)
      2 § (24.8.1990/769)Törkeä väärennys
      Jos väärennyksessä
      1)
      rikoksen kohteena oleva todistuskappale on yleiseltä kannalta tärkeä viranomaisen säilyttämä arkistoasiakirja tai viranomaisen pitämä yleinen rekisteri taikka jos todistuskappale on todistusarvoltaan muuten erityisen merkityksellinen tai~~.

      (HUOMAATHAN, että kyse on TODISTEESTA, ELI OIKEUSISTUIMESSA KÄYTETTÄVÄSTÄ, JOKO TODISTAJANA/syytettynä käyttää asiakirjaa jonka tiedot OLENNAISESTI vääristää asiaintilan toisenlaiseksi.

      Eli kelalle pakolla (eli perusoikeudella turvatun välttämättömän toimeentulon saamiseksi ilman lakivelvoitetta esitetyn tiliotteen editoiminen ei ole rikos ollenkaan KOSKA OLENNAISIA tietoja ei muuteta muuksi ja se että muuttaa ostopaikan ja vieläpä jälkikäteen tulevan tiliotteen editoiminen ja jolla ei ole vaikutusta edes hakukuukauden toimeentuloon taikka tulossa oleva erä ei ole edes TIEDOSSA, niin editoiminen esim. automaattinostoksi ei ole edes avustuspetoskaan.

      ELI MISSÄ RIKOS?

      Mietippä mihin kela syyllistyy KIRISTÄESSÄÄN toimeentulotuen saamiseksi esittämään perusoikeudella suojatun yksityisyyden avaamisen saadakseen toteutuun toisen perusoikeutensa, eli onko kyse pakottamisesta vaiko kiristysrikos??

      • Anonyymi
        UUSI

        Kuka tuollaista sontaa jaksaa lukea?

        T:Lawetorder orikinal

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tuollaista sontaa jaksaa lukea?

        T:Lawetorder orikinal

        Ne tyhmimmät, kuten vastattukkin ei jaksa, koska totuushan satuttaa aina, suora totuus kymmenkertaisesti.

        Lycka till po svensktext ; d : D

      • Anonyymi
        UUSI

        Hei jippiii. Nyt kaikki toimeentulotuen saajat seuraavassa hakemuksessa voimme lähettää Kelaan itse muokkaamme tiliotteet.. Keksimme sinne itse tilitapahtumia, mitä vaan mieleen tulee. Mutta pimitämme kauppa ostokset ym. ja muutamme tilitaptumaksi vaikka ukrainan tukeminen, wwf tukeminen ym. ym, ei missään nimessä jätetä sinne mitään tekstiä, että olemme käyneet ruokakaupassa. Jos tulee hylsy, vetoamme perruutuslakkimiehen, joka takaa, että tiliotteet ovat lainmukaisia. Lakkimies voi sitten maksaa meidän tuet omasta pussistaan.

        Näytteletkö vaiko oikeaatikkin olette tyhmä kelalainen?

        Tarvitsetko chatgpt:n analyysin kommentistanne ja lyhyen ytimekkäästä vastauksestani, tein sen jo äsken?

        T. Professional of the law and word's, Lawetorder Z via V

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarvitsetko chatgpt:n analyysin kommentistanne ja lyhyen ytimekkäästä vastauksestani, tein sen jo äsken?

        T. Professional of the law and word's, Lawetorder Z via V

        Peruutuslankkimies.....kirjoitetaan WORDS ei word's.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Peruutuslankkimies.....kirjoitetaan WORDS ei word's.

        Niin, huomaa ettette tajua vanhaa ja uutta monimutkaistettua engelskaa, so mycket bra...

    • Anonyymi
      UUSI

      Saako Kela-raukka ns pataan?

      • Anonyymi
        UUSI

        Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin B D

    • Anonyymi
      UUSI

      Onko oikeasti tilitettävä mihin sen toimeentulotuen käyttää?

      Kukahan ne jaksaa seuloa. Mitä ei saa ostaa?

      Kissalle possunfilettä?
      Viiniä?
      Alennusmyynnistä sukkahousuja?
      Pesuaineita?

      • Anonyymi
        UUSI

        Ei ole tilitettävä mutta Perutuslaakiuuno harhaisessa mielessään kuvittelee kelaa kiinnostaa missä puodissa hän asioi.

      • Anonyymi
        UUSI

        Tiliotteet pitää toimittaa jos hakee toimeentulotukea. Eiks tuo nyt ole sulle jo selvinnyt tässäkin ketjussa, mutta ei sentään kauppakuitteja, missä ostokset on eritelty. Niin miksi tuollaiset tilipapahtunat, missä kaupassa asioinut ja millä summalla ostanut tuotteita, tavalliset kauppa ostokset, sitten pitäisi poistaa tai muokata tiliotteista pois, niinkuin perruutuslakkimies vänkää? En kyllä jaksa ymmärtää.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tilitettävä mutta Perutuslaakiuuno harhaisessa mielessään kuvittelee kelaa kiinnostaa missä puodissa hän asioi.

        Tavallisilla tallaajilla nuo ostokset kylläkin pääasiassa ovat noita normi kauppa ostoksia. Ei tuolla toimeentulotuella nnyt suuria tulonsiirtoja tehdä, hyvä kun riittää ruokaan, lääkkeisiin ja johonkin pakolliseen ostokseen, esim halvat talvikengät.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tilitettävä mutta Perutuslaakiuuno harhaisessa mielessään kuvittelee kelaa kiinnostaa missä puodissa hän asioi.

        Ei se nyt ihan noin ole tyhmeliini, vaan perustuu ihan lakeihin ja jollei julkinen valta noudata lakeja, ei niitä tarvi kansalaistenkaan noudattaa.

        Tyhmimmät kaltaisesi huutaisi vain, aapuva, aaapuva, aaaapuuuva Pirkka-pekka Peteliuksen tapaan.

        Käytäntö vaatia tiliotteet jo selvittämiseen saadakseen toimeentulotuen rikkoi oikeutta perusoikeutena turvatun välttämättönän toimeen tulon saamiseksi oli ja on perustuslain vastaista, niin PL 2§ 3mom., 6§, 10§, omaisuuden realisonnin vaatimus 15§ vastainen, 21§ ja 22§ ja vaatimus toimittaa tiliote olisi pitänyt olla laissa säädettynä jo PL 80§ 3mom. mukaisesti, eli jo vuodesta 2014 on kunnalliset sosiaalit lähteneet rikkoon perusoikeuksia ja toimimaan PL 22§ vastaisesti.

        Niin miksi vitussa tuollainen 'perrutuslakki' höpöttäjä täällä yrittää keljuilla ja päteä omilla torveilullaan?
        Oletkohan ollenkaan terve vaiko oletkin palkkasi julkisena valtana saava sosiaaliasiamies jonka ainoa tehtävä onkin polkea perusoikeudet suohon?

        Teille mäkinen löytyy käsien katkoja kyllä, niin koetappa silloin näpytellä sitä h&p läppäriäsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      90
      8416
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4738
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4391
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      45
      2615
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      98
      1478
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1296
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1246
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1152
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1150
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      167
      1090
    Aihe